lauantai 30. huhtikuuta 2016

Muutama futiskuva lisää

Alan olla ihan valmista kamaa nukkumaan, mikä on mielestäni aika noloa ysin pintaan perjantai-iltana. Näin nyt vaan on näppylät. Kirjoitan tämän postauksen ja sitten käännän kylkeä sohvalla.



Väsyneenä on vaikea luoda yhtään mitään ja siksi esimerkiksi viime viikon futispeli oli vaikea kuvattava, kun oloni ei ollut kovin luova. Eilen oli helpompaa siinä mielessä, että intoa piisasi räpsiä kuvia lähes kaikesta. Onnistumisia tuli taas enemmän kuin mitä pelipäivän blogikoosteeseen lopulta otin mukaan, joten päätinkin nyt illalla tehdä toisen kierroksen Lightroomissa. Itse asiassa kierroksen nimi oli tiukka kierros, sillä muiden kuvaajien kuvissa jään aina ihailemaan tiukkoja teräviä kuvia ja koitin nyt tehdä pari kuvaa sillä silmällä.



20160428-813A3882

20160428-813A3914

20160428-813A3925

20160428-813A3963

Tämä seuraava kuva on mukana vain siksi, että sen näkeminen naurattaa mua yhä.

20160428-813A4105

Tässä pallokuvassa on paljon kivoja juttuja, mutta mua vaivaa se, ettei pallo pomppinut kultaiseen leikkaukseen mitenkään päin. Vaikka kuinka yritin rajata.

20160428-813A4439

20160428-813A4453

Ja lopuksi vielä meikäläinen itse. Nakitin taas Jonnan ottamaan pari kuvaa ennen peliä.

20160428-IMG_5791

Toivon, että seuraavaan peliin ei tarvisi laittaa enää toppatakkia. Tänään ainakin oli jo melkein kesä ja pian on muutenkin jo toukokuu :)

4 kommenttia :

  1. Hyvä että amatöörin ottamat kuvat kelpaa :D loppukaudesta oon jo pro asukuvalija ;)

    VastaaPoista
  2. Hahaa, sää oot hyvä oppilas! :) Voin opettaa sut myös valokuvaamaan futista! ;)

    VastaaPoista
  3. Eihän enää peruslehtikuvat sykähdytä yhtään, kun on sinun jalkkiskuvia aikansa ihastellu. :D Loistavia tilanneotoksia!

    VastaaPoista
  4. Peruslehtikuva on niin eri asia.. Sinne halutaan kuva, jossa joku tietty tekee maalin tai juoksee muuten vaan. Blogiin taas sopii ne kaikki irralliset asiat, jotka lehtiin ei päätyisi koskaan :)

    Kiitos :)

    VastaaPoista