maanantai 14. joulukuuta 2015

Pikkujoulumeikki

Untitled

Tämä pimeä vuodenaika on aivan omiaan näyttäville silmämeikeille. Joulukuussa ei yhtään haittaa, vaikka luomivärit kimaltavat kuin joulukuusen koristeet. Lisäksi pimeään uskaltaa meikata rohkeasti rajummin, koska noh, eihän pimeässä mikään oikein näy. Tummat rajaukset näyttävät vain hyvältä ja tuovat silmät esiin.

Minä pääsin lauantaina vihdoin kokeilemaan Isadoran Golden Editionin luomivärejä tosissaan. Alimmaiseksi koko luomelle sudin kultaista sävyä. Päätin tehdä smokey eye -tyylisen meikin ja seuraavaksi väritin kultaisen päälle violettia. Viimeisenä aivan ripsien juureen laitoin mustaa häivyttäen sitä "ylös päin". Alas laitoin violettia, koska se oli jo itsessään tarpeeksi tummaa omaan makuuni.

Rajaukset tein jälleen Maybellinen tuollaisella "mustepurkissa" asuvalla aineella, koska olen nyt ihan totaalisen ihastunut tuollaiseen siveltimellä levitettävään rajaukseen.

IMG_4199

IMG_4211

Te, joilla on vielä viikonloppuna bileitä tiedossa, Tapsan tanssit ja uuden vuoden kekkerit, uskaltakaa käyttää kimallusta, vaikka olisittekin hieman epävarmoja! Hyvä häivytys on kaiken silmämeikin A ja O, joten häivytystekniikan opiskeluun ja siveltimiin kannattaa satsata! Tässä itsellänikin on vielä opiskelun paikka.

Näin joulun aikaan omasta mielestäni parhaita luomiväriyhdistelmiä ovat


  • kulta + musta, violetti/luumu, ruskean eri sävyt

  • hopea + sininen, musta, harmaa

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti