sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Linnunradan kuvaaminen: eka kerta

Ollaan monesti juteltu Hannaticin kanssa siitä, että itsensä kehittäminen vaatii itsensä haastamista. Se, että jyystää esimerkiksi urheilulajissa samassa sarjassa vuodesta toiseen sen helppouden vuoksi, ei hirveästi kehitä ihmistä lajissaan. Sen sijaan vaativammat sarjat/luokat tarjoavat haastetta ja niitä toki lähdetään voittamaan, mutta välttämättä kultamitali ei kaulaan ropsahda vaan enemminkin kourallinen kokemusta, uusia oivalluksia ja nimenomaan sitä kehitystä, jota tarvitaan voittamiseen. Hopee ei oo häpee todellakaan.

Tämä oppi pätee kaikkeen meidän elämässä. Työelämään, ruuanlaittoon, liikuntaan, valokuvaamiseen, ihan kaikkeen.

Alan pikkuhiljaa ymmärtää mitä tarkoittaa "kova työ unelmien eteen". Tässähän tosiaan joutuu ihan tehdä jotain, jotta voi kehittyä valokuvaajana. Olen kyllä kuullut sanottavan, että urheilukuvaus on vaikeaa ja itse olen hymähdellen miettinyt, että aijaa, ei mun mielestä.

Todellisuudessa on se kyllä, mutta silti pidän jalkapallon kuvaamista suhteellisen helppona lajina aloittaa valokuvausharrastus. Jalkapallon valokuvaaminen opettaa niin monta pientä asiaa kohdilleen, joiden ymmärtäminen valokuvauksen muissa lajeissa on ihan jees. Esim. horisontin suoruus..

Mutta! Futiskuvaaminen ei opeta kuvien jälkikäsittelyä. Useimmat pelit kuitenkin pelataan aika kirkkaissa olosuhteissa ja silloin ei tarvitse osata säätää Lightroomissa kuin vähän kontrastia ja mahdolliset pikselimössöt pois (no okei, viilailen kyllä joka kuvan kohdalla tietyt jutut, mutta kärjistäen).

Sen sijaan olen kuukauden sisään oppinut Lightroomista uusia juttuja kuvaamalla eri asioita. Ensin henkilökuvaus, jonka myötä mielestäni opin lähes kaiken Lightroomista, mutta sitten menikin peukku suukkuun, kun laajensin eilen illalla valokuvausalaani mystiseen linnunrataan. Tähtien ja ilotulituksen kuvaamisessa täytyy tietää miten säätää kameran asetukset ja sehän ei ole mikään vaikein kohta koko hommaa. Vaikeinta on se kuvien käsittely. Se miten linnunrata ongitaan esille kuvista.

Tässä taidonnäytteeni eiliseltä:

IMG_2075

IMG_2083

IMG_2088

Tältä aamulta vielä yksi punainen räpellys:

IMG_2076

Sain kommenttia facessa Valokuvaajan neuvolassa tänään kuinka vinjetointi ei ehkä oikein sovi tähtikuviin. Olen samaa mieltä, mutta taitamattomuuttani en osannut vielä eilen säätää vinjetointia pois. Osittain tämä johtui siitä etten kiinnittänyt asiaan huomiota tarpeeksi, koska keskityin vain linnunradan löytämiseen kuvista.

Olen kiitollinen "kritiikistä", koska ilman sitä en olisi koskaan oppinut käsittelemään näitä kuvia paremmin. Asia vaivasi sen verran, että tässä vielä tuo postauksen eka kuva ilman vinjetointia:

IMG_2075-3

Mitä tykkäätte näistä?

Valokuvauspaikkamme ei ollut ihan paras tähän lajiin. Olimme pimeässä, mutta keskellä valosaastetta silti. Lähimmät katuvalot olivat noin parin kilsan päässä paikastamme, eikä se riitä näihin hommiin alkuunkaan. Vimpelissä tietäisin heti mihin mennä, jotta on oikeasti pimeää, mutta täällä en. Facessa sanoivat, että Mynämäki, mutta eikö se ole jossain todella kaukana?

Olen sen verran ahne, että haluaisin tietysti näihin kuviin jonkun vesistön ja sen taustalle linnunradan. Tiedättekö mitään paikkoja Turun seudulta?

Ja hei, mitä ikinä itse harrastatte, haastakaa itsenne! Se tuottaa tulosta takuulla ♥

4 kommenttia :

  1. Hyvä, hienoa että lähdit kokeilemaan tähtikuvausta! Kyllä se tuosta lähtee. Erityisesti pidän tavastasi yrittää kaivaa linnunrataa näkyviin eri tavoin. Itsekin tykkään kokeilla eri "näkemyksiä", ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa vaikka jotkut Hubble-teleskoopin antaman värimaailman nimeen vannomatkin.

    Tästä minun postauksetani ( http://www.lepolandianmajakka.com/?p=593 ) parin vuoden takaa löytyy muutama linkki, joiden takaa löytyy hyviä vinkkejä "taivaan repeämän" kuvaamiseksi ja erityisesti tähtikuvien käsittelyyn Lightroomissa.

    Olen (vain) osin samaa mieltä kuin nuo sinun "neuvojat", eli että vinjetointi ei sovi tähtikuviin. No, jos kuvaa pelkästään taivasta, niin silloin vinjetointi kannattaa tietty mahdollisuuksien mukaan korjata pois, mutta jos samassa kuvassa on vaikka ympäröivää maisemaa, ei vinjetointi ole niin kriittistä. Se voi olla myös hyvä tehokeino, kuten yritän toisessa postauksessani sanoa ( http://www.lepolandianmajakka.com/?p=599 ). Täytyypä itsekin lähteä ulkoiluttamaan taas kameraa jonain tähtikirkkaana iltana.

    VastaaPoista
  2. Moi. Yksi hyvä paikka kysellä tähtikuvaukseen liittyviä kysymyksiä voisi olla Ursan omat foorumit. Foorumi.avaruus.fi

    VastaaPoista
  3. Lightroomissa on ihan ylihelppo säätää tuon taivaan ja linnunradan värejä. Saisi tehtyä vaikka mitä ihan kreisejä, jos vain haluaisi.

    Kiitos kommentista ja noista linkeistä, täytyy opiskella lisää sitten, kun ensikerran lähden yrittämään tätä :)

    VastaaPoista
  4. Juu tuo forumi tuli vastaan, kun yritin googlettaa Turun pimeitä paikkoja. Täytyy erikseen vielä katella toi forumi joskus läpi.

    VastaaPoista