lauantai 14. joulukuuta 2013

Jalkapallokuvailua

Nyt sitä postausta, josta olen eilen vihjaillut. Olen jo aiemmin syksyllä ajatellut, että voisi jotain yhteenvetoa ottaa kesän jalkapallokuvailuista.

Toimin siis koko viime kesän paikallisen jalkapallojoukkueen Seinäjoen Jalkapallokerhon hovikuvaajana yhdessä toisen henkilön kanssa. Aina meistä jompi kumpi oli paikalla ja parhaimpina hetkinä molemmat.

Olin jo aiempina vuosina omaksi ilokseni jostain katsomosta räpsinyt kuvia niin kannattajajoukosta Klopeista kuin itse peleistäkin. Nyt minua pyydettiin ihan oikeasti kuvaamaan eli pääsin kiertämään kenttää kameran kanssa.

Se oli hienoa.

Pesispitäjän tytölle ei aikaisempina vuosina ihan niin hirveästi ollut tuo jalkapallo avautunut, mutta yhdessä matsissa alkukaudesta muistaakseni Caumo teki niin hienoja harhautusmuuvseja, että jäin ihan koukkuun. Toisaalta kuvatessa sillä ei olisi ollut väliä ymmärränkö ja fanitanko lajia, koska kameran takaa useimmiten ei ollut mitään hajua oliko kentällä hyvää peliä vai ei.

Kuvaamiseen uppoaminen tarkoitti myös sitä, etten muistanut mitään omia murheitani tai työstressiäni. Jos oli jotain mieshommia, niin niitä en varsinkaan muistanut. Futiksen kuvaaminen oli todella terapeuttista ja teki hyvää!

IMG_8750-001

Untitled

IMG_1459-37

IMG_1411-34

IMG_3214-14

IMG_3258-21

Pääsin myös parille vierasreissulle mukaan kuvaamaan. Valkeakoskella multa kiellettiin SJK:n kannatus ja päälle piti pukea Hakan liivi. Grr.

IMG_2080-41

IMG_2101-42

IMG_9148

Toinen vieraspelireissu oli Tampereelle ja siellä olisi ollut hyvinkin mukavat olosuhteet kuvata kuumaa kesäpeliä, mutta kamerastani hajosi muistaakseni suljin kesken kaiken. Vanha 450D on maannut puoli vuotta turhana kämpässäni, koska eipä sitä ole järkeä korjata. Kyllä muuten harmitti tuo hajoaminen! Uudet hyvät rungot eivät ole mitään halpoja, mutta pakkohan sellainen oli laittaa tilaukseen heti, koska en pystyisi enää olemaan ilman kameraa.

IMG_6739-7

Innostuin tästä uudesta harrastuksestani niin paljon, että meikki ja kynnet mätsäsivät aina SJK:n väreihin.

IMG_5280-3

IMG_4339-1

IMG_4508-3

IMG_4633-1

IMG_2724-35

IMG_3203-10

IMG_9466

Kuviani käytettiin ja käytetään edelleen hyvin paljon SJK:n nettisivuilla sekä kaikki ottelukuvat löytyvät heidän facebooksivultaan. Ja niin tulee olemaan myös ensi viikolla! Sain kutsun kuvaamaan medialle muutenkin avoimiin harjoituksiin ensi viikolla. Pääsen kuvaamaan Veikkausliigapelaajia!

Olosuhteet ovat kuvausmielessä hankalat, koska treenit ja myöhemmin viikolla pelattava (ja minun toimestani kuvattava) harjoituspeli suoritetaan hallissa, jossa on ihan kohtuullisen hämärää. Olen kuitenkin (joutunut) hankkimaan syksyllä uuden runkoni kaveriksi zoomiputken 2.8 aukolla joten mahdollisuudet liikkuvan kuvan hyvälaatuiseen pyydystämiseen ovat olemassa. Jos vain kuvaajalla riittää ammattitaito.

Yksi kesän otoksista on nyt myös päätynyt tauluksi seinälle. Kävin sitä eilen ihailemassa, koska kyllähän se tällaiselle harrastelijakuvaajalle oli hieman yllätys, että joku taho oli ihastunut johonkin kuvaani niin paljon. Ja kyllähän se hyvältä näyttikin!

Kuva kuvasta. Todella ammattimaista ;) Siinä joukkueen kapteeni Chris Cleaver iloitsee nousua Veikkausliigaan. Ensi kaudella Chris tullaan näkemään valmennuspuolella.

IMG_5194-1

Seinä, jolla taulu majailee, kuuluu mainostoimisto Boosterille.

Lisää jalkapalloaiheisia kuvia siis ensi viikolla luvassa ja kiihtyvässä tahdissa ensi vuoden puolella.

2 kommenttia :

  1. Ihana tua taulu!

    Chris oli suosikkipelaajani siitä lähtien kun Turkuun siirtyi, tuli myös ystävystyttä Chrisun kanssa ja menenkin aina kun SJKlla on peli Turussa, moikkaamaan Chrisua ja nyt sitten viellä Marcoa kun seinäjoelle siirtyi! Jään innolla lukemaan blogiasi!

    Toivottavasti teet joskus ratsastuspostauksia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aikamoisen hieno :) Kuva taisi olla kovin onnistunut, kun sitä näkee vieläkin SJK:n nettisivuilla käytössä.

      Tervetuloa lueskelemaan. En tiedä yhtään kuinka usein tällä kaudella aion jalkapalloa blogiin asti kuvata, mutta välillä mukava käydä kokeilemassa pysyykö taidot yllä :)

      Heppakuvia kans joskus tiedossa. Nykyään vaan harvemmin ehtinyt hanskan mukaan tallille. Omia tunteja on jäljellä tälle keväälle enää kaksi! :P

      Poista