lauantai 19. elokuuta 2017

Ajatuksia Turusta

Avasin tän bloggerin tekstieditorin vähän puoli seitsemän jälkeen, mutta sillä hetkellä väsymys vei voiton ja oli pakko vaipua "päikkäreille". Havahduin seitsemän maissa uutisiin ja pakottauduin heräilemään, sillä haluan kirjoittaa omalta osaltani pari sanaa sekä ihmisistä että maailmasta.

Olen ahminut uutisia aamusta asti eilisistä tapahtumista täällä Turussa. En oikein tiedä olenko vieläkään tajunnut, että kyse oli terrorismiin liittyvästä teosta vai eikö sillä vain ole väliä mikä teon nimike on, sillä teko itsessään on anteeksiantamaton ja noh, presidentin sanoin, raukkamainen.

Lähdin päivällä kauppaan ja tunnelma oli jotenkin jäätävä. Ihmiset olivat todella hiljaisia, vaikkei se paljon Turussa poikkea normaalista. Silti pystyi aistimaan sen, ettei kaikki ole kuin ennenkin. Kauppareissun jälkeen lähdin kävelylle siltoja pitkin torille, sillä halusin pari kuvaa. Kaikkialla oli yhtä lamaantunutta ja hiljaista, vain 1-2 ihmistä hymyili tai nauroi matkan varrella (mikä tuntui oudolta, että joku pystyi hymyilemään). Stockmannilla myyjä melkein tervehti, mutta minusta ei juuri tänään olisi tarvinnut.

Torilla ihmiset seisoskelivat tekopaikan ympärillä tuijotellen kynttilöitä ja kukkia. Moni toi niitä lisää paikalle, kun itse taas kuuluin niihin, jotka pörräsivät ympärillä kamera kädessä.





Eilen, kun kuulin tästä koko puukkotouhusta, olin jo kovasti miettimässä illan matsia aivan muualla kuin kotona ja aika kaukana Turun keskustasta. Uutinen näytti ihan epätodelliselta ja koko illan päällimmäinen ajatus oli lähinnä miksi ja että mihin tämä maailma menee. Samoja asioita kai ovat monet muutkin miettineet. Kaikki eivät vain puhu siitä ääneen, kuten en minäkään pahemmin ennen tätä.

Se, mihin maailma on menossa, on huolestuttanut jo pitkään. Olisi tosin mielenkiintoista tietää tuntuiko esimerkiksi mun mummosta samalta aikoinaan. Aikoinaan suurimmat ongelmat elämässä olivat sota, sitä seurannut pula-aika ja myöhemmin lähinnä raha. Sittemmin tekniikka on kehittynyt huimasti, Trump valittiin presidentiksi ja samaan aikaan meidän oma hallitus on keksinyt, että 6 minuuttia päivässä työaikoihin säästää valtion kassaan jotain?


Sitten on nämä ihmisten lahtaamiset kaupunkien keskustoissa milloin milläkin välineellä ja rajakit vs. suvakit. Tähän hetkeen amerikkalaisten missien "world peace" ei enää kuulosta edes vitsiltä, eivätkä suomalaisten erilaiset Odin-jengit myöskään pahemmin naurata. Kaiken huippu oli tänään Suomi ensin -ryhmän mielenosoitus Turun kauppatorilla, paikassa, johon olisi tälle päivälle kyllä suonut sen lamaantuneen rauhan, mikä siellä päivällä vallitsi. Missä kunnioitus?

Musta tuntuu, että nämä rajat kiinni -ihmiset eivät oikein ymmärrä ns. suvakkien kyllä ymmärtävän mitä he ajavat takaa. Kyse on vain siitä, että on käsittämätöntä millaisella kiihkolla nämä ns. rajakit ajavat asiaansa. He ovat kuin jokin uskonnollinen kansanliike, johon aivopestään ennakkoluuloisia ja maailmaa pelkääviä ihmisiä, joista tuntuu hyvältä, kun on jokin ihan mikä vaan totuus, johon uskoa. Koska eihän toisen ihmisen hyväksyminen ehdoitta voi vain olla oikein. Siinä täytyy olla jotain vinksahtanutta.


Kun Suomen poliisi ottaa puukkojen kanssa heiluneen tyypin kiinni kolmessa minuutissa, on pakko olla tyytyväinen tuollaiseen suoritukseen. Ei tässä tarvita mitään rajakkeja eikä suvakkeja, vaan ihmisiä, jotka pitävät toisistaan huolta ja jotka osaavat asettua toisen ihmisen asemaan. Jälkimmäistä kutsutaan myös empatiakyvyksi.

Rakastakaa. Itseänne, toista ihmistä ja elämää.

En pidä siitä, mitä eilen tapahtui ja ajatukseni ovat torilla. Voimia kaikille, keitä tämä koskettaa.

torstai 17. elokuuta 2017

FC Inter - SJK 14.8.2017

Maanantaina Turussa pelattiin Veikkausliigaa ja minä pohdin kovasti viikonloppuna menisinkö kuvaamaan vai en. Oli kuitenkin Inter ja SJK vastakkain, mutta en oikein tiennyt kuinka tärkeänä SJK:ta pidän itselleni. Poissa silmistä, poissa mielestä, niin se vaan menee.

Arvuuttelin myös kumpaa kuvaisin, Interiä vai SJK:ta, mutta se nyt ehkä oli vähän tyhmä ajatus. Se kumpusi siitä, kun enhän mä enää tunnista SJK:n pelaajista kuin ihan muutaman ja epäilytti tuntuuko koko SJK oikein miltään.







Kun olin saanut mun pilkkijakkaran asennettua kentän laidalle, tajusin siltä istumalta esimerkiksi Matti Klingan kirmailevan kentällä! Söpöt blondit jalkapalloilijat sopivat minusta oikein hyvin kamerani etsimeen 😁 (Hahaa, Klingalla on synttärit samana päivänä ku mulla, 10.12.!)




En odottanut mitään huikeaa jalkapalloa kummaltakaan joukkueelta. Vaikka Inter on nopeuttanut paljon peliään siitä jostain vuosien takaisesta laiskasta läpsyttelystä, ei se silti vielä ole ihan priimaa. SJK taas on jotenkin taantunut huippuvuosiltaan.



Silti Billy Ions sentään vetäisi pallon maaliin ekalla puoliajalla. Maalituuletus oli yllättävän laimea?! Tai sitten se oli sellainen pohjalainen kylmän rauhallinen pitäkää tunkkinne -tyyppinen ratkaisu. (Olispa Turussa joku pohjalaisjaosto, olis kiva joskus jutella omiensa kanssa..)


Meriläisen Janin nappikset joutuu aina mun kuvauskohteeksi

Toisella puoliajalla pääsin jo pyydystämään sitä Klingaakin kuviin, kun kuvasin toisella laidalla aivan Kloppien lähistöllä. Matsissa oli tosiaan Klopitkin edustettuna ja olikin ihan hauska kuulla välillä heidän vetämänään kannatuslauluja. Nyt joudun uudestaan unohtamaan ne kaikki ja opettelemaan Tepsi-rallatuksia 🙉



Siinä on yhdet hienoimmista nappiksista, jotka oon koskaan nähnyt!! Kuinka täydelliset valkoisten sukkien kans! Mä en oo pitkiin aikoihin innostunut kenenkään nappiksista tosissani, mutta näistä kyllä yritin saada täydellista kuvaa moneenkin eri otteeseen.


Koutseilla oli tässä joku tilanne meneillään. Ja sen jälkeen mulla oli joku tilanne meneillään, krhm..









Se oli SJK:n voitto ja hyvä niin! Mulla oli sen verran hyvä mieli SJK:n kuvaamisesta, että voitto sopi ihan hyvin siihen päälle. Sain kuvata Kloppeja huivit ilmassa, höpöttää joukkueenjohtaja Lehtisen kanssa ja muutenkin tuli nähtyä tuttuja kentän laidalla.

Välillä mietin kuvatessa kuinka outoa on katella noita pelaajia, kun ei tunne heitä eikä tunnista heitä edes juoksutyylistä. Kuvasin tuntemattomia tuttu logo rinnassa. Kivaa, mutta silti outoa.

Onneksi ihan loppuun saatiin myös yksi tuttu kuviin 😉 Siinä on Valakarin pojat, Paavo ja Onni!


Lopputulema koko reissusta on se, että olen iloinen, kun lähdin kuvaamaan ja näin taas, ettei SJK mihinkään katoa, vaikka ehkä hiipuukin mielestä Tepsin tieltä. Kunpa vain tosiaan saataisiin samaan sarjaan molemmat lempijengini, niin pääsisi kuvaamaan, kun TPS kurmoottaa pohjalaasia 😉

FC Inter - SJK 0-1

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Kun aloitin futiskuvauksen

Kun kirjoitin eilen postausta ja jo kolmannen kerran viikon sisään otin esiin vuoden 2013, sain ihan huikean postausidean!! Tähän myös liittyy sunnuntainen keskustelu, jossa olin ärsyttävä "mun ekat futiskuvat on mun vanhassa blogissa, jota te ette muuten pääse lukemaan". Enpäs ole ärsyttävä enää vaan kokosin tähän postaukseen otteita mun vuoden 2013 blogipostauksista! Se on se vuosi, kun aloin kuvata jalkapalloa. Kun elämässä oli SJK, saliharrastus, hevosia ja lukemattomia mochaccinoja Hannaticin kanssa. Olin myös silloin paljon hauskempi kirjoittaja kuin nyt 😉

2.6.2013:
Nyt on tämän pesispitäjän tytön käynyt huonosti. Pahaa aavistamatta mentiin tuossa fanittamaan SJK:n futispeliä.. Katsomossa oli ihan erilainen tunnelma kuin joskus aikaisempina vuosina. Siellä oli tunnelma. Siellä oli kannustusta. Jotain, mitä en oo Saarikentän jälkeen nähnyt missään.. Tiedän, 2 eri lajia, mutta kuitenkin.

Vihdoinkin seinäjokiset ovat heränneet!

Peliä oli ihan mahtavaa seurata tuollaisessa joukossa, jossa muutkin olivat mukana kuin pelkästään Klopit.

Lisäksi peli itsessään oli loistavaa seurattavaa. Pääsin näkemään yhden niin loistavan suorituksen, että olin vaan yhtä hymyä ja sen jälkeen "wow". Moose kikkaili yksinään pallon maaliin hassutellen matkan varrella enkä ole koskaan nähnyt moista livenä futispelissä.

..vähän samaa olen kirjoitellut parista edellisestä Tepsin pelistä. Turkulainen futiskansa on ihan samalla tavalla jotenkin herännyt vihdoin!

Mun eka futiskuvauskerta oli siinä mielessä vähän huono, että tein sen kipeänä. Uskon nykyään paljon enemmän intuitioon ja tämä tarina kyllä saa mut epäilemään sitä vähän. Jos olisin tuolloin jäänyt kotiin sairastamaan, olisiko musta ikinä tullut futiskuvaajaa?

20.6.2013:
Mun kropan mielestä mun olisi kuulunut taas sairastaa, mutta mun mielestä mä en oikeen ehtinyt. Heräsin eilen keskellä yötä kurkku ihan hirvittävän kipeänä, mutta useimmiten väärissä kohdissa tunnollinen kun olen, niin menin töihin. Kun mulla nyt vaan sattu olemaan illan futispeli mielessä ja jos olisin jäänyt aamulla kotiin, niin enpä mä olisi voinut illalla huidella menemään pitkin kyliä. Näin ei sitten oikeasti saa tehdä, ettäs tiedätte lapset ja aikuiset.

Mä ihan aidosti halusin nähdä sen pelin, koska viime kerralla se oli niin siistiä fanitettavaa. Sitten vahingossa mua pyydettiin kuvaamaan se koko peli, kun Kloppien vakkarikuvaaja ei päässyt paikalle. Ilmotin Larille, että tuun mä edes Kamsin palkitsemisen kuvaamaan ja kattelen sitten jaksanko olla kaikki 2 kertaa 45 minuuttia.

En olis oikeasti jaksanu, mutta olin. Niinkään ei saa tehdä, ettäs tiedätte.

IMG_8750-001

Sairastuin tuolloin muuten ensimmäiseen korvatulehdukseen ja sen seurauksena puhun tokkurasta seuraavassa kappaleessa. Se tulehdus oli aika kova, tärykalvo puhkesi ja kaikkea. Ja koska vielä heinäkuussakin heikotti, googletin, että tällaiset tulehdukset saattaa viedä voimat useammaksi viikoksi. Ei kannattaisi aikuisena sairastella.

