lauantai 13. joulukuuta 2014

Örgh

Aivotoiminta on jo useamman tunnin ollut minimissä, kun tuli tehtyä liian hyvää ruokaa, jota tietysti piti syödä liikaa. Örgh.

Testattiin enchiladoja, joiden ohjeen bongasin Ida Jeminan blogista tuossa joku päivä. Tehtiin tosin jauhelihatäytteellä sekä hieman vähäisemmällä chilin määrällä.

Pieni ylläri oli aamulla, kun huomasin ulkona olevan valkoista. Turkulainen sanoi "hyi", kun mää sanoin "jee". Aika hyi se sitten olikin myöhemmin, koska loska. Käytiin ajelemassa Jimm'sissä ja jossain siinä lähistöllä Cittarissa..

IMG_3704-1

IMG_3706-1
Huivi Vila, yläosa Vila, hame Zara, leggingsit Pieces, kengät XIT

IMG_3726-1

IMG_3745-1

Huomenna pitäisi ajella takaisin Pohjanmaalle. Siitä se joulu sitten oikeastaan taitaa alkaa. 7 arkipäivää vanhaa elämää jäljellä. Tuntuu uskomattomalta päästä siihen tilanteeseen, jota on toivonut jo useamman vuoden. Halusin jo vuosia sitten pois erinäisistä ympyröistä siinä kuitenkaan onnistumatta, koska en yrittänyt aivan tosissani. Lopulta elämä pakotti muutokseen, mistä olen todella tyytyväinen. Turkulaisen tapaamisen jälkeen tilanteeseen tuli jopa suunta mihin päin pyrkiä lähtemään.

Vihdoinkin.

7 arkipäivää aikaa hoidella vanha elämä siihen kuntoon, että sen voi jättää taaksensa ja siitä sitten joulun myötä kohti uusia seikkailuja. Elämä

2 kommenttia :

  1. Mikä kamera ja mitä objektiiveja käytät kuvien ottamiseen? Selasin noita vanhoja postauksia ja iski silmään noi kuvat mitä on otettu Keskuskentältä SJK-HJK pelistä missä oli myös Softengine ja ne kuvat oli kyllä onnistuneita ihan kaikilla mahdollisilla tasoilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Canonin 70D mulla on runkona nykyään. Tän postauksen kuvat on otettu ihan peruslinssillä: 18-55 mm. Välillä koitan kuvailla myös 50 mm/1.4. Futis- ja keikkakuvat menee sitten zoomilinjalle eli 70-200 mm/2.8 on käytössä niissä.

      Harmittavan vähän tuli kuvailtua futista tänä vuonna, ehkä ensi vuonna sitten enemmän niin pääsee taas silmä kehittymään :)

      Poista