tiistai 25. helmikuuta 2020

Viherkasvien mullanvaihtoaika on käsillä

Törmäsin facebookissa tietoon, että kasveille saa mullat vaihtaa vasta Matin päivän jälkeen. Googletin ja sain tietää siinä samalla Matin päivään liittyvän kaikenlaista uskomusta. Matin päivän sää esimerkiksi määrittelee millainen heinäkuu tulee ja Matin päivän jälkeen sataa vielä yhdeksän kertaa lunta.

Mullanvaihdosta itsestään on myös kaikenlaista koulukuntaa. Jotkut vaihtavat mullat harvemmin, jotkut innoissaan taas joka vuosi. Se malli, jossa isompaan ruukkuun vaihdettaessa vain lisätään uutta multaa, kuulostaa mielestäni kaikista parhaalta tavalta. Kuitenkin meidän kasviharrastuksen ollessa vielä suhteellisen tuore, vaihdamme osalle kasveista mullat kokonaan. Vaihdamme osalle kasvualustan mullasta seramikseen ja osalle teemme sekoituksen, jossa on kookoskuitua. Haluamme kasvimme mahdollisimman ilmaviin alustoihin, jotta juuret pysyisivät terveinä.


Meidän kasvit ovat vuoden majailleet saviruukuissa, mutta tänä vuonna aiomme vaihtaa osalle muoviset asuinpaikat, jotta niitä ei tarvitse koko ajan olla kastelemassa. Aloittelijalle saviruukku saattaakin olla parempi vaihtoehto kuin muovinen, koska aloittelijoilla on tapana tappaa kasvinsa liikakastelulla. Saviruukku antaa anteeksi, mutta muovinen ei.


Miten sitten pysyä kärryillä siitä, mikä kasvi täytyy vaihtaa isompaan ruukkuun, jos kasveja on yli 50? Itse tein meille excelin, johon listasin kasvin kerrallaan, täytyykö sille vaihtaa multa ja ruukku tai jompi kumpi. Lisäksi merkkasin vielä kuinka isoon ruukkuun vaihdetaan. Näin on paljon helpompi hahmottaa montako ruukkua tarvitsee ostaa ja samalla selviää myös montako kasvia ihan tosissaan omistaa.



Joko sä olet vaihtanut mullat vai aiotko edes vaihtaa? Onko sulla paljon viherkasveja? Meillähän on viherkasveille ihan oma instatili, laitahan seurantaan: @calatheagarden.

sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Kaunis Pukkipalon kierros

Vaikka olin sopinut tälle päivälle ulkoilutreffit Sallan kanssa illaksi, suuntasimme Tahkiksen kanssa heti aamusta metsään. Oli pakko päästä eilisen myrskypäivän jälkeen ulkoilemaan, etenkin kun säätiedote lupasi aurinkoa koko päivälle. Minä halusin Pukkipaloon, joten sinne mentiin. Kovin arvuuttelimme eilen mahtaako koko paikka tulvia niin pahoin, ettemme pääse koko kierrosta ympäri, mutta päätimme silti kokeilla. Jos parkkipaikka tulvisi, tietäisimme metsässäkin olevan liian märkää, sillä näin se ainakin edelliskerralla meni.

Kun pääsimme autosta ulos, kuului lintujen viserrystä lähes välittömästi ja vielä enemmän hetken matkaa käveltyämme. Pyrstötiaiset erityisesti konsertoivat kovin, vaikkei niitä kovin helposti aina näekään, kun ovat sen verran vikkeliä otuksia ja liikkuvat usein korkealla puissa.


Pukkipalon kierroksella on mielestäni alusta loppuun asti upeat maisemat. Metsä on kaunista koko matkan, välillä näkyy suota ja mennään yli pienten purojen. Elementtejä, joita arvostan luonnossa. Kaiken lisäksi metsä ei ole mitä tahansa metsää vaan Pukkipalossa on vanhaa aarnimetsää. Se vasta hieno onkin. Haluaisin siellä asuvan kuukkeleita, vaikka tällä kertaa emme kyllä kuulleet edes hömötiaista. Tiedättehän sananlaskun siellä kuukkeli missä hömötiainen? Ai ette? No ei mikään ihne, koska se on minun kehittelemä eikä sillä ole minkään sortin totuuspohjaa.






Helppo ei taivallus tälläkään kertaa nuotiopaikalle asti ollut, sillä eräs suopätkä tuntuu aina olevan ihan veden vallassa ja sen ylittäminen on yhtä taiteilua. Minulla ei ollut goretexkenkiä tällä kertaa enkä omista vedenpitäviä sukkia edes, joten hetki piti arvioida vaikean kohdan ylitystä. Muita ihmisiä paineli meitä ennen siitä, joten päätimme liittyä jonon jatkoksi. Pitkospuut olivat joiltakin osin ihan pirun liukkaat, ne olivat nimittäin jäässä. Ihan peilijäässä siis. Meinasin yhdessä kohdassa molskahtaa, mutta lopulta pääsin etenemään vastarannalle kuivin vaattein. Jalkani tärisivät koitoksen jälkeen ihan kuin olisin jonkun riippusillan ylittänyt.


Nuotiopaikalla söimme makkarat, mutta siinä istuskellessamme paikalle alkoi kerääntyä sakkia niin paljon, että päätimme jälleen siirtyä juomaan kahvit johonkin toisaalle. Lähdimme eteenpäin polkua ja lopulta löysimme pitkospuiden vierestä sopivan kuivan paikan, jossa istahdimme kaatuneen puunrungon päälle. Oli mahtavaa. Oli oma rauha, nenän edessä hakkuualue ja selän takana aarnimetsä.





Kierros oli jälleen mahtava ja teki sen, mitä metsä tekee ihmiselle. Mieliala parani, hengitin hyviä mikrobeja, jouduin käyttämään aivoja ja sain olla rauhassa.

💚

lauantai 22. helmikuuta 2020

Kaksi pötköä Tobleronea ja kävelylenkkejä pimeässä metsässä

*Unelmaduunarin tilipäivä -kirja saatu + postaus sisältää mainoslinkin, merkitty *-merkillä

Tällä viikolla...


...olen syönyt kaksi Toblerone-pötkylää kotosalla puoliksi Tahkiksen kanssa, hupsis! 🙊 Työkaveri toi laivalta yhden pyynnöstäni ja lahjoitti toisenkin sitten lopulta. 😁 Tajusin tänään meidän tosiaan syöneen kaksi tuollaista pötkylää, kääk. 😂


...ihaillut muutamaa hienoa auringonlaskua. Oon edelleen innoissani siitä, kun töistä lähtiessä on valoisaa. Ai että. ❤️🙏


...kävin katsastamassa auton keskiviikkona. Meni läpi, mutta pienen ahdistuksen sai katsastussetä aiheutettua lausunnollaan pösön moottoritilasta, jossa hänen makuunsa oli liikaa öljyä siellä täällä. Olin koko keskiviikon jokseenkin masentunut asian tiimoilta, sillä yksi maailman rasittavimmasta asiasta on vika autossa, jota en osaa itse diagnosoida. Olen varmasti ennenkin tästä jauhanut. 


...kävin lenkillä Tahkiksen kanssa pimeässä Katariinanlaaksossa, jonne kävellessä jauhoin autosta ja kaikesta muusta mieltä vaivanneesta niin, että koko Luolavuori varmaan raikasi. Katariinanlaakson luontopuistolla kälätys ja valitus loppui siihen, kun lehtopöllö aloitti huhuilun, johon jokin toinen eläin vastasi. Ehkä kettu. Sellaisen nimittäin lopulta näimme, kun Tahkis halusi palata takaisin. Juttelin ketulle, kunnes se hävisi metsään tai ainakin esitti sitä, koska se seurasi meitä, kunnes pääsimme hänen kotimetsästään ulos. Kosketus luontoon sai arkihuolet unohtumaan aika näpsäkästi.


...olin valokuvamallina ihan oikealle kuvaajalle, koska minusta julkaistaan yksi juttu. Ihan hauskaa! Kerron tästä sitten, kun juttu on julkaistu. 😊


...olen huomannut kevään ihan oikeasti puskevan maasta esiin. Lähipuistossa kukkii jo pian ja niin muuten kukkivat koivutkin ihan hetken päästä.


...kävimme uudelleen pimeällä lenkillä Katariinanlaaksossa, mutta tällä kertaa ei hiiskaustakaan mistään eläimestä. Sitä paitsi pelotti ihan jäätävän paljon enemmän kuin edelliskerralla, koska nyt tiesin niissä metsissä elävän kettuja ja pöllöjä.


...olen pohtinut olisiko uhka vai mahdollisuus mennä töihin ilman meikkiä. Ajattelin ensi viikolla kokeilla. Tänään harjasin hiukset pitkästä aikaa. Hiusten harjailuhan ei kuulu Curly Girl -metodiin, mutta enpä ole metodilla ollutkaan enää hetkeen, kun edelleen käytän vanhoja shampoita pois.


...käytiin laskiaispullakahvilla Mannassa. Aivan ihana pieni leipomo Turun Vähäheikkilässä. Ostamme sieltä aika usein maalaisleipää. 


...ollaan suunniteltu viikon metsäkierros huomiselle, koska tänään on taas myrsky. Aika mones putkeen alkuvuoden aikana.


...olen lukenut Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirjoittamaa kirjaa *Unelmaduunarin tilipäivä. Tulee tarpeeseen, koska ainahan se on mielessä, unelmaduuni. Ja etenkin tietysti tilipäivä. Kirja on saatu arvostelukappaleena.