perjantai 22. tammikuuta 2016

Vähän erilainen perjantai

* postaus sisältää mainoslinkin



Joskus tulee se perjantai, kun tekee mieli pukea päälle jotain erilaista verrattuna edellisiin päiviin. Ei aina niitä samoja farkkuja ja jotain neuletta, mikä kaapista sattuu löytymään. Samalla tekisi mieli myös kovasti laittaa uudet alelöytönilkkurit, joissa saattaa olla hieman liian liukas pohja sellaisenaan Suomen lumisiin olosuhteisiin, mutta halu voittaa järjen. Siinä sukkahousut jalassa kekkuloidessa käy myös mielessä koko asun todellinen järkevyys, kun ulkona on kuitenkin vielä ihan rapsakat pakkaslukemat jne. Aika äkkiä sen ajatuksen kuitenkin pyyhkäisee mielestään ja lähtee tyylikkäänä ulos, koska teki vain mieli tehdä niin.

Viimeistään ennen kymmentä aamulla löytää itsensä kiroamasta mielessään kuinka idioottimaista oli just tänään pukea sukkahousut ja liukaspohjaiset korkonilkkurit. Just tänään, kun joutuu suhaamaan toimiston oven ja parkkiksen väliä pari ylimääräistä kertaa.

Tämä oli mun päivä tänään.

Aamun kova pakkanen yllätti ranskattaren. Heti kotipihassa se ilmoitti akussa olevan liian vähän virtaa. Meitsi vanha autonainen siinä sitten ajatteli, että nyt on kaksi vaihtoehtoa. Joko jätän auton pihaan ja siitä todella on sen jälkeen akku loppu tai sitten lähden ajaamaan ja toivon akun latautuvan. Valitsin jälkimmäisen. Pääsin töihin asti, mutta miehiä konsultoimalla päädyin ratkaisuun käydä ulkoiluttamassa autoa vielä lounaan jälkeen, jotta se varmasti lähtee käyntiin illalla. Tässä kohtaa jo kirosin asuvalintojani, mutta ei auttanut itkut markkinoilla.

Auto käynnistyi helposti ja lähdin ajelemaan. Siinä aika pian taas tuli akun kuva näyttöön, joten päätin ajaa koko auton suoraan Raisioon huoltoon. Huollossa epäilivät alunperin laturia, mutta vaihtoivat kuitenkin akun. Loppujen lopuksi siitä laturistakin löytyi vikaa, mikä tarkoitti sitä, että pösö jäi sinne ja meitsin piti keksiä joku kyyti takaisin töihin. Ajatus Ikean pihaan kipsuttamisesta niillä liukkailla kengillä ei oikein houkuttanut (sieltä olisi varmaan löytänyt bussipysäkin jostain), joten käytin vähän suhteita ja puolen tunnin sisällä kyydin tilaamisesta sainkin kivuta kuorma-auton kyytiin. Se oli hauskaa! Sieltä ylhäältä liikenne näyttää erilaiselta.

Lopulta sain vielä töistä kotiin kyydin. Päänsärkyä on ollut havaittavissa. Istun täällä kaulahuivi kaulassa ja villasukat jalassa. Voi olla, että sain jossain välissä hieman kylmää..

IMG_6750

IMG_6754takki - Vero Moda
laukku - Asos
hame - Zara
kengät - Mango



Noh, tykkäsin hameasustani silti, vaikkei se käytännöllisin mahdollinen tähän päivään kyllä ollut. Ensi kerralla hame sitten, kun säät todella sallii ja autoon ei tarvitse vaihtaa kaikkia osia..

Näillä mennään tänään, toivottavasti teillä on ollut ihan vaan normaali tai muuten vaan hyvä perjantai! :)

2 kommenttia :