maanantai 5. joulukuuta 2016

Urheilukuvauksen perusasiat

On jo yli kuukausi siitä, kun olen viimeksi kuvannut urheilua. Olen jotenkin jäänyt fiilistelemään mennyttä jalkapallokautta siinä määrin, etten vain ole ollut valmis tekemään syrjähyppyä jääkiekkoon tai salibandyyn. Sen sijaan Maaritin halusin laittaa juoksemaan ja ottaa siitä kuvia. Ilmeisesti aika hyvin jo tulee selkärangasta liikkeen pysäyttäminen, kun tilanne oli kovin kotoisa siinä Paavo Nurmi Stadionilla zoomiputki kädessä.

IMG_4071

IMG_4254

Kun tuli mun vuoro poseerata, tajusin etten voi vaan lähteä juoksemaan vaan täytyy ensin valmistella kameran nappuloita painelemassa oleva bloggaajakollega. Kysyin onko hän valmis ja sitten piponi alla raksutti mitä mun täytyy sanoa, jotta Maarit pystyy samaan kuin minä.

IMG_4346

Minusta urheilun kuvaaminen on oikeasti aika yksinkertaista. Sanoin kai jotain tällaista ääneen: "tarkenna muhun, paina nappula pohjaan ja seuraa mua".

Siinä se oikeasti on! Tarkenna kohteeseen, sarjatulita ja seuraa kohdetta koko ajan.

IMG_4370

Esimerkiksi jääkiekossa yritän edes jotenkin pysyä kiekon perässä ja sitten sarjatulitan sitä pelaajaa, joka kiekkoa huitoo eteenpäin. Se on usein aika vaikeaa, koska kiekko hukkuu siihen jäähän ja pelin tempo on ihan saaterin nopea. Tiedän, että kohdallani kyse on myös harjoituksen puutteesta.

Taitoluistelun kuvaaminen on vaikeaa, ellei osaa luistelijan ohjelmaa ulkoa, sillä kaikessa urheilussa tekniikan hallitsemisen jälkeen avainasemassa on ennakointi. Siksi joukkueurheilulajit ovat ns. helppoja, koska niissä toistuu sama kaava.

Jalkapallossa taas seuraan palloa ja tarkennan pelaajaan, joka siinä on kiinni. Sitten vain sarjatulitan. Kuvissa on horisontit usein miten sattuu, mutta sitä varten on kuvankäsittely. Horisontti on pakkomielteeni: sen täytyy olla suorassa tai edes jossain linjassa. Tärkeintä on, että pelaajasta olisi mielellään jokainen ruumiinosa samassa kuvassa. Sen tavoittelussa ei todellakaan voi ajatella miten päin horisontti on.

IMG_4460

Teknisesti urheilukuvaamiseen ei tarvitse kuin tarpeeksi nopean suljinajan. Juokseviin ihmisiin riittää aivan hyvin 1/1000. Sillä minä menen aika pitkälti kesät ja talvet. Tänä vuonna olen antanut kameran aina arpoa mulle ISOn, vaikka muuten menen manuaalilla. Joku kuvaaja haukkoi henkeään joskus tämän kuullessaan, mutta olen ihastunut tähän ratkaisuun aika syvästi.

Mielestäni se oli hyvä idea, sillä näin jälkikäteen viime kesän kuvia uudelleen selatessa ja tehdessä, olen monta kertaa kiitellyt itseäni siitä, kun olen vihdoin oppinut valottamaan oikein. Se vain pelastaa kaikki kuvat.

IMG_4555

1/1000, AI SERVO, sarjatulitus. Sitten seuraa kohdetta ja se on siinä. Maarit onnistui ainakin just hyvin näillä ohjeilla!

IMG_4690

Maaritille tosin kävi näissä kuvissa sama kuin mulle usein kesällä Sigman kanssa. Kohteen jalat nimittäin saattoivat jäädä pois osasta juoksukuvista, mikä johtuu lähinnä siitä, että zoomiputki on painava. Itselläni Sigman kannattelu oli alkuun niin raskasta, että pelaajilta jäi välillä pois pää ja seuraavasta kuvasta jalat (ei pysy perässä tasaisesti toisen liikkeessä). Onneksi sekin on vain tottumiskysymys. Sigman kanssa joudun kyllä edelleen taistelemaan ja tarviikin ehkä tosiaan vähän treenata habaa, mutta tuo 70-200 mm, jota käytimme eilen, ei tunnu mulla enää missään.

Harjoitus tekee mestarin :)

Ps. Meitsin juoksuasussa kaikki on eriparia! Pipo on merkkiä Luhta, ostin sen joskus jonain vuonna jostain alelaarista (mut en mä ton tupsun kans lähtisi sellaiselle oikealle juoksulenkille). Kaulassa mulla oli joku härpätin,  koska Turussa ei pärjää edes kesällä ilman kaulahuivia. Takki on äitin vanha Umbro (onko sellasta merkkiä enää edes olemassa?!) ja olen yrittänyt etsiä jostain uutta tuulitakkia kovasti (tarvin vaihtelua). Housut on Ginasta ja kengät ah niin ihanat New Balancet.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti