maanantai 30. marraskuuta 2015

Laiskuus innovaatioiden äitinä

Joskus, kun silmiini osuu (muiden) ADHD-tyyppien juttuja facessa jostain kukkaroiden tai imureiden kadottamisesta, ajattelen olevani vielä aika hillitty heihin verrattuna. Näin tämän päivän päätteeksi ei enää tunnu siltä, koska asukuvausreissuni päätteeksi pyörin tätä kämppää ympäri kuin hyrrä ja yritin etsiä puhelintani. Juurihan se oli ollut kädessäni, kun tulin ulkoa. Täytyi ihan tosissaan keskittyä ja miettiä mitä tein, kun tulin kotiin. Lopulta muistin käpistelleeni jotain palapeliä ja puhelin (sekä avaimet) löytyivät toisesta päästä sohvaa. Joskus mietin mitäköhän vitamiineja tässä pitäisi popsia, jotta näitä tällaisia ei sattuisi.. mutta ei se varmaan siitä ole kiinni..

Muuttoprojekti on tänään ollut kovin hiljainen, kun totesin tarvitsevani jonkinlaisen logistisen ratkaisun näiden kahden talon välille. Omat raajat ovat niin rajoittuneet. Koko ilta meni sitä logistista ratkaisua odotellen ja lopulta, kun lähdin testaamaan uuden kodin asukuvausmahiksia, sain viestin mieheltä, jotta nyt on kaikki tarvittava paikalla. Kello alkoi vain olla jo niin paljon, että siirtyy tavaran rahtaus huomiselle.

Tuli sitä nyt kuitenkin jotain pientä taas tehtyä, joten ei tämä aivan hukkaan mennyt. Huomenna hihat heilumaan kunnolla sitten vaan tämänkin päivän edestä.

IMG_3558

IMG_3583
neule - Lindex
farkut - H&M
kengät - Converse



Selkeesti mun kotistudio tulee tarvimaan vähän tuunausta. Valoa on, mutta väärän väristä. Tai saattoi siinä olla kuvaajan laiskuuttakin taustalla, kun en jaksanut säätää valkotasapainoa erikseen :D ..tämä taas todisti sen, että laiskuudesta sakotetaan ja ensi kerralla on vaan paree säätää. Oli nimittäin taas erityisen vaikea jälkikäsittely, kun kuvat ovat ihan kummallisen värisiä.

IMG_3608

Usein ajattelen (ja varmaan moni muukin), että laiskuus on pelkkä negatiivinen ominaisuus ihmisessä, mutta todellisuudessa se auttaa meitä tekemään rutiineista yksinkertaisia. Esimerkiksi itse keksin tänään taas töissä yhden jutun, joka helpottaa jokapäiväistä työtä eikä pelkästään itseni kohdalla vaan kokonaisen ihmisryhmän. Kotona poikaystävä kertoi tähän liittyen tarinan jostain ilmeisesti venäläisestä koodaajasta, joka oli koodannut serverin lähettämään tekstiviestin pomolleen, ellei hän ollut logannut koneelle 8:45. Vastaavasti tyttöystävälle lähti tekosyy-viesti, ellei hän ollut logannut ulos tiettyyn aikaan illalla. Tästä oli joku uutinen "maailman laiskimmasta koodarista".

Tänään on btw ollut aika hyvä päivä kokonaisuutena. Olen ajatellut, että viikon päästä me asutaan jo uudessa paikassa.. :) Se ajatus auttaa jaksamaan tän kaiken kaaoksen!

Millasta teidän laiskuus on? Laiskuuden huippuja? Mulla olis näitä ihan listaksi asti, jos vaan olisi joskus kirjoittanut ylös. Toki vastaavasti voitte yrittää myydä mulle ahkeruutta. Miksi olla ahkera, jos voi olla laiska? :D (Miten musta tuntuu, että ahkeruus on piirre, joka myy blogeissa..)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti