maanantai 1. elokuuta 2016

FC Inter - HJK 31.7.2016

Vähän vielä aamullakin jaksoi hymyilyttää espanjalaisten futismiesten kuvaaminen eikä edes yhtään haitannut, vaikka tiesin, ettei paluu Veikkausliigaan ole yhtään sama. Veikkausliigaa tulee aina ikävä, kun on pitempi tauko ja niin nytkin. Oli hauskaa poimia keskeltä olohuoneen lattiaa kuvauspassi ja laittaa se kaulaan pitkästä aikaa.



Mulla oli tavoitteita HJK:n kuvaamisen suhteen. Halusin Sebastian Sorsasta jonkun kuvan ja siinä sivussa siitä Forssellin miehestä kans. Vähän väliä päivän aikana tuli mieleen myös se, kun multa toivottiin blogin kommenteissa Kiikosta kuvia. Jouduin googlettaa kuka tämä Kiiko oikein on, sillä maailmassa mystisimpiä juttuja ovat futareiden lempinimet.



Muistin Kiiko-toiveen ja pääsinpä tapaamaan myös uskomattoman hyviä kuvia ottavan sekä tekevän Matsipäivä-kollegani Nikon. Jouduin poseeraushommiin, kun tarvitsin itsestäni kirjaa varten yhden kuvan. Sain myös itse ottaa maestro Karumaasta kuvan ja kyllä kuulkaa taas ahdisti etukäteen ajatus jostain henkilökuvaamisesta. Mikähän ihme siinä on? Koska sitten, kun kohde oli paikoillaan ja mulla kamera, olin taas oma itsevarma itseni.



20160731-IMG_4202-Edit

Nikosta puheen ollen tuossa kuvassa hän ottaa juuri paljon parempaa nappiskuvaa kuin minä olisin saanut otettua. Se on niin väärin, mutta kyse on vain välineistä. Täyskenno ja laajis, eipä nappikset paljon muuta vaadi. Omaan makuuni nappikset olivat muutenkin liian siistissä rivissä ja olin varma, että joukkueenjohtaja Meriläinen on taas käynyt asettelemassa kamat järjestykseen, mutta hän ei kuulemma ollut paikalla. Ei siis syytellä nyt Meriläistä sitten enempää.



Itse sain vahingossa ihan ok otoksen nappisten sijaan palloista ja sääristä, joiden omistajaa en tiedä. Otin vain kuvia enkä yhtään katsonut mitä ympärillä tapahtuu. Joskus osuu tarkennus sopivasti.



20160731-IMG_4208-Edit

20160731-IMG_4221-Edit

20160731-IMG_4227-Edit

20160731-IMG_4252-Edit

20160731-IMG_4297-Edit

20160731-IMG_4326-Edit

20160731-IMG_4364-Edit

20160731-IMG_4394-Edit

20160731-IMG_4399-Edit

20160731-IMG_4493-Edit

20160731-IMG_4546-Edit

Vaikka Forssell onkin keskikentän miehiä, en saanut hänestä parempaa kuvaa tähän postaukseen. Sorsa toinen, ei mitään hyvää pelitilannetta.



Tässä seuraavassa kuvassa rikon omia futiskuvaussääntöjäni.



20160731-IMG_4559-Edit

Siinä on horisontti vinossa. Mutta minusta se sopii tuohon kuvaan. Ilmeisesti omiakin sääntöjä saa rikkoa.



20160731-IMG_4577-Edit

20160731-IMG_4585-Edit

Tauolla kaivoin puhelimen takataskusta ja hämmennyin lukemastani. Mulle oli twiitattu siitä kuinka mut oli mainittu ISTV:n lähetyksessä. Olen vieläkin vähän hämmentynyt! Yritin tunkea koko tunnetilan johonkin pois nyt kotona, että pystyn keskittymään kuviin sekä kirjoittamiseen kuten ennenkin. Melkein haluaisin nähdä sen pätkän, mutta Ruutu+ maksaa enkä minä nyt ehkä jaksa maksaa siitä, että näkisin itseni, koska tavallaan elän itseni kanssa 24/7. Joudun vain toivoa, että olin edes edukseni enkä esimerkiksi ollut juuri ottamassa itsestäni selfietä. Onneksi meikkasin! Ja oli mulla housut! Ne on vaan vähän lyhyet. (Kiitos kuitenkin ISTV-miehet (?), ketä ikinä olettekaan!)



20160731-IMG_4642-Edit

20160731-IMG_4659-Edit

20160731-IMG_4770-Edit

20160731-IMG_4839-Edit

20160731-IMG_4874-Edit

20160731-IMG_4878-Edit

20160731-IMG_4930-Edit

20160731-IMG_4969-Edit

20160731-IMG_5003-Edit

20160731-IMG_5044-Edit

Sen lisäksi, että Niko ottaa paremmat nappiskuvat kuin minä, hän saa olla agentti 007. En ole kateellinen tai katkera, halusin vain mainita ;)



20160731-IMG_5106-Edit

..mutta minäpä löysin kentältä läpsyjä!

20160731-IMG_5114-Edit

Tässä vielä viimeisenä Kiiko ite, kun sitä toivottiin :) Saatoin vähän tuunata hänen silmiä, ei kai mennyt ihan överiksi? Oli ne kyllä ilmankin aikamoisen siniset :)



20160731-IMG_5119-Edit

Valokuvauksellisesti peli oli sen verran hidasta lauantaihin verrattuna, että kerkesin hyvin ottaa pelaajista yksittäisiä kuvia ja päivittämään snäppiä sekä lukemaan twitteriä. Jalkapallollisesti peli oli kummallisen tasainen ja Interikin jotenkin hereillä. Ihan kuin kentällä olisi oikein pelattu jotain peliä.



Hirveän paljon miehiä meni mukkelismakkelis ja erikoistilanteita leivottiin puoli päivää. Monta kertaa huomasin kiroavani ääneen, että no joko voisit potkaista. Kamerallani oli nälkä.



Ja missä reisipalat? Sorsa kyllä juoksi laitaa pitkin kuin tuli perseen alla, mutta olisin toivonut kunnon kisoja, että olisin saanut kuvia. Ehkä sitten jollain toisella kerralla, kun pääsen taas HJK:ta kuvailemaan.



Valo oli kovin suotuisa tällä kertaa kuvaamiseen ja pressistä sai virvokkeita. Ei myöskään satanut ja järkkäritkin olivat oikein ihania, kuten aina ;D Just hyvä ilta!

4 kommenttia :

  1. Nyt sitte! Avasin ekana aamulla vielä sängyssä makoillessani mailin ja siellä oli ilmoitus sun uudesta bloggauksesta. Iiik! Tärisevin käsin blogausta läpi... KIIKO! <3 <3 <3 <3 Yhtään parempaa ekaa loman jälkeistä maanantaityöpäivän aamua ei olisi voinut toivoa. Huh! KIITOS.

    VastaaPoista
  2. HJK:lla europeli tulossa niin ei ehkä ihan täydellä faartilla menty jotain Interiä vastaan. Juppe twiittas niin hyvin siitä kun Inter juhlii jo toista tasapelipistettä :P hyvät bileet varmaan.

    VastaaPoista
  3. Haha! :D Mahtavaa! :) Kävin viimeisen kuvan ottamassa ihan varta vasten. Oli just hyvä kuvakulma kyllä :)

    VastaaPoista
  4. Juu niinpä :) Torstaina on jo taas eurokarsinta :) Inter on kyllä rämpiny niin suossa, että tasapelikin taitaa jo olla suuri saavutus. Maalipaikkoja kyllä oli, mutta potkut mitä sattuu ja välillä liian terävä HJK:n maalivahti. Ei yhtään olisi haitannut, jos pallo olisi mennyt maaliin puolin tai toisin.

    VastaaPoista