keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Muuttohässäkkä päivä 3: liikaa kosmetiikkaa

Kaaos se vaan jatkuupi.

Tänään mun purkamis- ja järjestelylistalla oli kosmetiikka. Kasasin kolmesta eri muuttolaatikosta kaiken kosmetiikan pienempiin säilytyslaatikoihin ja meinasin tosissaan tuskastua. Mun säilytyslaatikot ei meinanneet riittää alkuunkaan. Harkitsen jo vakavasti LivBoxin tilaamisen lopettamista. Eihän tässä ole oikeasti mitään järkeä. Olisivat edes rehellisesti meikkejä, mutta kun ei. Jotain ihmeen rasva- ja tukkapurnukoita, joita käytän 2 kertaa vuodessa. Kannattaisi varmaan opetella käyttämään useamminkin.

IMG_4060

IMG_4062

Kokosin jopa yhden huonekalunkin noita laatikoita varten, että on edes joku paikka. Nyt mun täytyy varmaan vielä kiertää keittiön kaikki jäljellä olevat muuttoroinat läpi, ettei vaan joukossa ole enää kosmetiikkaan viittaavia juttuja.

Keittiötä kerkesin tänään puunata ennen kuin lähdin ulos syömään työkavereitten kanssa. Nyt se on jopa aika jees :)

Huomenna tässä muuttokaaosaikataulussa on luvassa koko kämpän siivous. Lopuille irtoroinille täytyy löytää paikkansa jostain, jotta joka huoneen seiniin ei nojaile jotain epämääräisiä kasoja.

Tiedän, että postaukseni ovat tällä hetkellä yhtä mielenkiintoisia kuin vauvojen kakkavaipoista juttelu, mutta muutto yllätti bloggailijan totaalisesti. En ole taaskaan pahemmin suunnitellut mistä kirjoittelen ja se näkyy tällaisena sillisalaattina. Tänään päivällä mietin mitkäköhän postaukset mahtaa nykyään olla blogeissa in, mutta lopputulema on kuitenkin aina lopulta sama: postaan siitä mistä postaan, kuten aina ennenkin. Välillä tuntuu, että täytyisi kalenteroida, jotta voisi olla ammattimaisempi, mutta sitten jos kalenteroin, alkaa ärsyttää "vapauden riisto".

Olen muussakin elämässä samanlainen. Aikoinaan vihasin kaikkia aikatauluja, mutta viimeiset vuodet Seinäjoella kai opettivat elämään myös aikataulutettua elämää. Eihän se helppoa tai edes mukavaa ollut aina, mutta ainakin pystyn sietämään tämän viikon kaltaista hässäkkää, kuten nyt.

Silti ahdistun edelleen, jos täytyy luvata tai lyödä lukkoon joku meno esimerkiksi puolta vuotta ennen. Mistä voi tietää miten päin maailma makaa ensi kesänä? Tämä tuli ilmi tänä aamuna, kun mies ehotteli yhtä ulkomaan reissua. Melkein nousi jo verenpaine, kun mietin lippujen varaamista ja etenkin puoli vuotta lentämisen stressaamista. Sanoinkin, että mulle taitaa parhaiten sopia äkkilähtö. Ei kerkeä hermoilla liikaa.

Jos palaan vielä tuohon blogiasiaan, niin monessa paikassa on viime aikoina tullut vastaan se, että ihmisiä ärsyttää blogien kaupallisuus. Kirjoitinhan itsekin asiasta hetki sitten ja sen jälkeen olen toki leikkinyt mainoslinkkien kanssa. Siinä mielessä tämän viikon kaltainen muuttohässäkkäpostailu on itselleni paljon rentouttavampaa, kun edustan vain itseäni eikä tarvitse miettiä kuinkahan paljon teitä lukijoita mahtaa ärsyttää mainostouhut.

Ehkäpä ensi viikolla otan muistivihkon viereen ja listaan blogiin liittyviä juttuja, jotta saan taas jotain rotia tähän ;) Nyt näyttää taas olevan uniaika. Menee nopeaa nämä päivät, kun koko ajan on jotain tekemistä. Huomenna aloitan päiväni syömällä joulupuuroa Veritaksella. Tulee varmaan ihan hirveä ikävä Veikkausliigaa. Byääääää!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti