keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Hyvän karman päivä

Tänään on ollut loistava päivä. Päätin jo heti aamusta, että tänään on hyvä päivä ja sellanenhan siitä sitten tulikin. Niin on lirkuteltu lounaalla ihmisille kuin myös kärsitty hammashoito ja ihanaa on silti ollut.



Aamulla kyllä raivosin vähän ääneen autossa. Ajan aina tiettyjä samoja kaistoja pitkin, kuten Hämeenkadulla vasenta kaistaa aina Tyksiin asti, koska se oikea on tukossa kaikista busseista yms Helsinkiin kääntyjistä. Tänään olin sen verran myöhään liikkeellä, että niitä busseja oli ihan kunnolla. Joku idiootti kokeili taas eikö muka isompi massa voita ja melkein kiilasi mutkin, kun ne bussit nyt vaan taajamassa on etuajo-oikeutettuja eikä niitä kiinnosta ootko sä sun katumaasturilla leikkimässä tyhmää vai et. Ne vaan tulee ja jyrää kaiken. Minä siinä sitten kaiken kiroilun lomassa vähän kaasutin enkä saanut ketään kylkeeni. Maasturikin ymmärsi tappionsa ja jäi bussien taakse. Sen siis sanon teille ihmiset, jotka Turkuun ajatte muualta: väistäkää aina bussia, kävelijöitä ja pyöräilijöitä. He eivät nimittäin aio väistää.



Haluaisinpa käydä ajamassa autoa nyt vähän Seinäjoella ja kokeilemassa montako peräänajoa aiheutan noudattamalla liikennesääntöjä. Seinäjoella kun taas vallitsee yksi ainoa liikennesääntö ja se on tämä: auto menee aina ensin, auto on suurin kaikista luonnonvoimista ja älkööt sitä ikinä testatko, jos henkenne on teille kallis.



Totesin kuitenkin siinä sitten jo ihan snäppiin asti, että rattiraivo tuo huonoa karmaa. Aion siis lopettaa rattiraivon lähes kokonaan.



20160316-IMG_1124

Lounaslirkuttelut aiheuttivat sen, että vahingossa lapoin lautaselleni punaista lihaa karibialaisessa kastikkeessa, vaikka tarjolla olisi ollut kalaakin. Tai siis oikeasti se kala oli tosi ällön näköistä ja siksi en halunnut sitä. Vetosin vaan lirkutteluun, kun en kehdannut sanoa muille emännille kuinka tämä asia oikeasti oli. Kala oli kuulemma tosi hyvää, mutta niin oli mun lihasoossikin, koska karibialaisuuden takia kuvittelin ulos palmuja. (Näkisittepä todellisuuden, pientä männynkäppänää siellä täällä, ihan kuin Lapissa eläisi..)



Se hammashoitohomma oli keskellä päivää ja karkasinkin siis töistä hieman aiemmin sen takia. Huomasin vasta eilen, että hoito tapahtuu Ruiskadulla ja osoitehan kuulosti aika tutulta, kun siellä tuli käytyä vuosi sitten Katia auttelemassa hänen opinnäytetyötään varten. Ruiskadulla on siis Turun amk:n terveysalan yksikkö ja voi luoja kuinka hirveää sinne oli mennä. En ymmärrä mikä siinä on, mutta tuollainen koululaitos ahdistaa aivan suunnattomasti. Tulee välittömästi sellainen olo kuin olisi itse edelleen tradenomikoulussa, vaikka siis amk:ssa opiskelu oli hyvin hauska tapahtuma mun elämässä. Silti se laitosympäristö, hyi yäk! En tiedä kumpi oli pahempaa, mennä hammashoitajalle vai se, että olin koulussa.



Hammashoitaja käsitteli heti alussa mun leukoja hieroen, kun ovat vähän kireät. Hänen lopettaessaan suustani pääsi sanat, joita ihan oikeasti kukaan normaali ei sano hammaslääkärissä: elä lopeta! Hän lohdutti, että googlettamalla voice massage voi löytää vastaavaa palvelua. Mä niin aion mennä joskus leukahierontaan!! Ootteko koskaan kuulleet tällaisesta autuudesta?



20160316-IMG_1152
huppari - Gina Tricot
laukku - Pieces
farkut - H&M
kengät - Tamaris (mainoslinkki)



Sit tää asu. Vaikka haluaisin pukeutua vähemmän collegeen ja enemmän silkkiin, en voi sille mitään, että rakastan rentoja vaatteita. Hupparit ovat yksi sellainen laji. Tämä Ginan huppari on vielä niin ihanan pehmeä, että se on vain pakko saada pukea vähän väliä. Minusta vaaleat sävyt yhdessä toimii hyvin, vaikka jälleen koko homman rikkoo musta laukku. Mutta ei se tässä asussa ole niin paha asia? Vad sägar du? (Jos vastaatte ruotsiksi, joudun kääntymään käännöspalvelu Hannaticin puoleen.)



20160316-IMG_1155

Uskomattoman lämmin päivä oli tänään, ai että! Kävin melkein 2 tunnin ulkoilulla tuossa alkuillasta, huh! Nyt täytyy raahautua viimeisillä voimilla vielä suihkuun ennen kuin alkaa Grillit huurussa.



(Voisko oikeesti mennä sellaseen voice massageen, vaikkei äänenkäytössä ole kuin kälättämisen ja nalkutuksen ammattilainen?!)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti