torstai 7. heinäkuuta 2016

TPS - KPV 6.7.2016

Kun eilen kävelin kotiin Urheilupuistosta, hymyilin koko matkan. Ilta TPS:n pelissä ja sitä kuvatessa oli ihana. Kotiin päästyäni julistin mustavalkoisia asioita (!!) enkä jaksanut juurikaan kiinnostua Portugali - Walesista. Sitten menin nukkumaan ja tänään koko päivän odotin, että pääsen taas kuvien kimppuun. Noh, pääsinhän minä, mutta kesken säätämisen iski ihan järjetön väsymys! Olisin hävennyt itseäni, mutta silmät vain lupsuivat. Sain setin valmiiksi jo kauan sitten, mutta tilanne vaati pienen välikuoleman ennen kuin pystyin tarttumaan näppikseen. Lopulta tein vielä pari kuvaa lisää ja nyt pystyn jo kirjoittamaan.



Tän viikon futikset menivät siis kaikkea muuta kuin tasaisesti. Ensin oli huono tunnelma, mutta loistofiilis tehdä kuvia, sitten aivan saaterin loistava urheilutapahtuma, mutta zetoja pään yläpuolella kuvia tehdessä. Tyhmää. Toivottavasti nämä ei nyt menneet ihan perseelleen.



Aloitetaan Sipilästä.



20160706-IMG_0346

Tai aloitetaan oikeastaan ensin Tinkestä. Minähän olin merkannut tämän ottelun jo toukokuussa mun kuvauskalenteriin ihan vain siksi, kun Rauhalan Tinke sattuu pelaamaan KPV:ssa ja mä haluan joskus elämässä jatkaa mun ota-hyvä-futiskuva-Tinkestä -projektia. Se päivä ei sitten ollut kuitenkaan eilen, sillä aiemmassa KPV:n pelissä herra Rauhala oli ottanut taas keltaisen.



Vaikka tarkistin tällä kertaa jopa etukäteen KPV:n joukkueen, ei silmiini osunut silloinkaan Sipilä. Tajusin hänet vasta kentällä! Miksei kukaan kertonut, että tämä entisaikojen SJK on nykyään Kokkolassa?



SJK:n paidassa joskus pelanneita on aina mukava tavata pitkästä aikaa. Tulee kotoisa olo.

20160706-IMG_0351

Kun pelaajat lämmittelee aina ennen peliä, pitääköhän mun alkaa ottaa niistä kuvia, koska aina puolet ekasta puoliajasta menee ihan pilalle. Nämäkin taas alkavat ekasta maalihalista..



20160706-IMG_0379

20160706-IMG_0445

20160706-IMG_0462

20160706-IMG_0510

20160706-IMG_0548

20160706-IMG_0558

Juri osui mun kuviin jostain syystä aika usein. Tähän seuraavaankin olisi tarvinnut jonkun pitämään jotain heijastinta, jotta olisi saanut silmät kunnolla esiin. (Alanko lipsua jo pahasti henkilökuvauksen puolelle? ;D)



20160706-IMG_0561

20160706-IMG_0590

20160706-IMG_0623

20160706-IMG_0636

20160706-IMG_0728

Nauratti tänään, kun meidän Matsipäivä-kirjaa varten mua haastatteli yksi täysin vieras tapaus puhelimessa ja aika vahvasti tuli esiin tämä mun mieltymys kuvata juuri nappiksia. En ole tainnut koskaan kertoa julkisesti totuutta niiden takaa? Joku voisi toki luulla mulla olevan jonkinlainen kenkäfetissi, mutta todellisuudessahan olen vain nainen ja mulle on kovin luontaista olla innoissaan kengistä. Nappikset oli alkuun sellainen mukava oma pieni viihdyke, kun kamerassa ei millit riittäneet ikinä kentän päästä toiseen päähän, mutta siinä puolivälissä lojui aina nappiksia. Niinpä viihdytin itseäni kuvaamalla niitä ja onhan ne nyt oikeastikin aika kivoja kuvauskohteita. Ne ovat niin kuin ne on jätetty, aidosti vähän miten sattuu.



Takaisin jalkapallopeliin, vaikka olisi mulla nappiksiin liittyen eräs kuva mielessä, mutta tarvisin sitä varten lainaan pelaajan ja pallon. En ole oikein tässä vaiheessa kautta vielä viitsinyt ottaa tätä vakavasti asiakseni, mutta ehkä vielä joku päivä.



Mä en oikein ole varma onko ok kuvata kivuissaan kieriskeleviä futareita, mutta kuvaan silti aina.



20160706-IMG_0741

..kun tuo mies tuosta nousi, näkyi jopa vähän vihaakin..

20160706-IMG_0751

20160706-IMG_0799

20160706-IMG_0818

20160706-IMG_0830

20160706-IMG_0841

20160706-IMG_0912

20160706-IMG_0954

20160706-IMG_0972

20160706-IMG_1079

20160706-IMG_1102

Tykkäsin pelistä. TPS:n voitoista tulee samanlainen fiilis kuin aikoinaan SJK:n menestyksestä. Totuin silloin kuvaamaan pelkkää nousukiitoa kannattajien laulaessa taustalla. Aina ei toki silloinkaan ollut pelkkiä voittoja, mutta kentällä taisteltiin. TPS tekee samaa. Lisää vaan reeniä, pallonryöstämistä ja ristuksen taitavia harhautuksia ♥



Tässä vielä videolla kooste parhaista paloista, jos haluutte yrittää yhdistää liikkuvaa kuvaa näihin paikallaan oleviin?






Samma på engelska:



Amazing night yesterday! TPS won and photographing was fun :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti