tiistai 23. joulukuuta 2014

Punakynnet

Mutustin aamupalaa kaikessa rauhassa tänään ja sitten tajusin yhtäkkiä, että se oli minun viimeinen työaamu Seinäjoella. Ei enää tuskaista pyörimistä sängyssä kuuden pintaan, kun ei jaksaisi nousta ja siihen päälle puolen tunnin ajomatkaa, jotta vihdoin ja viimein pääsee sinne töihin asti. Tulevassa elämässäni takuulla tulee olemaan edelleen vaikeita aamuja, mutta onneksi työmatka taittuu huomattavasti nopeammin ja erityisesti vähemmillä kilometreillä.

Olin eilen pahalla päällä autolleni. Se osoitti mieltään aamulla siihen malliin, että pienoinen el panico iski, kun en saanut pakkia päälle. Vain ykkönen ja kakkonen toimi vaihteista. Kuulin myöhemmin päivällä tuon olevan myös eräs ranskalaisten tyyppivioista.

Kerkesi käydä mielessä, että olisi nyt ihan jees päästä siellä töissä käymään näin viimeisenä päivänä ja tarttis muutenkin tällä viikolla vielä ajella autolla. Joulun pyhätkin ja kaikki. Mutta kyllä se siitä sitten tosiaan lähti toimimaan ja loppupäivästä ranskatar on taas ollut suosikkini.

IMG_4320-1

IMG_4332-1

Jotenkin on tuntunut siltä, että tämä joulu vaan tuli yhtäkkiä. Kaikkialla muualla ihmiset hehkuttaa ja minä vain väsynein askelin raahaan hehkuviiniä kotiin, koska muutakaan en ole ehtinyt. Nyt, kun yksi asia on saatu hoidettua päiväjärjestyksestä pois, voin huomenna keskittyä siihen jouluun vihdoin. ..jonka jälkeen pitääkin heti alkaa taas miettiä siivoamista, raivaamista, muuttokuormaa..

IMG_4335-1

IMG_4347-1

Kynnet meni tänään punaisiksi joulun kunniaksi! Huomenna vihdoin kinkkua ja suklaata :) ♥ Jospa sitten viimeistään vähän rentoutuisi?

2 kommenttia :

  1. Oijoi, oikeen herkullisen näköiset kynnet! <3 Piti itsekin maalata joulun värisiksi, mutta unohtui (=laiskotti).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli oikeen pätevät joulukynnet, nyt jo siinä kunnossa, että saisi poistaa ja uutta putkeen.

      Poista