tiistai 18. lokakuuta 2016

FC Inter - RoPS 17.10.2016

Ajatukset eilistä Inter-RoPSia kohtaan olivat kovin ristiriitaiset meikäläisellä. Muistan tasan tarkkaan vuosi sitten kuinka masentunut ja tyhjä fiilis oli, kun Veikkausliiga loppui. Eilen taas en oikeastaan missään kohtaa päivää enkä iltaa tuntenut mitään. En vain oikein osaa ennen kuin tilanteet ratkeavat turkulaisen jalkapallon suhteen. Pysyykö Inter sittenkin Veikkausliigassa ja nouseeko TPS suoraan? Tuntuu, että koko sarja on pahasti vielä kesken, vaikka pelejä ei enää ole jäljellä kuin 1.



Tämä touhu käy niin jännittäväksi, etten tiedä miten päin olisin viikonloppuun asti. Yritän kai huomenna kuvata jotain aivan muuta ja ehkä vähän lenkkeillä. Jos vain pystyn. Yleensä, kun jännitän jotain, en kykene tekemään yhtään mitään.



interrops-1

interrops-2

interrops-3

interrops-4

interrops-5

interrops-6

interrops-7

interrops-8

interrops-9

interrops-10

interrops-11

Mulla itellä on just nyt vähän samanlainen fiilis, kun tuolla herralla tuossa kuvassa. Ihan jäätävä väsymys iski, kun sain nämä kuvat valmiiksi. Oon ihan valmista kamaa..



interrops-12

Nämä onkin sitten jo toista puoliaikaa. Vaikka peli oli aika kiihkeä ihan loppuun asti, tein pelkkiä taidekuvia. Johtuu varmaan siitä, että saatoin snäpätä jonkun verran ja jäi joitakin tilanteita ikuistamatta. Joudun varmaan laittaa itseni puhelimen räpläyskieltoon pelien aikana, kun aina nää toiset puoliajat on vähän tällaisia..



interrops-13

interrops-14

interrops-15

Tälle seuraavalle kuvalle naurahtelin jonkun verran. Minusta siinä on jotain koomista, vaikka tilanne ei sitä tainnut ollakaan.



interrops-16

interrops-17

interrops-18

Mun illan tavoite oli lähinnä saada Malisesta joku kuva. Se sentään onnistui.

interrops-19

interrops-20

Interin maalivahti Lehtovaara ilmoitti viime viikolla, ettei enää jatka uraansa jalkapalloilijana tämän kauden jälkeen. Eilinen peli oli siis hänelle viimeinen kotipeli.



Tästä Interin kaudesta tuli aivan erilainen kuin minä ja varmaan kukaan muukaan odotti. Kyllästyin jo alkukaudesta siihen läpsyttelyyn enkä ollut ainoa, kun kerran koutsi ja moni pelaaja meni vaihtoon. Olisin kestänyt pelkän koutsin vaihdon, mutta kun sen myötä myös joukkue muuttui ihan hitosti, en enää pysynyt perässä ja kuvaaminen on joka kerta ollut todella vaikeaa henkisesti.



Olen huomannut kuinka tärkeää minulle itselleni on oikeasti tunnistaa ne pelaajat ketä olen kuvaamassa. Esimerkiksi eilen kuvasin ihan hyvillä mielin ekaa puoliaikaa, kun Solmu oli hyökkäämässä. Tykkään Solmusta, koska jäätelöt (viittaan tällä Veikkausliigan media-avaukseen :D) ja koska hän nyt vaan vaikuttaa kovin mukavalta tyypiltä. Häntä ehkä kuvaa parhaiten adjektiivi suloinen. Toinen kuvauskohteeni luonnollisesti edelleen oli Obilor, koska hänenkin naamaansa olen tottunut tässä kauden aikana ihan hyvin. Mutta sitten kaikki loput..? Ketä te olette? Mitä teette kentällä? Juoksette lujaa? Okei, sitten siellä on pallo. Mutta mistä te tulitte? Pitäisikö minun tietää teistä jotain?



Tästä päästään siihen kuinka tärkeää tavalliselle futiskuluttajalle on pelaajien tunnistettavuus, tietämys ja ehkä jonkinlainen pysyvyys. On ok, jos jengiin tulee 1 uusi pelaaja silloin tällöin, mutta kun yhtäkkiä niitä oli tosi monta uutta. Voi olla, että joku futisforumisti osaa ulkoa vastaukset noihin kaikkiin kysymyksiin siitä kuka joku Zeneli tai Nebihi on, mutta tavallinen tuulipukukansa tuskin osaa eikä se ole yhtään väärin. Kaikkien futiskuluttajien ei tarvitse olla forumisteja.



Yritän kai tässä samalla nyt kierrellä ja kaarrella siihen, etten usko mun sielun olevan sinimusta. Vaikka laulan mielelläni SJK:n kannatuslauluja öisin, kun tulen baarista kotiin, en silti osaa kuvata SJK:takaan samalla tavalla kuin Seinäjoella asuessa. Se SJK, joka silloin oli, on mun SJK, mutta nykyinen ei ole yhtä tuttu, koska uudet pelaajanaamat. Sieluni ei siis ole myöskään mustakulta, vaikka se onkin tuntunut kotoisimmalta.



Luulen kauden 2017 näyttävän minkä värinen jalkapallosielu mulla on. Mulla on tästä jo aika vahva aavistus, mutta haluan nähdä kuinka totta tämä on. Kaikki siis riippuu siitä kuka pelaa ja missä, ketä jalkapalloilijoita tunnen ja olenko edelleen rakastunut futiksen kuvaamiseen. Saattaahan aina olla, ettei mun edes kannata yrittää sitoutua johonkin tiettyyn, koska ajattelen näitä asioita aina lopulta enemmän valokuvaamisen kannalta ja siihen taas vaikuttaa eniten omat tunteet.



On helpointa olla puolueeton Veikkausliiga-valokuvaaja, mutta vaikeinta kuvata ilman mitään tunteita seuraa kohtaan.

2 kommenttia :

  1. Tätä olen itsekin pohtinut. Kun seurasin kiekkoa läheltä, tunsin pelaajat luistelutyylistä. Samoin futaajat juoksutyylistä. Seura järjesti pelaajatapaamisia, fanit-pelaajat-tapahtumia, pikkujouluja, yms. missä pelaajat oli messissä. Meistä tuli suuri perhe. Fanittamiseen tuli valtavasti tunnetta. Satunnaisen pelin seuraamisessa ei ole samaa tunnetta. Ne kentällä juoksevat muukalaislegioonalaiset on hienoja urheilijoita mutta ei muuta. Paidan värillä ei ole väliä. Se on surullista. Tsemppiä ens kauteen. Tee hyviä valintoja. Oli hyvä teksti ja pohdinnat.

    VastaaPoista
  2. Hei kiitti hienosta kommentista!! Tiedät siis täysin mitä tarkoitan/käyn läpi juuri nyt. Haluan nähdä ensi kauden alun, jotta tiedän onko nää mun tunteet ihan todellisia vai jälleen kiinni vain yksilöissä, jotka just tällä hetkellä muodostavat joukkueen tietyssä värissä. En haluaisi julistaa ääneen fanittavani jotain tiettyä joukkuetta enemmän kuin jotain toista, jos kyse ei olekaan seurasta vaan niistä ihmisistä.

    Huomasin tän sun kommentin vasta nyt, kun jostain syystä puhelimen app on lopettanut notifikaatiotouhut :P

    VastaaPoista