sunnuntai 21. helmikuuta 2016

C-vitamiinia, kyllä kiitos!

* postaus sisältää mainoslinkin



Olen tällä viikolla tehnyt lähes kaikki virheet, joita sairastaessa ei pitäisi tehdä. En ole levännyt, olen ollut töissä, en ole syönyt erityisen paljon c-vitamiini -ruokia ja muutenkin olen seilannut asian suhteen tuurilla ihan samoin kuin laivatkin seilaavat. Jos olisin pysähtynyt heti maanantaina, olisin todennäköisesti tervehtynyt pari päivää aiemmin, mutta tänään olen iloinen siitä, että nyt vihdoin terveen kirjat alkavat olla lähellä!



Tervehtymisen kunniaksi kävin hakemassa kaupasta pari purkkia keltaista mehua. Mun tekee aika ajoin mieli ihan saateristi appelsiinimehua!! On tehnyt jo aiemmin tällä viikolla, mutta en ole jaksanut kauppaan ja toisaalta en ole muistanut pyytää miestä tuomaan sitä.



Uskon tässä himossani kyseen olevan puhtaasti c-vitamiinin tarpeesta ja ymmärrän toki, että nuo mehut eivät toki ole mitään parhaita vaihtoehtoja, mutta mitä sitten? Tekee mieli mehua, joten sitten sitä juodaan. Nam!



cee1

Välillä blogeissa näkyy postauksia ruokavalion perusaineista, joita käytännössä löytyy aina kaapista. Noh, mulla se on viime aikoina aika pitkälti ollut maito, leipä, voi ja juusto. Salaattejakin ostan, mutta aika usein ne jäävät lopulta syömättä, koska kotiruokavalioni tuppaa olemaan sen verran yksinkertainen. Tässä täytyisi todenteolla petrata taas.



cee2

Olen nyt jotenkin tosi onnessani keltaisesta mehusta, eilisillan jääkiekkovalokuvaus ja -toimituskeskusteluista, tän illan futiskuvausliivikeskusteluista, tervehtymisestä, vaatekaapin järjestelystä ja Elloksen vaaterekistä, jonka juuri tilasin..



Entä te? Mikä hymyilyttää? :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti