sunnuntai 7. elokuuta 2016

TPS - AC Oulu 6.8.2016

8 päivää, 6 kuvattua futismatsia.



Olen joskus miettinyt millaiset rajat mulla on tässä hommassa ja nyt ihan sattumalta pääsinkin sitten testaamaan. Henkisesti ja taiteellisesti en ole yhtään väsyksissä. Jos huomenna olisi taas joku matsi, jonka saisi kuvata, ei haittaisi yhtään. La-ti putki oli sellainen, jolloin kuvankäsittelyn ajattelu ehkä hieman masensi, mutta loppujen lopuksi hyvin sekin meni siitä viimeisestäkin pelistä. Sen jälkeen olenkin tehnyt kuvat torstain pelistä perjantaina ja eilisestä tänään.



Fyysisesti olen huomannut, että ruhoni todella kaipaisi hieman lihaskuntoharjoittelua muutenkin kuin staattisina pitoina. Vasen ranteeni on välillä ollut vähän kipeä Sigman tiukan zoomausrinkulan sekä koko putken 2 kilon painon takia, mutta käteen on selkeästi muuten tullut voimaa ihan pirusti, kun pystyn kuvaamaan ilman monopodia helposti.



Usein pitkän pelitauon jälkeen kuvaamisen kynnys tuntuu hurjan suurelta. Joka kerta osaan kuvata kyllä, mutta silti se fiilis on vähän turhan jännittynyt enkä tykkää siitä. Tällaisen tiuhemman tahdin kanssa ei todellakaan ollut tuota ongelmaa vaan tilanne oli kuin viini ja parani vain vanhetessaan. Pääsin lähtemään kuvaushommiin aina varmalla otteella, vaikka näistä kuudesta kuvatusta matsista 5 pelattiin itselleni täysin vierailla kentillä.



Lopputulema: jalkapallon valokuvaus on parasta ♥



20160806-IMG_8275

Missä peili, siellä peiliselfie! Tietysti!



Eilinen TPS:n peli AC Oulua vastaan pelattiin stadionteknisistä syistä Kaarinassa.



20160806-IMG_8285

Hyvä pressi on sellainen, josta saa kahvia. Vesi olisi kiva lisä helteellä, mutta en minä nyt aivan liikaa viitsi odottaa. Futishan siellä tapahtumassa on kuitenkin pääasia eikä esimerkiksi mediahenkilöiden nesteytys. Ja tämä ei siis ollut mitään pään aukomista TPS:n pressitarjoilua kohtaan vaan siis olen usein ollut hyvin kiitollinen siitä, että aina on kahvia, kun sekään ei ole ollut itsestäänselvyys kaikissa paikoissa..



20160806-IMG_8288

20160806-IMG_8291

Tällaisessa keskuskentässä isoon stadioniin verrattuna on ainoastaan se yksi hyvä puoli, että pääsee helposti ottamaan kuvia kahvista ja makkarasta, jotka urheilutapahtuman tarjoiluihin vahvasti kuuluvat. Pelin kuvaamisen kannalta tämä Kaarinan keskuskenttä oli hirvittävä! Etenkin, kun edellinen kuvattu matsi oli itselläni loppuunmyyty Sonera Stadium.. Tuli kunnon pudotus takaisin havupuiden keskelle. Voi ristus tekee mieleni tässä kohtaa sanoa!



Stadion-tilanne Turussa jalkapallon osalta on aivan liian vääristynyt. Nyt joku puolueeton taho tekemään päätöksiä ja palauttamaan ihmiset maan pinnalle. Ja tästä olisi syytä alkaa keskustella jo nyt, sillä nousukarsinnat tulevat yhtä nopeasti kuin Veritas Stadionilla tällä hetkellä hääräävän jalkapalloseuran valmentajavaihdokset. Mikä on TPS:n kotistadion ensi kaudella, jos ja kun he pelaavat taas Veikkausliigaa? Ei mua toki haittaisi yhtään, jos joku rahamies päättäisi rakentaa heille oman stadionin. Vaikka sitten Kaarinaan, jos kerran Turussa ei pysty elämään. Kyllähän Suomessa peltoa riittää.



20160806-IMG_8299

Noh, oli stadion tai kenttä mikä tahansa, aina on nappikset. Kenkien näkemisestä nainen tulee aina hyvälle tuulelle.



20160806-IMG_8301

20160806-IMG_8306

20160806-IMG_8312

20160806-IMG_8320

20160806-IMG_8356

20160806-IMG_8456

20160806-IMG_8465

Vaikka eilen ajattelin kuinka olen kehittynyt tän kauden aikana näissä kuvaushommissa aika paljon, eilen silti pääsi vaikea valo yllättämään takavasemmalta. Kirjaimellisesti. Korjaan siis ajatustani siten, että varjo-olosuhteet ovat nyt ok ja tämä aurinko asettaa joka kerta omat vaikeusasteensa kuvaamiseen.



