tiistai 26. huhtikuuta 2016

Eniten ärsyttää sokeririippuvuus

Laivareissun jälkeen tuntui hyvältä idealta korkata hieno suklaalevy, jonka kannessa komeili Titanicin näköinen laiva ja sisällä syöjäänsä odotteli belgialainen maitosuklaa. Ai että se oli hyvää.



Loppuviikosta aloin miettiä mahtaako mun verisuonissa kohta edes virrata veri vaan olenko kenties tällä loputtomalla suklaan mussutuksella alkanut tukkia niitä. En oikeastaan edes halua tietää mitä kaikkea raukat sisäelimeni joutuvat käymään läpi, kun meikäläisen nyt vaan vähän tekee mieli suklaata.



Sitten päätin jälleen kerran, että nyt loppuu. Loput belgialaisesta maitosuklaasta lojuvat olohuoneen pöydän alla ja minä yritän kovasti unohtaa sen. Hohhoijaa.



En muista söinkö lauantaina suklaata, mutta sunnuntaina en ainakaan syönyt. Silti sunnuntaina ei ollut kovin vaikeaa olla ilman. Eilen sen sijaan oli. Marmatin miehelle kuinka elämässäni on suuri aukko ilman suklaata. Tänään tsättäsin kiivaasti facessa hänelle elimistöni tarvitsevan just nyt karusellikeksejä. Sittemmin ihmettelin mitäköhän osaa karusellikekseistä mun elimistö muka tarvii? Varmaan väriaineita?



Kävin hölkkäämässä puoli tuntia ja mietin vielä sillonkin mikä mahtaa olla mun ja karusellikeksien yhteisen elämän kohtalo - onko sitä. Loppujen lopuksi tein asian itselleni helpoksi. Asetin tavoitteeksi hölkätä puoli tuntia, joten juoksentelin kaupan ohi siinä 26 minuutin kohdalla. Ei kauppaa, ei keksejä.



Olen jälleen kerran jokseenkin kauhuissani kuinka koukussa ihminen voi olla johonkin, mikä menee kurkusta alas. Se on ihan sairasta! Ja joka kerta, kun onnistuu vieroittamaan itsensä, tulee se joku perjantai, kun "minä vähän nyt ostan tästä näitä tarjouslevyjä" ja sitten menee taas puoli vuotta ennen kuin julistan blogissani touhun loppuvan justiin tähän. Vaikka eipä siinä, onpahan teillekin sentään jotain viihdettä tästä?



20160426-IMG_5567

Ei mutta voisiko tämä armon vuosi 2016 olla vaikka järjen vuosi. Lihasten ja paremman ravinnon vuosi.



Kun kirjoitin tässä joku viikko sitten, ettei aina välttämättä tule syötyä kunnon päivällistä, muutamat kauhistuivat. Olen edelleen samaa mieltä siitä, etten koe tarvitsevani 20 % aktiivisuuspäivinä mitään isoja mättöjä vaan vähempikin riittää. Ymmärrän toki, että kehoni kaipaa myös niinä päivinä esimerkiksi kasviksia. Siihen aionkin kiinnittää nyt huomiota, sillä muutoin terveellisesti syövän ihmisen elämässä ei välttämättä arkisin ole sijaa suklaalle. Tai jos on, se ei varmaan lähde lapasesta. Minulla se on jokotai. Mustaa tai valkoista. Joko syön suklaata tai sitten en syö sitä ollenkaan. Minun elämässäni ei ole välimaastoa suklaan suhteen. Toivottavasti joskus vielä olisi. Ehkä opin sen sinä päivänä, kun suklaa loppuu maailmasta kokonaan. "Noniin nyt olisin valmis naukkaamaan vain yhden palan päivässä.. aijaa siis kaakao on loppu? Kokonaan? Okei."



20160426-IMG_5608

Onneksi olen kuitenkin tehnyt taas vaihteeksi tälle asialle kokonaisuudessaan jotain. Kävin eilen salilla tekemässä kunnon jalkarääkin, sillä tulin kateelliseksi miehelle sunnuntaina hänen reisipalajumistaan. Hän käveli niin vaikean näköisesti, että mun oli vaan päästävä salille hankkimaan samanlainen jalkajumi. Reeni oli hyvä, mutta en tiedä millainen tapporeeni mun pitäisi tehdä, etten pystyisi istua ollenkaan. Ehkä ihan hyvä sekin, että lihakseni osaavat palautua suhteellisen hyvin, mutta toisaalta pitäisikö reenissäni olla enemmän haastetta? Ehkä tässä vaiheessa hyvä, että on ylipäätään joku reeni.



Jotenkin sekopää ihmisen täytyy olla, kun ikävöi lihasjumioloa? Olen kuitenkin sitä mieltä, että mikä vaan syy, mikä saa liikkumaan, on ihan tarpeeksi hyvä syy.



Kuinkahan moni muu aloittaa suklaalakon  ja salilla käymisen aina uudestaan? Vähintäänkin kuukauden välein..

4 kommenttia :

  1. Jos lihasjumia kaipaat niin pitää pian sopia ne yhteistreenit :D Mulla ois jo pari hyvää liiketta mielessä... ;)

    VastaaPoista
  2. Joo!!!!! Ehottakaa vaan päiviä, jollon sopis!! Mullon kalenteris vaan nuo futiskuvauspäivät ja ens viikolle toki muutakin ohjelmaa.

    VastaaPoista
  3. Koska mulla taisi jäädä muutama viikko sitten sanainen arkkuni avaamatta ja sitä kautta paasauskomnentointi väliin, tartun nyt ruoka-asioihin. Syömisessä tärkeimmät teesit ovat monipuolisuus, säännöllisyys ja riittävä/ kohtuullinen määrä. Mitä enemmän kuluttaa, sitä enemmän ruokaa tarvii, mutta kevyinäki istumispäivinä ruokaa ja vettä ihmisruho vaatii. Vähintään yks lämmin ateria on yleisten suositusten mukaan tarpeellinen juttu vireystilan ylläpitämiseksi, mutta eipä kaiketi maailma romaha, jos joskus jää vaikka illallinen vääntämättä. Täyttävän ja ravitsevan aterian voi koostaa monesta eri aineksesta (esim ruokasasta salaatista tai juureskeosta, täyttävistä leivistä, hyvästä proteiinilähteestä ja sen semmosesta). Jos syö hyvin, jaksaa liikkua, eikä suklaa hallitse elämää, mutta lienee maailmassa muitaki ravitsevia ja monipuolisia ateriavaihtoehtoja kuin peruslihapöperöt. Suklaalla voisin mieki silloin tällöin iloisesti elää. :P

    Yhteenvetona todettakoon, että päivän aikana tulee tietenki syödä riittävän täyttävää sapuskaa ja juoda tarpeeksi vettä, jottei illalla iske karkkituska, muttei syömisestä pidä ottaa ressiä. Nesteuupelo vaikuttaa todella paljon oloon. Jos joskus kokkailut töitten jälkeen tai pottumuusin mussutus ei nappaa, ei maailmanloppua tule, kunhan päivän mutustelivat koostuvat fiksuista raaka-aineista. Järki mukaan, niin hyvä tullee.

    Olikohan tässä tolkkua ollenkaan? :D

    VastaaPoista
  4. Jotenkin kyllä tuntuu liian tukkoselta syyä iltasin kovin raskaasti/lihaa. Vaikka tänään oon juossu pitkin toimistoa 7,5 tuntia tukka putkella, mun aktiivisuus on silti vaan 18 % tässä vaiheessa päivää. Jos makaan koko illan, mihin tarvin hurjat määrät energiaa? Toki yritän päästä eroon päivistä, jolloin en tee mitään :D

    Nyt ku oon käyny salilla, on ihan selkeää, että tarvii tehä jotain ns. oikeaakin ruokaa ja oon myös tehny. Tykkään niistä koulukunnista, jotka puhuu syömisessä kropan kuuntelusta, koska kyllähän se kertoo mitä tarvii ja paljonko. Tuo sokerin mättäminen vaan sekottaa aivot eikä ne enää tajua, että Fazerin sinisestä ei oikeesti saa vitamiineja. Kaikella kunnioituksella Karl Fazeria kohtaan..

    Minulla tuo sokerimättö ei ole siitä kiinni ettenkö osaisi syödä esim. lounaalla tarpeeksi vaan puhtaasti siitä, että se on tapa. Tapoja täytyy muuttaa.

    VastaaPoista