keskiviikko 31. elokuuta 2016

Miten olla aito

"Aidot ihmiset on parhaita" totesi muuan viisas henkilö keskustelun päätteeksi tässä joku aika sitten ja se jäi pyörimään päähäni. Aitous on termi, jota olen kuullut käytettävän itsestäni aika usein ja ehkä jopa niin usein, etten sitä ole mitenkään noteerannut, sillä aitouden eteen en ole päivääkään tehnyt töitä. Se on minussa yhtä tiukasti kuin pesäpallo Lönnin räpsässä.



Pari viikkoa myöhemmin törmäsin twitterissä siihen, kun eräs somekonsultti ihmetteli miksi aitoudesta vouhkataan koko ajan ja ilmoitti, ettei itsekään ole 100 % aito somessa. On kuulemma erilaisia minuuksia, kuten arki, työ ja some.



Oma mielipiteeni tähän: kun on aina ja joka paikassa niin kuin on, ei tarvitse esittää mitään muuta ja on automaattisesti aito oma itsensä. Aitous = olla oma itsensä.



20160826-IMG_3277

Miksi sitten olla aito yrittämättä olla mitään muuta kuin on? No miksi yrittää olla jotain muuta kuin mitä on?



Minusta kaikista helpoin tie elää omaa elämää on säästää energiaa niissä asioissa, joissa voi ja suunnata voimansa sinne, missä niitä eniten tarvii. Eli jos esittää koko ajan/somessa jotain muuta kuin mitä on, se vie hirveästi energiaa sekä ylipäätään aivokapasiteettia, jotka molemmat voisi käyttää johonkin kehittävämpäänkin. Johonkin hyödylliseen.



Ymmärrän, että somessa menestyy joiltakin osin hitusen paremmin, jos pystyy myymään itsensä kullanhohtoisena ja mahtavana persoonana, mikä nyt saattaa välillä vaatia pientä siloittelua ja juurikin sitä epäaitoa esittämistä. Mutta mitä sitten? Onko se joku itseisarvo ja tavoite elämässä: menestyä somessa? Miksi? Marko Suomi on sanonut sen aika usein snäpeissään; jotta ihminen tuntisi olevansa olemassa.



Mutta hei ihmiset, kyllähän me ollaan olemassa ilmankin somea, tykkäysmääriä ja muita. Älkää unohtako ketä olette, koska minäkään en aio unohtaa itseäni. Olen nyt ja aina just niin kuin olen. Se on minulle helpointa ja voin sen päälle keskittyä muihin asioihin.



20160826-IMG_3284

20160826-IMG_3211

Sitä paitsi mikään ei ole niin rasittavaa kuin törmätä epäaitoihin ihmisiin. En tiedä mikä sen tekee niissä ihmisissä, mutta valitettavasti sen haistaa joka kerta. Enkä edes tiedä onko kyse aina juuri epäaitoudesta vai vaan kemiasta. Tulee fiilis, että ihminen on mulle mukava vain siksi, että haluaa multa jotain.



20160826-IMG_3319

Luulen, että vaikeinta aitoudessa on hyväksyä se tosiasia, että kaikkien kanssa ei voi tulla toimeen. Kaikkia ei voi miellyttää. Mulle yritettiin sanoa joitakin vuosia sitten, kun olin tehnyt tai jättänyt tekemättä jotain, että "sekin sano, että olipas se Mari nyt kummallinen" tai "mieti nyt mitä sekin ajattelee". No en mieti! En mieti hetkeäkään. Tässä kohtaa yleensä nousee tukka pystyyn. "Mitä sekin nyt ajattelee" on ajatusketju, jonka jokainen meistä alle 3500 asukkaan kunnassa nuoruutensa tai ehkä jopa aikuisuutensa elänyt ihminen käy läpi. Joka päivä. Never again. Yleensä ihminen, joka yrittää vedota toisen tunteisiin tällaisella lausahduksella, tavoittelee itse yliotetta. Älkää menkö siihen jekkuun. Pitäkää päänne.



Lisäksi ei pidä esittää jotain vain siksi, että saisi hyväksynnän muilta. Se lämmittää yhtä paljon kuin kusi housussa.



20160826-IMG_3300

Suosittelen olemaan oma itsensä ja uskomaan siihen, että jokainen meistä kerää ympärilleen ne ihmiset, jotka kykenevät siinä ympärillä olemaan niin kuin ovat. Esimerkiksi itse olen kuulemma maailman ristiriitaisin persoona, minulla on avaruudessa oma planeetta ja ihan oma kieli, joka tulee ulos marismeina. Nyt kun olen oppinut kanavoimaan nämä supervoimani jalkapallon valokuvaamiseen, uskon olevani vähän helpompi tapaus lähipiirilleni. En tiedä, mutta uskon näin ja vaikkei niin olisikaan, minulla on silti ystäviä! He elävät minun kanssani, joten suosittelen kokeilemaan: olkaa aina omia itsejänne. Ne ihmiset, jotka eivät kestä sitä, saavat olla ihan vapaasti kestämättä. Kukaan ei tarvitse vääriin asioihin perustuvaa "ystävyyttä" vaan ihan oikeita ja aitoja ihmisiä ympärilleen.



20160826-IMG_3355

Minä aion uskoa aitouteen ja rehellisyyteen. Aina. Joskus toki tulee vastaan tilanteita, joissa huomaa toisen osapuolen pelaavan eri korteilla kuin itse on saanut, mutta kun elää aistit avoinna, nämäkin huomaa ajoissa.



Tuleeko teille mieleen jotain erityisiä syitä miksi esittää jotain? Oletko joskus saavuttanut esittämisellä jotain hyvää? Näyttelijöiden ei tarvitse vastata ;)



Postauksen kuvat on ottanut Maarit viime perjantaina.

tiistai 30. elokuuta 2016

Viime viikolla

Untitled

Maanantaista ei näköjään havaintoa. Tiistaina on huhkittu salilla. // Keskiviikkoaamua..



Untitled

Keskiviikkona kävin kiertämässä pikaisen lenkin.. // ..Urheilupuistossa tietysti.



Untitled

Urheilupuistossa on aika nättejä paikkoja. // Torstaina taas salihommia.



Untitled

Lupiinit vesipisaroiden kanssa näyttää aika usein aamuisin kuvauksellisilta. // Torstai-illan taistelu: kuvasta tauluksi. Aikamoinen säätö, mutta kyllä se lopulta onnistui. Ja hieno tuli!



Untitled

Perjantainaama. // Evästä Naantalin Aurinkoisessa Naantalissa.



Untitled

Väriestejuoksu jänskätti lauantaina.. // ..mutta selvisin!



Untitled

Veritas. Paikka, josta ei voi tietää pelataanko siellä Veikkausliigaa ensi vuonna. // Toivottavasti siniset kuvausliivit kuitenkin ovat myös ensi vuonna.



Untitled

Ponipeitto.. // ..jonka alla olen asunut sunnuntaista asti hieman epäterveenä.



Oli taas kiireinen viikko ja ilmeisesti vähän liiankin kiireinen, kun mut pysäytettiin flunssalla. Olisin mää kyllä muutenkin sunnuntain vaan levänny, mutta..



Muutamista tässä postauksessa vilahtaneista jutuista tulossa postauksia vielä erikseen :)

maanantai 29. elokuuta 2016

Urheiluvaatteita syksyksi

* postaus sisältää mainoslinkkejä



Pukeutumisinnostukset tulee ja menee, mutta yksi pysyy. Rakastan urheiluvaatteita! Omistan paljon halpakauppaketjujen urheiluvaatteita, mutta ihan aina ne eivät ole olleet parhaita vaihtoehtoja. Olen vannonut Ginan juoksuhousujen nimeen, mutta juoksukuntoni parannuttua sekä matkojen pidennyttyä olen alkanut kiinnostua kalliimpien merkkien juoksuun tarkoitetuista vaatteista. Haluaisin tietää saako rahalla laatua ja että kuinka paljon loppujen lopuksi merkki vaikuttaa juoksukokemukseen.



Tajusin myös viimeksi vähän pitempää juoksuani köpötellessä, että on siinä kyllä ideansa millaisen juoksutopin päälleen laittaa. En kaikkien makkaroitteni kanssa ole ollut niin innoissani vartalonmyötäisistä topeista, mutta kyllä minä juoksemiseen sellaisen ennemmin taidan valita päälleni kuin jonkun lörttöpaidan.



Tutkinkin tuossa viikonloppuna nettikauppojen vaatetarjontaa ja tässä parhaat valintani Ellokselta:



ellos

1. Röhnischin treenitoppi, joka siirtää pois kosteutta. // 2. Craftin mustat juoksuhousut. Tarvitsen tosiaan uudet mustat housut, sillä ne Ginan on jo aika vanhat ja epäilen joskus, että niistä näkyy vähän läpi. Lisäksi sotkin ne juuri väriestejuoksussa lauantaina. // 3. Urheilualkkarit! Joojoo! Älkää naurako! Haluaisin kokeilla millaista on urheilla tällaiset jalassa! Märkä puuvilla houkuttava ajatus? // 4. Puman tekninen paita. Syksyllä tarttee jo pitkähihasta ulkona. Musta on tylsä ratkaisu, mutta minusta tuo paita näyttää hienolta just mustana. // 5. Casallin juoksutoppi. // 6. Juoksuun erittäin hyvin sopivat liivit. Mullon nää itse asiassa itelläni valkosena. Tykkään! // 7. Kunnollinen juoksutakki pitää myös olla.



Mulla ei ole oikeastaan kokemusta just näiden merkkien vaatteista paitsi toi Shock Absorber. Adidakset ja Niket jätin tästä pois, sillä joskus on mukava kokeilla jotain muutakin kuin samaa vanhaa. Adidaksen mustan collegepaidan haluaisin ihan arkikäyttöön terminaalin tiskille, mutta en ole vielä hanninut sellaista hankkia. Ehkä joku päivä.



Onko teidän urheiluvaatevarasto ajan tasalla syksyä varten vai pitäisikö jotain hankkia?

sunnuntai 28. elokuuta 2016

FC Inter - Ilves 27.8.2016

20160827-IMG_3419

Oli lähellä, ettei tämä kuva jäänyt ainoaksi kuvaksi omalta kohdaltani Turun Veikkausliiga-matsista.



Mulla oli tänään minuuttiaikataulu, jotta ehtisin käydä väriestejuoksemassa muiden bloggaajien kanssa ja sieltä vielä kuvaamaan Inter-Ilvestä. Koska väriestejuoksu ei ollut mitään höpöhöpöurheilua vaan oikeasti voimia vaativa suoritus, ajattelin lämmöllä pressissä odottavaa jonkun muun kuin itseni keittämää kahvia yms. nestepitoisia aineita.



Kun järkkäri avasi oven, minulta tivattiin pressikorttia. Takanani tullut "joku oikea toimittaja" tiuskaisi ovimiehelle, että joojoo sisälle nyt vaan. Jäin tuijottamaan "vain pressikortilla" -paperia kuvausliivien yläpuolella ja mietin miten en ole muka ennen huomannut sitä.



Tilanteessa oli ainekset suuremman luokan kriisiin, sillä ymmärrän kyllä keksien olevan hieman vaikea asia järjestävälle taholle, mutta että kahvikin? Ja vesi? Ovatko sivutyönään media-alalla puuhailevat ihmiset tosiaan niin alinta sakkaa, että pressitila on pyhä alue? Mistä tässä oikein on kyse? Haluaisin tietää. Tuskin ainakaan siitä, että joku random futisbloggaaja saattaa syödä yhden kaurakeksin ennen peliä ja arki-iltaisin juo lasin vettä. Kaikilla vaan ei ole mitään pressikorttia. Pitäisi ilmeisesti olla? Mutta en minä sitä kahvin takia aio anoa.



Jouduin resetoimaan päässäni kaiken tuona hetkenä. En tiennyt mitä teen. Ajattelin lähteä kotiin.



Luonne ei antanut periksi kuitenkaan. Veikkausliigan kuvaaminen on parasta. Oli sitten kahvia tai ei. Kentällä on aina kaksi eri joukkuetta ja voi itse valita mitä kuvaa. Olin juuri voittanut esteet Impivaarassa, raahautunut viimeisillä voimillani kuvaamaan.. En vain voinut luovuttaa.



Väsyneenä pienimmätkin asiat ovat liian suuria. Näin jälkikäteen koko juttu vaikutti myös kuviin. Ei mitään fiilistä. Tässä sen näkee kuinka jalkapallossa pitää olla iloa, mutta valitettavasti minulla ei tänään oikein ollut sitä, vaikka nautinkin kuvaamisesta. Olisin halunnut tehdä kuvia vain erotuomarista, mutta en kehdannut.



20160827-IMG_3420

Ainoa iloni oli oikeastaan joukkueenjohtaja, jonka nappikset poseerasivat :D Olisi se koko maassa makaava mies ollut kuvaamisen arvoinen, mutta Sigma on vähän huono objekti sellaiseen.



20160827-IMG_3451

20160827-IMG_3480

20160827-IMG_3550

20160827-IMG_3600

20160827-IMG_3625

20160827-IMG_3647

20160827-IMG_3784

20160827-IMG_3821

20160827-IMG_3836

20160827-IMG_3865

20160827-IMG_3931

20160827-IMG_3963

20160827-IMG_4165

20160827-IMG_4243

20160827-IMG_4247

20160827-IMG_4343

20160827-IMG_4379

20160827-IMG_4426

20160827-IMG_4442

Voin jotenkin samaistua tuohon Lehtovaaran fiilikseen. Yritin muuten ottaa hänestä koko matsin ajan jotain oikeasti hyvää kuvaa, mutta ei se oikein onnistunut. Tyypin peliasu on maailman vaikeimman värinen ja toisaalta olin aivan liian kaukana.



Seuraava Interin peli on näköjään maanantaina 12.9. Ei hätää siis sen kahvin suhteen, en tarvitse sitä silloin. :) (Jollekin toiselle oman elämänsä mediapersoonalle saattaa maistua, enhän minä ainoa harrastelija näissä ympyröissä ole.)



Ei pal kahvit kiinnosta kohta, sillä suurin pelko on pian se, jos ensi vuonna Turussa ei pelata ollenkaan Veikkausliigaa. Sitten mun lähimmät Veikkausliiga-kohteet olisi Ahvenanmaalla ja Helsingissä? Voi apua! Mikä Turku se sellanen on, jossa ei Veikkausliigaa olisi?

lauantai 27. elokuuta 2016

Meri

Tykkään vedestä. Rakastan uimista, vaikka tänä kesänä en käynyt kertaakaan meressä enkä maauimalassa, koska Samppis oli remontissa ja Kupittaalle ei tullut mentyä. Rakastan vedessä kellumista. Paras lenkkikeli on sade. Vesi vain yksinkertaisesti rentouttaa. Kuitenkaan en käy meren rannalla kovin usein, vaikka asun ihan lähellä.



Tänään emme Maaritin kanssa menneet kahville mihinkään Turussa vaan lähdimme etsimään kahvipaikkaa Naantalista. Lopulta löysimme sattumalta yhden avoinna vielä olleen kahvilan ja kävimme hankkimassa sokerihumalan.



Ennen kahvipaikan löytymistä käytiin jossain Rymättylässä päin kääntymässä. Ne kaikki sillat siellä ja se merinäköala on aivan huikea. Emme pysähtyneet kuvaamaan tällä kertaa vaan etsimme asukuvauspaikan toisaalta. Meri-ilma teki tukasta pörröisen ja juttujen taso laski alemmas kuin merimiehillä konsanaan.



20160826-IMG_3214

20160826-IMG_3408

Se oli hauska perjantai-ilta tämän väsyneen työviikon päätteeksi. Nyt on hyvä painella nukkumaan, sillä huominenkin on täynnä tekemistä.

perjantai 26. elokuuta 2016

#firstsevenjobs

Twitterissä kiersi tuossa joku viikko hauska #firstsevenjobs-homma, johon itsekin listasin mun ekat 7 työtä. Twitteriin vaan ei mahdu hirveästi selittelemään, joten ajattelin tehdä tän myös täällä blogissa. Työ on nimittäin juttu, joka mua on aina kiinnostanut puheenaiheena aika paljon.



1. En enää muista vuotta enkä ikääni, kun ekan kerran kesätöihin pääsin, mutta olin Rannilassa 2 viikkoa tonnilla kaverini kanssa. Me pestiin lätkiä eli siis jotain kattopellin palasia, joista tehtiin sellaisia "näytejuttupakkauksia" maailmalle. Kun ei pesty lätkiä, ajeltiin maitokärryillä pitkin jotain toista hallia.



Seuraavana kesänä olin taas 2 viikkoa tonnilla Rannilassa, mutta tällä kertaa sain toisen tyypin kanssa projektiksi arkiston siivouksen. Oltiin aivan liian tehokkaita ja nopeita, joten otettiin loppuaika siitä parista viikosta aurinkoa lätkähallin seinään nojaten.



20160803-IMG_6990

2. Keväällä 2002 kävin näyttäytymässä eräässä vimpeliläisessä ilmastointialan firmassa ja poistuttuani sieltä olin niin innoissani, että ajoin koko Rannilan mäen käsijarru päällä. Hups! Mutta kun sain kesätöitä!! Olen nykytyössäni aika paljon muistellut sitä mitä siellä Ventlandialla teinkään, koska siellä olen ekaa kertaa soitellut kuljetusfirmoihin tai ainakin yhden muistan ikuisesti hyvin elävästi, sillä toisesta päästä sanottiin mulla olevan sellainen ääni, että mun on pakko olla nätti.



Olin Ventlandialla toimistotyöläisenä. Paljon pyöriteltiin paperia ja pelattiin yhden tilausjärjestelmän kanssa. Meille soiteltiin sinne myös aika paljon ja koska Ventlandia kuului ruotsalaiseen Lindabiin, soittelijat saattoivat puhua mitä kieltä vain. Kuuntelin vierestä kateellisena, kun työkaverini puhui täydellistä ruotsia. Ja englantia myös tietysti.



3. Huhti-toukokuussa 2003 sain puhelun Alajärven Nordeasta pankinjohtajalta, joka halusi nähdä minut ennen kuin aloittaisin kesätyöt Vimpelin Nordeassa. Menin paikalle mustassa perintöbleiserissä ja silloiset parhaat farkut jalassa.



Minulle ilmoitettiin milloin aloitan ja että pankissa ei olla farkut jalassa töissä. Ok. Myöskään olkapäät eivät saaneet näkyä. Siinäpä oli pukukoodia nuorelle tytölle ihan hyvin ja näillä ohjeilla olenkin mennyt aika pitkään paitsi nykyään, kun muutkin ihmiset ovat töissä shortseissa ja hihattomissa, on itselläkin tuo homma karannut käsistä.



Pankkityö oli parasta ikinä. Opin käsittelemään rahaa työvälineenä, laskemaan sitä sekä palvelemaan asiakkaita hyvin. Opin vaatimaan nimenselvennöksiä ja tekemään töitä yhteisillä säännöillä.



Kesän 2004 olin samassa paikassa istuen aika usein pääkassan paikalla.



Pankkityö on työ, jota tulen kaipaamaan ikuisesti. ♥ (Jos huomenna joku soittaisi jostain pankista, että tuuppa Hietala tänne meille töihin, pyörtyisin. Ja sen jälkeen hävittäisin kaikki farkkuni. Ja ostaisin kaapin täyteen korrekteja hihallisia paitoja.)



4. Joulukuussa 2003 minut istutettiin auton rattiin ja pääsin opiskelemaan sanomalehtien lauantaijakelua. Ajoin autoa 4 tuntia joka lauantai laulaen mennessäni.



Oikea olkapäälihas kasvoi, siinä missä vasen hauvis, kun tein aina ennätyksiä montako lehteä voin pinota käteni päälle ottaessa alas hyllystä niitä. Tämä liittyy siis lajitteluvaiheeseen.



Opin olemaan röyhkeä oma itseni, kun yhdenkin lumipyry-yön jälkeen ajoin täysiä lumikinokseen ja jouduin mennä lähimmästä talosta kysymään onkos isännällä traktoria tallissa. Kerran myös joku random mies joutui vaihtamaan mulle renkaan autoon. Ojaan en koskaan ajanut, vaikka välillä sain etuvetoisen auton heittämään perää jäisellä tiellä.. ;)



20160803-IMG_7002

5. Kesällä 2005 ja ainakin vuodesta 2006 eteenpäin olen jakanut postia ihan perusjakelussa. 2005 Alajärvellä ja 2006 Seinäjoella.



Mitä opin? Että postilaiset tykkäävät naljailla toisilleen työnteon lomassa ja että pyöräreitti yhdistettynä kerrostaloihin vaatii fyysistä jaksamista aika paljon. Joskus oli vähän myös henkisesti raskasta, mutta helevetti, kaikesta on selvitty.



6. Syksyllä 2008 hain esimiespaikkaa eräästä toisesta jakelutoimipaikasta ja sain paikan lopulta. Alkoi uusi erikoinen elämä.



Tämä on edelleen työ, josta en mielelläni oikeastaan puhu. En tiedä onko se hyvä vai huono, että tiedän mitä on olla esimies, koska raahaan koko ajan sitä osaa minusta mukanani. Suhtaudun eri tavalla joihinkin juttuihin nykyään ja aina en oikein tiedä onko mun jossain tietyssä työluonteenpiirteessä kyse entisestä esimieheydestä vai siitä, että oon vaan just tällanen. En tiedä. Olisi kiva tietää, vaikka toisaalta haluan vain olla hyvä työntekijä.



Esimieheys opetti: ihmiset on erilaisia, ihmiset kuulee asiat eri tavalla, ihmiset suhtautuu kaikkeen eri tavalla, ihmisillä on omat motiivit toimia, ihmistä ei voi pakottaa, ihminen tarvii esimiestään, ihminen, ihminen, ihminen..



20160803-IMG_7026

7. 2015 tuotantosihteeri. Tein viime vuonna eri juttuja töissä kuin nyt, vaikka nimike on sama. Viime vuonna tein työsoppareita, tänä vuonna olen rahtiterminaalin tiskissä ja palvelen ihmisiä.



Palvelen ulkoisia asiakkaita kuin myös meidän kuskeja sekä selvittelen juttuja. Puhun yllättävän usein englantia ja tänään ymmärsin ruotsinkielisestä lauseesta "andra sidan".



Nauran töissä joka päivä. Jos en muiden jutuille, niin vähintäänkin omille. Niin hauskaa mulla on!



Näiden eri tuotantosihteerihommien myötä osaan käyttää miljoonaa eri järjestelmää, mutta tän nykyisen työn ansiosta olen oppinut paljon sosiaalisia taitoja. Se on kätevää. Ihminen on sosiaalinen eläin. Mari tykkää ♥



20160803-IMG_7028

Postauksen kuvat eivät mitenkään liity aiheeseen, halusin vain julkaista nämä nyt. Käytiin alkukuusta kuvaamassa Susannalle jotain blogiin ja pyysin päästä itsekin kuvattavaksi, koska oltiin mun lemppariapajilla eli keskellä futiskenttää. Toki sillä tavalla kuvat liittyvät aiheeseen, että jalkapallon valokuvaaminen on asia, jota voisin tehdä vaikka työnä. Kokopäiväisesti. Sitä tehdessä ei tule naurettua niin paljon, mutta olen onnellinen aina, kun saan kuvata sekä käsitellä kuvia.



Heräsikö historiastani ajatuksia tai kysymyksiä?

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Normaalia arkea

Tykkään mun arkielämästä. Just tällaisena. Töissä aika kuluu nopeasti, koska tekemistä on tietysti koko ajan enkä edes kuormitu mitenkään liikaa, vaikka tän hetkinen työpisteeni on kauhistus vähääkään adhd-piirteitä omaavalle henkilölle. Hälinää, puhetta ja ihmisiä on ihan koko ajan. Puhelimet soivat kuorossa ja sähköposti vilisee. Silti kaiken sen keskellä olen tyytyväinen, enkä tosiaan koskaan ole työpäivän jälkeen uupunut sosiaalisen kanssakäymisen takia. Päinvastoin! Sosiaalisuutta on siinä määrin sopivasti, että jään janoamaan sitä lisää ja siksi esimerkiksi kesälomani eka viikko oli tosi vaikea, kun "kukaan" ei ehtinyt kahville kanssani "koskaan".



Parhaita on ne hetket, kun saa ratkaistua jonkun ongelman ja vielä päälle saa positiivista palautetta. Esimerkiksi eilen ja tänään on ollut hetkiä, kun olen kironnut itsekseni jotain ja silti mua kehuttiin iloiseksi. Tavallaan siis tykkään asiakaspalvelusta, vaikka toisaalta teoriassa se ala on hurjan vaikea, koska kaikkia ihmisiä vaan ei pysty aina miellyttämään. Noh, tähän asti tänä vuonna olen selvinnyt aika hyvin.



Tämä oli tähän alkuun tällainen hyvä oodi työelämälle, mutta mites toi viime viikko?



Untitled

Maanantaiaamuselfie :) // Illalla kuvaamassa tepsijätkiä Paavolla.



Untitled

Tiistain sali "miten tän jalkaprässin sais tuntumaan enemmän etureisissä", jonka jälkeen kävelin huonosti perjantaihin asti ja takareidet ovat vieläkin vähän jumissa.. // Iltapäivätee, jota en tainnut lopulta muistaa ikinä juoda kokonaan.



Untitled

Keskiviikon lookki, jos nyt oikein muistan.. Ja kyllä, pidän New Balanceja nykyään päivittäin. // Sain namia yhdeltä työkaverilta. (Seuraavana aamuna löysin mun ilmoitustaululta toisen tuollaisen!)



Untitled



Avokadoa tungin johonkin sapuskaan kokkailupuuskassani. Pastaa ja jauhelihaa taisi olla ne muut aineet. Todella omaperäistä ja näppärää. // Huomasin vasta illalla, että mun letissä oli tuollainen valmistusvirhe.



Untitled

Torstaisalilla kävin kääntymässä, vaikka väsytti kyllä kuin pientä eläintä. // Tein olkapäitä kahden kilon painoilla ja olin ihan rikki. Ensi kerralla koitan kolmosia jo!



Untitled

Torstaina haettiin miehelle uus näyttö. Kuulemma se on tosi nopea. Vaikka aika nörtti olenkin, en vieläkään oikein ymmärrä miten näyttö voi olla nopea. // Perjantaina Trio Aivohalvaus (=minä, Hannatic, Maarit) tapasi Myllyssä ja täytti koko paikan naurulla.



Untitled

Käytiin tahallaan kiertämässä myös XXL, koska kahvi- ja sokerihumala. Kuvasin futispallot eri kuvakulmasta ja ihmettelin miksi en sitä edelliskerralla tajunnut. Tai oli mulla selitys siihen miksi en tajunnut. Koska Maarit seisoi edessä ;D // Lauantain sotamaalaus.



Untitled

Trio Aivohalvaus dinneröi lauantaina Niskassa. Paikkaa ei valittu sisustuksen tai kauniiden annosten takia. // ..vaan siksi, kun meillä oli nälkä.



Untitled

Aika selväpäisen näköinen selfie vai mitä? // On siellä kirkko taustalla. On on.



Untitled

Jos huutelee lauantaiyönä twitterissä kaupungin tunnetuimmille ihmisille, voi kalikka kalahtaa omaan nilkkaan sunnuntaina. Kiitos Monska! // Pelkkää rakkautta, kun sain sunnuntaina toisella puoliajalla kaivaa 70-200 mm repusta. Mari tykkää!



Kerrassaan hauska viikko! Lauantai etenkin, kun oltiin tyttöjen kanssa baanalla taas! Mulla on videomateriaaliakin päivästä, mutta valitettavasti en ihan hetkeen kerkeä käymään sitä läpi.



Tällä viikolla on vielä kaikkea kivaa myös tiedossa :) Lauantaina on väriestejuoksu ja Veikkausliigaa! En vielä tiedä kuinka mahdan keretä sieltä värijuoksuhommista Veritakselle, mutta haluaisin kyllä.