keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Valokuvakirjasta

Aamu alkoi heräämisellä naapurin remppaan. Sitten näin  unta valtavasta laivasta, joka kaatui ja törmäsi tähän kerrostaloon. Heräsin uudestaan ja mietin mikä loma tämä on, kun painajaisia pitää nähdä.



Aamukahvimuki kädessä odotin päivän pankkitreffejä. Tiesittekö, että firman perustamisessa todennäköisesti vaikeinta on löytää tulostin? Minäkin jouduin äärimmäisiin tekoihin ja kävin autolla yhdessä jännässä paikassa. Olin ollut noin 3 päivää ajamatta autoa ja se tuntui jo vieraalta. Tulostaa onneksi osasin vielä.



Nyt olen noin 3-4 iltaa tässä duunaillut niitä futiskuvia meidän Matsipäivä-kuvakirjaa varten. Nyt riittää. Minulla on kasassa reilu 10 kuvaa, joista suurimmassa osassa on joko SJK tai TPS. Valitettavasti en vielä koskaan ole nähnyt SJK:ta ja Tepsiä samalla kentällä. Ehkä jonain päivänä, kun TPS tuosta nousee?



IMG_2390-Edit



Kuvakirja tuntuu edelleen uskomattoman huikealta jutulta! En ole kai oikein sisäistänyt kunnolla vieläkään olevani mukana jossain tuollaisessa projektissa! Muut mukana olevat kuvaajat ovat kaikki huikean taitavia!



Onneksi olemme kaikki taitavia muissakin asioissa kuin kuvaamisessa ja niinpä esimerkiksi Niko kävi Byyrin haastattelussa kertomassa tästä meidän kirjasta. Minut mainitaan kohdassa "nappikset" ja "julkkaribileet".



[youtube https://www.youtube.com/watch?v=MiYqPdAR89g]

En ikinä pystyisi varmaan esiintymään missään tuollaisessa tilanteessa fiksusti, joten tyydyn kohtalooni biletyksen kiistattomana kuningattarena. Vedän epäterävät maskit vasta siellä bileissä, kun nyt jo saan kommenttia meidän taittajamieheltä stressaamisesta.



Olen kyllä epätoivoisesti yrittänyt treenata videoesiintymistä  snäppäämällä pirun ahkerasti, mutta enpä usko hirveästi kehittyneeni vuodessa. Näillä avuilla siis mennään, jotka on saatu. Toivottavasti en joudu haastatteluihin ;D Ja huomenna hillun kamera kädessä, koska olen valokuvannut viimeksi lauantaina. Vähemmästäkin alkaa tulla oireita.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti