tiistai 5. huhtikuuta 2016

My story: tuesday

Tänään tarjolla pelkkää ajatusten virtaa, koska annoin tähän päivään kaikkeni. Kuin olisi urheillut, vaikka todellisuudessa aktiivisuuteni on tänään ollut jopa huimat 20 %.



Mietin koko matkan töihin aamulla autoni jarrupalahistoriaa. Kun ostin tuon mustan kaunottaren aikoinaan, jouduin viedä sen heti jarrupalaremonttiin. Palat ja levyt oli kaikki ihan juuria myöten kulutettu. Luoja tietää kuinka pitkään ne olivat olleet siinä kunnossa. Olin aika varma aamulla siinä olevan syy sille miksi jarrut eivät toimi kunnolla nyt, mutta ei se kyllä aivan niinkään loppujen lopuksi ole.



Tämän postauksen informatiiviset kuvat tulevat suoraan meikäläisen tän päivän mystorysta snäpistä. Jos ette tiedä, löydyn sieltä nimellä marihietala. Snäppään aika harvoin mitään blogiin liittyvää, mutta sitäkin enemmän normaalia arkeani.



Untitled

Untitled

Päälle päin kaikki näytti hyvältä jarrulevyjen suhteen, mutta pienen purkamisen jälkeen tilanne olikin vähän toinen.. Jarrulevyt olivat kuluneet vain reunoista. Ulkoreunoista eniten. Keskikohta oli selkeästi koholla ja ruosteessa. Palat tietysti olivat sen mukaiset myös.



Minun piti päättää laitetaanko uudet osat vai jatketaanko vanhoilla. Männät ja liukutapit nimittäin liikkuivat ihan hyvin. Se tästä tekikin vähän vaikean päätöksen, koska hommahan olisi ollut ihan selkeä, jos joku oleellinen osa olisi ollut jumissa. Vaan ei ollut.



Päätin lopulta antaa luvan asentaa uudet osat, koska autoa oli purettu jo muutenkin sen verran. Pystyin kuulemaan kuinka ranskatar alkoi kehrätä saadessaan uusia kiiltäviä osia sisuksiinsa, kun samaan aikaan meikäläisen pankkikortti alkoi tuntua viileämmältä. Kuin pohjoistuuli olisi viheltänyt kukkarossa..



Loppujen lopuksi sain rempan itseäni suurin piirtein tyydyttävään hintaan eikä nyt pidä takertua siihen. Sen verran nöyrtyminen kuitenkin otti koville, että kovin sekavassa mielentilassa kävin Länsikeskuksessa kaupassa ja sen jälkeen en osannut kotiin vaan päädyin Raisioon. Kun vihdoin osasin jokirantaan, en muistanut ottaa kauppakassia mukaani autosta.



Nythän ei myöskään ole mitään takeita kuinka jarrut alkavat toimia. Jos vuoden päästä siellä onkin ihan sama kuvio odottamassa kuin nyt oli? Ei se kyllä mitenkään päin käy järkeen, koska männät ja muut oli ok. Jos tuon kanssa siitä huolimatta vielä tulee jotain, lähetän koko masiinan takaisin Ranskaan. Huoh.



Minä niin kovasti haluaisin tykätä autostani. Sillä on kuitenkin lähes yhtä hyvä ajaa kuin 90-luvun alun dieselmersulla.



Vaikka jouduin tosiaan käymään aika syvällä omassa pohjalaisuudessani (koska olosuhteille alistuminen ei kuulu minuuteeni), on päivä ollut lähes yhtä hyvä kuin eilinen. Ostin kaupasta kostoksi melkein yhtä kalliin salaattirasian kuin tuo mun autoremppa (11 euroa ja 200 e, melkein sama?) ja uusimman MeNaiset. En tiedä olisiko minulla ollut enää varaa koko salaattiin, mutta pitää kai sitä jotain syödä välillä. Olisin sitä paitsi halunnut tavallista ceasarsalaattia, mutta salaattitiskin nainen oli myynyt kaikki kastikkeet jo. Kysyin oliko hän siis myynyt sitä pelkkää kastiketta purnukoissa ihmisille, mutta oli salaattiakin laittanut vähän aina mukaan. Hmph. Jouduin ostaa sitten kanapekoniceasaria euron kalliimmalla kilohinnalla. Mies tykkäsi. Koska pekoni.



Untitled

Kotona ilahduin ihan aidosti, kun lattialla odotti 2 Veikkausliigan kirjettä. Se toinen oli viime viikkoinen ja toinen tän päivänen, joista toinen korvasi toisen. Kuvauspassi tälle vuodelle, ai vitsit! Kuinkahan jaksan odottaa lauantaita? Onneksi tässä on sitä ennen vielä mukavia juttuja muitakin, joten ehkä maltan pari päivää. Lisäksi täytyy myös ehtiä tekemään vielä paljon asioita, kuten tyhjätä tän koneen kovalevy ja lakata kynnet sinimustiksi.



Viikko tulee olemaan kiireinen, mutta en anna sen häiritä. On mukavaa, kun elämässä on tekemisen meininkiä välillä.



Ps. snäppään enemmän videoita kuin kuvia.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti