lauantai 24. syyskuuta 2016

Matsipäivä-kuvakirjan julkkarit!

Kun aukaisin silmäni tänä aamuna ensimmäisen kerran, en voinut uskoa olleeni juuri edellisenä iltana Helsingissä suomifutiksesta kertovan kirjan julkkareissa. Siis kirjan, jonka takakannesta löytyy minun nimeni muutaman muun lisäksi. Olo oli kovin onnellinen, mutta silti hämmentynyt. Todeksi tämä on kuitenkin uskottava, koska olohuoneessamme on pari laatikollista nyt vihreäkantisia kuvakirjoja ja some vilisee kuvia, joissa me tekijät pönötämme.



Omastakin kamerasta löytyi pari kuvaa..



IMG_0899

IMG_0907

IMG_0908

Tommin nettiin laittamien kuvien perusteella olin tyytyväisenä ajatellut kirjan olevan juuri niin hieno kuin sen pitikin ja oikeastaan vähän vielä hienompi! Livenä se on upea. Mestariteos!



IMG_0912

IMG_0913

IMG_0921

IMG_0926

IMG_0931

IMG_0933

IMG_0935

Ensin puhe, sitten ryhmäkuva.. Tässä ei siis ole aivan kaikki kirjan tekijät. Muutama kuvaajakollega ei päässyt paikalle ja yksi kirjoittajamies puuttui.



IMG_0961

IMG_0965

IMG_0987

Kiitos kaikille mesenoijille, jotka tulitte paikalle nappaamaan kirjan itselle ja meitä moikkaamaan! Oli ihanaa nähdä kaikkia internetistä (=twitter) tuttuja ihmisiä livenä!



Kiitos Albertin Pöllölle, kun saimme bilettää tiloissanne!



Kiitos tietysti myös Tommille, kun teit kirjastamme niin upean ja Nikolle, joka laitoit viestiä koko kirjaideasta alkukesästä. Oli hienoa olla mukana tekemässä tätä! :) ♥

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti