tiistai 4. helmikuuta 2014

Stronk tenk Asset boy

Hei beibet!

Lopun merkit ovat nyt täällä. Kävin eilen työterveydessä ja siinä samalla sitten mittailtiin verenpaine. Mun yläpaine on kohonnut!! Oh no!! Mun verenpaine on aina ollut tosi alhainen, niin yläpaine kuin alapainekin. Syitähän tälle voi olla moniakin, mutta tietysti lähin ja helpoin syy mielestäni olisi ihan rehellinen stressi.

Stressiä minä kyllä osaan hallita tietyissä määrissä liikkumalla ja elämällä iloisesti, mutta joskus on tilanteita, kun kuppi menee nurin ja valtameri vuotaa. Sitten ei auta kuin löytää taas jostain lisää liikuntaa ja lisää iloa, jotta pääsee takaisin elämänsä rouvaksi.

Viikonloppuna ei ollut stressiä muuten kuin auton suhteen. Ajelin perjantaina pimeässä Keski-Suomen mutkaisia metsäteitä ja pohdiskelin jaksaako vanhus enää vetää edes mäkiä ylös. Jaksoi se ja poiskin pääsin, vaikka siitäkin tuli ihan riittävän jännittävää. 9 kilometriä ennen Multiaa syttyi dieselvalo palamaan ja toivoin pääseväni Multialle asti. Löysin kylmäaseman, joka ei huolinut korttia, koska kaikki mittarit olivat käytössä. Argh! Kolistelin pistoolit läpi ja johan rupesi korttikin kelpaamaan. Ei mitään hajua olisiko tuossa pikkukylässä edes ollut toista asemaa.

Matkalle en tietenkään lähtenyt perjantaina ilman jättimochaccinoa.

IMG_8612-1

Muutamaa tuntia myöhemmin pölähdin Keski-Suomen Ajokoirayhdistyksen tiluksille ja moikkasin tuntemattomia miehiä, jotka pelasivat jotain lautapeliä. Äänet olivat tuttuja, naamat tuntemattomia. Se tässä nettipelaamisessa on hauskaa. Kun kiinnittää ihmisissä eniten huomiota ääneen. Ääneenhän minä eniten aluksi ihkumiehessänikin ihastuin. Sitä saattaa välillä ihan livenäkin jäädä kuuntelemaan, koska se vaan on niin ♥ Kurrur!

Miri saapui aika pian minun jälkeeni miittipaikalle niin ei ihan yksin tarvinut kynsiä lakata ;)

IMG_8613-2

IMG_8617-3

IMG_8619-4

IMG_8621-5

IMG_8632-7

IMG_8670-12

IMG_8675-13

IMG_8705-20

IMG_8734-28

IMG_8748-34

IMG_8753-36

IMG_8764-37

IMG_8767-38

IMG_8784-43

IMG_8790-44

IMG_8791-45

IMG_8837-50

Viikonloppuna tuli siis syötyä, juotua, nukuttua päikkäreitä ja pelailtua pari matsia jotain. The Resistancea ja Bangia.

IMG_8856-53

Ja kotimatkalla kävin siellä Keskisellä. Oli ihan mukavaa yksin kierrellä. Tykkään muutenkin shoppailusta yksin. Se on sitä ns. omaa aikaa :) ♥

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti