keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Viikonlopun Turku

Nyt vähän viikonlopusta. Perjantaina käänsin Peugeotin nokan kohti isoja teitä Turkuun päin. Heti Hämeenkyrössä näin kevään ekat joutsenet kylpemässä jossain vesilätäkössä. Auto toimi perille asti ja käytiinkin samantien Skanssissa toteamassa, että Benetton on tosiaan loppunut ilmeisesti koko Suomesta. Olisi pitänyt hanskalle joku muki sieltä..

Lauantaina meillä oli ohjelmassa pelimusiikkikonsertti. En ollut ikinä aiemmin käynyt minkään kaupunginorkesterin tai muun vastaavan konsertissa, mutta tiesin jo etukäteen viihtyväni. Oli sitten aiheena videopelit tai ei. Saatiin paikat ihan eturivistä enkä nähnyt mitä kaikkia soittimia siellä lavalla edes oli, mutta hyvältä se siihenkin kuulosti.


IMG_4099

IMG_4101

IMG_4102


Super Mariosta tunnistin tilulilut ja Assasin's Creed kuulosti koko konsertin parhaalta. Lopussa soinut Skyrim ei sekään huono ollut. Zelda ei kuulostanut yhtään tutulta, vaikka toisin olin kuvitellut. Ehkä me sitten pelattiin sitä tenavana ilman ääniä tai en muuten vaan enää muista sitä.

IMG_4107

IMG_4117

IMG_4125

IMG_4134

Konsertin jälkeen käytiin syömässä ja syömisen jälkeen jälkkärillä Daily Newsissä :D Valkovenäläistä sai hanasta ja miehet huuti rivissä tv:lle. Sieltä tuli ravit. En voinut kuin repeillä drinksuni kanssa. En ole koskaan törmännyt vastaavaan. Ymmärrän kyllä futishuliganismin ja futiskannatuksen baareissa, mutta ravit..

IMG_4149

Sunnuntaina raahauduttiin ihmettelemään muutamassa muussakin blogissa vilahtanutta Gaggui kaffelaa. Sehän oli ihan kiva pikkukahvila. Tarjolla muutama erilainen vaihtoehto makean nälkään ja suolastakin vähän. Itse otin tiramisua lautaselle.

IMG_4152

IMG_4153

IMG_4154

Kahvittelun jälkeen kierrettiin Hansassa parit putiikit ja löysinkin Cubuksesta yhden collegen vitosella. Suuret shoppailut!

Mentiin äkkiä kotiin tekemään ruokaa hepan jauhelihasta..

IMG_4159

IMG_4162

IMG_4165

Ja illaksi kotiin. Peugeot toimi takaisinkin tullessa. Vakionopeudensäädin sai olla enemmän käytössä, koska vähemmän liikennettä ja sahaavia nopeuksia edessä.

IMG_4175

Seuraavan kerran lähden Turkuun vajaan 3 viikon päästä muistaakseni. Sitten olenkin maisemissa hieman pitemmän ajan, jee! :)

Ainiin, viikonloppu kokonaisuudessaan oli loistava ♥

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti