lauantai 27. elokuuta 2016

Meri

Tykkään vedestä. Rakastan uimista, vaikka tänä kesänä en käynyt kertaakaan meressä enkä maauimalassa, koska Samppis oli remontissa ja Kupittaalle ei tullut mentyä. Rakastan vedessä kellumista. Paras lenkkikeli on sade. Vesi vain yksinkertaisesti rentouttaa. Kuitenkaan en käy meren rannalla kovin usein, vaikka asun ihan lähellä.



Tänään emme Maaritin kanssa menneet kahville mihinkään Turussa vaan lähdimme etsimään kahvipaikkaa Naantalista. Lopulta löysimme sattumalta yhden avoinna vielä olleen kahvilan ja kävimme hankkimassa sokerihumalan.



Ennen kahvipaikan löytymistä käytiin jossain Rymättylässä päin kääntymässä. Ne kaikki sillat siellä ja se merinäköala on aivan huikea. Emme pysähtyneet kuvaamaan tällä kertaa vaan etsimme asukuvauspaikan toisaalta. Meri-ilma teki tukasta pörröisen ja juttujen taso laski alemmas kuin merimiehillä konsanaan.



20160826-IMG_3214

20160826-IMG_3408

Se oli hauska perjantai-ilta tämän väsyneen työviikon päätteeksi. Nyt on hyvä painella nukkumaan, sillä huominenkin on täynnä tekemistä.

2 kommenttia :

  1. Aika hyvän perjantain me saimma aikaseksi. Kyllä Naantalin aurinkoaki säkenöivämpi seura, sokerihumala, laadukkaat jutut ja mahtava merimaisema on aika hyvä yhdistelmä. :) Tattista kuskille!

    VastaaPoista
  2. No kyllä! Oli kivaa ajella :) autokin tykkäs, kun välillä muutakin kuin kaupunkiajoa.

    VastaaPoista