sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Miehen kuumuus on jokaisen omassa päässä

Jokainen ihminen on yksilö ja me koetaan tämä elämä omalla tavallamme. Tästä syystä me myös koetaan kohtaamamme ihmiset jokainen omalla tavallamme. Se on äärettömän suuri rikkaus.

Trio Aivohalvauksen (= minä, Maarit ja Hannatic) whatsappissa on syksyn aikana näkynyt niin paljon Gareth Balen persettä, että olen yrittänyt kovasti tasapainottaa tilannetta Tepsihöpinöillä. Olen alakynnessä, sillä Trio Aivohalvauksen kielinaiset ovat ihan lääpällään Baleen ja minä pyörittelen silmiäni kuinka kestään jalkapalloilijasta voi edes julkaista sellaisia kuvia. (Esimerkki.) Kun mä taas mainitsen jonkun nuoren Tepsijätkän, nuo 2 muuta whatsappryhmän osapuolta pyörittelevät silmiään ja siirtyvät seuraavaan aiheeseen.

IMG_5911

Jokainen varmasti tietää miten ihanalta tuntuu ihastua toiseen ihmiseen? Sitten siitä ihmisestä haluaa vain jauhaa koko ajan jollekin kaverilleen, eikö niin? Silläkin uhalla, ettei kaveria oikeastaan kiinnosta kovin paljon kuinka söpöt varvaskarvat sillä unelmien kesähääehdokkaalla on. Vai kiinnostaako?

Itse ymmärrän, ettei ketään kiinnosta mitä minä näen omassa miehessäni eikä mun myöskään tarvitse päästä yhtä syvälle jonkun toisen ihastuksessa. On hyvä pystyä olemaan onnellinen ystävän todellisesta ja oikeasta onnesta, jota hän käy läpi, mutta ei ole tarkoituskaan nähdä sitä samaa siinä ihastuksen kohteessa kuin hän itse. Muutenhan tilanne olisi aika hirveä?

IMG_5913

IMG_5914

Kaikesta huolimatta on tärkeää saada puhua niistä söpöistä varvaskarvoista ja maailman ihanimmista rintalihaksista, koska sitähän varten ystävät ovat. Ei kaiken tarvitse aina kiinnostaa niin paljon ja tilanteen voi ottaa oman kuuntelutaitonsa kehittämisen kannalta, sillä sekin on arvokas taito. Toisaalta ihminen kyllä löytää aina jonkun, ketä kiinnostaa joku tietty aihe, kuten Maarit ja Hannatic voivat yhdessä pohtia Balen täydellisesti muodostuneita reisipaloja. Mää ja eräs tepsiläinen taas puhutaan yhteistä kieltä siitä millaisia reisipaloja meidän kentillä liikkuu.

IMG_5916

Postauksen kuvissa vilahtaa henkilö, josta en kai puhu paljon juuri siksi, etten oikeastaan usko siitä olevan kellekään toiselle niin suurta iloa kuin minulle itselleni. Ei kenenkään tarvitse ymmärtää miksi hiljainen koodari toimii loistavasti toiseksi osapuoleksi meikäläiselle jakamaan arkea, jossa käydään töissä ja vapaa-ajalla harrastetaan omia juttujamme. Koodari atk-juttuja ja minä futisjuttuja. Ollaan molemmat oman elämämme taiteilijoita, toinen musiikillisesti ja kielellisesti älykäs ja toinen taas valokuvauksellisesti. Toista kiinnostaa avaruus ja toisella on avaruusäly (tästä lukemaan eri älykkyystyyppejä). Täydennämme toisiamme.

Nyt arvon naiset (miksei miehetkin), kertokaapa mitä kaikkea ihanaa teidän elämänne rakkaudessa on? Oletko juuri nyt äärettömän ihastunut?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti