sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kesän lempparikosmetiikkaa videolla

Hejssan alla!


Oon nyt sen verran innostunut snäppäilyn jäljiltä videokuvasta, että päätin tehdä videon, jossa höpötän kesän parhaista kosmetiikkatuotteista. :D


[youtube http://www.youtube.com/watch?v=Be1c8FGBuc0]

Videolla tuo sorbettiasia on siis naamarasva.

Videon kuvausolosuhteet olisi ehkä voinut valita paremmin, mutta emmä tiedä häiritseekö toi aurinko ja varjot todellisuudessa niin paljon? Se on vaan elämää.

Haluisitteko nähdä videoita vähän enemmän? Mikä aihe kiinnostaisi?

Follow my blog with Bloglovin

FC Inter - RoPS 29.8.2015

Nyt se on tapahtunut. Lakkasin kynnet, meikkasin ja pukeuduin paikallisen jalkapallojoukkueen väreihin sekä hymyilin, kun he tekivät maalin. Tiesin jo aamusta mihin asetun kuvaamaan hyökkäyspäitä ja pyydystin kuvatessa selkeästi vain Interin pallonhallintatilanteita. Tähän on tosiaan tultu. Tiesin, että tämä tapahtuu vielä tämän kauden aikana.


Hyvä näin, koska valokuvaamisen kannalta on hienoa olla varma siitä mitä on menossa tekemään. Pystyy sitten keskittymään snapchattiinkin enemmän pelin aikana ;)


IMG_9970

Uskon silläkin olevan merkitystä minä päivänä peli pelataan. Tämä oli kauden eka lauantaipeli ja itsellä muutenkin rento fiilis jo valmiiksi. Edellisinä kesinä jokaiseen futispeliin kuului kahvin nauttiminen ennen urakan aloittamista, mutta tällä kaudella sitä ei ole oikein voinut tehdä arki-iltaisin. Nyt sain kahvia ennen kuin otin naulakosta photoliivin ja lähdin kentän laidalle. Kaiken sai ennen peliä tehtyä rauhassa sekä tietysti kuvankäsittelyn pelin jälkeen. Ei kiirettä nukkumaan toisin kuin arkena.


IMG_0035 IMG_0047

Kattokaa ton pojan tukkaa tossa edellisessä kuvassa!! Herättääkö kenties mitään muistoja nuoruudesta? Seuraava kuva sen sijaan myhäilytti hetken aikaa.. Kerrankin oikea paikka oikeaan aikaan.


IMG_0081 IMG_0165 IMG_0237 IMG_0273 IMG_0337 IMG_0366 IMG_0387 IMG_0397 IMG_0410 IMG_0415 IMG_0421 IMG_0427

Lauantai kello 16 on myös auringon suhteen niin paljon parempi ajankohta kuin arki-illat tai sunnuntai 18:30. Nyt aurinko paistoi koko kentälle ja vasta pelin loppupuolella tuli varjoja toiseen päätyyn, mutta todella vähän verrattuna siihen millä tavalla kenttä on puoliksi varjossa myöhemmin illalla.


Aikaisempi ja vähän helteisempi ajankohta saa valokuvaajan myös tuottamaan enemmän tällaisia kuvia:


IMG_0620 IMG_0630

Että sellasta.


Inter voitti, fanit eivät huudelleet tuomarille kuin kerran tai pari ja kenenkään maalivahti ei räksyttänyt. Paljon parempi peli kuin viime kerralla.


Ja minä snäppäsin puhelimestani melkein akun loppuun pelin aikana. Olen ihan koukussa tuohon uuteen somekanavaan. Lisätkää --> @marihietala :)

lauantai 29. elokuuta 2015

Tää viikko: fyssari ja kuvauskeikka

Ihanaa, kun on just tämä hetki. Tää viikko on ollut täynnä erilaista tekemistä ja niinkin kiireisiä iltoja, etten ole edes ehtinyt bloggaamaan joka päivä. Se on kaiketi ihan tarvettä välillä, koska turhan helposti bloggaamista kohtaan syntyy sellainen joku tunnollisuus, että olisi muka pakko postata. Kohtuu kaikessa, sanoi fysioterapeuttinikin tällä viikolla.

Alan muuten uskoa ihan pian siihen, että fyssarit on yksi tärkeimmistä ammateista, joka pitää meidät tavikset järjissämme. Fyssarit tietää miten meidän kroppa toimii ja miksi jostain kohdasta kolottaa. Esimerkiksi minä menin vastaanotolle, koska olen hiireillyt oikean lapani ihan ristuksen jumiin. Loppujen lopuksi mulla onkin vasen lapa totally jumijumi ja oikealta puolelta on vaan lihakset ensin antaneet periksi niin paljon kuin pystyvät ja lopulta luovuttaneet. Olen vähän vinossa. Tarttee tsempata ja ennen kaikkea suorittaa kotiläksyt, jotka sain. Olen tässä nyt koko illan istunut asennossa, jossa rintalihakseni saavat rauhassa surkastua ja jumittaa lisää, jolloin yläselkäraukkani joutuu taas koetukselle venyessään rintalihasten tahtoon. Niinpä iltani huipentuu ihan pian siihen, että venytän rintalihakseni auki ja jumppaan vähän lapoja.

IMG_9919
Mitäs muuta tällä viikolla kuin 2 fyssarikäyntiä?

Ah, se Ruissalo. Keskiviikkona lähdin Ruissaloon kuvaamaan yhtä ihanaa tyttöä ja päätin käydä siellä lenkillä ennen kuvailuja. Ajoin auton Saaronniemeen ja lähdin liikenteeseen. Jonkin ajan päästä vasemmalle metsään lähti tieltä luontopolku. Nauroin fyssarilleni eilen, että se oli kyllä yhdenlainen zombie run. Olen muutenkin todella arka, niin eipä vissiin ollut jännittävää mennä metsään yksin.

10 minuutin kävelyn jälkeen olin jo todella syvällä metsässä ihan meren rannalla. Lähdin hölkkäilemään, mikä tietysti aina lähtee vähän lapasesta äityen juoksuksi. Juoksin kapeaa polkua pitkin loikkien juurten yli ja fiilistellen vieressä näkyvää merta. Se oli kertakaikkiaan upeaa.

Tarkistin googlemapsista onko lähin tie miten kaukana, etten myöhästy treffeiltä. Ehkä olisi voinut etukäteen ottaa selvää onko se luontopolku kuinka pitkä. Ei olisi tarvinnut niin paljon panikoida vaan nauttia vielä enemmän siitä mitä olin tekemässä. Olin nimittäin niin lähellä täydellisen vapauden tunnetta, etten voi muistaa koska viimeksi..

IMG_9922
Nämä postauksen kuvat otin tänään sekä käsittelin sen jälkeen, kun olin ensin pari tuntia käsitellyt muita kuvia. Opin siinä niitä muita kuvia tehdessä vähän uusia juttuja taas Lightroomista ja olen siitäkin superiloinen. Nyt tuntuu, että taitoni kuvankäsittelyn suhteen ovat sillä tasolla kuin tarviikin.

Hieno viikko kertakaikkiaan!

IMG_9931
Päivän asussa on tänään kaikenlaista uutta. Musta neule on se the rakkausneule Vilasta. Hame taas on se tietty hame Ginasta. Kengätkin ovat uudet, vaikka ostinkin ne jo monta kuukautta sitten. En vain ole käyttänyt. Syksyyn ne sopivat. Edustavat merkkiä Vagabond.

Mitä tykkäätte asusta?

Nyt pitää mennä sinne lattialle duunailemaan lavat kuntoon.

perjantai 28. elokuuta 2015

Kesälistan toteutuminen

Nyt alkaa olla aika käydä läpi kesälistan toteutumista. Vaikka on vielä elokuun päiviä muutama jäljellä, alan olla jo syksyaivopesty. Lehtiä leijailee puista maahan, joten eiköhän tämän katsauksen voi jo tehdä.


Tämä oli ensimmäinen kesäni Turussa. Täällä riittää tapahtumia, ihmisiä ja merta. Silti suurimman osan ajasta taisin nököttää kotona ja lenkkipoluilla. Kesälomalla sain tehtyä asioita, jotka olivat olleet rästissä jo pitkään. Katsotaanpas sitten mitä kirjasin mun kesälistaan kesäkuun alussa..


IMG_9772

- Käyn pesispelissä. Joko Kupittaalla tai Saarikentällä tai jopa molemmissa. No ei tullut kyllä käytyä. Tämä harmittaa vähän vieläkin.


- Syön jäätelöä niin, että napa paukkuu! Kyllä! Olen syönyt jäätelöä paljon enemmän kuin aikaisempina kesinä. Hyvä minä :)


- Käyn Hirvensalossa pyöräilemässä kameran kanssa! Oon suunnitellut tätä koko kevään, enkä vieläkään ole saanut aikaiseksi. Okei, tätä en tehnyt vieläkään. Autolla kävin toissa päivänä ja mietin kui hienoja maisemia olisi kameralle tyrkyllä..


- Voisin muutenkin pyöräillä enemmän. Jonain ihanina kesäiltoina, kun alkaa viilenemään jo.. Apua! Unohdin tän täysin! Mä vissiin lenkkeilin niin ahkerasti, ettei pyöräily käynyt edes mielessä..


IMG_9814


- Käyn uimassa meressä ja ainakin kerran Samppalinnassa. Nojoo, kävin meressä juu. Samppalinnassa kävin useammin kuin kerran.


- Lenkkeilen niin, että loppukesästä jaksan juosta enemmän kuin 10 minuuttia.. Jes! Tämän tein. Ennätys on kai 30 minuuttia putkeen. Tää on ollu hetken katkolla, kun kipeilin ton viime viikon.


- Pelaan (toivottavasti) tankkipeliä hyvässä seurassa. Alkukesästä tuli pelailtua, sitten se jäi.


- Makaan ihan hylkeenä jossain Turun saaristossa edes kerran. Ei. Ei sitten käyty kuitenkaan.


IMG_9819

- Muistan olla kiitollinen, kun en enää asu vyöhykkeellä, jossa takapihalla on noin kolmet eri festarit.. Heh, en tiedä muistinko.. :)


- Ostan mansikoita pakkaseen. En ostanut, kun poimittiin äitin kanssa omasta maasta.


- Syön tuoreita suomalaisia mansikoita, vadelmia ja mustikoita. Oon tehny tätä melkeen joka päivä..


- Käyn ostamassa torilta salaattikasviksia. En käyny :D Voi jee!


IMG_9831

- Käyn jokilaivalla. Kävin jopa kerran.

- Ostan jotkut kivat farkkushortsit. Hmm, taisin mä ostaakin.

- Käyn valokuvaamassa auringonlaskun meren rannalla. Haha, eilen kävin :D

- Luen jonkun kivan pokkarin. Luin siivouskirjan vaan.

IMG_9839

- Leivon kakun. Juu, mutakakun ainakin taisin tehdä.


- Lakkaan varpaankynnet. Kyl, tämänkin tein jopa kerran.


- Voitan lotossa! Tai naapurit-pelissä! Tai ihan missä vaan Veikkauksen pelissä! Juu niinpä vissiin. Kerran oon voittanut naapurit-pelissä 5 euroa.


- Nautin auringon lämmöstä. Mmmm, välillä :)


Ehkäpä tällasen listan voisi tehdä talveksikin. Näkisi vähän saako sitä yhtään enempää aikaiseksi, kun pöytäkone on rikki ja toisaalta liikunta on tehnyt elämästäni aikamoisen energistä. Paitsi tietysti just tänään olen leikkinyt sohvan kuningatarta ja odottanut 3 tuntia, että saan kuvia siirrettyä kovalevyltä toiselle jne. Kävin tänään fyssarilla, joten lepopäivä oli ihan sallittu juttu :)


Nämä postauksen kuvat minusta otti ihana Viivi eilen, kun oltiin Ruissalossa hengailemassa :)

tiistai 25. elokuuta 2015

Aina jotain

Kaunis päivä tänään. Jotenkin usvaisen hämyistä. Aivan kuin luonto haluaisi kertoa tämän olevan kesän viimeinen hellepäivä. Onhan yöstäkin luvattu trooppinen.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kipitin tänään töistä suoraan fysioterapeutin vastaanotolle. Olisi kai pitänyt mennä vaihteeksi hieman aiemmin. Tyyppi sulatteli oikeaa lapaani varmaan 20 minuuttia ja käskytti tennispallokauppaan. Hän rusautti myös rintarangasta pari kertaa niin, että hengitys alkoi yhtäkkiä kulkea oudon helposti. En ollut huomannutkaan, että hengitin aiemmin varmaan vähän huonosti?


Kun toimistotyö tuo väistämättä mukanaan tällaisia pikkuisia ongelmajuttuja, joita ihmisen pitäisi muistaa hoitaa itse, ettei tarvisi sinne fyssarille vähän väliä, niin tuleehan sitä mietittyä millaista olisi olla vaikka sorvaaja. Olisi hauvikset kunnossa tasapuolisesti eikä tarvisi valittaa hiirikädestä..? Noh, eiköhän se siitä, kun jatkossa muistaa vähän jumppailla.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivällä oli niin ristuksen kuuma, että oli pakko raahata mies meren äärelle ja uimaan. Käytiin Ekvallassa, koska sitä en ollut aiemmin päässyt kokemaan. Ensimmäinen ajatukseni taas kerran; kylymääääääää! Mutta sitten, kun pulahti, muuttui vesi taas lämpöseksi.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun olin lähdössä pois vedestä, kolautin vasemman nilkkani johonkin kiven tapaiseen möhkäleeseen ja arvasin, että taisi tulla pieni pipi. Verihän sieltä valui heti, kun pääsin merestä ulos. Ärsytti. Se merivesi kun ei kovin puhtaalta tietenkään näytä..

Nyt oon puhdistanut haavat ja edelleen mukavasti kihelmöi/kirvelee. Aina jotain! Oon välillä ihmeellinen täystuho. Kun pysyisi vaan kotona..


Uiminen oli tietysti kivaa ja muutenkin on ollut ihan kiva päivä, joten ehkä en anna ärsytyshaavojen masentaa. Kunhan vaan parantuisivat nopeasti, että pääsen vielä tällä viikolla Samppikseenkin.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kauppoja ja amerikkalaisia kuppikakkuja

Ah, aurinkoinen sunnuntaiaamu, kirkon kellot kaikuu ulkona ja rohkeasti väitän olevani vihdoinkin terve! Oloni on paljon pirteämpi ja ennen kaikkea sekoilen Snapchatissa (marihietala, mä vaihdoin nickiä siellä) ihan kuten mun kuuluukin sekoilla. Kun jaksan venkoilla ja kertoa huonoja juttuja, silloin menee yleensä ihan hyvin. Siis mulla, en tiedä teistä..


Olen perjantaiaamusta asti luullut, että nyt on tulossa terve päivä ja sitten kuitenkin neljän jälkeen kaatunut sohvalle rukoillen armoa maailmankaikkeudelta. Olisin vain halunnut jo lenkille (musta tuntuu, että kehoni kerää nestettä, kun en liiku), ehkä vähän siivota jotain nurkkaa (koska tiddidiiiii 3 kk aikaa putsata tää koko kämppä, sitten tapahtuu asioita!) ja olla ulkona ilman, että tekee mieli koko ajan pyörtyä kuumuuteen.


