perjantai 1. toukokuuta 2015

Pari sanaa bloggaamisesta

Kai ootte pihalla ettekä lukemassa mitään blogeja? Oon ihan varma, että oon ainoa ihminen, joka viettää vappua sisätiloissa. Kävin nimittäin pihalla kuvailemassa taas kirsikkapuita, koska ajattelin niiden jo kukkivan ja meinasi ihan hikeä pukata, kun oli niin lämmin. Joku +14 vissiin ainakin! Ihan mielettömän lämmin, kun ei edes tuullut pahemmin. ♥


Aiemmin viikolla satuin joku ilta jämähtämään sohvalle, kun Mentalist tuli ja siitä keksin, että sarjaa voisi koittaa katsella taas pitkästä aikaa vähän enemmänkin. En ymmärrä miksi lopetin sarjan katselun joskus vuosia sitten? Heti ensimmäinen jakso aiheutti tänään niin kovat naurun remakat, että piti katsoa muutama jakso enemmänkin ennen kuin raahauduin kirsikkapuiden luokse kameran kanssa.


IMG_1007-1 IMG_1044-1 IMG_1120-1 IMG_1149-1


Hei joko te ootte sisäistäneet Bloglovinin käytön? Mä oon yrittäny kliksutella lemppariblogejani lukulistalle sinne, ettei kaikki blogit katoaisi sitten, kun blogilista loppuu. En oo kyllä aivan onnistunut hommassa, koska joka päivä jouduin kuitenkin avata blogilistan, että löytäisin luettavaa. Bloglovin on kyllä käytettävyydeltään monipuolisempi kuin blogilista, ei siinä mitään.


Jotenkin tosi jännä, kun yhtäkkiä tän blogilistan loppumis -uutisen jälkeen olen lukenut sieltä täältä blogeista kuinka yhtäkkiä blogit eivät enää kiinnostaisikaan ketään? Että tää bloggaustouhu olisi jotenkin kuolemassa? Että nuorten mielestä instagram ja youtube on paljon kiinnostavampia juttuja?


Mä haluan itse kyllä uskoa vielä blogeihin, koska instagram ja youtube on aivan erilaisia somekanavia blogeihin verrattuna. Ei instagramiin tai youtubeen pysty vuodattamaan ajatuksiaan kirjoittamalla. Toiseen pystyy avautumaan kuvilla, toiseen videoilla, jotka molemmat voivat olla blogeissa se kirjoittamisen ohessa oleva asia. Itsekin ehkä olen joskus ajatellut olevani enemmän kuvilla kommunikoiva tyyppi omassa blogissani, mutta viime vuonna asia muuttui täysin. Aloin tykätä kirjoittamisesta koko ajan enemmän. Aina ei toki ole sanoja tarpeeksi, mutta ei aina tarvikaan olla. Tämä tietysti oli se osuus, minkä bloggaaja itse saa bloggaamisestaan, kun kyse "blogien kuolemisessa" taisi olla enemmän lukijakuntaa sättivää. Kun ei tule enää kommentteja tarpeeksi tai yhtään jne. Ehkäpä blogitekstien sisältö vain ei puhuttele tarpeeksi? En minäkään jaksa kommentoida asupostauksia "ihanat sukkahousut", ellei se postaus anna enempää itsestään.


Minun ikäisteni blogit ovat aika hyvin kategorioituneet johonkin tiettyyn sisältöön. On perhebloggaajia, kosmetiikkabloggaajia, muotibloggaajia ja treenibloggaajia. Minua ei kiinnosta oikeastaan yhtään blogit, joissa vilahtaa jonkun tenavia. Kosmetiikkablogeja seuraan muutamia, mutta en kommentoi heille koskaan mitään, koska aihe ei kuitenkaan ole tarpeeksi lähellä itseäni. Tai on ja ei. Olen aina rakastanut meikkaamista, osaan sutia silmämeikkiä itselleni sekä välillä muillekin, tykkään ostaa uutta kosmetiikkaa ja voisin jopa kuvitella bloggaavani itsekin tuon kategorian sisällä, mutta silti en jaksa puhua aiheesta heille, jotka kosmetiikkaa pyörittävät blogeissaan. Muotiblogit taas tosiaan ovat aika tylsiä, jos niissä ei puhuta oikeastaan mistään mitään. Treeniblogit ovat kiinnostavia, mutta olen täysin kyllästynyt kaikkiin proteiinivalmisteisiin ja muihin mömmöihin. Olenko hankala blogikuluttaja? En muuta kuin itselleni. Todella harvassa ovat ne blogit, jotka osaavat koota kaikki nuo itseäni enemmän kiinnostavat kategoriat samaan blogiin. Taidan siis olla edelleen lifestyle-blogien kannalla enkä kyllä jaksa uskoa, että niistä innostuminen omalla kohdallani olisi jotenkin loppumassa. Ennemminkin kasvamassa. Olen vihdoinkin kunnostautunut blogien kommentoijana ja se on minusta tosi kivaa silloin, kun kommenttiini on vastattu!


Harrastuksia tulee ja menee iän myötä, mutta enköhän itse ainakin bloggaile vielä vuosia, kun olen kirjoittamisen sekä valokuvaamisen ilon löytänyt. Jos joku joskus keksii jonkin muun kanavan, jossa voi yhdistää nämä kaksi taiteenlajia, voi se koitua uhkaksi blogiharrastamiselle, mutta tuskin niin käy aivan pian. Ennen tarvitsi kai opiskella media-alaa tai muuten vaan päätyä paperilehtiin töihin, mutta blogien myötä jokainen joka haluaa, voi alkaa oman elämänsä toimittajaksi :) Hyvä näin. Eihän anneta blogikulttuurin hyytyä mihinkään!

4 kommenttia :

  1. Mä oon ainakin ihan kusessa ton bloglovinin kanssa. Mutta kaipa siihen tottuu. Lisäsin blogilistalta sinne haluamani blogit ja niitä oli joku 13! Kaukana on ne ajat, kun blogilistalla oli ainakin 213 blogia seurattavana. Onneksi blogilistaa voi hyödyntää vielä kuukauden ajan ettimällä uusia blogeja. Jotenkin tässä on vaan omakin taso noussut niiden blogien suhteen, joita haluaa lukea. Ja ehkä sen takia ei enää osaa itsekään enää blogata. Vaatii itseltäänkin liikaa. No, syksyllä on pakko opetella bloggaamaan uudestaan. Voi rakentaa sellaisen sopivasti tasapainoisen reissu/asukuva/treeni-blogin :D (Niivvarmaan.)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa mielenkiintoisilta aihealueilta! :) Mä en tiedä oonko mä lisänny sun blogia bloglovinissa, mutta pitää tehä niin ensitilassa! :) Mulle varmaan käy niin, että unohdan puolet kaikista seuraamistani blogeista ja muistan sit jouluna, että hetkonen, mitähän sille ja sille tyypille kuuluu.. :D

    VastaaPoista
  3. Vasta ihan äskettäin blogimaailman hienouden tajunneena kieltäydyn uskomasta, että blogit olisivat jo ihan mennyttä aikaa. :D Blogi on niin oivallinen väline omien (ehkä välillä sekalaisten) mietteiden suoltamiseen ja selkeyttämiseen ja hyvässä lykyssä samanhenkisten ihmisten tavoittamiseen, että mie uskon vakaasti blogimaailman säilymiseen. Sitä paitsi mukaansatempaavasti kirjoitettu teksti herättää ajatuksia, mitä instagram-selfiet (ja -belfiet) tai twitteröinnit ynnä muut eivät välttämättä tee.

    Joka tapauksessa hyvä teksti!

    VastaaPoista
  4. No näinpä juuri!! Tiedän, että bloggaamisessa on eroa, tekeekö sitä vain itseään varten vai myös lukijoita varten. Oli kumpi motiivi vaan, ei se silti vie pois bloggaajalta kirjoittamisen ja kuvien/videoiden jakamisen iloa. Mun mielestä tää vaan on just kivaa puuhaa eikä tällanen voi oikeasti kulminoitua jonkun nettisaitin katoamiseen. Ennemminkin siinä olisi markkinarako jollekin, joka osaa ja jaksaa koodata.

    VastaaPoista