sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Ratkaisu asukriiseihin: kapselipukeutuminen

* postaus sisältää mainoslinkkejä

Olen tällä viikolla tuijotellut Caps Lookin Iina Lappalaisen ilmaisen Vaatekaappi-workshopin videot läpi henkisesti valmistautuen seuraavaan raivausprojektiin, joka tulee olemaan kaikista haastavin, vaikein ja todennäköisesti eniten aikaa vievä. Se mun varsinainen vaatekaappi tai oikeastaan huone. Se on sellainen pieni koppero tuolla yhden käytävän päässä. Ovea koristaa luonnollisesti TPS:n pelipaita. Sen kopperon sisältö on aikamoisen sekaisin juuri nyt.

Kyllähän minä silloin tällöin vaatekaappini olen siivonnut, mutta sisältäessään liian paljon vaatteita se menee jälleen sekaisin todella nopeasti. Nyt kaappini on ollut jo todella pitkään mullin mallin ja pukeutumiseni kulmakivet ovat olleet toimivat farkut sekä 4-5 eri yläosaa, joita olen pyörittänyt päälläni viikosta toiseen. Se on muuten ihan hyvä homma, mutta mua on mietityttänyt onko ok säilyttää näitä vaatekappaleita olohuoneen sohvalla sen sijaan, että ne asuisivat vaatekaapissa. Ei välttämättä?


On siis tullut aika käydä vaatekaapin kimppuun. En vielä tiedä milloin ehdin aloittamaan projektin, mutta toivottavasti pian. En myöskään oikein tiedä miten tällä kertaa kävisin kaapin kimppuun, joten ajattelin ottaa selvää millaisia vinkkejä Vaatekaappi haltuun kapselipuvustolla -verkkokurssi (saan kurssin yhteistyönä) tarjoaa.

Periaatteessa varsinaiset asukriisit eivät ole minun suurin ongelmani pukeutumisessa vaan lähinnä vihaan sekaista vaatekaappiani. Tykkään pukeutumisesta ja mulla aika harvoin on mitään asukriisiä, koska olen fiilispukeutuja. Aamulla puen päälleni sen kokonaisuuden mikä tulee mieleen ja viime viikkoina se on ollut tyyliä "en tänään laita tätä hupparia, koska se oli eilen, laitankin siis tän neuleen ja ton hupparin joskus ensi viikolla taas". Olen toki utelias sen suhteen millaista tehokkuutta (ja rahan säästöä, kun ei osta enää turhaan jo sitä, minkä omistaa) omaan pukeutumiseen voi saada, jos tosissaan pystyy hahmottamaan koko vaatekaappinsa sisällön aina.


Mites sun vaatekaappi, pysyykö se järjestyksessä? Koodilla kapsmari10 saat 10 euroa alennusta 27.11. alkavasta Caps Lookin Vaatekaappi haltuun kapselipuvustolla -verkkokurssista!

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Menestys on paras kosto vai tarviiko sitä nyt niin edes kostaa?

* postaus sisältää pari mainoslinkkiä

Olin pari vuotta sitten hieman väsyneempi ihmisraukka kuin nykyelämässä. Mulla oli juuri ollut jonkin verran vastoinkäymisiä, joista olin paranemassa hiljalleen. Kun näin Ginassa myynnissä paidan tekstillä success is the best revenge, mun oli pakko ostaa se. Se kuvasi sillä hetkellä tunnelmaa niin täydellisesti. Se oli todellinen voimapaita, se sai mut ajattelemaan että mä näytän vielä prkl.


Todellisuudessa se näyttäminen ei ole ollut kovin nopea prosessi. En ole saanut mainetta ja kunniaa niin paljon kuin kiukuspäissäni olin ehkä kuvitellut vielä joku päivä saavani. Sen sijaan olen tainnut parantua jo kokonaan pitkäaikaisesta stressistä ja saada enemmän kiinni elämän päivittäisistä askareista.

Paranemisen huomasin nyt syksyllä siitä, ettei tämä paita enää anna sellaista voimaa kuin aiemmin. Silmissäni ei enää kiillä kosto enkä tiedä mitä kaikkea ajattelen menestyksestä. Tavallaan takaraivossa kutkuttelee, että enemmän pitäisi tehdä asioita päivittäin kohti jotain, mutta ennemmin tähtään unelmiin kuin varsinaisesti menestykseen.


Osuvampi teksti paitaani siis voisikin olla tällä hetkellä dreams don't work unless you do ⭐ tai I need space, koska ystäväni välillä vihjailevat meikäläisen olevan kotoisin jostain ihan omalta planeetalta maan sijasta 😉

maanantai 13. marraskuuta 2017

Päivän parhaat jutut

* postaus sisältää mainoslinkkejä

Koska mieleni on ollut musta kuin tämä marraskuu tässä nyt, ajattelin listata tän päivän parhaat hommat. Että ei tämä nyt ihan pelkkää paskaa ole. Kai.


Ensinnäkin innostuin taas hieman arkimeikkaamisesta. Olin tähän asti koko syksyn töissä pelkän ripsarin ja kulmakarvavärin varassa, mutta nyt kiinnosti muukin meikkaaminen. Mun Smashboxin primer + meikkivoide -yhdistelmä oli jotenkin niin kiva perjantaina, että halusin alkaa taas käyttämään meikkivoiteita enemmänkin. Jei!

Tykkään myös siitä, kun mun hiukset on jopa vähän kasvaneet.


Aloitin mun päivän käymällä ekaa kertaa Turun poliisilaitoksella. Vihdoinkin mä sain aikaiseksi hankkia passin! Olen vältellyt sitä jo noin 3 vuotta ja nyt yhden työkeikan takia oli pakko hankkia. Mun edellinen passi oli mennyt vanhaksi niin kauan sitten, että piti käydä tunnistautumassa. Oli hauska tentti. Kannatti varmaan myös ilmoittaa siinä poliisiasemalla näyttävänsä passikuvassa ihan rikolliselta.


Vaihdoin petivaatteet! Meitä odottaa tuolla koko sängyllinen puuvillasatiinia, ai että! Mun oli pakko hankkia myös lakana puuvillasatiinia ja tää on nyt eka kerta, kun pääsen kokeilemaan kotioloissa kuinka kiva tuollaiseen sänkyyn on sukeltaa. Puuvillasatiniisia lakanoita myydään ainakin Elloksella kuin myös puuvillasatiinisia pussilakanoita, mikäli sellaiset kiinnostaa. Suosittelen ainakin, ihana materiaali!

Myöhemmin tänään kävin vielä osteopaatilla. Nyt mulla on taas muusta ruumiista irtaantuneet lavat ja olkapäät. Elämä on niin paljon parempaa, kun fyysiset ominaisuudet ovat kunnossa.

Ehkä mä voitan tän marraskuun vielä. Onk linjoilla muita marraskuun vihaajia?

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Aina ei mee ihan putkeen

* postaus sisältää mainoslinkin

Joskus vuosia sitten mun elämässä oli yksi ihminen, jota mietin jo ihan alusta asti mitä hän muka oikein haluaa ja miten hän muka haluaisi hengata mun kanssa. Kuulostaako huonolta itsetunnolta? No sitä se ehkä oli vähän, mutta mä myös tunnen ihmisistä onko ne mun seurassa ihan tosissaan vai jostain käsittämättömästä syystä, jota en vain keksi. Varmaan aika moni huomaa ihmisistä tällaiset, eikö? Jos mulle tulee fiilis, etten tiedä mikä juttu, mä kulutan sen ihmissuhteen väkisin loppuun tavalla tai toisella. Joku älykäs kai vaan ignoraa tuollaiset, mutta mun on väkisin tiedettävä missä mennään, jotta pääsen eteenpäin. Niinpä tuolloin vuosia sitten toinen tapahtuma johti toiseen ja lopulta tuo ihminen sai hyvän tekosyyn laittaa mun kanssa välit poikki kokonaan. Se oli nimenomaan tekosyy, sillä mä en ollut tehnyt mitään erityistä vaan siinä oli väärinkäsityksiä. Se todennäköisesti oli meille molemmille helpotus, ettemme ole olleet missään tekemisissä tuon jälkeen, meidän elämien ei kuulunut kuulua yhteen.

Tänään olen miettinyt tuota vuosien takaista tapahtumaa aika paljon ja yrittänyt tunnistaa samoja tunteita. Että tuntuuko nyt just siltä kuin silloin vai kuitenkin vähän eriltä. Olen myös miettinyt jälleen ihmisten käytöstä ja sitä miten mun itseni kuuluisi käyttäytyä joidenkin ihmisten kanssa. 😀 Kevyt sunnuntai siis täällä meneillään!


Mun piti tänään kirjoittaa mukavan kepeä höpöttelypostaus, mutta ei tosiaan irtoa. Isänpäiväkin ja kaikki 😀

Ei auta kuin toivoa huomisen olevan parempi. Kevyenä muistutuksena, että huomenna alkaa vaatekaapin järjestely -workshop! Täältä mukaan! Siivoaminen ainakin taitaa auttaa tällaisten pimeiden ajatusten kanssa, joten ei yhtään huono hetki tuon workshopin alkamiselle.

lauantai 11. marraskuuta 2017

TPS:n nousujuhlat

Elämä ennen ja jälkeen nousujuhlien - molemmissa on oma tunnelmansa. Ennen nousujuhlia maanantaina vielä kuvittelin selviäväni viikosta ilman asukriisiä, kunnes eräänä iltana vähän testailin mekkoja ja totesin kriisin tulevan kuitenkin. Kun käyttää suurimman osan vuodesta farkkuja eikä ole treenannut reisipalojaan pitkään aikaan, saattaa elämää lyhyemmän hameen käyttäminen tuntua mukavuusalueelta poistumiselta noin yhtäkkiä. Ei kuitenkaan auttanut kuin kerätä rohkeus ja poistua kotoa toivoen mekon pysyvän paikoillaan.

Muutenkin sitä jotenkin kaipasi rohkeutta ennen bileitä. Olihan tuossa taas jo monen viikon tauko ilman TPS-yhteisöä. Äitikin kyseli kenen kans mä meen sinne enkä mä osannut sanoa kuin "Tepsin". Vähän vaikea selittää, että vaikka menee yksin, ei kuitenkaan mene yksin, koska TPS.



Bileet alkoivat siis kasilta. Syötiin, kuunneltiin toimitusjohtaja Kähkösen puhe, Laurikaisen ja pelaajien haastatteluja sekä ihailtiin Tumperon koosteita. Ai että.

Juotiin myös skumppaa, viiniä ja muita virvokkeita, jaettiin palkintoja ja tanssittiin.





Bileet olivat muuten ihan hyvät, mutta erikoista oli se, ettei W. Peltola tanssinut pöydällä tällä kertaa.

Kävin myös muutamia keskusteluja mun kuvausmieltymyksistä ja jotenkin olin aistivinani, että kansa on jo kyllästynyt pelkkään Blunkkaan ja Jakoseen. Että enemmän Hyyrystä ja esimerkiksi huoltaja Elmerantaa.

Ilman kyyneleitä en selvinnyt näistäkään TPS-kekkereistä, sillä Tumpero piti siitä hyvin huolen. Illan viimeinen video Hyyrysestä oli meitsille liikaa. Onneksi olin varautunut tähän ja ripsarini kesti koitoksen hyvin. Nyt en ehkä haluaisi hetkeen vuodattaa kyyneleitä minkään jalkapalloon liittyvän takia, eikä toivottavasti tarvikaan, kun eiköhän tässä ole pari kuukautta hieman hiljaisempaa tuon lajin suhteen.


Siinä meikäläisen nousunaama eiliseltä ennen kekkereitä. Harmittaa, kun en ottanut mitään selfietä siellä itse bileissä, sellainen olisi jotenkin sopinut paremmin tähän postaukseen. Ei mulla ole mun mekostakaan mitään parempaa kuvaa, vaikka se oli kyllä aika kiva kaikessa lyhyydessään.

Jälkeen kekkereiden ei onneksi ole kuvamateriaalia. Olin varmaan aikamoisen räjähtänyt (vähän ehkä kirjaimellisestikin sattuneista syistä) ja kun lampsin yksinäni keskeltä Turun toria kohti takseja, joku mies sönkötti mulle enkuks, että oota oota. Olin muutenkin vähän närkästyneellä tuulella, joten tuli sillekin ukkelille tehtyä aika selväksi kuinka paljon mua kiinnostaa. Tiuskaisin GO AWAY hänelle ja jatkoin matkaani. Nyt tämä jo vähän naurattaa, mutta oli se kyllä taas sellainenkin seikkailu koko kotimatka. Taksikuski oli joku maailman onnellisin saadessaan mut kyytiinsä, jotain hän höpötteli kauniista naisesta ja illan viimeisestä ajosta, voi luoja.

En edes aina mene taksilla kotiin, mutta joku vaisto käski niin tekemään tällä kertaa. Yleensä vain kipitän kävellen jokirantaa pitkin ja usein silloinkin saa olla tiuskimassa ihmisille. Viimeksi joku kyseli kyytiin ja jäin vaan miettimään, että kuka ihme tässä maailmassa ikinä menisi aamuyöllä pimeässä Turussa kenenkään tuntemattoman kyytiin?

Enivei, pääsin kotiin lopulta joskus viiden pintaan ja kun vanhuus iskee, heräsin ysiltä aamulla enkä saanut enää unta. Söin ja pakotin itseni nukkumaan kunnolla päivällä. Olen herännyt tähän maailmaan uudestaan tänään neljältä ja nyt luulen jääväni henkiin. Kiitos jälleen kerran TPS kivoista bileistä ja kiitos myös kaikille juttukavereille!

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Keskiviikon kuulumiset

Sitä ollaan jo keskellä viikkoa. Mä en oikein ole varma tykkäänkö mä keskiviikoista yleisesti. Tämä on sellainen välitila ennen loppuviikkoa. Torstai on jo paljon mukavempi, koska sitten on pian perjantai ja sitä paitsi tv:stäkin tulee torstaisin pal enemmän kaikkea katsottavaa.


Tänään on kuitenkin ollut ihan ok päivä. Käytiin Maaritin kanssa puhumassa kuulumiset (töitä, töitä, töitä) läpi ja kierrettiin kaikki olennaiset vaatekaupat läpi. Ei löydetty mulle mekkoa perjantain juhliin, joten joudun menemään sillä, mitä olin muutenkin ajatellut.

Siinä mekossa, jota ajattelin, ei muuten ole mitään vikaa, mutta se on vain vähän lyhyt edestä. Sillä tavalla, että jos nostaa kädet ylös, saattaa näkyä asioita. Täytyy siis pitää kädet alhaalla. No ei vaan, on mulla alushame olemassa. Ei hätää.


Ai mitkä bileet perjantaina? Tietysti TKOMV-bileet eli TPS:n nousujuhlat ja kauden päätös ja mitä näitä nyt on. Ensin syödään ja sitten kyynel silmässä katsotaan Tumperon kausikoostetta. Viime vuoden kokemuksen perusteella se kyynel kyllä vierähtää poskelle asti, Tumperon koosteissa on sellainen jännä taika. Kaiken kaikkiaan siis erittäin iloinen juhla tulossa! 😉

Tepsin bileet tarkoittaa myös sitä, että mä saan vielä kerran tänä vuonna pitää kiinni futiksesta mun elämässä. Näiden kekkereiden jälkeen iskee tyhjyys. TOSIN tänä talvena futsal tuntuu tarjoavan kaikenlaista jännää täällä Turun seudulla tai siis toisin sanoen mä tunnen jo sen verran turkulaisia, jotta niistä riittää moneen eri divariin ja näin ollen mulla on siis 2-3 eri futsaljoukkuetta, joiden matseja voisi käydä katsomassa, jos vaan aikataulut toimii. Futsal 💖 18.11. Samppiksessa TPK-FC Seinäjoki 😳😳😳 FC Seinäjoki nousi Futsal-Ykköseen ja ovat tosiaan tulossa Turkuun pian! Pakko nähdä! Mikään ei ole parempaa kuin seinäjokinen futsaljengi! Tässä video vuodelta 2010, kun taisin olla ekaa kertaa futsalkatsomossa. Siitä se sitten lähti.

Nyt iltapalaa! Palataan asiaan viimeistään sunnuntaina taas!

kuva meitsistä: Maarit

maanantai 6. marraskuuta 2017

Koti järjestykseen osa 1: kengät (ja nettikurssivinkki!)

*postaus sisältää mainoslinkkejä

Tämä ei taaskaan ole mikään kovin seksikäs blogitunnustus, mutta en ole koskaan elämässäni ollut järin siisti saati järjestelmällinen vapaa-ajallani. Sen kaikki minut tuntevat ihmiset tietävätkin, ainakin ne, jotka ovat käyneet mun luona. Lapsena kyllä siivosin huonettani joskus jopa ihan viikoittain, mutta ongelmani jo silloin oli se, etten koskaan palauttanut käyttämiäni tavaroita paikoilleen. Niinpä huone sotkeentui aina uudestaan ja joka kerta sen siivoaminen oli samanlainen urakka.

Tämä vaimopisteitä vähentävä ominaisuus on seurannut perässä tähän päivään asti. Siivosin juuri perjantai-iltana esimerkiksi olohuoneen pöydän, mutta mitä sille kuuluu nyt, parin päivän jälkeen? Noh, 3 teemukia, tyhjä pahvipakkaus, yhden lääkkeen tuoteseloste, apteekin tyhjä pussi, talouspaperirulla, lähes tyhjä cokispullo, silmälasit, avaimet..

Hiljalleen vuoden sisällä olen alkanut kuitenkin päästä niskan päälle tässä kotini putsaamisessa. Ensin on pitänyt noin puoli vuotta henkisesti valmistautua tavaran hävittämiseen ja nyt, kun futiskausi on ohi, mulla on pari kuukautta aikaa hoidella loputkin kamat eli toisin sanoen jäljellä on pahin: kengät, asusteet ja vaatteet. Kaikki, mitä raahasin Seinäjoelta Turkuun pari vuotta sitten todetakseni, että ihan liikaa sitä tavaraa silti on.


Tuossa on kenkäkasa viikonlopulta. Sen verran konmaritin, että kasasin kaikki kenkäni samaan läjään ja sitten aloin käydä läpi. Tein 4 kasaa. Kesäkengät, talvikengät, pois heitettävät kengät ja parittomat kengät. Jep, muilla on parittomia sukkia, mulla parittomia kenkiä. Jossain täällä asunnossa on siis joku jemmasäkki vielä kenkiä, mutten ole keksinyt missä. Ehkä ne tulevat vastaan sitten, kun alan käydä vaatteita läpi.

Kenkieni kanssa mun ongelma on ollut niiden säilyttäminen sen lisäksi, että niitä saattaa olla naisellisella tavalla aika paljon. Näin yhden vanhan kuvan joku aika sitten mun Seinäjoen Larvakujan asunnosta, jossa mulla oli Jyskistä hankitut kenkähyllyt päällekkäin ja kengät hyvässä järjestyksessä ja jäin miettimään mihinköhän hävitin ne hyllyt. Eivät nimittäin ole uudestaan hankittuna mikään halpa ostos. Ne olivat vain puun väriset ja mua tietysti houkutti valkoinen, joten siinä mielessä ei haitannut. Sopivasti sattui nyt viikonloppuna olemaan alennuksessa Jyskissä ne valkoisetkin kenkähyllyt, joten minä kävin hakemassa sellaisia meidän eteiseen. Olen saanut kasattua jo pari hyllyä ja asentanut ne paikoilleen. Tästä tulee hyvä!



Noissa hyllyissä on tosiaan tuollaiset puutapit ja ne on tarkoitettukin, että niitä voi kasata niin monta päällekkäin kuin vain haluaa. Minä ajattelin tuohon laittaa ainakin 3 päällekkäin ja senkin jälkeen jään miettimään onko se vähän liioittelua.

Marraskuu on hyvää aikaa järjestellä tavaroita ja hävittää ylimääräisiä. Sopivasti tässä kuussa pääsee tutustumaan Caps Lookin ilmaiseen Vaatekaappi Workshopiin, jonka tarkoitus on auttaa ihmisiä saamaan joku järki vaatekaapin sisältöön. Tuon parempaa kurssia ei voisi ainakaan meikäläiselle olla!! Jos isäni lukisi tämän postauksen, hän varmaan huokaisi helpotuksesta, kun vihdoin tytär on päättänyt alkaa hävittää vaatteita.

Jos teikäläisen vaatekaappi kaipaa myös järjestelyä tai aihe muuten vaan on kiinnostava, rekisteröidy workshopiin sinäkin! Tulen raportoimaan tämän projektin etenemisestä vielä marraskuun aikana, joten laita myös mun blogi seurantaan facessa tai bloglovinissa.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

E-urheilua kuvaamassa

Ne, jotka minun tekemisiäni ovat seuranneet vuosia, muistavat hyvin mun nörttimenneisyyden. Ensin World of Warcraftia ja sitten pitkään World of Tanksia, peliporukoiden miittejä ja pelislangia. Kunnes kone hajosi tai muuten vaan jalkapallon kuvaaminen vei enemmän aikaa.

Wowittamisen lopetin, kun olin huipulla eli syystä tai toisesta loistin damagemeterin kärjessä raideilla (tällainenkin hetki mun peliuralla joskus oli) ja peli oli aika pitkälti koluttu loppuun asti. Tuli uusi lisäosa, pandat, mutta jotenkin ei enää jaksanut levelata. Koko peli oli muuttunut, mutta silti sitä samaa. Ei myöskään enää ollut niitä samoja tuttuja ihmisiä kenen kanssa olin pelannut, en jotenkin kokenut kuuluvani porukkaan.

Tankkipeli se myöskin kuivui kasaan jotenkin. Uusia pelejä tuli niin kovalla tahdilla ja porukka lähti pelaamaan niitä mieluummin kuin jyysti samaa vanhaa. Muistaakseni mulla myös meni kone rikki jossain vaiheessa tankkipeliuraa, joten se vaan jäi, vaikka myöhemmin mies hoitelikin mulle pelikuntoisen koneen jostain hänen vanhasta koneestaan. Tankkipelissä mun suurimmat saavutukset on kai olleet miesporukan komentaminen (aina ei kyllä tainnut tulla voittoa), rahasta pelaaminen (mun rooli oli istua puskassa tier1 tankilla) ja edellä mainitun miehen löytäminen (hän oli kuulkaa suuri johtaja yhdessä klaanissa ja se oli muuten meitsille vihollisklaani aikojen alussa, nyt täällä on elelty sulassa sovussa jo monta vuotta).

Tässä syksyn aikana päädyin kerran tilanteeseen, jossa pääsin näkemään vihdoin miltä Overwatch näyttää. Kuten arvelinkin, ihan järjettömän sekavan oloinen hässäkkä, jossa pelaajalla täytyy olla mielettömän hyvä reaktiokyky ja korvien välissä jotain toimintaa. Pääsin itsekin tietysti testaamaan, mutta vaikeaahan se tällaiselle tietokoneella pelanneelle oli, kun ei ollut mitään tuntumaa pleikkaohjaimeen ja ylipäätään tietenkään koko peliin. Muutenkin olen tunnettu siitä jo tankkipelin puolelta, että jos ratkaisu on mun käsissä ja kaikki riippuu siitä osaanko mä tähdätä ennen kuin ammun, kusen sen varmasti. Niin osaapa sitten keskittyä siinä, kun nappulat on hukassa ja ympärillä vilisee koko ajan jotain toimintaa.

Yksi asia vain jäi mieleen tästä Overwatch-illasta. Kun peli käynnistyi, tuli ruutuun Blizzardin logo ja mä huokasin kuinka ikävä mulla on ollut sitä logoa. Blizzardia, wowia, Orgrimmaria.

Meni viikko ja toinenkin, kunnes eräänä päivänä surffasin battle.netiin tutkimaan mun tiliä. Jotenkin sitten kävi niin, että ostin wowin uusimman lisäosan ja samana iltana tietysti sitten peli tulille. Ihan ongelmaton tämä lähtö ei ollut, sillä hätäännyin, kun mun vanhaa hahmoa ei löytynyt oikein mistään. Jouduin pistää game masterille viestiä ja hän oli kyllä maailman paras asiakaspalvelija. Hän rauhoitteli mua, että lataa nyt se koko peli ja katsotaan sitten missä se sun maagi oikein luuraa. Kun lataaminen eteni, hän oli jo tarkistanut, että on se tallessa ja hyvältä näyttää. Tämä keskustelu oli mun erikoisimmista keskusteluista hetkeen. Olin oikeasti ihan hädissäni ja kerkesin jo miettiä kuinka mun 10 vuoden työ on valunut ihan hukkaan, jos joku onkin dellannut koko hahmon. Sieltä se noita-akka sitten löytyi kuitenkin ja nyt olen saanut kirmailla pandalandiaa läpi, kun en sillon 4 vuotta sitten jaksanut sitä suorittaa.

Aika pitkä alustus, mutta tästä kaikesta päästään siihen, kun meillä täällä Turussa oli lanitapahtuma tuossa syyslomaviikolla. Akkresin sinne, koska mua kiinnostaa e-urheilun kuvaaminen luonnollisesti johtuen tästä mun omasta pelihistoriasta.




Kävin kääntymässä Grail Questissa torstai-iltana, kun kävin hakemassa pressipassin. Mikään suuri kuvasaalis ei siltä illalta ole, sillä hallissa oli aika hiljaista. Ei ollut mitään suurta yleisöryntäystä, mikä vähän ihmetytti ja jäin tietysti toivomaan, että perjantaina porukkaa olisi enemmän.

Perjantaina olin osteopaattihommien jäljiltä ihan rikki (tai siis juuri korjattu) enkä olisi millään jaksanut lähteä kuvaamaan, mutta halusin silti, koska tarjolla oli Overwatch-finaali. Pääsisi kuvaamaan ihan oikeaa e-urheilua.







Kovin kummoisia näistä mun Overwatch-finaalin kuvista ei tullut, sillä tajusin taas kuinka tärkeää urheilukuvauksessa on tuntea laji, jota kuvaa. Ja e-urheilussa tuntea se peli, jota finaalissa pelataan. Onneksi olin edes kerran saanut katsoa vierestä Overwatchin pelaamista, muuten olisin ollut vieläkin enemmän pihalla. Se parin matsin näkeminen ei silti tietenkään ollut riittävästi, koska ei oikein osannut arvioida missä kohdassa pelaajien naamoilta saattaisi näkyä muutakin kuin pelkkää keskittymistä. Jos olisi tiennyt mitä kuvaa, olisi voinut saada tuuletuskuvia.

Vaikka olinkin väsynyt, oli hyvä, että menin kokeilemaan e-urheilun kuvaamista. Nyt on jonkinlainen ajatus lajin kuvaamisesta ja jos joskus vielä päädyn kuvaamaan tällaisia pelihommia, osaan ainakin perehtyä paremmin pelattaviin peleihin.

Kun oltiin lähdössä pois, vastaan tuli tutun näköinen miekka. Olin ihan varma, että se on joku wowijuttu ja niinhän se olikin. The Lich King, hrr.



Jos mäkin harrastaisin cossaamista, pukeutuisin mun noita-akaks. Hiton siistit kuteet hänellä tällä hetkellä. Olisinpa vieläkin oman wowiurani huipulla ja päällä olisi vähän parempaa seppälää, kuten joskus kauan sitten kunnon epic-gearit. Se yksi ilta Overwatchin parissa sai mut sitä paitsi muistelemaan sitä hetkeä, kun toi mun maagi heräs hautakammiosta. Muistan sen kuin eilisen, vaikka siitä on jo yli 10 vuotta aikaa.

Jotenkin sitä elämästä puuttuu jotain, jos ei pelaa. Niinpä täytyy yrittää levelata maagi wowissa ja olisi kiva, kun törmäilisi vanhoihin pelituttuihinkin. Vähän on se Overwatchikin jäänyt hampaankoloon, sitä pitäisi vielä kokeilla joskus lisää!

lauantai 4. marraskuuta 2017

Mulla on liian kallis maku

* postaus sisältää pari mainoslinkkiä

Mulla on 2 tapaa selata nettikauppojen tarjontaa. Toinen on se, kun järjestän alen puolelta kaiken halvimmasta kalleimpaan ja toinen se, kun selaan tuotteet siinä järjestyksessä miten sattuvat tulemaan. Näistä jälkimmäinen on pirullinen siinä mielessä, että aina kun näen jotain ihanaa ja silmää eniten miellyttävää, se tuote on yleensä jotain design-kamaa ja hinta sen mukainen. Ja tämä siis toistuu oikeasti ihan aina. Ristuksen rasittavaa!!

Ei mulla ole 400 euroa hassuun mekkoon eikä 300 euroa ryhdikkääseen bleiseriin. Saati edes 200 euroa hienoon raitapaitaan. Uuden lompakonkin tarvisin, mutta 100 euroa pienestä palasta nahkaa?

Näistä ottaisin 420 euron leopardikuvioiset nilkkurit.

Tämä tuli mieleen torstaina selatessani uusinta Gloriaa. Jäin miettimään rahaa, materialismionnea ja säästämistä. Jos säästäisin enemmän ja ostaisin harkitummin, kuinkahan pahalta tuntuisi ostaa kalliimpaa merkkikamaa? Onko merkki vain hyvin ihmisten mieliin markkinoitu brändi vai saako useammalla satasella tosissaan laatua?

Kuten näkyy, mulla ei ole muotibloggaajaksi mitään asiaa tällä tietämyksellä. Mun maalainen mielipide merkeistä on se, että hinnoissa on paljon ilmaa. Asiaa ei auta se, kun tv:ssä tehtiin tällä viikolla juuri testi, jossa ihmiset maistelivat esim. juustoista ja viineistä sekä merkkituotteen että vastaavan halpiksen tekeleitä ja sokkona suurin osa äänesti halpistuotetta paremmaksi kuin merkkituotetta. Ruuassa tosin juurikin korkeampi hinta vaikuttaa ihmisen mieleen sillä tavalla, että se kalliimpi muka maistuisi paremmalta kuin halvempi. Ehkä muodissa tilanne on hieman eri, kun vaatteita ei syö kuin koit ja turkiskuoriaiset.

Lopputulemana omille mietinnöilleni muodin puolesta taidan päätyä ratkaisuun, jossa vähemmän on enemmän määrässä, mutta vaate saa maksaa enemmän, mikäli silmäni on sitä mieltä. Jos siis omalla mittapuullani kallis vaate on musta se kaikista hienoin, sitten kai säästän sitä varten ja hankin sen.

Mites te? Onko hinnalla väliä vaatteissa ja asusteissa?

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Pian terveenä

Sain just ruuan tehtyä (pitäisi joskus kai jakaa mun yksi yksinkertainen arkiruokaresepti teille) ja taustalle viritettyä Veikkausliiga-karsinnan FC Honka-HIFK. Alan kai vähitellen palautua elävien kirjoihin, huhhuh.

Sitkeitä ovat flunssat kuulemma nykypäivänä. Tai tuntuu siltä, että aina sanotaan "nyt on sitkeitä tauteja liikkeellä". En ole viikkoon nukkunut ilman särkylääkkeitä, mutta viime yönä sentään jopa kerrankin heräämättä kertaakaan yön aikana. Teki hyvää, tänään ei ole tarvinnut nukkua päiväunia.

Veikkausliiga-karsinnasta en osaa sanoa juuta enkä jaata. En rehellisesti sanottuna ole oikein mitään mieltä siitä kumman haluaisin pelaavan Veikkausliigaa, Hongan vai HIFKin. Sen verran vain katsoin tuossa HIFKin avauskokoonpanoa, että onpas mukava katsella Sihvolaa taas kentällä. Häntä yritin kesällä Helsingissä käydessäni kuvata, mutta sen matsin kaikki kuvat olivat aika epäonnistuneita laadultaan.


Tässä kun on ehtinyt pyöriä reilun viikon sohvalla tukka paskasena ja villasukat hikisinä, näitä asioita haluan tehdä terveenä:

♡ Syödä enemmän vihanneksia kotioloissa. Kun oon tässä viikon nyt katellut tätä meininkiä täällä, voin todeta ruokatapojeni olevan muuten ihan ok, mutta missä ovat vihreät ja oranssit asiat mun lautaselta? Olen niin epäbloggaaja, kun en pysty olemaaan hyvänä esimerkkinä tässä asiassa.

♡ Jatkaa lenkkeilyharrastusta. En ole päässyt testaamaan lantiotani yhtään sen jälkeen, kun sain sen paikoilleen! Ehkä loppuviikosta voisi uskaltaa jo käpsyttelemään!

♡ Aloittaa kenkiin ja vaatteisiin liittyvän projektin. Pakko käydä läpi kaikki! Runsaalla kädellä karsiminen on tavoitteena. Tästä projektista tulette kuulemaan marraskuun aikana vielä lisää!

♡ Ideoida kivoja blogipostauksia. Nyt kipeänä jäin hieman tyhjän päälle, kun samalla kausi loppui ja sen jäljiltä oli muutenkin pieni vuoristorata pään sisällä. Haluaisin keksiä kivoja ja inspiroivia juttuja, jotta omakin mieli pysyisi hyvänä yli pimeän aikakauden.

♡ Nähdä kaikkia niitä ystäviä, joita en ole ehtinyt näkemään hetkeen! I need coffee!!


Aion myös pestä ne hiukset, mutta se nyt on itsestäänselvyys.

maanantai 30. lokakuuta 2017

Jalkapallo ja muu elämä

Tänä vuonna musta on alkanut tuntua, että elämä jalkapallon ympärillä on ihan oma maailmansa. Olen paljon pois kotoa futiksen takia, otteluohjelmat määrittävät milloin ehdin tapaamaan ystäviä ja tapahtuu asioita, joista ei nyt vaan oikein voi puhua ainakaan futista vähemmän seuraaville ihmisille, koska heitä ei välttämättä oikeastaan kiinnosta.



Jalkapallo vaatii parisuhteelta aika paljon. Olen lähes koko vuoden ollut menossa sinne ja tänne, ilmoittanut tulevani kotiin ehkä vasta huomenna ja yhtäkkiä mua hakee nousuteelle kotiovelta joku setä, jota mieheni ei edes tunne. Monta kertaa olen edellisenä päivänä huomannut kysyä, että ainiin kulta muistinko kertoa lähteväni huomenna Seinäjoelle/Kokkolaan/Helsinkiin 😅  Aika usein en ollut muistanut kertoa, hehe. Onneksi miehellä on omiakin harrastuksia ja hän viihtyy niiden parissa, kun itse huitelen futiksen perässä pitkin kyliä.

Ystävät onkin sitten eri juttu. Heitä ei oikein huvita tämä tilanne, kun meikäläinen elää eri sarjojen otteluohjelmien mukaan. Kuulemma muakin olisi mukava välillä nähdä ja silloin kun sitten on nähty, kuulen kuinka maailmassa on muutakin kuin jalkapallo.



On jotenkin tosi vaikea selittää sitä kellekään kuinka tuo laji ja ne ihmiset voi viedä mukanaan. Se vaan vie. Jalkapalloa on maailmassa niin paljon. Joka ilta voisi tuijottaa kotona jonkun matsin, jos olisi niin syvällä tässä touhussa, mutta minulla tämä nyt sentään rajoittuu Suomeen. Jalkapallon parissa eri seuroissa puuhastelee hienoja ihmisiä ja useimmat pelaajat ovat huipputyyppejä. Tähän kun yhdistää oman harrastukseni, valokuvaamisen, olen vain ihan koukussa.

Silti etenkin nyt loppukaudesta huomasin selkeästi itsessäni sen kuinka tarvitsen muutakin elämää. En halua, että silmissäni näkyy vaaleansiniset pelipaidat ja jonkun pelaajan naama pari päivää pelin jälkeen, vaikka olisi kuinka söpö ja taitava pelaaja. Ehkäpä kuherrusvuoteni futiksen parissa on nyt ohi vihdoin ja pystyn ensi vuonna rakentamaan aikatauluni hieman järkevämmin. Ainakin sitä voi toivoa.

bleiseri Vero Moda - neule H&M - farkut Gina Tricot - kengät Clarks - laukku Michael Kors

Jos aihe yhtään puhuttelee teitä, kertokaahan kokemuksia! Onko sulla itellä joku harrastus, joka vie sun kaiken ajan?

kuvat meitsistä: Maarit

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

5 päivää myöhemmin

Äh, mä olen edelleen kipeä.

Ärsyttävää. Haluaisin aktiiviblogata jo enemmän, mutta enhän minä kipeänä pääse ottamaan kuvia kenenkään kanssa ulos ja täällä sisällä se nyt on vaan vähän tylsää sekä vaatisi kaikenlaisia virityksiä, joita nyt ei vaan jaksa tässä kunnossa säätää. Tuntuu myös, ettei kirjoittaminen ole se ykkösjuttu, johon pystyisi keskittymään, vaikka sormet syyhyävätkin päästä naputtelemaan! Mrr.

Tämä on pitkästä aikaa ajanjakso, kun pystyn keskittymään Netflixiin. Olen katsonut loistopätkiä, kuten Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, New in Town, Viidakkokirja ja nyt viimeksi Turtlesit. Jostain syystä mieheni on naureskellut näille mun leffavalinnoille, höhö!




Mun äänihän on täysin kadonnut, että saa nähdä joutuuko tässä vielä puhekieltoon. Luvatkaa te siellä syödä monipuolisesti ja nukkua riittävästi. Tätä tautia te ette halua.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Mielessä

* postaus sisältää mainoslinkin

Kun kolmatta päivää pyörii sohvan pohjalla ja on muutenkin tämä blogi ollut hieman heitteillä nousujuhlien jäljiltä, on hirveät himot päästä hakkaamaan kynsillä näppistä. Tavallaan elän tässä myös kolmatta päivää hiljaiseloa, sillä luonnollisesti olen nämä kaikki 3 päivää maannut yksin kotona, joten olen todellakin ehtinyt ajattelemaan ja toisaalta himo pölpöttää edes jotain on aika suuri.

Ajattelin koota tähän postaukseen, mitä kaikkea sitä tässä on sitten tullut pyöriteltyä korvien välissä. 


♡ Joka vuotinen blogikriisi: jalkapallokausi on ohi, mistä postaan seuraavat 2 kuukautta? Ajattelin tehdä, kuten aina: postaan aiheista, jotka mieleeni tupsahtavat. Todennäköisesti luvassa on siis ajatelmia, havaintoja, toivottavasti pari päivän asua, arkea ja edes joitakin vilauksia myös jalkapallosta. Lähinnä toivon teidän viihtyvän silti täällä, vaikkei täällä tosiaan pariin kuukauteen mitään uusia futiskuvia tullakaan näkemään. (Nyt kun uhkailen tällaista, varmaan mut houkutellaan kuvaamaan jotain hankifutista?)


♡ Asukriisi: mitä päälle kauden päätösbileisiin, joista myöskin nousujuhlina puhutaan? Viime vuonna mulla oli meidän kirjan julkkareita varten hankittu Guessin mekko, voinko pukea tänä vuonna sen saman? Onhan se aika synkeän musta ja turkulaismiesten mielestä liian avonainen, mutta se olisi helppo ratkaisu. Olisi mekollakin jotain käyttöä edes.

♡ Muuta pukeutumispuuhastelua: haluaisin ruutubleiserin, ylipolvensaappaat ja ehkä jotkut mustat nilkkurit. Ihan kuin tarvisin mitään näistä. Mutta haluaisin kuitenkin! Olen selannut nettikauppoja koko eilisen ja yrittänyt tehdä löytöjä, mutta heikkoa on. Vääränlaisia ruutuja ja saappaita, ei ei ei. Onneksi yhden asian saa sentään yliviivata listalta: löysin just sopivan neuletakin Zalandolta, jes!


♡ Laihtuminen: aina mielessä, silti ruokailut pielessä. Ei vaan, olen onnistunut pienentymään jopa kai parin kilon verran. Silti vähän vielä tarvii, jotta mahdun kaikkiin ihaniin kauluspaitoihin, joita olen raivokkaasti hamstrannut syksyn aikana.


♡ Oman lantion paikka. On sitä vaan jotenkin niin hassu eläin, kun miettii vuoden tai pari etenkin lenkkeillessä, että onpa mulla kyllä ihan paska lantio, kun jotenkin se ei nyt vaan toimi ja kävelenkin ihan kummallisesti. Sitten ei kuitenkaan osaa hakea oikeanlaista apua tai ylipäätään mitään apua asiaan, vaikka osteopaatti saattaisi olla taikasana. Kävin sellaisessa käsittelyssä tässä viikko sitten ja olen siitä lähtien kävellyt onnellisena kanta-astujana ihmetellen miten edes saatoin unohtaa koko kanta-astumisen?! Veikkaan naapurieni olevan tästä autuudesta eri mieltä, mutta jes: nyt kävelen itselleni luontaisella tavalla, just niin, että naapuritkin kuulee.

♡ Oma ammatti-identiteetti. Kävin siellä Helsingissä tiistaina pyörähtämässä ja eräskin lausahdukseni oli: luulin, että osaan vain kirjoittaa, mutta osaan siis myös puhua. Tämä tukee ajatusta siitä, että jotain tarttis tehdä tälläkin rintamalla. Enkä siis vieläkään ajattele valokuvausta ammattina itselleni, olen kiinnostunut niin paljon muustakin! Rakastan kyllä futiskuvausta kuten tiedätte, mutta luovuuteni riittää muuhunkin.


Että semmosta laidasta laitaan. Kyllä sitä ihminen paljon ehtii, kun vaan viitsii.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Miltä nyt tuntuu

Ulkona kuulemma sataa lunta. Itse en ole kurkannut ulos koko päivänä, sillä olen nukkunut kuumetta pois.

En tiedä mitä tunnen tällä hetkellä kuumeen lisäksi. Olen yrittänyt ymmärtää mitä on tapahtunut, saada kiinni jostain, mutta se vaikuttaa mahdottomalta juuri nyt. Näen silmissäni vieläkin vaaleansinisiä pelipaitoja, hymyjä ja sinne tänne ryntäileviä ihmisiä.

Ihmisiä, jotka ovat kannattaneet samaa seuraa kauemmin kuin minä. Ihmisiä, jotka ovat olleet kokemassa Veikkausliigasta tippumisen ja nyt taas nousun. Minä en ole koskaan ollut näkemässä sarjasta putoamista. Olen 2 kertaa nähnyt nousun, mutta tällä toisella kerralla olen syvemmällä jalkapallossa kuin silloin aikoinaan SJK:ta kuvatessa.


Nyt tuntuu kokonaisuudessaan muutenkin erilaiselta kuin minään aiempana vuonna kauden loppuessa. Ennen se tuntui tosissaan lopulta, mutta nyt ei? Nyt olen vain "aijaa, joku pieni tauko, no kohta ne pelit jatkuu taas".

Tänä vuonna kuvaaminenkin on tuntunut eriltä. On ollut kameroiden kanssa hirveästi säätöä eikä sitä oikeaa yhdistelmää ole tahtonut löytyä millään. Loppukaudesta kuitenkin edes jonkinlainen ratkaisu tähän tuli ja nyt tiedän mitä kaikkea uutta tekniikkaa mun on seuraavaksi hankittava. Luulen, että opin hyväksymään myös pimeyden ja sen mihin tekniikka eri olosuhteiden kanssa pystyy.


Vieläkin on sellainen olo, että haluaisin vain itkeä. En ehtinyt Espoossa antaa aikaa itselleni lauantaina ja kun nousujuhlien päätteeksi aamuyöllä joku iski Robinin Me tehtiin tää soimaan, en enää kestänyt. 

Sunnuntaina pääsin nousuteelle ja -kakulle. Tuo kakku oli niin hyvää, että haaveilen siitä melkein vieläkin.


Maanantaina ryömin töihin ja hoilotin koko päivän jotain chantteja. Iltapäivällä hiljenin, sillä järjetön väsymys vei voiton. Eilen aamuna olikin lähtö Helsinkiin ja kun tulin takaisin, kaaduin kuumepotilaana sohvalle ja tässä sitä nyt ollaan.



Oon vaan onnellinen koko tepsiperheen puolesta. He saivat vihdoin, mitä heidän piti saada. Näin sen kuului mennä. Ei vain ollut mitään muuta vaihtoehtoa.

Seuraavaksi onkin jännittävää sitten ketkä tepsijätkistä jatkavat tepsijätkinä, millaista on nähdä Veikkausliiga-lakana ensi keväänä matseissa ja osaanko mä rauhoittua nauttimaan tästä ajasta ilman matsien kuvaamista.