maanantai 5. lokakuuta 2015

No kuis se laihdutus

Kuukausi sitten tein päätöksen, etten käy vaa'alla kuin kerran viikossa. Tuntuu hullulta sanoa noin ääneen, koska suurin osa ihmisistä ei varmaan käy vaa'alla koskaan? Meitsi on kuitenkin ollut koukussa siihen kapistukseen jo vuosia. Jotkuthan myös suosittelevat unohtamaan koko vaa'an, mutta itse en osaa, koska tykkään mitata asioita.

Väitän myös, että on se mittaaminen ollut ihan jees tässä kuukauden aikana. 2 ekaa viikkoa meni nimittäin oikeaan suuntaan, mutta sitten taisi iskeä pahalaatuinen sokerikoukku ja käytännössä pilasin kaiken, minkä olin saavuttanut. Ainakin melkein! Jäin miinukselle kuukauden takaiseen lukuun verrattuna, mutta niin hävettävän vähän, että siitä on ihan turha puhua tässä.

IMG_7079

IMG_7092

Tässä on nyt 2-3 asiaa, jotka otan tarkasteluun. Ensimmäinen on sokeri. Tuun saamaan sokeria kyllä ihan takuulla hedelmistä, jogurtista, mehukeitoista ja ihanasta Aloe Vera -juomasta, mutta se on sallittua. Suklaa ei ole sallittua mieluiten kuin kerran viikossa.

Toinen asia on liikunnan määrä. Viime viikolla lenkkeilin vain kerran. Loppuviikosta muhun iski se joku ihmeen väsymystauti, joka on jatkunut tänään ja alkaa jo vähän hermo mennä. Tässä pitäisi saada jatkettua siivousprojektiakin, jotta voi oikeasti keskittyä treenaamiseen.

Ja kolmas juttu on ruokavalion muutokset. Jos en muuta mitään, saan samat tulokset kuin aina ennenkin. Tänään meillä syötiin tomaattikeittoa ja vetäsin vielä pienen chia-kulhon iltapalaksi. Mulla on ollut smoothiet mielessä, mutta joku niissä vaan on ylivoimaista. Ehkä ostan smoothieaineita, mutta syön ne kokonaisina?

IMG_7113

IMG_7121

Toin mun ruokavalioon leivän takaisin ihan ryminällä myös pari viikkoa sitten. Toivottavasti sillä ei ole tekemistä huonojen tulosten kanssa, vaikka tavallaan onkin kyllä. Korvasin aterioita leivällä pari viikkoa ja eilen päätin, että se loppuu tähän. Syön aamupalaksi leipää ja ehkä ennen lenkkiä, mutta illalliseksi ja iltapalaksi on keksittävä jotain muuta.

Tän postauksen kuvat on todiste siitä, että kiipesin tänään urheilupuistoon. Susanna halusi treenikuvatreffit. En kehdannut sanoa Susannalle, että sohva on ystäväni ja onneksi en sanonutkaan. En kuukahtanut kesken kuvausten ja jaksoin vielä kävellä jonkun matkaa puistossa ennen kuin tiemme erkanivat. Sykekään ei noussut mitenkään liikaa, joten ehkäpä väsymys väistyy, kun vaan vähän liikuttaa itseään. Toivottavasti liike oli lääke tässäkin tapauksessa ja huomenna saan itsestäni jo vähän enemmän irti!

2 kommenttia :

  1. Ugh, motivaationpuute on niin tuttua.. Mutta hyvin sä vedät! :) Jos sallit, voisin antaa pari vinkkiä, joista ehkä olisi hyötyä.

    Ensinnäkin, jogurteissa tietty on paljon sokeria, ja maitotuotteet ylipäätään ei oo hyvästä, mut en nyt paasaa niistä. Ite olin syömättä viljatuotteita tosi pitkään, tai söin, mutta harvoin. Nyt oon palauttanut leivän takas PTn ohjeiden mukaan. Nimittäin luontaisesti gluteenittoman leivän! Eli 100% kauraa pitää olla. Kaiken lisäksi moiset leivät on vielä tosi hyviä. :) Täältä ainakin löytyy semipaikallisen valmistajan (Putaan Pulla) ihania kaurapalasia, ja muutamakin eri valmistaja tekee kaurarieskoja, joissa ei ole yhtään muita viljoja. Lisäksi Pirkan kauranäkkileipä on superhyvää, vaikkei ehkä heti uskoisi. Gluteeni sotkee aineenvaihduntaa, koska se on sellasta liisteriä, joka tarttuu soluseinämiin ja tukkii reittejä... No tää oli tällanen maallikon näkemys, joten jos joku ravitsemuksen asiantuntija lukee tätä, please don't kill me. :D Perunan tärkkelys tekee samaa, ite suosin kvinoaa tai riisiä pastan ja perunan sijaan.

    Toi sokeri on kyllä piru... Kui monta kertaa mäki oon siitä eroon päässyt, tai vähintään pyrkinyt, ja aina se tulee takas. :/ Saamari! Jos selviäis ekat pari viikkoa, niin sen jälkeen kyllä helpottais. Mut ainaki mulla pahinta on tää pimeä vuodenaika, jolloin väsyttää kokoajan ja piristystä hakee niin helposti suklaasta. Yritän mahdollisimman usein vaihtaa edes sen perus tumman suklaan raakasuklaaseen. Osa niistä on pahoja, osa hyviä. Hyviin kuuluu mun mielestä Goodion suklaat, ja Puhdistamolta on nyt tullut vaniljan makuinen raakasuklaapatukka, mitä saa aika hyvin kaikista perusruokakaupoista. Maistuu ihan toffeelle. :)

    Smoothiehommia sit vielä. Ite tykkään smoothieista tosi paljon, mut kyllä suu kaipaa pureskeltavaakin... Ite huomaan myös sen, et smoothie alkaa helposti närästää - varmaan just siks, kun sitä ei pureskele -> sylkeä eri erity -> ruoka ei sula niin hyvin. :P Mut nythän kaikki smoothiebowlit on tosi trendikkäitä, mitä jos tekisit sellasen? Eli kasa smoothieta kulhoon ja päälle hulluna kaikkia kivoja piperryksiä (hedelmät, marjat, pähkinät, siemenet, leseet...). Et se ois vähän niinku puuro. :) Ja smoothieita kerralla sellanen satsi, että säilyy seuraavaan päivään.

    Tsemppiä alkavaan viikkoon!!!

    P.S. Ihana toi paita ♥

    VastaaPoista
  2. Hih, kiitti kommentista :)

    Määhän en oo jogurtteja vielä koskaan oppinut syömään, paitsi viime viikolla söin! Kun oon kyllästynyt happaman makuiseen rahkaan ja tarvin vaan jotain vaihtelua. Mietin sit, että ehkä 2 jogurttia viikossa ei vie perikatoon, vaikka kuinka olis sokeria. Pääasia et jotain energiaa. Sitä kattelin kyl kuinka kaikissa jogurteissa on jotain ihmeen tärkkelystä?!

    Mä oon alkuvuodesta koittanut syödä kauraleipää, mutta silloin ei maha oikein tykännyt siitä. Kuten ei kaurapuurostakaan aamuisin. En tiedä mikä siinä on vikana. Nyt ehkä vois koittaa taas vaihteluna tolle ruisleivälle, vaikka siis rakastan ruisleipää <3

    Ja sillon tällön aina päätän, että joo nyt muuten teen iltapalaks smoothieta ni paskan marjat. Ei vaan kiinnosta. Se on selkeesti yhtä epäluonnollinen asia mun ruokavalioon kuin hapanmaitotuotteet. Mut ehkä joskus jossain kohtaa mä vielä yritän opetella..

    Nyt päätin taas, että ei suklaata tähän taloon, kun tuli viikonloppuna vähän mätettyä. On se kyllä pirun ainetta! Mieluummin leipää kuin suklaata.

    VastaaPoista