tiistai 13. joulukuuta 2016

Mari 33

Mun postausaikataulut heittelee vähän miten sattuu, kun vasta nyt ehdin tulla kertomaan olleeni synttärisankari menneenä lauantaina. Tässä kyllä alkaa olla tuota ikääkin jo sen verran, ettei sitä nyt hirveästi huvittaisi huudella, mutta antaa nyt mennä. Tavallaan se kuitenkin kuuluu bloggausperinteisiin ilmoittaa syntyneensä joskus. Kukaanhan ei muuten olisi arvannut.

IMG_4934

Täytin siis 33 vuotta, hiphei! Harmaita hiuksia kasvaa niin kovaa tahtia etten usko mulla olevan enää nelikymppisenä mitään pigmenttiä päässä omasta takaa. Jotenkin toivon, että harmaat hiukset olisi joku tauti ja siitä voisi vaikka parantua, mutta ei se taida mennä ihan niin. Oivoi.

Noin muuten mulla kai menee ihan hyvin tän ikäjutun kanssa, sillä olen viime päivinä kuullut kuinka kukaan ei oikein usko mun olevan näin vanha kuin olen. Parhaat veikkaukset ovat olleet 23 ja 25, että noh, ihan kiva. Toivon kovasti tämän väärinluulemisen perustuvan ulkonäköön eikä henkiseen olemukseen.

IMG_4967

Jo viime viikon torstaina meidän jääkaappiin oli ilmestynyt skumppapullo. Uhosin kovasti aloittavani lauantaiaamun skumpalla ja olihan se sitten päivän toinen asia, jonka laitoin kurkustani alas. Ekana kahvi, sitten skumppaa.

IMG_4980

Lauantaille sattui osumaan meidän työporukan "pikkujoulut" eli käytiin syömässä Denniksessä ja sen jälkeen jatkettiin vielä iltaa baarin puolelle. Illan jatkamisen merkeissä törmättiin toiseen työseurueeseen ja siinähän se sitten menikin se yö. Kävin näyttäytymässä Vegasin tanssilattialla ja mietin sunnuntaina kuinka muka osasin jostain Robinin biisistä sanat silloin yöllä, kun päivisin en kyllä osaa.

Pian oonkin päässyt näkemään Turun kaikki olennaisimmat yökerhot, vaikka mä kyllä ajattelin vielä vuosi sitten niin, että mun baareilut on jo ohi. Tässä sitä nyt vaan taas ollaan ja mennään, joka viikonloppu jotain.

Eilen mulle sattui sellainen yksi juttu, joka sai mut huutamaan puhelimessa ja jonka jälkeen olisin halunnut mennä halaamaan jotain ihmistä, mutten voinut, koska olin töissä. Töiden jälkeen ennen kauppaan menemistä yritin snäpätä jotain vähän asiasta, mutta ei siitä mitään muuta tullut kuin itku. Huhhuh.

Tänään olen yrittänyt keskittyä kaikkeen siihen mitä olen tekemässä, koska en vain voi muuta. Huomenna saan julistaa koko maailmalle mitä tapahtuu, mutta en vielä. Olkaa siis kuulolla, en tiedä vielä mitä somea päivitän ekana, mutta todennäköisesti twitter ja snäppi ne nopeimmat!!

Kerrankin sain postata kuinka jotain tosi hienoa tapahtuu, mutta en voi vielä kertoa mitä ;D

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti