perjantai 8. elokuuta 2014

Elokuun LivBox

Ai vitsi, pitkästä aikaa ihan oikea perjantaifiilis! Hymyilyttää, laulattaa ja tanssituttaa! Tavallaan kyllä väsyttäiskin, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi, että perjantaipäikkäreitä pystyisi kuten on ollut tapana.. Tänään on ihanaa keittää teetä, tehdä juustovoileipiä (Nelimarkan hapanohut!) ja lukea blogeja. Multa muuten taitaa puuttua sivupalkista kokonaan mun suosikkiblogit, pitääkin lisäillä!

LivBoxikin oli tosi kiva! Kävin hakemassa sen eilen postista ennen kuin kirmasin pakoputkihuoltoon. Kerkesin kuvata sisällönkin siinä samalla..

IMG_8623-1

IMG_8628-1

IMG_8632-1

IMG_8648-1

Kerkesin myös eilen jo testaamaan näistä 3 tuotetta. Suihkugeelin, silmänympärysvoiteen ja vartalovoiteen. Aurinkopuuterikin olisi kiva kokeilla tässä joskus, mutta olen kyllä auttamattoman laiska ollut meikkaamaan nyt kesällä. Leukaihoni huono kunto on ärsyttänyt ja sitten ei ole huvittanut tukkia ihoa oikein millään aineilla.

Clinique aiheutti kyllä jonkinlaisen jännetupentulehduksen taas.. Johan se pysyikin kauan poissa.. Tuo korkki oli niin jumissa, että päädyin jo googlettamaan mitä teen sille, muttei auttanut. Lopulta käytin samaa tekniikkaa kuin autokorjauspoika jumiutuneelle jarrulevylle eli hakkasi isommalla lekalla sitä. Minä hakkasin korkin ympäriinsä pihdeillä ja johan irtosi. Ja nyt tosiaan peukalosta lähtee taas sellainen kiva kipeä juttu, mikä tulee aina, kun pitää käyttää puristusvoimaa johonkin :D

Mites teidän perjantai? LivBox ok?

Ps. hirveet valokuvaushimot, bloggaushimot, nälkä ja suihkugeeli muistutti, että tarvisin uuden hajuveden..

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti