maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulu

Hyvää iltaa! Olen tässä tunnin sisään kotiutunut joulun vietosta Etelä-Pohjanmaalta ja nyt luonnollisesti vähän väsyttää. Oli pitkät ajelut, kun käytiin Tampereella ensin Verkkokaupassa ja sitten Marian luona kahvittelemassa. Sittenkään ei vielä voinut ajaa suoraan Turkuun vaan täytyi vielä tehdä pieni mutka Lempäälässä. Yhtään hirviötä ei nähty mennessä eikä tullessa ja uudet talvirenkaat oli kyllä nappihankinta tähän talveen, sen verran paska keli tänään tuolla Etelä-Pohjanmaan puolella oli. Satoi ainakin Esterin perän kokoisia lumihiutaleita, jotka Alavuden kohdalla olivat ennemminkin räntäpalloja.

Noh, se siitä sääpäivittelystä. Perjantaina mennessä keli oli superhyvä ja ilman suurta tuskaa ajeltiin Seinäjoen kautta Vimpeliin. Siitä jo kirjoittelinkin kuinka etevästi rikoin puhelimeni näyttölasin Parkanon Shellin pihassa. Jotenkin tuntuu sitä katsellessa, että tää joulu oli aika kallis, mutta siitä lisää myöhemmin, katsotaanko ensin kuvat?

IMG_5995

IMG_6008

Vimpelissä oli lunta jopa vähän. Sitä satoi lisää jouluaatosta alkaen ja tänään alkoi jo vähän näyttääkin talvelta.

Mukanani olleen turkulaisen vuoden kohokohta on aina äitin keittämä riisipuuro, johon ne (äiti ja se turkulainen) sekaavat kinkkua! Kuulemma parasta sörsseliä, jota ovat koskaan syöneet. Tämä on puhtaasti alajärveläinen juttu. Aikoinaan äitinäitinäiti oli tehnyt lihapullia ja niitä sitten seattiin riisipuuroon. Itsehän nautin riisipuuroni kanelin kanssa.

IMG_6030

IMG_6032

IMG_6083

IMG_6087

IMG_6109

IMG_6114

IMG_6123

Trio Aivohalvaus muisti mua meikin fiksausaineella. Tää tuli tarpeeseen, sillä futiskuvaamiset vaatii meikiltä aika paljon ja minähän en ilman meikkiä kykene tallustamaan kentän reunalle! Ehkä pääsen jo tammikuussa testaamaan, mikäli nyt talvella jaksaa kriiseillä meikkijutuista.

IMG_6126

IMG_6132

Mähän olen urheilukuvaaja, mutta mun pikkuveli on äärettömän kiinnostunut tähtien ja revontulien kuvaamisesta. Hän hankki just hetki sitten uuden kameran ja onkin nyt päässyt leikkimään maaseudun pimeyteen välillä. Meillä kävi hyvä tuuri perjantaina, kun oli upeat revontulet.

Tänään kerkesin ajaa Virroille asti, kun muistin jättäneeni mun kamerajalustan Vimpeliin. Onneksi oltiin suunniteltu Verkkokaupassa käymistä ja niinpä ostin sieltä uuden vekottimen. Marialta taas nappasin hänen vanhat kamerasysteemit mukaani, joista tärkein itselleni on runko eli 5D Mark 2. En voi uskoa, että nyt vihdoin omistan täyskennon!! Tätä siis meinaisn sillä, että joulusta tuli aika kallis sen lisäksi, että se puhelin..

Joulu itse oli hyvin perinteinen vimpeläisittäin.. Syötiin kinkkua ja suklaata vuorotellen, käytiin Hallapurolla ja vietettiin aikaa. Kunnon miniloma. Huomenna taas töihin. En oo moneen vuoteen ollut töissä välipäiviä, mutta nyt halusin kerrankin olla. Kai mä sit joskus ens vuonna pääsen pitämään lomaa.

Toivottavasti joulut on sujuneet hyvin ruudun sillä puolen! Nyt kohti uutta vuotta! Enää 3 viikkoa ja sitten on futista!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti