lauantai 30. toukokuuta 2015

Jokainen päivä on uusi mahdollisuus

Onnistuin taas tainnuttamaan itseni syömällä ja juomalla liikaa. Tehtiin lasagnettea ruuaksi ja jälkkäriksi vähän kahvia suklaan kera. Hyi hitto! Nyt steppaan täällä edestakaisin ja kyselen ravintoasiat ulkoa tietävältä boyfriendiltä kuinka korkea mun sokeriarvo voi ylimmillään olla ja että voisko haima ja maksa hävittää sokerihumalan mun elimistöstä. Kuulemma ei vaan rasvasoluihin se ylimääräinen energia menee (ja vähän ehkä maksaan). Nyt kun kirjoitin tämän, alkoi käydä sääliksi noita kaikkia pieniä sisäelimiä, jotka tekevät taas mielettömän duunin, koska niiden emäntä söi typerää sokeria ihan liikaa. Mur.


On tässä tullut kyllä huhkittuakin. Kerrankin olen jopa käyttänyt aikani hyvin enkä vain tuhlannut sitä. Kaikkien The Tomorrow Peoplen jaksojen välissä siivosin vessan hyllyt ja sijoitin kosmetiikkani sinne. Tunnin sain touhussa kulumaan helposti ja sitten pidettiinkin ruokatauko. Tässä mietin pitäisikö vielä jatkaa ahertamista, mutta ehkä ei tarvitse olla liian ahne.


20150530-P5300107

20150530-P5300137

20150530-P5300141

20150530-P5300145

Ripustin pari voimakorttia vaatekaapin oveen. Nyt muistutan itseäni vähän väliä siitä kuinka maailma on täynnä mahdollisuuksia. Näin lauantaisin yritän keskittää ajatukseni vahvasti siihen, että maailma on täynnä lottovoittoja.


20150530-P5300159

20150530-P5300166

Yllä olevassa kuvassa näkyy kaikenlaista uutta. The Body Shopin vitamin e -tuotteet, sorbetti ja silmänympärysaine, joka on samanlainen viilentävä kuin Vichyn vastaava. Jos muistatte vielä sen. Vähän isompi uusi asia on tietysti tuo kamera. Ette tiedä kuinka monta vuotta olen asiaa miettinyt. Aina olen kuitenkin tyrmännyt itseni ajattelemalla ettei mikään pienempi kamera voi olla kuvalaadultaan parempi kuin järkkäri ja ylipäätään nuo romppeet, joita Canonilta omistan. Ehkä se onkin niin, mutta näin bloggaamista ajatellen ero ei ole kovin merkittävä. Olympuksen E-PL5 löytyy varmaan melkein kaikilta bloggaajilta, heh. Tai ainakin joku vastaava. Ilmeisesti vuoden sisällä muutamat blogistit ovat taas palanneet takaisin isoihin jytkykameroihin enkä minäkään omaani voi unohtaa, sillä futiskuvaukset hoidetaan tietysti Canonilla.


Tuollainen pienempi kamera on kuitenkin paljon helpompi ottaa ulos mukaan, kun lähtee käymään kaupungilla tai jopa ulkomailla. Mikä sen parempi aika hankkia tällainen tekninen leikkikalu kuin Rajalan digiviikko. Tuo kamera + 2 objektiivia maksoivat 299 euroa. Not bad?


20150530-P5300171

20150530-P5300175

Loppuilta meneekin nyt mukavasti pelaten ja sokerihumalasta selviten. Hyhhyh mikä olo edelleen. The Tomorrow Peoplea on kuulemma jäljellä enää 2 jaksoa, sitten pitää keksiä taas uusi sarja.

Millä kameralla te kuvaatte? Haluaisitteko jonkun uuden kameran tai objektiivin?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti