lauantai 11. kesäkuuta 2016

Perjantaista perjantaihin puhelimen kautta

Tämä koko aamu ja päivä on mennyt taas futiksen keskellä, yllättäen. Mun kuuluisi nyt kirjoittaa kuinka mulla on yksi tooooodella jännittävä projekti meneillään ja että kerron siitä sitten lisää huomenna/ensi viikolla/ensi kuussa/syksyllä/sitten, kun saan puhua siitä. Olen kuitenkin aivan helevetin huono pitämään ketään jännityksessä ja mieluummin puhun asioista sitten, kun niistä voi puhua. Eli juuri nyt haluan pyytää teitä arvon ihmiset tykkäämään Matsipäivästä facebookissa ja muissa kanavissa (twitter, instagram), sillä syksyllä noin 10 henkilön projekti Matsipäivä näkee päivänvalon kirjan muodossa. Kyse on futiskuvista, taiteesta.



Mulla on ollut viimeiset pari viikkoa (jos edes riittää) joka päivä jotain suoritettavana, joten en ole itse edes ehtinyt vielä olemaan niin innoissani tästä kirjaprojektista kuin se vaatisi. Onhan tuo nyt kuitenkin aivan hemmetin hienoa olla mukana tällaisessa jutussa!! Oikeastaan huikea on oikea adjektiivi tähän! Ja monta huutomerkkiä!



Täyden kalenterin kanssa vain ei oikein voi muuta kuin tehdä asioita päivä kerrallaan. Keskityn vain siihen mitä kaikkea piti tänään. Sitten toistan saman joka päivä. Tänään oli tarkoitus vihdoin huilata katsoen futista, mutta kyllä tässä joutuu lähteä ihmisten ilmoilla käymään. Sitten loppuilta futismakoilua. Muut katsoo niitä pelejä, minä seuraan missä ne kuvaajat kaikki on.



Tein viime viikolla ns. viikkokatsauksen puhelinkuvilla ja nyt luvassa taas samaa. Se oli nimittäin sen verran hauskaa. Nyt on mielenkiintoisempaa taas kuvata puhelimellakin, kun niillä kuvilla on muukin tarkoitus kuin snapchat.



UntitledViikko sitten perjantaina tein itestäni ihmisen ja lähdin kylille riehumaan Maaritin kanssa, joka myös ihmiseltä näytti. // Päädyimme Apolloon, jossa soitettiin kasaria ja vanhemman sukupolven edustajat vain tanssivat hulluna ja me oltiin "missä ysäri?!?" o__O



UntitledLauantaina puin shortsit jalkaan, pakkasin kameran reppuun ja hain Kupittaan Cittarista vihreän oikein maittavan smoothien mukaani, kun armeijan kalustoa menin kyttäämään Uudenmaankadun varteen. // Sunnuntaina olen todistettavasti esittänyt olevani lenkillä, kun hyötykävelin keskustaan hakemaan punaisia tukkavärejä, joita ei löytynyt oikein mistään kaupasta. Anttilasta ostin pari jotain putelia lopulta.



UntitledLempimaisemani. // Lempiruusuni.



UntitledKeskiviikkona kahvia pieni liru TPS:n pressissä Paavo Nurmi Stadionilla. // Meikkasin vahingossa vähän enemmän kuin piti, muttta päikkäreiltä noustessa alkoi sen verran paljon suoraan sanottuna vituttamaan, kun olin juuri lukenut facesta kuinka joku taho jälleen haki valokuvaajaa saatesanoin "saat näkyvyyttä". Volbeat soi täysillä meikatessa ja käteen osui musta kynä, joten...



UntitledJos joku ihmetteli miksi edellisessä futispostauksessa oli valkoinen ruusu, se johtuu ihan siitä, että juhannusruusut ovat ihan villeinä Urheilupuistossa. // Eilen kävin kahvilla Maaritin kanssa ennen kuin menimme miehen kanssa katsomaan Warcraftia. Entisenä wowittajana leffa ihan viihdyttävä, mutta en usko uppoavan kovin hyvin epäwowittajiin. Tykkäsin oikeastaan siksi, että maagit olivat paljon esillä ja hymyilytti tietyt maageihin liittyvät paikat sekä spellit.



Täytyy vielä tähän loppuun antaa yksi blogivinkki. Nevis is back! Neviksen blogissa rakennetaan Provinssia.



Nyt minä jatkan kuvien parissa touhailua ja tunnin päästä täytyykin taas olla menossa. Hauskaa lauantaita kaikille!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti