lauantai 7. marraskuuta 2015

Viekö kaupallisuus blogilta sielun?

Patistin miehen sohvalta pelaamaan, jotta saan vallata tämän makoilupaikan kokonaan itelleni, höhöö! Mun piti myös pelailla nyt viikonloppuna, mutta enhän mä mitään ole ehtinyt. Eilen taisin edelleen selailla nettikaupoista viittoja, minkä takia en muuten torstainakaan ehtinyt postailemaan ollenkaan. Oon keksinyt, että tarvin tietynlaisen meksikolaista mattoa muistuttavan neuleen, mutta olin pettynyt, kun kaikki ne ovat järestään 100 % akryyliä.

Itse asiassa just torstaina aloitin tämän etsinnän ihan livenä laajentuneesta Myllystä yhdessä Maaritin kanssa. Just vähän ennen neljää paukkasin Coffarin edustalle ja löysin sieltä ekana Viivin ja kumppanit lämmittelemässä. Olin aivan unohtanut Smashin näytöksen. Sopivasti kuitenkin sattui olemaan kamera mukana.

IMG_0734

Maaritin näkeminen muistuttaa mua aina siitä minkä kokoinen olin 12 vuotta sitten. Maarit on toki mua pidempi, mutta hänen kasvonpiirteensä ja hymynsä muistuttavat meikäläisen naamaa silloin joskus. Se on jotenkin hassua, vaikka vieretysten jos olisimme, ei kukaan varmaan sanoisi meitä samannäköisiksi. Toisaalta - mua ja Hannaticia on luultu usein sisaruksiksi ja sitä en tajua kyllä yhtään. Maaritin kanssa olemme sentään ns. saman värisiä.

Silloin aikoinaan 50-kiloisena en juonut kahvia, en erikoiskahvia enkä syönyt kakkusia kuin muiden juhlissa tai joskus harvoin, kun äiti oli tehnyt tuulamantorttua. Kai sen virallinen nimi on joku tuulamaan torttu, meillä se lyheni puheessa tuollaiseksi. Olisi kyllä helpompi luetella mitä minä silloin söin, koska enemmän oli asioita, joita en syönyt.

Enivei, kun sokerin makuun on päästy, tulvahti Coffarin piparilaten maku suuhuni viikko sitten perjantaina kesken työpäivän. Meinasin heti samana päivänä lähteä Myllyyn, mutta maltoin vielä mieleni. Onneksi Maaritille sopi Mylly-treffit ja vein hänet piparilatelle. Ja ai että kuinka se olikin hyvää! Muistin jopa ostaa itsellekin kanelia, jos vaikka maustaisi ihan tavallisen kahvin enemmän jouluiseksi tässä joku päivä.

IMG_0785

Meksikolaista mattoa ei löytynyt Myllystä eikä kyllä tähän mennessä netistäkään, vaikka hyviä vaihtoehtoja on. Katsotaan, josko kokoaisin niitä johonkin kaupalliseen kollaasiin huomenna.

Olen tällä hetkellä aika korviani myöten täynnä blogien kaupallisia yhteistöitä, vaikka itsekin on nyt muutama tullut viljeltyä viime aikoina (ja muutama lisää tulossa kyllä). Bloglovinissa, kun näkee postauksista alun, en usein edes klikkaa lukemaan, ellei otsikko houkuttele. Sen kautta olen rekisteröinyt kuinka usein samoissa blogeissa on kaupallisia postauksia ja se jotenkin huonontaa kokonaiskuvaa koko blogista. Ei vaan kiinnosta sellaiset postaukset jatkuvasti. Ei tuotteiden testaukset, ei palvelut, ei mitkään.. Minulle tulee niiden näkemisestä sellainen olo kuin blogilla ei olisi enää sielua. Haluan, että lukemillani blogeilla on sielu. Että bloggaaja on olemassa siellä jossain takana.

Ymmärrän, että joskus olisi ehkä ollut hauskaa saada kaikkea kamaa ilmaiseksi testiin, mutta en mä oikein tiedä onko se kuitenkaan tavoittelemisen arvoista. Tykkään enemmän ihmisistä, sosiaalisuudesta, kommenteista, ajatuksista, mielipiteistä.. Materia on katoavaista..

Toisaalta toivon, että yritykset mainostaisivat käyttäen eri bloggaajia, vaikka ymmärrän, että hyvän yhteistyön löytäminen on vaikeaa ja että yhteistyö tietyn bloggaajan kanssa hioutuu koko ajan paremmaksi. Meikäläistä vaan lukijana silti kyllästyttää. Ehkä olen jo niin vanha kettu, ettei kaikenlainen blogimainonta vaan pure. Oli se sitten aidosti bloggaajan mielipide tuotteesta tai ei.

Joskus mainonta puree ja joskus ei. Aivan riippuen omasta tarpeestani. Tällä hetkellä toivoisin asukuviin bloggaajien päälle meksikolaisia mattoja ja korkeavyötäröisiä housuja ja kipittäisin heti kauppaan.

IMG_0792

IMG_0806

Viime aikojen yksi vaikeimmista hankinnoista on ollut uusi ripsiväri. Väsyin vanhaan kuivahtaneeseen essenceen lopulta eilen ja ostin Cittarista uuden putkilon. En harkinnut asiaa yhtään enempää, valitsin vain hyllystä sen uusimman ja jossa oli paras plussatarjous.

Ripsiväreihin, blogeihin ja erityisesti someen keskittynyt tän viikon kuumin puheenaihe on saanut mut klikkailemaan muutamia postauksia, mutta sen verran ADHD kun olen, en ole jaksanut lukea niitä postauksia ihan joka riviä. Kyse on siis ollut siitä jostain emännästä, joka väsyi someen ja esittämiseen. Epäaitouden tavoittelulla sai paljon seuraajia jne. Ymmärrän miksi osa bloggaajista on ottanut kantaa aiheeseen, koska noh, kyllähän se heitä ja meitä koskettaa.

Mulla on aina ollut bloggaamisessa ja muussa someilussa se ongelma, että pyrin olemaan mää ite. Tällasena kuin olen. Ja sehän ei pure. Ei sitten millään tavalla. Olen blogannut vuodesta 2008, en tiedä onko mun blogissa ollut koskaan lukijoita sen enempää kuin nytkään ja instagram-tilin (@maribeibe) seuraajalukuja en ole koskaan edes miettinyt. Joskus kuitenkin ymmärsin, etten tule koskaan saamaan instagramiin huikeita seuraajamääriä (enkä myöskään tälle blogille) ellen ala tosissani suunnittelemaan joka postausta, puhumaan jostain muustakin kuin päivän tapahtumista, meikkaamaan kunnolla ja feikkaamaan asukuvia. Toivon, että olisin väärässä.. että vika onkin meikäläisen persoonassa tai postauksen kuvissa, mutta en oikein vaan usko. Kuten Annakin kirjoitti - ketään vaan ei kiinnosta meikitön naama, sotkunen koti. Kansa vaatii blingblingiä, jotain mistä haaveilla.

Mun siis pitäisi tehdä mun elämästä teidän silmissä jotenkin erityisen tavoiteltava, jotta teitä kiinnostaisi lukea ja seurata mun tekemisiä. Enpä oikein tiedä pystynkö tekemään niin. Ehkä sitten kuukauden päästä, kun mun olohuoneen ikkunasta näkyy Aurajoki.

Ehkäpä blogin suosituksi saaminen on rinnastettavissa nykyajan muoti-ilmiöön; itsensä brändäämiseen somessa. Parhaiten osaan sen homman tällä hetkellä twitterissä.

Oma mielipiteeni tähän some ja aitous -asiaan on se, että jos haluat olla suosittu: lavasta ja jos haluat olla aito: hyväksy se, ettei sillä välttämättä saavuta yhtään mitään. Niin se on oikeassakin elämässä. Ne menestyy, jotka ovat röyhkeitä ja meillä rehellisesti aidoilla on vaan hyvä mieli siitä, että seisomme itsemme takana.

Onneksi silti live-elämässäkin on kuitenkin hetkiä, jolloin voi olla just niin kuin on eikä tarvitse miettiä näyttääkö asiat hyvältä kuvassa, jonka laittaa instagramiin, koska voi myös ottaa videota snäppiin. Niin me tehtiin tänään Riikan kanssa, kun kävin hänen luonaan aamupalalla.

IMG_0818

IMG_0834

IMG_0852

IMG_0859

IMG_0867

IMG_0924

IMG_0944

Aamupalan jälkeen kävin kotona istumassa hetken ja sitten pyöräilin Duussin luo. Olin luvannut kuvata hänen ja miehensä rakkauden ihmeen sitten, kun se ihme saadaan tähän maailmaan. Viikko sitten vauvva putkahti Duussin sisuksista ja sain kutsun kuvaamaan heti.

Ette tiedä kuinka paljon mua pelotti lähteä tälle kuvauskeikalle. Viikon ikäinen ihminen!! Tiedättekö kuinka pieni ja punainen sellainen on? Minä en tiennyt. Tiesin, että vauvat on pieniä ja sen takia myös pelkäsin, että jos se menee rikki tai vaan itkee.. No itkihän se, mutta ei sentään mennyt rikki. Kutitin sitä jalkapohjasta, mutta se ei oikein tykännyt. Ymmärsin kyllä, minäkin vihaan edelleen jalkapohjiin koskemista.

IMG_0954

IMG_1111

Käytin tätä tilaisuutta myös törkeästi hyväkseni ja osallistuin varvaskuvalla yhteen kilpailuun. Käyttehän äänestämässä kuvaani! Siis jos nyt tämän kaiken blogisomeaitous-tilityksen jälkeen ansaitsen yhtään mitään ääniä ;)

Viime viikon postaushiljaisuus yhdistettynä tämän viikon ehtymättömiin ideoihin on selkeyttänyt ajatusta siitä, että postaan, kun aidosti olen asialla ja asiani takana enkä tee kaupallisia postauksia vain täyttääkseni jotain aukkoa. Suostun yhteistöihin, mutta en halua myydä blogini sielua ikinä. Toivon, että lukemissani blogeissa osataan sijoittaa yhteistyöt sillä tavalla, etteivät ne haittaa aitoutta ja persoonaa.

Siitä voitte kuitenkin olla varmoja, että jos mulla olisi mahan kohdalla enemmän vatsalihaksia ja vähemmän rasvaa - esittelisin niitä teille takuulla harva se päivä! :D Sitä odotellessa kannattaa toki klikkailla itsensä seuraamaan blogia Bloglovinin ja/tai facen kautta. Lupaan etten esittele mahaani ilman niitä vatsalihaksia.

14 kommenttia :

  1. Kiva kun kävit aamupalalla :) Mua ainakin kiinnostaa sun jutut. Vähän sama mulla: jos on vaan yhteistyöpostauksia eikä bloggaaja anna itsestään mitään aitoa, vaikea kiinnostuakaan. Jotakin aitoa siis ajatuksistaan, kuvissa usein "pitää" aina vähän siloitella, koska visuaalisuus...

    VastaaPoista
  2. Oli kiva käydä ja parasta, kun sain jogurttia! :D

    Mulla se kuvien silottelu on varmaan aina jääny puolitiehen siksi, kun valokuvauksessa mun silmissä kauneus on tilanteissa. Esim. sotkuinen äijien pukuhuone on parasta ruokaa mun kameralle.

    Sitä paitsi en omista edes valkosia petivaatteita, että vois ottaa kuvia sängyssä :D Pitääkin laittaa kauppalistalle :D Tuli vaan visuaalisuudesta ja asetelmista mieleen.. :)

    VastaaPoista
  3. Todella hyvä postaus!
    Olen aika samoilla linjoilla, että jotain aitosaksalainen on oltava. Kuvien suhteen olen tarkka, välillä toki teen failed postauksia, mutta niiden mietittyjen kuvien rinnalle haluan kirjoittaa juuri niitä fiiliksiä, mitä mielessä sillä hetkellä liikkuu.

    Siksi olenkin niin pirun huono tekemään postauksia ajastuksella.

    Ja nam, mennään ennen joulua tollaselle piparilattelle!? :)

    VastaaPoista
  4. Kiitti!

    Sun blogista tykkään just siks, että sä höpöttelet postaukseen omia juttujas ja nimenomaan tuot jotain omaa siihen kokonaisuuteen etkä elä pelkästään asukuvien yms varassa. Sun blogilla on siis sielu :D <3

    Ajastus on muuten tosi vaikeaa jotenkin. En edes muista millon olisin viimeksi käyttänyt sitä.

    Ja joo, mennään ehdottomasti piparilatelle!! :)

    VastaaPoista
  5. Hyvin on taas känny korjannut sanoja mielensä mukaan! :D
    Tosta aitosaksalaisesta en tiedä, mutta jotain AITOA on oltava! :D

    VastaaPoista
  6. Olen miettinyt samoja asioita ja olen huomannut muutamissa blogeissa joita seuraan, että ihan joka ikinen postaus mitä viime aikoina on kyseisessä blogissa postattu on tehty yhteistyössä jonkun kanssa. Enkä sano tätä mitenkään kateellisena vaan siksi, että se tosiaan vie motivaatiota lukea kyseistä blogia. Blogissani on myös yhteistyö postauksia mutta sen verran vähän etten usko niillä karkoittavan lukijoita.

    Hieno ja aito postaus.:)

    VastaaPoista
  7. Ehkä se on tää syksy, mikä niissä nyt näkyy sitten. Kun kaikki yritykset ja pr-toimistot heräsivät uniltaan kesän jälkeen..

    VastaaPoista
  8. Seinäjoelta ei saanut piparilattea :(

    VastaaPoista
  9. Ei Myllyssäkään lukenu missään, että nyt sitä saa vaan kysyin myyjältä. Hän meni supisemaan toiselle myyjälle, että saako meiltä sellasta ja sitten se toinen lupasi tehdä, jos me vaan keretään oottamaan, kun siinä menee hetki. En siis tiedä oliko se vielä virallisesti myynnissä :)

    VastaaPoista
  10. Toi sano vaan ettei meillä oo sellasta.

    VastaaPoista
  11. No onpa tyhmää! Mut saatpa onneks sitä sit ku tuut tänne :)

    VastaaPoista
  12. Hyvin kirjoitettu! Oon kanssa viime aikoina rullaillut blogeissa surutta ohi monien yhteistyöpostausten, kun niitä tuntuu nykyään olevan ihan järkyttävän paljon. Toki on hienoa, että ihmiset saavat vastinetta bloggaamiseen käyttämälleen ajalle, mutta liika on liikaa ja sit tulee helposti eteen just tämä sieluttomuuspuoli. Ratkaisuna vois tietty pitää että etsii uutta luettavaa, mutta ei se ole sama juttu jos on tykännyt jostain tietystä blogista ja sen tyylistä.

    Puolisko on joskus ihmetellyt miten mä jaksan värkätä blogini parissa, kun en edes hyödy siitä mitenkään. Noh, mä edelleen vuosien jälkeen miellän sen enemmän omaksi päiväkirjakseni enkä kaipaa mitään enempää. Välillä mieleen tulee pitäiskö yrittää enemmän, mutta sitten tuumaan näääh ja jatkan entiseen malliin. :D

    VastaaPoista
  13. Kiitti :) Ja ihanaa, kun jätit kommentin!

    Minusta pointsit saa ne työkseen bloggaavat, jotka osaavat upottaa kaupallisuuden blogiin sopivasti eikä silleen, että jokaisessa postauksessa lukee yhteistyö tai sisältää mainoslinkkejä. Jälkimmäisen sentään voi kuitenkin itse päättää selkeämmin paljonko sellaisia postauksia tekee. Itse haluan tehdä välillä, mutta en halua, että joka toinen postaus on sellainen.

    Uusi lukeminen ei sinänsä ratkaise ongelmaa, koska tuntuu, ettei kaupallisuutta oikein pääse karkuun enää..

    Minusta tää on hauska harrastus (joka voi muuttua työksi), koska voi määritellä itse miten tätä tekee. Kuvata mitä haluaa, postata aiheista, joista haluaa ja just vaikka pitää päiväkirjaa.

    Olikohan tässä vastauksessa päätä eikä häntää, kun samaan aikaan kuuntelen Jare vs. Cheek -dokkaria? :D

    VastaaPoista