torstai 30. tammikuuta 2014

Pippuri on petoeläin

Pippuri on petoeläin. Päästäinen on hiirieläin.

Untitled

Siinä se nyt on. Pippurin ensimmäinen elävä saalis!

Muistan kuinka naureskelin vuosia sitten tuolle kissalle, kun se on niin iso ja laiska, ettei se koskaan varmaan saisi kiinni mitään elukkaa luonnossa. Väärässä olin. Vielä, kun näkisin sen päivän, että se raatelee itselleen ahvenen syömäkelpoiseksi.

Kuvan otti äiti :)

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Rage

Joskus kyllä vastustaa. Se on jännä miten ongelmat siirtyvät elämässä alueelta toiselle. Yhden osa-alueen saa kuntoon, niin johan sitten toisaalla yhtäkkiä onkin ongelmia niin saateristi. Minkähänlaista olisi hyvä elämä? Että voisi olla iloinen ja huoleton oma itsensä, nauttia elämästä? Kyllä minä muistan. Ei siitä niin kauan ole, kun kaikki oli vielä hyvin.

Aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa, kun omaan elämään tulee negatiivista ärsykettä ulkoa päin. Kun en itse voi hallita sitä kovin helpoin keinoin.

Noin muutenkin olen nyt huomannut olevani taas kärsimätön. Pitäisi osata olla vain rauhassa.

Nämä eiliset kuvat ovat kyllä turhan iloisia tämän päivän tunnelmiin.

IMG_8583-1

IMG_8595-2

Tuon asun pääainekset ovat kaikki H&M:ltä paitsi tietysti kengät jostain muualta. Viime talven alelöytö.

IMG_8604-3

Eilen tein myös itulöydön Vaasasta. Nomnom. Itujen syömisen jälkeen menin salille Mariannen kanssa treenailemaan keskivartaloa. Kyykkyhypyt sun muut veivät lopuksi kaikki voimani, mutta yllättävän hyvin tänään on kuitenkin pystynyt nauramaan silloin, kun vielä nauratti. Nyt loppupäivästä ei ole ollut sitä vaaraa, että olisi tarvinut vatsalihaksiaan muuta kuin yskimiseen.

Jos pystyisin hallitsemaan säätä, niin tällä hetkellä taivaalta sataisi salamaa.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Miehet salibandyasuissa

Moikkeliskoikkelis!

Sunnuntai meni vahingossa ihan makoiluksi, jonka keskeytti kuvauskeikka. SPV:llä oli taas peli ja lähdin testaamaan millasta jälkeä saan aikaiseksi toisella kerralla kentän laidalla Canonin kanssa. Ihan jees se taisi mennä. Välillä tuntui, että olin jopa päässyt peliin sisälle jotenkin ja pystyin vähän jo ennakoimaan sekä pysymään paremmin pallon perässä. Se nimittäin liikkuu niin järjettömän nopeasti tuossa lajissa miehistä nyt puhumattakaan.

Meinasin muuten saada pallon päähäni heti alussa. Kuvaajakollega vakuutti ettei se oikeastaan ota edes kipeää, mutta jotenkin en usko. Sen verran lujaa se suhahti ohi.

IMG_8142-1

IMG_8198-2

IMG_8206-3

IMG_8252-4

IMG_8280-7

IMG_8345-16

IMG_8405-23

IMG_8445-27

IMG_8453-28

IMG_8491-31

IMG_8545-33

SPV voitti 14-7. Ihan erilainen peli edelliskertaan verrattuna.

Tuntuu, että kalenterini alkaa täyttymään kevättä kohti kiihtyvässä tahdissa näistä eri peleistä. Ensi viikolla olisi tarjolla 2 jalkapallopeliä Wallsportissa, sitä seuraavalla viikolla minut on kutsuttu kuvaamaan Komia-turnausta (13. - 15.2.) ja 15.2. taisi olla seuraava SPV:n peli. Tarvisin todella kipeästi lisää kovalevytilaa tälle kuvausharrastukselle!