Eilen oli toisaalta kyllä jo aamusta vähän sellainen "Hietala älä mee sinne" -olo, mutta menin silti. Seinäjoen reissun jälkeen oli hirveä vimma saada jostain täältä Turusta joku lähtemään mun kans Hansaan kiertelemään. Joku kelle voi kommentoida kaikkia rättejä ja toisaalta joku, joka tuijottaisi mua pahasti, jos ehdottelisin esim. seeprakuosin vaatteita. En tiedä jälkimmäisestä, mutta hyvin Riikka kyllä nosti päätään Zarassa ja tuumasi, että villieläintä löytyy. Rekit pursusivat eksoottisen värisiä leopardikuoseja.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kommentoitte mun alkukuun asiakaspalvelupostaukseen myönteisiä ajatuksia Turun Vilasta ja vasta eilen pääsin testaamaan kyseisen paikan sillä silmällä. Alkuun olin vähän arasteleva asiakas, mutta Riikka aukaisi pelin ja tarjoutui palveltavaksi. Meidän myyjätär kantoi Riikalle kaikenlaisia pöksyjä sovituskoppiin ja sillä aikaa minä kyselin eräänkin neuleen perään, jonka näin silloin Seinäjoella. Myyjätär rohkaistui hetken päästä kysymään oonko mä Seinäjoelta kotosin ja niinpä siinä sitten vaihdeltiin synnyinpaikkakunnat keskellä kauppaa suureen ääneen. Viimeinen niitti oli se, kun myyjättäremme poistui töistä PELAAMAAN PESISTÄ! Turussa! Nainen! Pelaa pesistä! Olisin halunnut itkeä onnesta sillä hetkellä. Turun Vila; olen teidän.


Pink Vanilla Desserts, teistä en oikein tiedä.. Kuulin kesälomani alussa kahvilasta, jossa tarjoillaan Amerikan tyyliin kuppikakkuja. Kuulostaa herkulliselta, eikö! Kun seuralaiseni Riikka on tunnettu kahvilabongailuistaan, puhuin tuosta paikasta ääneen ja päätimme mennä käymään. Eka kerta. Noh, kuten varmasti arvata saattaa, kuppikakut ja muut tarjolla olleet kakkuset olivat lapualaisittain sanottuna yliherkulllisen näköisiä. Valitsin turvallisesti tuplasuklaata lautaselleni ja onnekseni Riikka oli sen verran valveutunut, että kysyi limsan perään. Heillä oli tarjolla talon ihan omia limonadeja, mansikka ja sitruuna. Otimme sitruunat.


Jäin koukkuun siihen limonadiin niin pahasti, että menen hakemaan sitä tänään Kupittaan Cittarista tai ainakin katsomaan paljonko se siellä maksaa. En tiedä kertooko se kuppikakusta tarpeeksi, kun kaltaiseni suklaaläski kiinnostuu limonadista enemmän.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jälkiruokaravintolan antimien jälkeen kiersimme vielä Wikken. Olen ikuisesti katkera, että Urban Decay ei tullut Turkkuseen ollenkaan. Mitä ihmeen typeröintiä se semmonen on, häh? Urban Decay: Turussakin on Sokos, tiesittekö?


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Surrurrur.


Sain eiliseltä shoppauskierrokselta sen mitä lähdin hakemaan. Ginasta sen pitsihameen. Gina oli täynnä kaikkea sellaista syksyn oranssinpunaista ja olisin halunnut ostaa koko Ginan. Laukku, monta neuletta, paitoja, takki.. aah!! Onneksi Zarassa oli myös ripaus samaa sävyä ja löysin sieltä yli-ihanan (jäi lapua näköjään päälle) neuletakin. Tulette siis syksyllä näkemään oranssinpunaisia vaatteita yhdistettynä mustaan tai jopa harmaaseen minun päälläni. Olen jotenkin ihan tosi innoissani edelleen pukeutumisesta.


Nyt ajattelin viettää nettikauppasurffailusunnuntaita.


Nelly oli muistanut sähköpostiani tällaisella viestillä:


Juhlimme uuden sesongin alkua todella kreisillä kampanjalla! 21.8. klo 9.30 alkaen tarjoamme -15 % koko valikoimastamme! 
Mutta kiiruhda! Kampanja on voimassa vain sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön 24.8. klo 00.59 saakka. Käytä koodia: FALL15 kassalla ja shoppaile TÄÄLTÄ. 


Boozt.comilla taas on suuri osta 4, maksa 3 -kampanja: kun ostaa neljä alennettua tuotetta, saa halvimman kaupan päälle! Kampanjaan sisältyy alennustuotteita merkeiltä kuten Odd Molly, By Malene Birger, Coccinelle, Tiger of Sweden, Tommy Hilfiger ja monilta muilta. Aletuotteisiin suoraan TÄSTÄ.


* postaus sisältää mainoslinkkejä

lauantai 22. elokuuta 2015

Munkkikahvit

Mies istuu koneella läpät korvilla ja mä makaan sohvalla läppäri sylissä. Alkuillasta molemmilla oli hirveästi asiaa toisilleen, mutta nyt on hiljennytty tekemään omia juttujamme. Mun piti alkaa kirjottaa jo ehkä tunti sitten tätä, mutta muistin yhtäkkiä Lightroom presetsit ja aloin googlettaa. Mun kaikki presetsit pönöttää pöytäkoneella ja koska saatan tarvita tietynlaisia ensi viikolla, päätin yrittää etsiä vastaavat tähän läppäriinkin nyt sitten. Mun mielestä presetsit on ihan hauskoja välillä. Säädin tän postauksen kuvat yhdellä pastelliversiolla.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun ei päästy tänään duussin kanssa kuutamouimaan Samppikseen, käytiin jokirannassa munkkikahvilla. Meidän piti tehdä se jo vappuna, mutta Ankka-kahvila ei ollut auki silloin. Ihan mielettömän isoja munkkeja!!


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Ja kahviakin pitkästä aikaa :) Se oli viikon eka kahvikupponen. Päätin irrottautua jokapäiväisestä kahvista, joten töissä olen lounaan jälkeen ottanut välillä vihreää teetä ja välillä mustaa. Tästä mun juupaseipäskuumetaudista johtuen välillä ei ole tehnyt mieli vihreää teetä, vaikka se ihan hyvää onkin, kun on ensin totuttanut itsensä kahvin happamuuteen.


Olin myös muuten ulkona tällä viikolla ekaa kertaa töiden jälkeen. Oli omituista. Joki oli kuin en olisi sitä ikinä ennen nähnytkään ja kamera lauloi. Hassua. Duussi kertoi, että Turku on vähän kuin Venetsia - uppoaa mereen ajan myötä. Tuijotin häntä monttu auki ja mietin kuinka muka jaksaisin soutaa 10 km töihin. Noh, ainakin soutuvene olisi varmempi kulkuväline kuin nykyajan mikään auto.


Onneksi on viikonloppu. Ei tarvitse soutaa yhtään mihinkään tästä sohvalta.

torstai 20. elokuuta 2015

Kotiruokaa

Luulen, että perunan syömisen lopettaminen aikoinaan on ollut yksi huonoimmista päätöksistäni ikinä. Otin perunan takaisin ruokavaliooni vuosi sitten ja olin siitä hyvin onnellinen. Ruokavalioni kärsi kuitenkin edelleen siitä, etten halunnut tehdä kotona ruokaa itselleni.


Totaalikyllästyminen ruuanlaittoon iski kevättalvella 2012. Olin siihen asti leikkinyt ihan kätevää pikkuvaimoa ja osasin tehdä vaikka mitä sooseja. Mielikuvitustakin löytyi ja keksin aina mitä ruokaa sitä sitten tekisi. Kunnes en enää jaksanut olla aina se, joka tekee. Päätin kylmästi lopettaa kotona ruuan tekemisen, koska ei se nyt vaan voi olla niin, että akka käy kaupassa, akka imuroi, akka tekee ruokaa, akka käy töissä ja akka tekee kaiken.


Perunan syömisen lopettamisen ohella tuo ruuanlaiton lopettaminen oli myös huono päätös, mutta hyväksyn sen, koska olin hyvällä asialla. Pääsemässä irti onnettomasta elämästä.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Noh, kauaskantoiset ovat olleet päätökseni hedelmät. Ensinnäkin olen Turussa nykyään ja toisekseen siinä meni 3 vuotta ennen kuin havahduin tilanteeseen. Jo alkuvuodesta lääkäri kysyi syönkö paljon pastaa ja vastasin kyllä. Koska miehen tekemä meidän lempimössöruoka perustuu pastaan ja jauhelihaan.


Aloin vasta eilen miettiä tosissaan perunoita. Jotain muuta ruokaa kuin pastaa. Ei vain voi olla niin, että joko teen pitsaa tai mies tekee mössöruokaa.


Niinpä haahuilin eilen Kupittaan Cittarissa etsimässä ensin perunoita ja sitten miettimässä mistä voi tietää mitkä on niitä jauhoisempia, kun ei niissä valmiiksi lukenut. Uusavuttomuus huipussaan. Olisin tehnyt perunamuusia, mutta ostin sitten vaan jotain perusperunoita ja niiden kaveriksi jauhelihaa, jotta saan tehtyä kastiketta.


Oli kuulkaa jännittävää tänään keitellä perunoita ja tehdä jauhelihakastike.


OLYMPUS DIGITAL CAMERA



Jännittävintä oli tietysti syödä ruokaa, jonka tekeminen oli hieman epävarmaa hapuilua. Ei vieläkään kyllä yltänyt samalle tasolle kuin äitin jauhelihakastike. Täytyy hankkia lihaliemikuutioita ja maizenaa.


Tämä avasi kuitenkin joitakin lukkoja ilmeisesti päänupissani, koska heti keksin mitä kanaruokaa voisi ensi kerralla tehdä. Kyllä tämä tästä. Ja sitten, kun en taas jaksa hosua keittiössä, voin tilata mieheltä pastamössöruokaa.


Syödäänkö sun taloudessa perunoita? :)

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Vieläkin heittää

Sohvan pohjalta taas moikka! Illan leffaksi valikoitui Iron Man 2. Netflix on jotenkin välilä niin tosi mahtava värkki ja välillä siihen tulee totaalikyllästyminen. Maanantaina löysin sieltä helposti meille hyvän leffan, mutta tänään alkoi jo vähän tökkiä. Mikään ei muka vaikuttanut tarpeeksi hyvältä. Luultavasti genren vaihtaminen voisi välillä myös auttaa, mutta mies ei jostain syystä innostu romanttisista komedioista..


Tänään on ollut jännä fiilis koko päivän. Aamulla säikähdin jotain naapuria hississä ja arvasin, että ihan kaikki muumit ei lähtenyt mukaan sängystä noustessa. Kuumetta ei oikeastaan ole, mutta vähän sellainen puolikuntoinen aivosumu päällä. Ei pahasti kuitenkaan. Jotenkin luulen, että nykyinen parempi peruskunto vaikuttaa siihen kuinka kovana pienen kesäflunssan koen? Olen toki syönyt marjojakin tosi paljon kesäloman aikana, että vastustuskyvystäkin löytyy potkua. Jään elättelemääm toiveita, että huomenna voisi jo puuhailla jotain muutakin töiden jälkeen kuin valikoida leffaa Netflixistä.


Untitled//embedr.flickr.com/assets/client-code.js

Mun hienosti alkanut kotitouhuilu loppui kuin seinään tietysti tässä kipeillessä, joten huomiseksi pitäisi kyllä keksiä jotain pientä puuhaa, jos kunto jo antaisi myöten sen verran. Aina täältä tuntuu jotain järjesteltävää löytyvän.

Untitled

Nyt taidan kipata suukkuun pari jättivattua ja sitten kaadun sänkyyn. Huomenna paree päivä taas, eiksje!

//embedr.flickr.com/assets/client-code.js

Ihana hame Ginasta

Niinhän siinä aina käy, kun toivoo paranevansa jostain flunssasta heti huomiseksi, että eihän se koskaan toteudu. Aina seuraavana päivänä kuitenkin tulee vähän heikko olo ja joutuu kaatumaan sohvan syövereihin. Se siitä piknikistä, joka tänään olisi ollut. Saa nähdä kuinka huomisten suunnitelmien käy.


Tämä sohvaelämä antaa aikaa haaveilulle. Eksyin Ginan sivuille, rakastuin heti ensimmäiseen pitsihameeseen ja nyt raivaan jo kalenteriin tilaa pienelle Gina-reissulle. Must have!


Kuvankaappaus 2015-8-18 kello 21.14.04

Ettehän ryövää tuota hametta sitten jokaisesta Ginasta, sillä haluan omani myös!? En vain taida ehtiä kaupoille ennen viikonloppua ollenkaan.


Joka syksy jokin punaisen sävy iskee tosi lujaa ja tällä kertaa se taitaa olla tuollainen hieman ruosteinen. Sellainen, mikä täydellisesti sopii MACin Morangen kanssa.


This is love ♥


Iskeekö toi väri tai jopa hamonen teihin?

maanantai 17. elokuuta 2015

Pipi

Olen aika hyvä tekemään itselleni sääntöjä, kuten "älä katso sunnuntai-illan leffaa, ettei maanantaina väsytä" tai "älä juo cokista arkisin, jotta saat nukuttua". Suklaaseen en ole vielä kehitellyt mitään hyvin toimivaa sääntöä, mutta ehkä sekin päivä vielä koittaa. Oikeastaan yksi toimiva sääntö minulla suklaaseen kyllä on. "Älä osta suklaata, jos et halua lihoa" on ihan ok.


Näin loman jälkeen olen halunnut hirveästi uhmata tuota leffa-sääntöä. Eilen oli ihan pakko katsoa Apinoiden planeetta, koska en ollut ikinä ennen nähnyt sitä. Luulen, että koko maailman muut ihmiset olivat nähneet sen.


Hinta valvomisesta on aina yhtä ihana..


Untitled
Maanantait on ihan jees, jos ei väsytä.

Tämä maanantai kääntyi perusväsystä vähän surkeampaan suuntaan, sillä kuume meinaa nousta. En usko, että se nousee tästä enempää, koska olen säästynyt kunnolliselta kurkkukivultakin ihan kivasti. Elättelen toiveita siitä, että tämä on huomenna jo ohi.


Olisin kovasti halunnut tänään uimaan, mutta nyt täytyy odotella pari päivää parantumista ja sitä, että on aikaa. Huomiselle on ihan muuta ohjelmaa.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Santsikuppikakku ravintolapäivässä + päivän asu

Ravintolapäivät tuntuvat menevän multa aina ihan ohi - vaan ei tänään! Siitä kiitos Riikalle, joka teki ihan face-eventin esiintymisestään Santsikuppina Kupittaanpuistossa.


IMG_8979

Lähdin tietysti maistamaan herkkuja kolmella eurolla.

IMG_8981 IMG_8990IMG_8991IMG_8998IMG_9000IMG_9008

Matkalla autolle löysin siivekkäitä ottamassa aurinkoa.. Olinkin aina miettinyt mahtaako Kupittaanpuistossa asua jotain elukoita. Kyllähän siellä.


IMG_9020

Ja hei mikäpä olisi postaus ilman asukuvia. Mä alan tosissani innostua näistä pitkän tauon jälkeen!


Koska Turussa on edelleen helle, etsin aamulla eräät H&M-shortsit kaapista. En alkukesästä oikein osannut käyttää näitä shortseja, kun tuntui, että ne on tosi lyhyet ainakin takaa ja pyllyni taisi silloin olla hieman isompi. Ei sillä, että se paljon olisi vielä ehtinyt pienentymään, mutta jotenkin nämä istuvat nyt vaan paremmin. Topin camokuosi sopii syksyyn, vaikka siis elokuuhan ei ole mikään syksykuukausi.


IMG_9037 IMG_9045 IMG_9060

Toppi - Nelly, shortsit - H&M ja läpsykät - Vagabond


Loppukesää tämä ennemminkin on ja siitä on kyllä ihana nauttia, kun on näin lämmin. Vihdoin ja viimein ihonikin kestää aurinkoa karoteenitabukuurin ansiosta. Ne aineet ihan oikeasti toimii. Aloitan ensi vuonna ajoissa niiden syömisen, ettei tartte valittaa.


Tämä hieno päivä huipentui juuri Vimpelin Vedon voittoon vastassaan Sotkamon Jymy. ViVe voitti miesten runkosarjan! Wohoo! Ja kuulinko oikein, 4200 katsojaa, kun pitäjässä on asukkaita joku 3000? Mahoton meininki!