maanantai 29. joulukuuta 2014

Suklaatukka

Kyllä kotivaimon elämä on rankkaa! Hengasin tänään 5 tuntia kaupungilla ja tulin kotiin tietysti ruokakaupan kautta. Sitten huilasin tunnin ja aloin kokkaushommiin.

Sain ainakin sen pitkän kävelylenkin, josta niin eilen haaveilin. Vaikkakin hyötyliikuntana, mutta kuitenkin. Aamulla oli jopa -17 astetta pakkasta, mutta ei onneksi tuntunut mitenkään liian kylmältä, kun lähdin keskustaa kohti käpsyttelemään. Hengasin puolitoista tuntia kampaajalla ja siinä ajassa keli oli lauhtunut jo monta astetta.

IMG_4876-1

IMG_4888-1

Olin jo aivan kyllästynyt mun blondeihin latvoihin, jotka saatiin hienosti peitettyä ruskealla. Sitä en tiedä kauanko tämä pysyy näin, mutta ainakin saan nauttia tästä hetken.

IMG_4908-1

Kävin pyydystämässä samalla kaupoista kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeellista. Piecesin huivi oli yksi pakkohankinta värinsä takia. Harvemmin olen törmännyt noin ihanan vaaleansiniseen ruutuhuiviin. Pinsetitkin muistin lopulta, kun Hannatic vinkkasi, että H&M:ltä saattaisi löytyä. Pipon ja muutamat sukat hain myös, koska huomenna voisi sitten kokeilla sitä ihan oikeaa lenkkeilyä ihan lenkkarit jalassa. Unohdin mun kaikki vitamiinitkin Seinäjoelle joten vahvaa beetä sekä kuvasta puuttuvaa omegaa ostin myös.

Ehkä nyt pärjään täällä hetken aikaa.

2 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Eikö!! Oon edelleen tosi onnellinen tuon löytämisestä :)

      Poista