20160806-IMG_8483

20160806-IMG_8498

Yleensä haluan salakuvata lämmitteleviä pelaajia, mutta näiltä oululaisilta ei kyllä jäänyt mikään huomaamatta. Mulla on aiempinakin vuosina ollut nimenomaan oululaisten kanssa pientä sanailua kuvaamisesta. Joskus pelaajien ja joskus jopa koutsin kanssa. Eilen pysyttelin oululaisten koutsista kaukana, ettei taas tule jotain sanomista.



20160806-IMG_8514

20160806-IMG_8524

20160806-IMG_8533

Miten tuo Sjöroos saa pallon kuljettamisen näyttämään aina tanssilta?

20160806-IMG_8578

20160806-IMG_8600

20160806-IMG_8626

Ja miten Mettälä se vaan aina iskee kaikki maalit?

20160806-IMG_8642

..ja kuinka söpöjä näiden mustavalkoisten maalihalit oikein voikaan olla?

20160806-IMG_8668

20160806-IMG_8673

Se siitä söpöilystä. Jos olisin huligaani, tekisin tuolle kyltille jotain. Siinä on maailman paskin kyltti vihreän nurmikon äärellä. Kyltillä on varmaan joku tarkoitus, mutta ei ainakaan suomalainen kansanterveys.



20160806-IMG_8676

20160806-IMG_8686

20160806-IMG_8689

20160806-IMG_8762

Kun Mettälä pinkoi pallon kanssa tulemaan toisella puoliajalla ja pallo kimposi vastustajasta, huusin kameran takaa "vielä!" ja maaliinhan se lopulta upposi. Nämä on näitä tilanteita, kun minä onneksi vain valokuvaan enkä istu katsomossa. En vain pysty enää katsomaan futista selostamatta koko ajan. Musta saisi tepsitv:n taustalle sellaisen hyvän yksinäisen kannustajan. Niin kuin valmiiksi naurettu komedia, mutta vaan valmiiksi kannustettu futismatsi. Kauhea ajatus.



20160806-IMG_8765

20160806-IMG_8806

20160806-IMG_8884

20160806-IMG_8904

20160806-IMG_8913

20160806-IMG_8957

20160806-IMG_8995

Toisella puoliajalla myös kiljaisin kesken kaiken, että "Juri! Uudet nappikset!" :D En vain saanut niistä mitään kunnon kuvaa postaukseen. Ne oli niimpal paremmat väriltään kuin ne aikaisemmat.



20160806-IMG_8998

Kolmannen maalin kiskaisi Virtanen, jota voisin kyllä kuvata enemmänkin. Tilanne täytyy korjata!



20160806-IMG_9035

20160806-IMG_9098

20160806-IMG_9118

20160806-IMG_9130

20160806-IMG_9141

Tää olikin tän viikon vääntömatseista se paras, kun TPS laittoi pallon maaliin kolme kertaa ja voitti. Mulla ei ole oikeastaan mitään erikoista sanottavaa pelistä ja pelaamisesta, koska TPS:n miehet hoiti homman ihan tarpeeksi hyvin.



Siitä voisin toki ehkä mainita, kun puhuin sillon kerran suomalaisten kaatuilusta, että toinen yhtä rasittavan pelikatkon aiheuttaa tuomari. Kun joku hyökkääjä saa vauhdin päälle ja mä oon just saanu napattua tarkennuksen häneen, tuomari viheltää. Niin kuin miksi joka kerta? Miksei ne voi antaa ihmisten juosta loppuun? Joo, ymmärrän, että virheet ja paitsiot ja ne kaatuilevat suomalaiset, mutta olisi kiva joskus saada kuvata koko se juoksu pallon kanssa. Niistä tilanteista saa yleensä ne parhaat kuvat. Ja sitten tulee tuomari. Ja sitten en saa niitä kuvia. (Tähän sitten sellainen "en ollut kuin puoliksi tosissani, kun kirjotin tätä" -lamppu. Ok?)



En haluaisi lopettaa tämän postauksen kirjoittamista, sillä se tarkoittaa sitä, että mun täytyy alkaa henkisesti valmistautua huomiseen arkeen paluuseen. Sitten ei myöskään onnistu mikään tällainen kuvausputki todellakaan. Kuvat ja postaukset arkipeleistä tulee aina vasta seuraavana iltana jne. Ehkä menen keittämään lohtuteetä. Onhan mulla TPS-muki.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti