maanantai 4. toukokuuta 2015

Vaaleanpunaisia kukkia

Nyt on auto hoidettu eteenpäin korjaamolle, josta tietysti odottelen uutisia, jotka mielestäni voisivat mennä näin: "ei tämä vika ollutkaan turbossa vaan tämä juttu xxx ja ei tämä maksakkaan kuin 100-200 euroa". Toiveajattelua? En olisi kyllä edes lähtenyt miettimään muita vaihtoehtoja ellei merkkihuollon isäntä olisi ollut kovin epäileväinen meidän kotidiagnoosia kohtaan. Se toki saa minut ajattelemaan asiaa niinkin päin, että nyt se on sitten koko auto pirstaleina ja saan pulittaa jotain 2000 euroa vähintään. Toisin sanoen, olisi parempi nyt vaan olla hiljaa ja miettimättä yhtään mitään koko autoon liittyen. Maksaa mitä maksaa, ilman autoa en pääse töihin.


Noh, kun nyt oli sitten kerran vapaapäivä, jotta sain järjesteltyä auton eteenpäin, olen käyttänyt aikaani siivoamiseen ja luontokuvailuun. Autoasioiden järjestely vei aamusta aikaani melkein pari tuntia ja siivoaminen toiset pari. Itse asiassa projektini oli meidän eteinen, johon kävimme lauantaina hakemassa Ikeasta yhden huonekalun. Raivasin ensin vanhat kamat muualle ja sitten kasasin Ikeajutun. Toki sitä kasaamista ei voinut suorittaa kerralla oikein vaan parin virhearvion takia jouduin välillä purkaa hampaat irvessä.. Ihan hieno siitä kuitenkin tuli!


IMG_1263-1

IMG_1272-1

IMG_1290-1

IMG_1303-1

Täytyy sanoa, että korkkareille ei ole hirveästi ollut käyttöä viime aikoina. Entisessä työssä ne tuntuivat ihan ok:lta aseman puolesta läpsästä jalkaan, mutta nykytyössä taas ei. Onneksi on lenkkari- ja terveyssandaalimuoti.


IMG_1316-1

Kuulin juttuja eilen, että kirsikat olisivat jo puhjenneet kukkaan. Löysin jokirannasta jopa yhden vaaleanpunaisen kukan.

IMG_1335-1

IMG_1419-1

Kuten kuvista voi aavistaa, ulkona on mielettömän hieno ilma taas. Olen vedellyt roskiskeikkoja ja hinurin auttamiset kesäkamppeet päällä, vaikka mihinkään kauemmas en kyllä olisi niin lähtenyt. Ehkä huomenna taas muunlaisia ulkoilutouhuja, kun tänään kaikki energia meni nikkarointiin.

2 kommenttia :

  1. mikä autosta sitten löyty viaksi?

    VastaaPoista
  2. Ainiin se onkin jäänyt kertomatta! Turbon lämpöpellit ne siellä vaan kolaji :)

    VastaaPoista