lauantai 26. marraskuuta 2016

Pakahdun

Tätä vuotta on jäljellä vielä kuukausi, mutta sanon jo nyt tän olleen mulle henkilökohtaisesti erittäin suuri vuosi. Etenkin nyt loppuvuodesta olen havahtunut vähän väliä niin suureen onnen tunteeseen, etten oikein osaa edes käsitellä sitä. Luulen kyseen olevan loppujen lopuksi siitä kuuluisasta kiitollisuudesta.

Tunnen kiitollisuutta kaikkea sitä kohtaan mitä elämä on eteeni tuonut tänä vuonna. Ei ne asiat tietenkään aina ole mitään hyviä olleet ja paljon on täytynyt työstää juttuja, mutta lopulta päädyn aina siihen samaan fiilikseen; kun kaikki on vaan tosi hyvin.

teatterisilta

Saan palata reissuiltani kotiin samaan sohvan nurkkaan, josta olin lähtenyt ja sitten vain keskittyä omiin juttuihin. Saan työstää rauhassa kaikkea kokemaani, ajatella uusia tuttavuuksia ja pohtia mitä pitikään seuraavaksi tehdä.

teatterisilta-2

Olen mielettömän kiitollinen siitä millaisia ihmisiä olen onnistunut keräämään ympärilleni. En muista tällaista vastaavaa vuotta, että olisin tutustunut niin moneen oman alansa ammattilaiseen kuin tänä vuonna. Kaikki valokuvaajakollegat, kenen kanssa tehtiin kesällä kirja (!!!!), ne jalkapalloilijat, ketä kuvaan, jalkapallo-organisaation taustaihmiset, ihmiset mun päivätyöstä ja nyt vielä nämä SJTM-alan eri henkilöt.

teatterisilta-3

Mun kotijoukot on myös ihan mielettömät, kun koskaan ei tule valitusta siitä, että olen niin vähän kotona. Voisi olla varmaan huonomminkin? Niin monta kertaa olen ilmoittanut ehkä edellisenä iltana meneväni seuraavana päivänä kuvaamaan, mikä käytännössä tarkoittaa siis sitä, että näen miestä seuraavan kerran vasta myöhään illalla. Kun kuvasi sekä Veikkausliigaa että Ykköstä, pelejä oli enemmän kuin 1 viikossa parhaimpaan aikaan. Sitten vielä loppukaudesta kaikki biletykset päälle, joten olen ollut tosissaan aika vähän kotona. "Hei kulta, saattaa olla, että tulen vasta huomenna kotiin." on myös ihan ok lause nykyään.

Kaikki meneminen on kuitenkin ollut jokaisen hetken arvoista. Hienoja kokemuksia ja ehkä voisin sanoa jopa ärsykkeitä, jotka ovat saaneet mietteliääksi. Juuri sellaisia kohtaamisia, joita taiteilijasieluni janoaa. Ettei kaikki ole aina niin selvää, että joutuu vähän jopa upota omaan itseensä, jotta tietäisi mistä missäkin kohtaamisessa on kyse.

teatterisilta-4

Nyt vielä, kun en pääse ns. karkuun kaikkea maallista futiskentän laidalle, on ollut hienoa möllöttää yksin ja ehkä kirjoittaa ihan perinteisesti tunteita ylös paperille. Tunteita!! Olen jollakin tavalla ymmärtänyt mun futiskuvissakin kyseen olevan tunteista. Ei aina mun omista, mutta ehkä joskus silti vähän. Riippuu siitä kuka kuvassa on.

Valokuvaus on taidetta, joten miksi mun taiteessa ei näkyisi mun tunteet? Tietysti näkyy. Pitää näkyä.

Elämässä yksi mahtavimmista asioista ovat eri tunteet ja erityisesti tunteet jotain toista ihmistä kohtaan. Sitten on myös kaikki ulkoinen kauneus mitä kenessäkin näen. Esimerkiksi tuolla meidän laivareissulla oli yksi nainen, jolla oli ihan uskomaton hymy ja se säteili hänen silmiinsä asti. En ole koskaan ennen nähnyt vastaavaa, mutta nyt ymmärrän kai mitä se tarkoittaa, kun mulle sanotaan mun silmien loistavan? Oletteko te koskaan nähneet sellaista yhdistelmää kellään, kaunis hymy + silmät, jotka säteilevät mukana? En ole kellään miehelläkään nähnyt sellaista, vaikka aika monella futarillakin on upea hymy + kauniit silmät.

teatterisilta-5

Niin, näin mulle aina käy. Kaikki fyysinen vaikuttaa henkisesti tosi paljon. Kaikki mitä näen ja kun saan ottaa kuvan siitä mitä näen, kaikki mitä tunnen.

Olen aina ajatellut huonona asiana sitä, kun elän niin vahvasti tunteiden mukaan, mutta nyt tiedän, ettei se ole huono. Se on juuri hyvä tässä maailmassa, jossa me juuri nyt elämme. Moni asia kaipaa pehmeyttä ja positiiviset tunteet ovat juuri sitä. Se empatia, se todella on tärkeää.

teatterisilta-6

Tämän postauksen kuvat on otettu tänään väsyneenä, mutta onnellisena. Uteliaalla silmällä miettien näkisinkö uudelleen sisustetussa Turun Teatterisillassa jotain kuvan arvoista. Harmittelin vähän, kun kokonaisuutena sillan sisuksista en nähnyt kuvaan asti oikein mitään erityistä. Otin silti muutaman otoksen ja taiteilin niihin jälkikäteen värejä. Jotta niissä näkyisi teille jotain?

Joku poika Sambiasta alkoi puhua mulle siinä sillalla ja halusi kuvan itsestään mun kanssa. Hänen aasialaistaustainen ystävänsä otti sen, enkä todellakaan tiedä mihin se kuva on päätynyt. Olin meikitön, uusi hieno Helsingin Monkista ostettu pipo päässäni. Tukassa letti, jonka tein torstai-illan buffetissa laivalla, jotta sain syötyä kinkkua ilman hiuksiani. Todennäköisesti näytin juuri siltä miltä pitääkin siinä hetkessä, kun sambialaispoika huudahti onnellisena ennen kuvaa "Finland!". Näytin nestehukkaiselta suomalaiselta.

Muistakaa ihmiset olla onnellisia hetkistä, joita koette ja jos ette ole, uskaltakaa hypätä ♥ Kun joku asia jää pois elämästä, aina tulee jotain muuta tilalle! Jotain parempaa! Kiitollisuus kaikesta - se on tavoittelemisen arvoinen olotila eikä sen saavuttaminen edes ole kovin vaikeaa. ♥

2 kommenttia :

  1. Hieno postaus, sanoo Peace&Style blogin Ansku, joka ei jaksa kirjautua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos :) Tulipa kyllä avauduttua enemmän kuin pitkään aikaan :)

      Poista