torstai 29. tammikuuta 2015

Iltapalaa

Olen pitkästä aikaa keksinyt iltapalan, jota jaksan mässyttää joka ilta ja joka ei ole leipää. En sano, että leivässä olisi mitään huonoa, mutta syön sitä tällä hetkellä aamupalaksi joten haluan luonnollisesti illalla jotain muuta. Kun taas olen teinistä asti elänyt lähinnä leivällä, on muunlainen syöminen välillä vähän hakusassa.

Tässä se on:

IMG_5673-1

IMG_5677-1

Maustamatonta jogurttia, mysliä ja pakastemansikoita. Noms!

Siinä on maitotuote mukana, I know. Viime viikollahan vetelin maidottomalla lähes kokonaan (juustoa söin loppuviikosta) ja perjantaista lähtien olen taas koittanut elää kauramaidon kanssa. Jälleen kerran kuitenkin olen tullut tulokseen etten tiedä onko normaalissa maidossa mitään vikaa, kun taas sen sijaan kauratuotteet eivät taida sopia minulle sitten ei yhtään. Kuinkahan outoa mahtaa olla se? Ota tästä nyt selvää, taidan huomenna taas olla kokonaan maidoton.. Tuo käyttämäni jogurtti on laktoositonta ja vielä jotain ab-versiota.

Oli miten oli, iltapalani on loistava!

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kautta kuivien kynsinauhojeni

Kynsien lakkaus. Oon aika varma, että ihan pian Hannatic on saanut tartutettua muhun jonkun ihmeen kynsilakkamanian ellei jo vähän salaa olekin. En tosin osaa mitään hienoja termejä (vielä), jotka kynsien lakkaamiseen liittyy. Minä vaan lakkailen ja räpellän.

Tänään päätin ajella töistä suoraa Myllyyn, koska piti päästä käymään Ginassa ja ajatus keskustaan lähtemisestä tuntui ylivoimaiselta. Hannatic pyysi, että hakisin hänelle Ginasta yhden lakan, johon oli törmännyt instagramissa. Päätin toteuttaa toiveen ennen kuin perjantaina pitää lähteä käymään Seinäjoella taas.

Kiertelin ensin vaateosaston läpi todeten etten tarvitse mitään ja menin sitten etsimään sitä lakkaa. Katselin valikoiman läpi todetakseni, ettei sitä kyseistä lakkaa hyllyssä ole. Meinasi iskeä epätoivo, mutta muistin alelaarit ja käännyin tutkimaan tilannetta. Violettien lakkojen kohdalla näin yhden vähän sinne päin ja kun tarkistin instagramin kuvasta lakan numeron hyvä etten hyppinyt tasajalkaa. Se oli just se lakka. Yksi ainoa. Viimeinen. 1, 50 €. Juuri minun tuuriani! ♥

Oli mulla muutakin asiaa Myllyyn. Saman katon alta ajattelin hankkia vihdoinkin sen Isadoran kevätkokoelman persikkalakan, käsirasvaa ja Hurraweita.

IMG_5718-1

IMG_5724-1

Minähän vannoin syksyllä ongittuani LivBoxeista käsirasvaa etten minä moisia mihinkään tarvitse. Noh, maanantaina sormet kasvoivat pelkkiä kynsitikkuja joten päätin hakea Weledaa jostain. En nimittäin tiedä yhtään missä ne LivBox-käsirasvat menevät tällä hetkellä. Samaisen muuttoviikonlopun jäljiltä huuletkin kaipasivat kosteutta joten huulirasvaakin piti saada. Olen blogimainonnan uhri. Hurraw oli törkykallista Myllyn Sokoksella, 6 euroa!! Ostin, koska en vaan jaksa lähteä yhden huulirasvan perässä keskustaan tai Skanssiin.

Nyt on melkein kaikki kosmetiikkajutut niinku pitää.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Kohtalokas jokiranta

Kun sohvaan hyvin pätevästi kiinni juurtunut henkilö yrittää motivoida itsensä lenkille, kaikki keinot ovat kuin ovatkin sallittuja. Itselläni on kaksi hyvin pätevää tapaa. Toinen on kaupassa käyminen lenkin päätteeksi ja toinen on valokuvaus. Tänään käytin molempia aseita itseäni vastaan, mikä on kyllä aika harvinaista. Kävin kameran kanssa jokirannassa ja tulin kotiin kaupan kautta.

Kameraa en muuten olisi tänään ottanut mukaan, mutta Schenkerin mies toi mulle töihin paketin Canonilta. Sain lainaan objektiivin arvoilla 10-18 mm/4.5-5.6. Olen miettinyt laajakulmaobjektiivin hankkimista nyt varmaan jo vuoden, mutta en vaan etene asian kanssa. Olen tottunut liian hyvään kahden valovoimaisen objektiivin omistajana ja tuollainen 4.5 alkava aukko pelottaa. Haluaisin vaan päästä helpolla ja että jokainen objektiivini taittuisi hyvin sisällä kuvaamiseen. Oikeasti pitäisi vaan luopua omasta typerästä vaatimuslistasta, ostaa kukkarolle sopiva objektiivi ja hankkia siihen päälle irtosalama. Sekä opetella sen jälkeen käyttämään sitä salamaa.

Hyvän rungon (70D) kanssa ulkoa pimeässä sain aikaiseksi kuitenkin mielenkiintoisia kuvia..

IMG_5616-1

IMG_5623-1

IMG_5630-1

IMG_5645-1

Kaupungin yllä taivas oli kovinkin suotuisa valonsa kanssa. Mitä tykkäätte näistä? Minusta parhaita kuvia, jotka olen hetkeen ottanut. Valokuvaus ♥

maanantai 26. tammikuuta 2015

Ruokaaaaaaa

Tänään on taas ollut kokkiohjelmapäivä. Ensin oli Gordon Ramsey maailmalla, sitten MasterChef Australia ja päälle Top Chef. Pieni Poliisit-tauko ja nyt Kuppilat kuntoon. Jes! Meidän nettipeliharrastus on mennyt ihan pilalle kokkiohjelmien myötä. Lisäksi ne saavat minut ajattelemaan vain ruokaa, joten..

IMG_5555-1

IMG_5583-1

IMG_5586-1

IMG_5593-1

Se vihree kasvi ei ole sitten mitään syötävää vaan mun upouusi sisäkuusi! Kävelin tänään Ravattulan Cittarissa kukkakaupan ohi ja jäin ihmettelemään mitä ne havupuut kukkaruukuissa oikein tekee. Kuulin, että tuo tuollainen on joku vanhan ajan suosittu "viherkasvi". Enpä ollut koskaan aiemmin törmännyt kuin joulukuuseen sisätiloissa.. Saa nähdä mikä tuosta kasvaa minun käsissäni. Ensimmäinen tavoite on pitää se hengissä edes kuukausi. Sekin on jo aika kunnianhimoinen tavoite minulle.

Nyt iltapalan kimppuun ja vielä hetki rötköttelyä ennen kuin sänky kutsuu. Onko joku muukin auttamattomasti koukussa kokkirealityihin vai oonko jotenkin vaan jälessä tän asian kans ja ne oli muotia jo 5 vuotta sitten?

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Muuttohommia

Hirmuisaakin hirmuisampi muuttohelvettiviikonloppu lähenee nyt loppuaan, vaikka muuttaminen ei vieläkään ole ohi. Päätimme palata vielä kerran rikospaikalle viikon päästä ja hoitaa homma kotiin lopullisesti. Sain eilen tyhjättyä melkein kaikki kaapit (en koskaan muista, että unohdin tyhjätä jauhokaapin) joten jäljellä ei enää ole kuin muutamien asioiden pakkaamiset sekä se lopullinen siivoaminen.

Tekemistä todella riitti koko eiliseksi ja vielä täksikin päiväksi, mutta onneksi meillä oli ahkeria apulaisia. Olen kuulemma tehnyt ennätyksen siinä kuinka paljon kamaa voi saada mahtumaan 40 neliöön :D Totuus saattaa kyllä olla se, että ehkä ne eivät enää lopulta mahtuneetkaan ja sen takia minusta tuntui aina siltä, että tarttis varmaan siivota.

Tästä oppineena aion oikeasti - käsi sydämellä - katsoa jokaiselle tavaralle oman paikkansa. Loppujen lopuksi tuli raahattua niin monta jätesäkkiä kuitenkin vaatetavaraa tänne Turkuun, että pitää nekin valinnat vielä kertaalleen kyseenalaistaa ennen kaappiin asentamista.

Muuttomatkamme alkoi perjantaina vasta myöhään iltapäivällä joten saavuimme Seinäjoelle niin myöhään, että mopoautopojat olivat ehtineet kiertää rinkiä jo useamman tunnin siinä vaiheessa. Niinpä emme sinä iltana tehneet muuta kuin lysähdimme sänkyyn nukkumaan viikonlopun parhaat unet. Ne seuraavan yön unet nukuimme nimittäin lattialla ja heräsin joka kerta, kun vaihdoin asentoa.

Untitled

Lauantaina touhusimme heti aamusta alkaen ja iltapäivällä pääsimme pitämään ruokataukoa Soframiin. En tiedä onko se edelleen Seinäjoen parhaimpia pizzapaikkoja, mutta sinne olen turkulaista aina ollut tyrkkäämässä, kun pitsaa on pitänyt saada.

Illalla hannatic tuli kylään katsomaan, mitkä kirjat hän haluaa adoptoida ja mitkä saan luovuttaa SPR-kirppikselle. Aika monta hömppäpokkaria olin ehtinyt elämäni aikana hamuamaan, mutta nyt nekin on pistetty kiertoon, huh.

Untitled

Tänään päätettiin tosiaan lopulta, että hoidetaan viikon päästä viimeiset jutut ja lähdettiin ajelemaan takaisin Turkuun valoisaan aikaan mukavasti. Muutamat idioottipikkuautoilijat tuli siinä matkalla manattua. Eniten auton ratissa vihaan sitä, kun hiljennetään reippaasti ennen jotain, mitä en perässä tulevana voi tietää ja sitten viime hetkellä laitetaan vilkku päälle. Joka kerta huudan itsekseni autokoulussa oppimaani lausetta: ensin vilkku, sitten jarru. Perkele. Eikä tuo tietenkään ollut edes se pahin esimerkki idioottitouhusta vaan se, kun eräskin hieno ihminen päätti vetästä jarrut pohjaan jonkun bussipysäkin kohdalla ja kääntyä sinne. En ollutkaan ajamassa 80 km/h hänen peräänsä lumisella tiellä täysi lasti kyydissä pakettiautossa. Nyt ymmärrän miksi rekkakuskeja saattaa välillä vituttaa ihan tosissaan meidän pikkuautoilijoiden touhut heidän edessään, takana ja sivulla.

Noin muuten oli hienoa välillä ajaa suoraa baanaa. Kaupunkiajelu ei ehkä ole se meitsin juttu kaikkine punaisine valoineen. Onneksi välillä voi lähteä kaupungin ulkopuolelle kaahaamaan.

Untitled

Tunti sitten käytiin palauttamassa vuokrapaku oikeaan osoitteeseen, joka on Itäinen Pitkäkatu 41. Siellä on sellainen firma kuin Turun pakuvuokraus. Ihan kätevä palvelu, suosittelen! Lauantait on kuulemma haluttua kamaa eli jos aikoo varata pakettiauton viikonlopuksi kannattaa asialla olla ajoissa.

Mun ihana terapiasohva saatiin paikoilleen ennen auton palauttamista. Nyt meillä on vaan ongelmana tuollainen hieman tätä pienempi kulmasohva. Värikin on aikalailla samanlainen kuin tässä, onko kellään turkulaisella lukijalla tarvetta tai tietääkö kukaan ketään sohvaa tarvitsevaa? Saa tulla hakemaan jollain pikkurahalla. Pitää kuvata se ja pistää johonkin tori.fi, ellei halukkaita muuten ilmene.

Olipa pitkästä aikaa mukavaa päästä kirjoittelemaan ja etenkin näin sohvalta käsin. Tätä pitää harrastaa useamminkin! Nyt lepoa hetki ennen kuin on nukkumaanmenoaika taas. Huomenna paluun arkeen, vaikkei tänä viikonloppuna pahemmin huilattua tullutkaan. Ehkä joskus ensi lauantain jälkeen sitten sitä huilaushommaa.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Epäturkulaista

Vietin tänään ilmeisesti niin jännittävän päivän, että tuli oikein mukava pienen pieni päänsärky illaksi, jota lähden ihan justiinsa parantelemaan sohvan uumeniin, koska sieltähän alkaa ysiltä - yllätys yllätys - Top Chef!

Mangon tosi kivan collegepaidan mukaan tänään piti olla hyvä päivä ja niinhän se kyllä olikin ellei tätä päänsärkyä lasketa mukaan.

IMG_5543-1
Lifessä oli uudenlaista Clipperiä, testiin lähti..!

Kävin töiden jälkeen Skanssissa teetreffeillä sekä parissa kaupassa kiertelemässä. Kotona hississä joku rouva kysyi no oliko hyvä päivä ja mietin, että ne puhuu sittenkin! Taitaa olla ihan täyttä legendaa se juttu, etteikö turkulaiset muka puhuisi ikinä mitään.. Tai sitten tänään vain oli sellainen päivä, koska eräs aiemmin hieman kärttyisältä kuulostanut hammaslääkäritäti oikein jopa jaaritteli ja naurahti mun vastaukselle siitä tiedänkö missä Kupittaan asema on. Koska enhän mää ny tiedä ku Kupittaan Cittarin!

Nyt sohva!

tiistai 20. tammikuuta 2015

Kokkitouhuja

O-ou voisin vissiin viettää kaikki illat vaan sohvalla ja tuijotella realitysarjaa realitysarjan perään. Niin me kyllä ollaan tehtykin koko eilinen ja tämäkin ilta tähän asti. Ajattelin kuitenkin naputella pari sanaa ennen kuin painelen takaisin viltin alle.

Eilen sentään pinkaisin lenkille ennen tv-maratonia..

IMG_5529-1

..ja tänään olin Master Chef tälpuoljokke samaan aikaan, kun tv:stä tuli Master Chef USA. Nappasin pastaohjeen Ainon blogista ja hyväähän siitä tuli!

IMG_5533-1

Noiden kokkiohjelmien kattelussa on se hyvä puoli, että alkaa taas muistua mieleen erilaiset ruuat ja reseptit. Viime vuosien kokkailu omassa keittiössä pelkästään minulle itselleni on ollut hurjan yksipuolista ja mielikuvituksetonta, jos nyt edes olen kokkaillut. Nyt alkaa taas hieman herätä mielenkiinto touhua kohtaan, jes!

Itse asiassa leipomista kohtaan mulla on mielenkiinto herännyt jo varmaan puoli vuotta sitten, mutta leiponut olen tasan nolla kertaa. Luulen, että kunnostaudun tämänkin asian suhteen heti, kun saadaan viimeisetkin tavarat hoidettua Seinäjoelta tänne.

Ja sitten takaisin sohvalle? Hyvää illan jatkoa!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Hei muumit!

Mä pyydystin ne muumit:

IMG_5512-1

Vihdoinkin mulla on muki, josta juoda aamutee arkisiin aamuihin sopivaan aikaan eikä mitään hehtaarimukia hehtaarimäärällä teetä. Koska eihän sitä vettä voi kaataa sinne hehtaarimukiin mitenkään pientä määrää, eihän..

Olen tänään mullistanut tee-elämäni. Juon teetä ilman maitoa. Odotan sen mullistavan kaiken muun elämäni. Maha on kuin potkupallo edelleen, mutta olo ei ole huono tai väsynyt. Eikä oikeaa kylkeä pistä tai pakota ekaa kertaa tänä viikonloppuna.

Jotain muutakin kivaa muuten uuden muumimukin lisäksi! Kävin korjauttamassa pyöräni tuossa keskiviikkona ja niin ihana nyt ajaa pyörällä tuolla kylillä, kunhan vaan ei ole liukasta. Ah! Pyöräily on kivaa!! Pitää keväämmällä harrastaa kunnon iltapyöräilyä sitten, kun nuo tiet ihan oikeasti sulaa.

Se ois huomenna sitten maanantai taas, pääsee testailemaan muumimukia ja maidotonta teetä.. Jihuu!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Pertsikka

Hejssan alla. Kaivaiduin tuolta sohvan uumenista vihdoin ja viimein ihmisten ilmoille ihan het tietokoneelle, heh heh! ..eilen töiden jälkeen kertakaikkiaan vaan väsytti niin paljon, että hyvä kun jaksoi edes pikselipanssarivaunua liikutella näytöllä hiiren avulla. Oikeastaan ei kyllä jaksanut, mutta siinähän se nyt meni..

Annoin viikolla kaikkeni, kun yritin metsästää persikan väristä kynsilakkaa. Siitä se väsymys varmaan eilen johtui ;)

Keksin ton persikkahomman alkuviikosta, kun käväisin Ginassa ja näin siellä jotain sen väristä lakkaa. Persikkaiset vaatteet olivat löytäneet tiensä Vero Modan vaaterekeille, aah! En ostanut, mutta mietin voisinko ostaa jonkun niistä. Mietin vieläkin. Kynsilakka on helpompi shoppailtava joten sen hankkimisesta päätin etenkin, kun kuulin, että Isadoran kevätkokoelmassa voisi olla joku sen kaltainen sävy. Niinpä sitten yritin metsästää sitä kevätkokoelmaa joka kerta, kun kävin Cittarissa, mutta ei näkynyt.

Tänään lähdin metsästysretkelle Skanssiin asti, mutta ei Isadoraa. Sen sijaan Depend.

IMG_5487-1

IMG_5494-1

Cittarin puolelta löysin ihanaa uutta Iittalaa  Sijoitin Tanssiin kostoksi, kun kaikki muumitalomuumimukit oli jo ryövätty.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Vihannestilanne

Ei vitsit, boyfriend on laivalla ja ruotsalaisista herkuista tsättäiltäessä iski yhtäkkiä ihan hirveä vadelmavenehimo!! Siis just nyt mulle vadelmaveneitä!! Ja mitä ne mustat veneet on, lakuveneitä? Eiiiiiih.... Outo lisäainemieliteko ihmiselle, joka ei "koskaan" syö karkkia. Mun karkit on yleensä suklaapäällysteisiä tai puhdasta suklaata, ei mitään lisäainelöllyköitä, joihin pahimmillaan on väri haalittu jostain kovakuoriaisista. Yh.

Varsinkin tuon eilisen mahaällötyksen jälkeen hieno homma tällanen yllättävä karkinhimo, mutta hei, sehän on vaan elämää..

Mahaällötys pisti eilen googlettamaan illalla ja päädyin keskusteluihin, joissa kerrottiin raakojen vihannesten (ja joidenkin hedelmien?) epäsopivan joillekin ihmisille. Siellä lueteltiin porkkana, sipuli, paprika, appelsiini, salaatti.. ja mitähän olin justiin eilen puputtanut taas koko päivän? Porkkanaraastetta, appelsiinin, salaattia.. Sipulin ja paprikan tiesinkin olevan hieman liian ärtsyjä mun mahalle, mutta en koskaan olisi uskonut porkkanan kuuluvan samaan seuraan. Mökötin aikani, kunnes tänään heräsin uuteen maailmaan päässäni pyörien vain kypsennetyt vihannekset. Päätin kokeilla.

Työkokouksen lounastauolla jonottelin vanhasta tottumuksesta salaattipöytään, kunnes tajusin, että enhän minä voi syödä mitään niitä asioita. Painelin suoraan pääruuan puolelle ja onneksi sieltä löytyi jotain uunikasvispöperöä, jolla sain lautaseni puoliksi pullolleen kasviksia. Vähän rohkea veto toki sekin oli, koska siinä taisi olla paprikaa ja sipulia.. Mutta ei ollenkaan paha tilanne! Nyt illalla ei ole yhtään niin turpea meininki kuin eilen eikä mahani edes kiukuttele pahemmin.

IMG_5458-1
200 astetta 20 minuuttia

Tein köyhän naisen uunivihannespataa reseptien googlettamisen jälkeen. Pistin kaikki tomaatit ja puolet porkkanoista piirakkavuokaan, heitin päälle valkosipulin makuista rypsiöljyä, kaavin ruohosipulituorejuustoa vähän päälle ja muutaman viipaleen perusjuustoa. Oli hyvää! Jatkossa minun päivälliseltäni taitaa löytyä kypsennettyjä kasviksia erilaisilla variaatioilla ja mausteilla.

Tiesittekö te, että raa'at vihannekset eivät sovi kaikille?

tiistai 13. tammikuuta 2015

Nyt muuten mennään!

Kävin tänään Ginassa ja sovitin yhtä neuletta. Katseeni kiinnittyi keskivartalooni. Masennuin, kävelin Hansan läpi parkkihallista hakemaan auton ja lähdin kotiin.

Etsin muuttolaatikosta harmaat viime kesänä hankitut treenihousut, mietin mahtuisinko niihin ja kiskoin ne päälleni. Sanoin boyfriendille: "kato kulta, mä mahuin näihin housuihin tai emmä tiiä mahuinko, mutta ainakin ne meni päälle".

Kaivoin eräästä aleostospussista päälleni treenitopin, joka sopi tilanteeseen täydellisesti..

IMG_5421-1

Puin loputkin ulkoiluun tarvittavat kamppeet päälleni ja lähdin ulos. Kävelin tihein askelin yrittäen pysyä jäällä pystyssä. Kävelin 10 minuuttia, kunnes oli hölkän aika. Testasin kuinka pitkästi pystyn hölkkäämään. 7 minuuttia. Sitten räjähtivät vasemman jalan pohje ja oikean jalan nilkka sekä penikka.

Hyvällä mallilla on. Tästä jatkuu tämän kevään Unelma Itsestä -valmennus, johon änkesin mukaan. Tällä kertaa aion keskittyä enemmän fyysiseen hyvinvointiini ja vähemmän itseni ulkopuolisiin rasitteisiin.

maanantai 12. tammikuuta 2015

LivBox tammikuu

Mulla oli tosiaan pari kuukautta taukoa tässä LivBox-touhussa, mutta nyt taas mukana meiningissä. LivBoxissa on jotain sellaista, ettei sen vastaanottamista osaa kokonaan lopettaa. Pieni jännitys joka kuukausi laatikkoa avatessa on vaan niin kiva tunne. Ja sitten se, kun näkee mitä boxi sisältää. Aina sieltä tulee jotain käyttökelpoista, vaikka useimmiten myös jotain vähemmälle käytölle jäävää.

IMG_5344-1

Esimerkiksi kuorinnat ja naamiot löytävät harvoin tiensä iholleni.

IMG_5347-1
Philosophy The Microdelivery Peel Kit
Hellävarainen viikoittainen kuoriva naamio

IMG_5348-1
Lumene Ultra Sensitive Rahoittava & Kosteuttava naamio
Pehmeä, tehokosteuttava naamio kaikille ihotyypeille

LivBox kuitenkin mahdollistaa sen, että ehkä jonain päivänä kuitenkin vähän kokeilen. Eihän sitä sitten tiedä, vaikka jäisi koukkuun.

Uskon, että molemmat toimenpiteet kuitenkin tekisivät iholleni pelkkää hyvää.

Voiteet sentään jo nykyään otan takuulla käyttöön. En enää pärjää ilman. Vajaan 30 vuotta pärjäsin!

IMG_5349-1
La Roche-Posay Lipikar Baume AP+ -voide
Sopii kuivalle, herkälle ja atopiaan taipuvaiselle iholle

Viimeksi hiusten pesun jälkeen unohdin, että olisi ollut jotain testattavaa mönjääkin niihin. Ehkä huomenna sitten.

IMG_5354-1
Cutrin Sensitive Care Spray
Hiuksiin jätettävä tehokkaasti kosteuttava hoitosuihke

Paras ylläri oli BB-voide, koska vähän jo kaipailen vaihtelua nykyiseen voiteeseen. Tämän putelin sävy vain oli kuitenkin sen verran tumma, että kunnollinen testaus menee varmaan kesälle.

IMG_5357-1
Rimmel BB Cream 9 in 1
Tasoittaa ihon pintaa, supistaa laajentuneita huokosia ja peittää ihon virheellisyyksiä

Tykkäsitkö itse tammikuun boxin sisällöstä?

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Lenkkeilyaikomuksia

Nää turkulaisten säävaihtelut on ihan mielenkiintoisia. Ensin perus nollakelejä, sitten tulee joku mieletön lumimyräkkä, päivän tai pari pakkasta yli -10 astetta ja sitten taas alkaa alusta nollakelistä vesisateen kera vieläpä mielellään. Ja minä kun ajattelin muuttaneeni niin etelään, ettei mistään -15 pakkasista enää tarvisi edes kärsiä.. ;)

Tänään piti mennä ihan kunnolliselle lenkille, mutta eipä tuo kiristyvä pakkanen oikein napannut, niin siirrettiin lenkkireffit myöhempään ajankohtaan. Kävin sitten ihan itsekseni pienellä kävelyllä jokirannassa kameran kanssa ja sen jälkeen olenkin hytissyt sohvalla pari tuntia rötköttäen. Kylmä on edelleen, ei edes kuuma suihku auttanut. Ehkäpä keitän siis teetä pian.

IMG_5332-1

IMG_5336-1

IMG_5338-1

IMG_5342-1

IMG_5363-1

IMG_5368-1

IMG_5372-1

IMG_5383-1

Vaikka olikin kylmä, niin tuo ulkoilu silti ihanan piristävää. Pitäisi vaan aina mennä ulos oli keli mikä tahansa. Paitsi ehkä millään merihurrikaanikelillä en uskalla mihinkään. Tänäänkin takaa pölähti joku hurja tuuli yhtäkkiä ja ajattelin pian makoilevani Aurajoessa kamerani kanssa.

On muuten myös hauskaa, että mulle on avautunu täällä uusissa maisemissa kaikenlaisia uusia lenkkikaverimahdollisuuksia. Heti ekan viikon aikana tuli 2 kahdella jalalla kulkevaa ehdokasta joiden molempien kanssa yritän saada aikataulut ja säätilat natsaamaan sekä perjantai-iltana keksin vielä yhden 4 jalkaisen otuksen, joka on takuulla aina valmis liikenteeseen. Ei huono! Ainoa askarruttava ongelma sen nelijalkaisen kanssa on se, että ilmeisesti täällä kaupungissa joutuu kantamaan kakkapusseja mukanaan, ewwwww! Kuka tietää? Mitkä on ihan viralliset säännökset koirien kakkapökäleistä?

Noniin, kaikesta sitä tuleekin sitten blogiinsa kirjoittaneeksi.. Ulosteet.. Mitähän seuraavaksi?

perjantai 9. tammikuuta 2015

Perjantaifiilis

Ah, perjantai!!   Tultiin just tuolta Turun toreilta ja Hämeen Härkäteiltä eli oikeasti siis Liedosta eikä edes läheltäkään Hämeen Härkätietä. Koko päivä taas suhattu eestakas, huh! Tällä kertaa tosin ajelu ei ehkä ollut niin stressaavaa, koska täältä on aika hyvin lumet sulaneet tieosuuksilta. Kuulemma lumi on tulossa joskus pian takasin, hnnnngh. Ei sillä, että vihaisin lunta, en vaan tykkää kaupunkiajelusta, kun kaistat ovat täynnä sohjoa ja muuta lunta. Kolarialtista touhua ;)

Kävin tänään hakemassa Kupsukasta (okei Kupittaalla on varmaan joku ihan oikeakin lempinimi?) LivBoxin, kun jatkoin sen tilausta taas parin kuukauden tauon jälkeen. Oli ihan kivaa taas jännityksellä rapistella silkkipaperia ja miettiä mitähän ihmettä paketti sisältää.. Muutama ihan kiva juttu sieltä löytyikin, mutta niistä lisää myöhemmin!

IMG_5312-1

IMG_5324-1

Ihanaa kyllä, kun on perjantai! Pehmeä lasku uuteen työelämään ja muutenkin uuteen arkeen. En kyllä saavuttanut lenkkeilytavoitettani, mutta se menikin pieleen siinä etten jonakin päivänä ollut valmiiksi ajatellut asiaa ja päättänyt, että tänään on lenkkipäivä. Eilisen olin päättänyt lenkkipäiväksi, mutta olosuhteiden pakosta se sitten vähän jäi.

On muuten pitänyt sanoa siitä, että on pikkusen erikoinen olo ilman kokovartalopeiliä ja puntaria. Oon ihan pihalla kaikesta ulkonäöllisestä touhusta! Etenkin puntarin puute aiheuttaa päänvaivaa ja niinpä olenkin sitten kostoksi syönyt erityisen paljon hedelmiä ja vihanneksia tällä viikolla, etten vaan pääsisi lihomaan, kun en pääse seuraamaan tilannetta numeroina. Tästä myös voimme tehdä johtopäätöksen; itsensä puntarointi on hyvin petollista sekä väärällä tavalla koukuttavaa touhua. Aion jatkaa puntaritonta elämää.

Nyt taitaa kutsua iltapelit joten hauskaa perjantai-iltaa!!

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Jos se ei tapa, niin se vahvistaa

Untitled

Yllä olevan kuvan kaltaiset huutelijat tässä maailmassa saavat minussa yleensä aikaan reaktion. Se reaktio on tyyliä "mikä helevetti sinä olet sanomaan, mitä minun pitäisi tehdä/miten päin minun pitäisi olla". Ja sitten koko kommentti unohdetaan hetken päästä ja jatketaan omana itsenä elämistä.

Toivottavasti yllä olevan kuvan huutelija hankkii vielä joskus elämän ;)

Mitä tunteita itsessäsi tuollaiset herättävät? Kiinnostaako sinua mitä joku muu sinusta ajattelee?

tiistai 6. tammikuuta 2015

Viikon toinen päivä

Tuli vissiin tehtyä tujua pitsaa, kun nyt on ihan taju pois. Petollisen hyvää se ainakin oli. Ja sitten jo nuokuinkin sohvalla, kunnes vajaa tunti sitten aloin taas ymmärtämään, että ympärillä on joku maailmakin meneillään enkä edes makaa yksin sillä sohvalla.. Nyt olo on ihmeellisen raskas, naamassa tuntuu pakkanen ja olen ihan pihalla siitä, että on oikeasti tiistai. Viikon toinen päivä. Kummallista.

Kävin päivällä keskustassa etsimässä uutta vyötä, mutta tehtävä ei ollutkaan helppo ollenkaan. Poistuin keskustasta ilman vyötä ostoskassi täynnä kaikkea muuta.

Shoppailuasuni oli tosi hieno:

IMG_5261-1
Verkkatakki - Adidas, hame - Zara, leggingsit - Pieces, kengät - New Balance

Taattua Mari-laatua.

Joko riittää nämä arkipyhät?

maanantai 5. tammikuuta 2015

Maanantaisuhaukset

Meille tuli tänään uusi intternetti. Oi tätä onnen päivää! Pingi parani jollakin kymmenellä jopa.. Aluksi vaan mun kone ei meinannut tykätä uudesta netistä, mutta kun laittoi piuhan vaihtoon, niin johan alkoi toimia.

IMG_5244-1

Huhuh ajelin tänään kunnon kiertoajelut pitkin Turkua töiden jälkeen. Ensin Kupittaan Cittarista käymään äkkiä kotona ja sitten heitin frendin asemalta johonkin toiseen päähän kylää. Lopulta olin niin huojentunut, kun pääsin kotipihaan.. Jotenkin tosi stressaavaa ajella talvisilla kaduilla etenkin, kun on täysin epävarma vielä millä kaistalla millonkin pitää olla. Ja sen takia myös ajelinkin pari kertaa ohi kohteesta, kun en osaa ulkoa vielä joka kohtaa. Mutta edistystä sentään se, että ajoin tänään töihin ilman googlemapsia!

IMG_5236-1

Kupittaan Cittari on kyllä mahtava, kun sieltä kertakaikkiaan löytää ihan mitä vain. Kuten tuota namnam-suklaata, jota noin muuten taitaa saada vain Ruohonjuuresta. Tosin sitä jotain irtosuklaata en löytänyt, josta Salla joskus blogissaan mainitsi?

Ja ah, huomenna taas vapaata. Taidan mennä pienelle kävelylle keskustaan, kun ilmeisesti jotkin kaupat ovat jopa auki.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Sunnuntain valinnat

Eihän normitee oikeasti vie yöunia? Eihän siinä ole piristäviä ainesosia niin paljon? Minä ainakin juon nyt yhden kupposen lämmintä teetä. Joskus teini-iässä vetelin aina iltapalaksi teetä eikä paljon kiinnostanut oliko siinä jotain kofeiinia vai ei. Myöhemmin tulin vainoharhaiseksi ja lopetin iltateen juomisen, kunnes nyt olen taas päättänyt, ettei yksi muki teetä voi piristää liian paljon. Eilinen iltakahvi sen sijaan valvotti vielä pitkään yöhön joten saa nähdä kuinka muutenkaan saan tänä iltana unta..

Sängystäkin tuli noustua vasta puolen päivän jälkeen, hups.. Mutta tulipahan seikkailtua taas nettikaupoissa sunnuntain ratoksi. Haaveilen vähän taas uudesta takista, mutta en nyt vielä ainakaan klikkaillut mitään ostoskoriin. Mangon musta takki kyllä hieman jäi houkuttamaan..

Nimetön-1

Muuten vaan poimin pieneen kollaasiin näytille New Balancen lenkkarit ja Mangon kivan oloisen paidan, joka sopisi mun toimistolookiin. Pitää miettiä, josko jonkun takin oikeasti vielä hankkisi.

Nyt jatkan teen lipittämistä ja panssarivaunupelejä..

* postaus sisältää mainoslinkkejä

lauantai 3. tammikuuta 2015

Ooooh housut!

Vihdoinkin tänään sain hankittua kahdet uudet housut! Jos välillä vähän vaihtelua viime vuotiseen hamemuotiini. Kokonaista asukuvaa en kyllä vielä saanut aikaiseksi. Puolikasta sen sijaan ennen kiinalaiseen lähtemistä..

IMG_5217-1

Eniten mua vaivaa tässä mun nykypukeutumisessa se, etten vain löydä mistään parempaa neuletta kuin tuo ikivanha Vero Modan musta reikäinen ja nukkainen härpäke, jonka alle on todella hyvä piiloutua vaikka joka päivä, jos vaan kehtaa.

Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa yläosien metsästämistä, kun on jopa housut joiden päälle lähteä rakentamaan asukokonaisuutta.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Jännitysnäytelmä

Eka työpäivä ohi! Oli vissiin niin jännittävää, etten pahemmin ole nukkunut yöllä ja otinkin välikuolemaa sohvalla heti, kun pääsin kotiin. Jospa ensi viikolla sitten opettelisi nukkumaan. Onhan tässä nämä kaikenmaailman pyhätkin sotkemassa välissä, kun joka toinen päivä on perjantai ja joka toinen maanantai.. Unirytmi siis lahjakkaasti laitettu sekaisin.

Mutta onneksi näin perjantaisin voi keitellä pikkupäikkäreitten jälkeen iltakahvit!

IMG_5187-1

IMG_5193-1

IMG_5207-1

..ja siihen päälle käydä lähikaupasta hakemassa iltaherkkuja, jotta tankkipelit sujuvat sutjakkaammin.

Mitenkäs muilla on lähtenyt tämä 2015 käyntiin? Väsyttääkö?