14.7.2013:
Pelin jälkeen pyörähin kotona käsittelemässä nuo kuvat ja sitten taas tangokansan sekaan. Kävin kahvittelemassa vähän, koska oli niin tokkurainen olo ja myöhemmin, kun olin menossa kotiin, törmäsinkin yhteen tuttuun torilla ja menin sen perässä baariin. Kyllästyin joskus ja otin toisen yrityksen päästä kotiin torin kautta, mutta yritykseksi sekin jäi, kun törmäsin taas tuttuun ja menin sen perässä toiseen baariin. Kyllä mä sitten lopulta pääsin kotiin asti, kun menin suosiolla ihan katua pitkin ja jätin torin rauhaan..
IMG_0797-1
Ajattelin vuonna 2013 olevani vähän läski

Seuraavaksi seuraa tunnustus, joka on kyllä aika kyseenalainen. Koko asia on aika kyseenalainen. Mutta mikäpä minä olisin bloggaajana ellen vähän antaisi itsestäni?

28.7.2013:
Seuraavia kuvaustilaisuuksia odotellessa. Ei ehkä mukavempaa kohdetta kyllä voisi olla kuvausharrastuksessa kuin kuumat futislihat kuumina kesäpäivinä. Onneksi näitä pelejä on vielä jäljellä.. Ja onneksi meillä on talvella futsal ♥
Juuh elikkäs, vuonna 2013 jalkapalloilijat olivat futislihoja. 😂  On ne kyllä vieläkin, mutta käytän tuota termiä heistä ehkä kerran vuodessa enää. Selitys tähän velttouteen: aikojen alussa, kun oli vain pesäpallo ja pyhä Saarikenttä, ystäväni nimitys pesäpalloilijoista saattoi olla jokin liha-yhdyssana. Siitä minä sitten mistään mitään tietämättömänä naishenkilönä sovelsin saman termin jalkapalloon. Siinä vaiheessa, kun tämä homma muuttui vakavaksi ja ihmiset kävivät lukemassa matsipostauksiani, tajusin, etten voi kirjoittaa futareista lihoina. Loppuun lisätunnustus: kyllä, jalkapalloilijat ovat usein aika kuumia, mutta kuitenkin ihan ihmisiä. En minäkään ehkä haluaisi olla futiskuvaajaliha. Kuulostaa jotenkin läskiltä.

IMG_2080-41

19.8.2013:
Menin tosiaan tuossa joskus sanomaan ääneen tavoitteestani saada eräästä jalkapalloilistaja hyvä kuva ja eilen mulla oli siihen suoritukseen paikkoja enemmän kuin vastustajalla maalipaikkoja.

IMG_5872-6

Ja niin alkoi projekti nimeltään Tinkestä hyvä futiskuva.

15.9.2013:
En enää ikinä kuvaisi syksyistä urheilua millään 4 vuotta vanhalla rungolla ja 4-5.6 -aukkoisella zoomilla. Nuo mun uudet välineet ovat varmaan parhaita asioita mitä omistan. Edes Vagabondin ylipolvensaappaat eivät pärjää tässä kisassa. Tosin se vedenkeitin on kyllä edelleen kova vastus

Niin. Nythän mun 70D on 4 vuotta vanha ihan pian. Linssin aukko sentään on 2.8 parhaimmillaan, että se sentään pelastaa mun tän syksyn. Vedenkeitin oli ja on tärkeä, koska oon ollut aikamoinen teeholisti ennen kuin opin juomaan kahvia.

IMG_6570-1

IMG_6775-1

Blogi oli kyllä ihan järkyttävän päiväkirjamainen tuolloin, vaikka onhan se tavallaan vieläkin. En silti enää kuvaa päivittäin enkä mä nyt ihan kaikkea tietenkään kerro, eikä sillä, että mulla edes olisi niin jännittävä elämä. En vuonna 2013 hirveästi analysoinut pelejä, koska en oikeastaan ymmärtänyt niistä mitään. Eniten on harmittanut, kun vuonna 2014 en kuvannut kovinkaan paljon jalkapalloa ja olen missannut SJK-Tepsin. Siksi Tepsin kuuluukin palata takaisin Veikkausliigaan, että saadaan meikäläinen ihan sekaisin SJK-Tepsillä ja TPS-SJK:lla. Kerron nimittäin huomenna lisää miltä se SJK tuntuu nykyään!