maanantai 10. marraskuuta 2014

Menestystarinoiden maanantai

Oivallusten maanantai. Minullakin on ollut välillä tapana vaipua koko muun maailman tavoin maanantaimasennukseen, koska on pimeää ja väsyttää ja olo on vaan ihan kamala. Tänään sen sijaan olikin aivan erilainen päivä! Maanantai, jona suuret menestystarinat saivat alkunsa!

Minä olen aina ollut ihmisenä sisäisesti vähän villi ja toisinaan tietysti taas veltto väsynyt suorittaja. Pitäähän villienkin levätä nääs. Tavallaan olen tottunut esimerkiksi työelämässä pidättelemään tuota rajua ja rohkeaa puoltani, koska se nyt vaan ei ole tuntunut olevan sallittua aina.

Sattumalta ajauduin yhteen työryhmään reilu vuosi sitten, mikä sai minut jaksamaan normaalia hiljaista arkea, vaikka ei välttämättä olisi kannattanut tyytyä siihen. Olisi ehkä jo vuosia sitten pitänyt tehdä ratkaisuja, kun nyt se tuli väistämättä eteeni. Noh, parempi kuitenkin nyt kuin milloinkaan, koska ilman tämän päiväistä tukea omalle työluonteelleni en olisi suorittanut niin täysiä kuin tästä eteenpäin aion tehdä.

Nykytyöpaikan twitterkannustuksen myötä olen yrittänyt ylläpitää omaa aktiivisuuttani kyseisessä mediassa ja tilanteeni siellä onkin vuoden takaista tilannetta äärettömästi parempi, kun seurailen muitakin kuin futisihmisiä. Feedi on alkanut täyttyä johtajuus- ja työjutuilla, joita tykkään lueskella todella paljon, koska haluan oppia. Olen oppinut vuodessa johtamisesta twitterin kautta enemmän kuin koskaan ennen enkä oikein vielä tiedä onko se surullista vai vaan nykymaailmaa.

Tänään oli työihmiset liikenteessä hashtagilla #vaikuttajakoulu ja mitä minun silmäni näkivätkään päivällä!! Nero nimeltä Aku Varamäki luennoi siitä, kuinka ihmisiä täytyy kannustaa hullutteluun! Voiko parempaa olla?

Minun tuleva työelämäni on siinä. Minä en lopeta hulluttelua koskaan.

Työelämän oivalluksista toisiin.

Opettelin tänään kautta likaisten varpaitteni kuinka kengännauhojen oikeaoppinen solmiminen on ihan hyvä juttu.

IMG_2674-1

IMG_2677-1

IMG_2681-1

Oon ihmetellyt jo pitemmän aikaa, kun en oikein osaa kävellä toisella jalallani. Askellus on tyyliä tökstökstöks. Nilkka ei jaksa taipua ylöspäin. Hermostuttavaa ja ärsyttävää. Lenkillä kun olisi  mukava rentoutua ja nauttia.

Loppulenkistä tajusin kiristää kengännauhoja vähän pitemmältä matkalta ja tuntui helpottavan tilannetta. En tiedä toki oliko harhaa siinä vaiheessa, kun olin jo lämmennyt, mutta ainakin toivon niin, että tuossa oli se ratkaisu.

Ensi kerralla olen taas fiksumpi tässäkin asiassa. Viimeistelin vielä pohjejumitukset ja muut suihkuttelemalla magnesiumia sääripaloille. On se kumma, jos näillä eväillä ei ala jalkajumit katoamaan ja elämä muutu paremmaksi.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti