tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kevään tehtävälistalla

Ah, miten yhtäkkiä tulikin kevät? Tiet ovat kuivia töistä lähtiessä, mutta pientareilla on vielä lunta. Aurinko paistaa täysiä ja linnut laulavat. Ai että! Tällaisina päivinä kaikki on vaan täydellistä.



tiistai1

Ajattelin listata mitä kaikkea voisin tän kevään aikana duunailla:



1. Siivoiluoperaatioita täytyy sinnikkäästi jatkaa, kunnes kaikki nurkat on putsattu epämääräisistä laatikoista, joita muuton jäljiltä on vielä pari olemassa. Vaatteissa on nyt järki ja seuraavaksi vuorossa onkin olohuone sekä keittiö. Jätän viimeiseksi meidän konehuoneen ja parvekkeen. Haluan, että voin ottaa kuvia blogia varten missä päin asuntoa vaan, eikä tarvitse välittää taustoista.



2. Enemmän leipomista, vähemmän suklaalevyjä suoraan syötynä. Jotenkin leipomisesta tulee hyvälle tuulelle ja oliskin ihan jees leipoa pikkusen useammin kuin vaan kerran vuodessa.



3. Pohojammaalla tarttee mennä käymäs. Ainakin pääsiäisenä on suunta kohti Ähtäriä ja oikeen oikeasti keväällä toukokuussa voisin kävästä pallopelissä Seinäjoen uudella stadionilla.



4. Lenkkeilyä vähintään 3 kertaa viikossa olis aika jees. Tarttis kehitellä 10 kilsan hölkkäkuntoa jo mielellään ajoissa ennen kesää. Muutenkin pitää tehdä liikunnasta osa rutiineja taas.



5. Työelämäni suuntakin ratkeaa kevään aikana tai toivottavasti aika piankin.



6. Ainakin kerran jo ennen kesää pitää aktivoida Yogaia ja harrastaa joogaa parvekkeella!



7. Kuvienkäsittelyyn täytyy löytää jonkinlainen rutiini sitten, kun futiskausi alkaa. Muutenkin haluan tehdä upeita laadukkaita kuvia, elämäni parhaita!!



8. Haluaisin järjestää blogiarvonnan jossain vaiheessa, kunhan keksin jonkun kivan arvottavan asian siihen.



tiistai2

tiistai3

Mitä teidän kevätlistalla on? Lähdettekö mihinkään reissuun?

2 kommenttia :