sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Kannattaako rakkaudesta lajiin -konsepti?

Kun aloin kuvata jalkapalloa aikoinaan, en paljon miettinyt pitäisikö seuran valokuvaajan saada palkkaa työstään. Kuvasin alkuun uteliaisuudesta ja oppimisen kannalta, sillä huomasin ihmisten tykkäävän tosi paljon kuvistani. Sanoivat niiden olevan erilaisia. En ymmärtänyt mitä se tarkoittaa enkä ymmärtänyt myöskään sitä, että työstä tavataan saada palkkaa.

Ahneus nosti päätään silti vähitellen. Kentän laidalla vietetyt tunnit puhumattakaan kuvankäsittelyn ääressä vietetystä ajasta alkoivat mietityttää sen verran, että koin ansaitsevani palkkaa tekemisistäni. Rahaa ei kuitenkaan herunut, joten päätin lopettaa hyväntekeväisyyden. Samaan aikaan kävi sääliksi valokuvaajakollegoita, sillä ilmaiseksi tekemällä olin omalta osaltani polkenut alaa. Olin amatööri, joka vei voita leivän päältä niiltä, jotka valokuvasivat oikeasti työkseen.



Vaikka suomalainen jalkapallo onkin vuosien aikana kehittynyt parempaan suuntaan, ei meidän valokuvaajien tilanne välttämättä sen kummempi oikeastaan ole. On valokuvaajia, jotka tekevät hommaa rakkaudesta lajiin ja on meitä, jotka emme tee yhtään mitään.

Rakkaudesta lajiin on sanahelinää, jota vihaan joka toinen päivä. Kun ihan oikeasti se rakkaudesta lajiin ei tuota oikeastaan mitään. Se kuulostaa varmaan hyvältä seurojen korvissa, vaikka oikeasti he eivät saa sillä yhtään mitään. Se ei tuota heille ammattimaista kehitystä, sillä joka vuosi joku tekijä kyllästyy tekemään ja antamaan kaiken ilmaiseksi. Rakkaudesta lajiin tuo mukanaan vaihtuvuutta, ei jatkuvuutta. Kun ihmiselle maksetaan palkkaa työstä, hän tekee sitä kunnon motivaatiolla ja todellisella rakkaudella. Rahalla saa ammattimaista ja työlleen omistautunutta jälkeä, kun taas rakkaudesta lajiin tarkoittaa useimmiten amatöörien puuhastelua.



Aina kun mietin jonkun seuran näyttävän ulospäin jokseenkin ammattimaiselta, toivon heidän ottavan budjeteissaan huomioon valokuvaajat. Tiedän, että suhteellisen harvassa seurassa ajatellaan valokuvaajia pakollisena kulueränä, mutta minä toivon sitä. Unelmoin jalkapallo-Suomesta, jossa seurojen valokuvaajat saavat palkkaa. Oma unelmani nimittäin olisi olla nimenomaan jonkun seuran valokuvaaja, mutta nykymeiningillä se on hieman mahdotonta.

Tiedän myös, että harvalla futisseuralla kasvaa raha puussa, mutta pitkäjänteisellä työllä ja markkinoinnilla kaikki on mahdollista. Minun unelmani on saada palkkaa tekemästäni työstä ja futisseurojen unelma voi olla kannattava liiketoiminta - ne eivät ole mahdottomia unelmia kumpikaan. Molemmat vaativat ammattimaista toimintaa, pieniä askeleita.

Mitä mieltä sinä olet tästä legendaarisesta rakkaudesta lajiin -konseptista? Onko ammattimaisia jalkapallo-organisaatioita tulossa Suomeen vai mihin suuntaan futiskulttuuri on menossa?

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Mennäkö kuvaamaan vai eikö mennä

Sateisen harmaata ulkona, vaikka alunperin piti paistaa aurinko koko päivän. Suunnittelimme jo aikaa sitten käyttävämme tämän päivän ulkoiluun aamusta asti. Suunnitelma tarkentui eilen sen verran, että lähtisimme heti aamusta käymään Wikkellä eli Sokoksella ja Uittamolla yhdessä leipomossa. Näin siis teemme tänään, mutta meidän heti aamusta ei ihan nyt toteudu, kun nukuimme normaalia myöhempään. Vähän myös vaivaa, kun tepsimuijilla on harkkamatsi tasan kello 12 tänään ja se on näiden meidän muiden suunnitelmien kannalta vähän huonoon aikaan.


Sään puolesta tänään ei muutenkaan ole kovin houkuttelevaa lähteä istumaan maailman tuulisimmalle Kupittaa vitoselle, mutta haluaisin kuitenkin kuvata pelin. Täytyy siis katsoa kuinka nämä meidän aikataulut tänään oikein menee ja tuuleeko tuolla oikeasti niin kuin on luvattu vai mikä meininki tässä ilmastonmuutoksen tärvelemässä maailmassa tänään oikein on.


Toisaalta olisi ihana tänään mennä kävelemään joku 8-10 km lenkki, mutta futismatsin kuvaamisen jälkeen se ei ainakaan ole mahdollista. Kuvaaminen vie joka kerta minusta mehut pitkäksi aikaa, ihan kuin olisin itse ollut urheilemassa siellä kentällä. En tiedä mistä se johtuu, mutta epäilen vahvasti jotain raitisilmamyrkytystä. Ei kuvaamisen itsessään niin rankkaa pitäisi olla, vaikka siinä joitakin staattisia pitoja onkin mukana.

Ei kai tässä sen kummempaa tähän hätään. Huomenna palaan asiaan jollakin jalkapalloaiheisella tekstillä! Joko futista tai sen taustoista jotain pientä.

Hauskaa lauantaita ja palataan!

torstai 21. maaliskuuta 2019

Mitä kosmetiikkaa käytän nyt

* postaus sisältää mainoslinkkejä ja osa tuotteista saatu blogin kautta

Kosmetiikka-aiheisia postauksia pyydetään aina välillä, joten täältä tuloo! Tiesittekö muuten, että mua häiritsee tosi paljon välillä, kun puhun joko turkua tai pohojammaata mun instastooreissa? Jään aina itse kuuntelemaan itseäni, kun puhun ja lopulta sekoan sanoissani eikä koko puhumisesta tule yhtään mitään. On vaan niin väärän kuuloista, jos lyhentelen sanoja tai vastaavasti lisäilen tavuja johonkin. En tiedä kiinnittääkö kukaan muu huomiota mun murresanoihin, mutta itsellä särähtää korvaan vähän väliä.

Noh, se kosmetiikka. Elän kosmetiikan suhteen aikaa, jossa tärkeintä on päästä eroon joistakin vanhoista tuotteista, jotta saan uusia käyttöön. Olen saanut jonkun verran testiin tuotteita enkä malttaisi odottaa, että saan korkata ne käyttöön. Toisaalta näissä tällä hetkelläkin käytössä olevissa seassa on blogin kautta saatuja tuotteita myös.


Kasvovetenä minulla on nyt käytössä ihan just käyttöön otettu Farfallan laventelikasvovesi. Vaikuttaa kivalta, hyvin rauhoittavalta kuten laventelista voi päätellä. Farfalla on itselleni hieman vieraampi merkki. Törmäsimme tähän tyttöjen kanssa messuilla viime syksynä ja sain pari putelia testiin. Nyt vasta otin käyttöön tämän kasvoveden ja ainakin ensikokemus on hyvin positiivinen. Farfalla on luonnonkosmetiikkaa eikä heidän tuotteitaan testata eläimillä.

Silmänympäryksille käytän vaihtelevasti Dr Botanicalsin öljyä (täältä) ja Clarinsin voidetta (täältä). Kumpikin pinkkejä puteleita ja kivan kosteuttavia. Etenkin tuo öljy on kyllä hintalaatusuhteeltaan aika erinomainen.



Yövoiteina käytän vaihtelevasti aivan ihanaa ja ylikosteuttavaa ESPAn terapiavoidetta (täältä) ja Cliniquen myöskin hyvin kosteuttavaa voidetta (täältä). Epätoivoisesti yritän kuluttaa ACOn voidetta (tämä) päivisin ja epätoivoista se on siksi, etten malttaisi odottaa sen loppuvan jo. Meillä on viharakkaussuhde sen kanssa. Se ei ehkä ole ihan paras minun iholleni jostain syystä. En oikein tiedä eikö sen teho riitä vai onko siinä jotain ainesosia, jotka eivät vain sovi vai mikä juttu, mutta ACO ei nyt oikein lähde.


Arkimeikkini on tällä hetkellä nopea. Otin Avrilin BB-voiteen (täältä) käyttöön juuri, vaikka sain sen blogin kautta jo viime vuonna. Ihan kiva voide on hän. Ripsivärinä mulla on Lookfantasticin boksin mukana tullut douccen maskara (tämä), joka ei aluksi kovin vakuuttava ollut. Se varisi kuin olisi ollut kovinkin kuiva, mutta nyt viime aikoina se on pysynyt ihan hyvin siellä missä pitääkin. En silti tämän kokemuksen perusteella ostaisi tuotetta. Kulmiin suttaan Glomineralsia ja huuliin ihanaa Boho Green Make Upin huulipunaa sävyssä Capucine (täältä, saatu blogin kautta). Sävy on just täydellinen tähän kevääseen.


Oliko mukana sulle tuttuja tuotteita? Ripsarisuosikkeja saa aina listata kommenttiboxiin, otan mielelläni suositteluja vastaan!