sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Asu muuttokaaoksen keskeltä

Nyt ei enää istuskella pelkkien sohvatyynyjen päällä vaan tässä on ihan kokonainen sohvakin alla. Wuhuu!! Oli pakko virittää olohuone kuntoon ekana, koska Linnan juhlat.

Eilinen oli kyllä ihan hirveä päivä. Muistutti hyvin siitä miten nämä muutot aina on ihan perseestä. Joutuu oikein tehdä jotain. Yleensä sen 12 tuntia vähintään eikä sittenkään ole vielä valmista välttämättä, kuten meillä tässä muutossa. Tänään oli vielä muutamia huonekaluja kannettavana pois tästä asunnosta ja meidänkin jotain randomsälää tuolla toisessa asunnossa. Silti tää päivä onneks oli jo paljon leppoisampi. Muutaman laatikon olen saanut purettua sekä muutamaa olen liikuttanut huoneesta toiseen epätehokkaasti miettien mihin ihmeeseen niiden sisältämät asiat tunkisin. Esimerkiksi ne kuuluisat kosmetiikat pönöttää nyt keskellä olohuonetta, kunnes keksin niille jonkun lipaston jostain. En oikein vielä tiedä pitääkö mun hakea joku ihan oma kärry niille Ikeasta vai mitä ihmettä teen. Täytyy varmaan tänä iltana vielä vähän googlettaa.

Olin luvannut käydä kuvailemassa Riikan uutta pientä riiviötä, joten karkasin tänään heti aamukahvien jälkeen käymään Riikan luona. Oli pakko saada vähän tehdä välillä jotain muuta, jotta jaksaa sitten taas häärätä tämän muuton parissa.

Se pieni riiviö on siis kissa. Muuten menisi ihan Pippurista, mutta Urholla on valkosta leuan alla ja hän on toki paljon sirompi kuin Pippuri. Olin aluksi ihmeen välinpitämätön koko Urhosta jotenkin, mikä nyt ehkä johtuu Pippurista.. En ole ketään toista kissaa nähnyt Pippurin kuoleman jälkeen. Urho oli niin villi, ettei siinä paljon ehtinyt kuitenkaan murehtimaan.. :) Aika hassu elukka! Oli sitä lopulta pakko vähän koittaa silittääkin..

IMG_3828

IMG_3876

Vastapalveluna kissakuvista Riikka nappasi musta pari asukuvaa. Pääsin testaamaan uutta paitaa ja kenkiä, jotka tulivat postissa viime viikolla. Oon tällä hetkellä ihastunut tuollaiseen lähes marjapuuron punaiseen. En tiedä mikä se väri on nimeltään oikeasti, mutta ihana se on kuitenkin.

IMG_3931

IMG_3951
paita - Junkyard (täältä, saatu blogin kautta)
housut - H&M
kengät - Fila (täältä)



Kun sujautin paidan tänään ekakertaa päälleni, ihastuin värin lisäksi sen uskomattomaan pehmeyteen. Puolet on puuvillaa ja se tosiaan taitaa tuntua.

IMG_3956

Mitäs tykkäätte asusta? Mä ajattelin käyttää tätä ensi viikolla vielä. Ei puhuta siitä, että nää vaatteet on lähes ainoat, jotka mä olen löytänyt tästä muuttokaaoksesta.. ;)

* postaus sisältää mainoslinkkejä

2 kommenttia :

  1. Tuommonen marjapuurohtavan hento lohenpunasen vaaleahkon pehmeä vaaleanpunanen passaa sulle tosi hyvin! :D Ja hei, Filan, joka on takuuvarmasti jokaselle 80-luvulla syntyneelle varsin tuttu, kultapopot ei ole yhtään liian räyhäkkäät. Tuota termiä olet tainu niistä käyttää? Kiva muuten, ku pistät asukuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Jee, hyvä, kiitos! :) Asukuvat on kivoi, tää talvi vaan vähän hankaloittaa harrastusta :)

    VastaaPoista