Huomenna yritän saada tulille vähän taas muita kuvia. Nyt ei pysty mihinkään kovin vaativaan, koska mulla oli Mariannen kanssa tapaaminen salilla eikä se päättynyt hyvin. Voimat meni eikä paluusta ole tietoa.

Kyykkyhypyt my ass!!

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Sunnuntaishoppailut: Esprit

Jostain syystä yhdeksi sunnuntaiaamujen rutiiniksi minulle on muodostunut nettikaupoissa surffailu. Silloin on eniten aikaa ja varsinkin rauhaa harrastaa nettishoppailua. Useimmiten tosin tuo surffailuni jää ihan vaan katselun asteelle, kun harvemmin tarvitsen mitään oikeasti.

Tänään surffasin Espritin sivuille ja poimin parit eniten itseäni miellyttäneet asiat teille esiteltäviksi. Espritillä on sporttiosasto ja sen tutkin tietysti ihan ensimmäisenä. Urheiluvaatteiden ostelu on nykyään kaikista hauskinta vaateshoppailua!

Hiljattain päivitetty1

Meinasin hehkuttaa tuota vaaleaa pitkähihasta hupparia, mutta tajusin sitten, että haluaisin antaa noille kaikille kollaasiin tunkemilleni asioille jonkun ylistyslauseen joten joudun varmaan tyytyä sanomaan niiden kaikkien olevan aika täydellisiä. Krhm! Varsinkin kirkkaan siniset kotipöksyt sen hupparin lisäksi, nomnom!

Pakko oli myös mekko-osasto ja kengät käydä katselemassa läpi.

Hiljattain päivitetty2

Musta väljä mekko ei ikinä olisi kovin turha ostos ja nuo vaaleat kengät ovat muuten vaan todella paljon mieleeni. Harmi, että eteisessäni on jo kenkiä ennestään ihan tarpeeksi.. Noista kengistä on täydellisen ruskean sävykin, enkä oikeastaan tiedä kummat ovat hienommat. Ota monta ota kaksi!

Mitenkäs teidän sunnuntaishoppailut?

* postaus toteutettu Espritin kanssa

lauantai 25. tammikuuta 2014

Matkoja erilaisia

Taas myöhäisiltapostailua. Olen tässä arponut postaisinko vai enkö, mutta jotenkin kuitenkin haluaisin nyt julkaista viimepäiviltä muutamat kuvat etteivät jää arkistoihin pyörimään.

Ja mihin ne viimepäivät ovat menneet?

IMG_7959-1

IMG_7962-2

IMG_7966-3

IMG_7969-4

Matkustamiseen. Torstaina lähdin Turkuun. Harmittelin matkalla, kun mielialani ei ollut paras mahdollinen enkä pystynyt ihan täysin nauttimaan todella kauniista maisemista. Aurinko paistoi jäisten puiden takaa ja lopulta väistyi pimeyden tieltä.

Pyhän Olavin kirkkoa piti tällä kertaa käydä ihailemassa vähän lähempää, kun osuin paikalle melkein vielä valoisaan aikaan.

Turkuun saapuminen torstaina oli varmaan tämän viikon yksi parhaista teoistani. Perjantaina kävin hoitelemassa työasioita. Asusta aamulla testikuva, koska miehen asunnossa ei ole kunnollista peiliä :D Onneksi on kamera!

IMG_7979-1

Ja onneksi kerrostalon seinästä löytyy kunnon peili..

IMG_8014-2

Yhmmmmm ja todellista onnea on mies, joka tekee ruokaa. Toni teki ja meitsi sillä aikaa kuvaili päivän Gina-ostoksia.

IMG_8017-3

IMG_8018-4

Törmäsin Ginassa söpöilyalkkareihin ja sorruin johonkin osta 3 -tarjoukseen. Sen jälkeen sorruin samaan kynsilakkaosastolla.

IMG_8021-5

IMG_8026-6

IMG_8030-7

Pitkästä aikaa ihan tosissaan houkuttaisi ottaa vanhat lakat kynsistä irti ja pistää uutta tilalle. Harvoin nimittäin olen niin kynsifanaatikko, että jaksaisin tai edes ehtisin. En kuitenkaan voinut vielä siirtyä kovin söpölle linjalle, koska tänään ollaan oltu vähän toisenlaisissa tunnelmissa..

IMG_8043-1

IMG_8066-2

IMG_8090-3

IMG_8101-4

Myöhemmin päivällä kävin Vimpelissä kysymässä Pippurilta oonko mä vielä sen äiti, mutta pahasti vaikutti siltä, että tuolla elukalla on nyt ihan uusi äiti ja isä. Kyllä se vähän jopa kehräsi mulle, mutta ei se edes sanonu "MÄY". Sen mahakarvat oli hurjan pehmeät kuten koko turkki ja sen takakynnet oli lyhentyneet normaaliin pituuteen :D Selkeästi se nauttii elämästään maalaiskissana :)

IMG_8128-6

Hyvä niin, koska onhan sen elämä aika tylsää ollut mun kanssa, kun en ole edes kotona arkisin hurjan paljon.

Tuosta välistä jäi kai sanomatta, että eilenhän tosiaan ajelin Turusta takaisin Seinäjoelle, vaikka se toki selviää tuosta aiemmasta postauksesta. Viikon päästä pitäisikin sitten matkustaa ihan eri suuntaan eli Jyväskylään! En ole vielä päättänyt ajanko minä vai ajaako pikajunan kuljettaja :P

Tuntuu tosi oudolta olla nyt ihan vaan kotona rauhassa. Ihan kuin en olisi pitkään aikaan ollut. Ja mulla on suklaata! ;)

perjantai 24. tammikuuta 2014

Haukotus

IMG_8022-1

Huh huh beibet, tulin justiin Turusta. Nukahdan pystyyn aikalailla nyt. Meinasin nukahtaa jo Parkanon jälkeen, mutta sinnittelin silmät auki Seinäjoelle asti. Miten voikaan pimeässä illalla ajaminen väsyttää näin paljon?

Mun oli tarkoitus alunperin viettää koko tämä viikonloppu Turussa mun hanibeiben kainalossa, mutta aina ei meikäläisenkään elämässä kaikki mene kuten paras olisi. Itse asiassa koko lähtö Turkuun oli aikamoisen tuskaisa ja sai miettimään onko missään mitään järkeä, mutta eiköhän se nähdä vielä. Ilmeisesti joskus vaan vastustaa ihan urakalla. Jopa mulla.

Noh, oli se kuitenkin sen arvoista. Todella.

Turku ja viisaat hyvät ihmiset ♥

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Pipo

IMG_7883-1

Väsy-Mari täällä hei. Aamulla tuntui kuin sänky olisi niellyt minut ja sieltä peittokasan alta nouseminen tuntui maailman raskaimmalta. Jossain vaiheessa aamupäivää huomasin omistavani uskomattoman hedarin. Hain ruokaa. Ei auttanut. Join kahvia. Ei auttanut. Otin buranan. Auttoi särkyyn, muttei vienyt väsypäätä pois.

Menin kotiin. Menin hierojalle.

Väsypää parani hieman, muttei silti kokonaan.

Nyt menen sänkyyn.

Jotain hyvää: ostin eilen Prismasta puoleen hintaan kuvassa näkyvän pipon. Se on ihana.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Kylmää ja kuumaa

Iltaailtaa. Piti alottaa postauksen kirjoittelu jo hetki sitten, mutta puhelin soi ja nyt pitää ensin hyökätä Clash of Clansissa. Kukaan tyttöjäsen ei ole ilmottautunut meidän klaaniin, joko olisi tulijoita?

IMG_7339-1

IMG_7343-2

Eilen puin kalsarilaatikkoni kirjavimmat leggarit jalkaan ja lähdin kävelylle kamerani kanssa. Piti niitä maisemia päästä kuvailemaan, vaikka alunperin olisin halunnut jonnekin metsään. Metsä sai nyt kuitenkin siirtyä johonkin seuraavaan jaksoon.

IMG_7349-3

IMG_7367-4

IMG_7391-5

IMG_7426-6

IMG_7440-7

IMG_7442-8

Pihalla kylmää, sisällä lämpöstä.

IMG_7463-9

Kukaan ei kertonut, että Seinäjoen urheilutalolla vasta lämpöstä onkin!

Kävin kokeilemassa millaista on kuvata salibandya. Nopeaa, mutta ei mahdotonta.

IMG_7516-5

IMG_7531-6

IMG_7583-9

IMG_7589-10

IMG_7624-15

IMG_7651-17

IMG_7739-25

IMG_7753-26

IMG_7808-1

Etukäteen vähän pelkäsin etten pääse tarpeeksi matalalle/pelaajien tasolle kamerani kanssa, koska laidat, mutta loppujen lopuksi tuolilta käsin ihan ok kuvauskorkeus? Olen jalkapallossa suosinut eniten ihan maatasoa, se vaan on paras.

Salibandy sinänsä lajina ei sääntöjensä puolesta sano minulle oikeastaan mitään paitsi tietysti nyt olen muutamaa eri kohtaa viisaampi, kun satuin istumaan jossain vaiheessa huoltomiehen tms lähistölle ja hän selosti välillä mitä tapahtuu.

Kotijoukkueen huoltojoukkojen läheisyys on muuten paljon parempi paikka sijottautua kuvaajana kuin jalkapallossa vierasjoukkueen koutsit. Ne koutsit nimittäin jostain syystä aina rupeaa juttelemaan mulle sen minkä muulta huutamiseltaan ehtivät.

Kotijoukkue eli SPV oli eilen vielä sarjataulukossa kakkosena (en ole tarkastanut kuinka eilisen tasapelin jälkeen). Vastassa eilisessä pelissä oli TPS. Ottelukoosteesta voi meitsin bongata siinä 10 minuutin jälkeen kovin vakavalla ilmeellä :D Nestehukka oli aika valtaisa tuossa vaiheessa, kun en oikein ollut varautunut siihen vallitsevaan kuumuuteen.

Tänään olenkin sitten taas ollut niissä toisissa ääriolosuhteissa. Piti töissä pukea päälle pipoa ja kaulahuivia sekä toimistossani pahojen päivien varalla lojuvaa ponchoa, jotta tarkeni. Päivällä alkoi sitten vähän jo lämpeämään ja pystyi oleskelemaan ilman erityistä lisävaatetusta. Sää oli upea taas vaihteeksi, koko päivän auringon molemmin puolin taivaanrannassa näkyi ns. sateenkaaret, joku haloilmiö sekin ilmeisesti. Instagramissa (@maribeibe) on kuva!

Eniten odotin kotiinpääsyssä sitä, että näen päivän postin. Koska uusi kirja..

IMG_7857-1

Positiivisuuteni tuppaa katoamaan vähitellen iän lisääntyessä ja haluaisin kovasti pelastaa itseni moiselta masennukselta. Niinpä päätin, että Arin kirja on pakko lukea, koska twitterissäkin jo miehen twiittejä sen verran fanitan. Ihanaa, kun joku jaksaa twiitata ja elää positiiviseen sävyyn, kun itse ainakin olen vähän väliä ihan liian väsynyt.

IMG_7861-1

IMG_7862-1

Ensisilmäyksellä löysin kirjasta pari kohtaa, joissa jonkinlainen huumorikin taisi pilkahtaa ainakin omissa aivoissani ja naureskelin itsekseni.

En vielä tiedä milloin ehdin opuksen ahmia, mutta toivottavasti pian! Mitäs itse olet viime aikoina ahminut? Enkä nyt tarkoita kirjoja välttämättä.