torstai 21. syyskuuta 2017

Päivä kanssani, jauuuu!

On olemassa pari jalkapalloilijaa, jotka seikkailevat mun yöunissa aika usein. Ensin se johtui selkeästi siitä, jos olin ollut heidän kanssaan tekemisissä, mutta kuukauden sisään on unia ollut, vaikken tietääkseni ole pyöritellyt heitä päässäni erityisesti. Nyt kun olen viimeksi nähnyt jalkapalloa livenä kohta pari viikkoa sitten, on alitajuntani alkanut todella villiksi! Toissayön unessa naamani edessä seisoi itse Kimi Räikkönen jossain formularadan vierustalla ja jolta kovasti yritin kysellä blogiin postausideoita. Heräsin juuri ennen kuin Kimi ehti vastata.

Viimeyönä olin menossa katsomaan SJK-Ilvestä ja olevinaan mulla oli SJK-huivi kaulassa. Kun olin istuutumassa katsomoon, tajusin siinä huivissa vilkkuvan Ilves-logon ja mietin mitä ihmettä nyt, miksi olen Ilveksen väreissä. Se oli niin totaalisen väärin. En edes omista Ilves-huivia! Sitten kello soi heräämisen merkiksi, onneksi.

Vähän ennen kasia jaksoin punnertaa itseni ylös sängystä. Oli tarkoitus nousta hyvissä ajoin, sillä tänään oli se ihana päivä, kun sain pestä hiukset. Yritän pitää pesuvälit tarpeeksi pitkinä, ettei hiuksia tarvisi olla koko ajan pesemässä ja kuluttamassa.

Kampaaja suositteli kokeilemaan jotain tuuheuttavaa shampoota. Noh, pakko kokeilla. Hyvinhän se tuuheuttaa.


Koska tällä ns. iltavuoroviikolla menen niin myöhään töihin, olen juonut aamuisin kotona jo kahvia. Töissä lounas on kuitenkin vakiona 11:00, joten pystyn kyllä paiskimaan töitä pari tuntia ennen taukoa helposti. Yleensä siis juon aamuteetä ja sitten haen kahvia meidän ruokalasta, mutta se tosiaan toimii paremmin aamuvuoroviikoilla, jolloin töissä pitää olla jo 7:00.

Blondaaminen tuntuu aina hyvältä idealta, mutta sitten täytyy mennä latvasuoja-kaupoille...


Töissä olin ihmisiä ilahduttamassa 9:15-17:00 välisen ajan. Yksi mies kysy kuinka mä niin hehkun, johon minä: "kävin tänään suihkussa ja pesin hiukset". Hän kuulemma käy myös välillä suihkussa. Niin, onhan tuo suihkuhomma ihan kivaa silloin tällöin vai mitä mieltä olette? 😎

Tän syksyn lempparikengät siinä niin. Yritän saada ne asukuviin tässä joskus, mutta kovin ovat pirulaiset nopeat väistelemään kuvauksia 😏

Sain siinä aamun aikana ilmoituksen, että yksi mun paketti olisi Kupittaan Cittarin automaatista noudettavana, joten töiden jälkeen suuntana oli paras Cittari, jossa olen koskaan käynyt. Aaltosen Hannu osaa nämä kauppiasjutut! Sitä mitä ei saa Kupittaan Cittarista, sitä ei tarvi.



Teki mieli pastaa ja jauhelihamössöä, joten ostin ainekset ja sitten pannu tulille. Oli niin nälkä, jotta näköä haittasi, kun pääsin kotiin, joten se siitä lenkkeilystä. Failasin syömiset ja aikataulut lenkkeilyn suhteen aika lahjakkaasti. Harmittaa, koska viime viikon innostuksesta huolimatta en ole tällä viikolla pahemmin liikenteeseen päässyt, kun meinannut taas iskeä joku flunssa. Nyt näyttää siltä, että onnistuin jo toisen kerran kuukauden sisään skippaamaan sairastelut ja hyvä niin! Viikonloppuna tarvitaan voimia!



Meikit levitetty valmiiksi aamua varten, huomenna töihin koko maalaus eikä vaan pelkkää ripsaria ja kulmaväriä! Koska pelipäivä!


Ei siis todellakaan mikään erikoinen päivä vaan niin arkinen kuin vain voi edes olla. Todennäköisesti loppuilta menee tv:n parissa. Kuvausvärkit taidan pakata vasta aamulla. 

Huomenna tulee pitkä päivä, kun kirmaan töistä suoraan Veritakselle. Ja tosiaan: vihdoinkin jalkapalloa!!!! On jo kauhea ikävä kaikkia tepsijätkiä, kun ei ole hetkeen näkynyt!!

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Stressi ei ole leikin asia

Työelämästä löytyy kaikenlaista suhaajaa. Niitä, jotka vääntävät hampaat irveessä liian suuren työtaakan alla samalla odottaen työtovereiltaan samanlaista venymistä. Sitten on niitä ihmisiä, jotka haluavat työelämän ja vapaa-ajan välillä olevan selkeä raja, jotta erottaa kumpi on kumpaa. Ja sitten on monta erilaista välimallia ja yhdistelmää.

Eikä se väärin ole olla minkälainen suhaaja vain haluaa olla. Se on väärin, jos elää elämää, jossa vaanii stressi. Erityisesti pitkittynyt stressi.


Minulla stressi ilmenee ensimmäisenä väsymyksenä ja kiukutteluna. Kun stressi jatkuu, siitä seuraa mm. unettomuutta, mahan sekavaa käytöstä ja muistiongelmia. Lopulta sitä on tavallaan kuin syöksymässä mustaan aukkoon ilman paluulippua, kun ei ole tajunnut pysähtyä.


Olen joskus halunnut syyttää stressiä lihomisesta. Stressin vika, että on tehnyt mieli suklaata ja ettei ole huvittanut liikkua. Tavallaan totta ja tavallaan ei. Makeaahan tekee mieli lähinnä siksi, ettei ole päivän aikana syönyt tarpeeksi oikeaa ruokaa ja se, ettei huvita liikkua, on vain yhtä typerä tapa kuin suklaan ostaminen.

Luin tällä viikolla Merja Asikaisen ja Henri Tuomilehdon kirjoittamasta kirjasta (adlink), että stressireaktio nostaa ihmisen kortisolitasoa, jotta verensokeritaso nousisi (koska suorituskyky). Elimistö pyrkii korjaamaan tasapainoa tuottamalla insuliinia, mikä sitten taas alentaa liiallista sokeritasoa. Jos insuliinia tuotetaan normaalia enemmän, se lisää ruokahalua ja jämähtää rasvaksi ihmiseen. Huomata kannattaa myös se, että kahvihan nostaa myös kortisolitasoa ja siksi siis kahviakaan ei kannattaisi juoda niin paljon.

Kun näitä stressireaktioita on jatkuvalla syötöllä, elimistö on koko ajan taistelutilassa ja saattaa ottaa nokkiinsa ihan pysyvästikin. Esimerkiksi korkea verenpaine voi jäädä päälle loppuelämäksi, vaikka stressistä olisikin jo ns. parantunut.

Tämän luettuani päätin lopettaa turhan hermoilun. Etten esimerkiksi töissä kiivastuisi mistään.


Olen nyt 2 päivää elänyt hermostumatta. Onhan se vähän hankalaa joissakin tilanteissa, kun on olen aina ollut ihan hemmetin äkkipikainen. "Kiivas sydän kuin päistäisellä, ei elä pitkään" on kuulemma joku setä joskus sanonut meikäläisen lähisukulaisesta ja niinpä: ei se hermoilu kyllä sydämelle taida kovin hyväksi olla enkä minä halua, että mun haima joutuu tuottamaan insuliinia jatkuvasti.

Jos vielä joskus päädyn työhön, jossa täytyy olla stressinsietokykyä, aion syödä parempaa ravintoa, liikkua ja olla kiihtymättä turhista. Ihmiselämä on liian lyhyt verenpainetaudin kanssa, jos voi elää ilmankin.

Stressitöntä keskiviikkoa sinne!

maanantai 18. syyskuuta 2017

Parhaissa häissä

Olin viikonloppuna juhlimassa pikkuveljeni häitä Keski-Pohjanmaalla ja nyt väsyttää. Oli parhaat häät, joissa olen ikinä ollut! Ruoka oli hyvää, kakku oli hyvää ja kaikki oli hyvää. Erityisen iloinen olin pikkuveljeni oranssista rusetista, joka sopi äärettömän hyvin sinisen puvun kanssa. Omasta asustani ei kuvia ole minulla itselläni, mutta mekkoni oli ihan tarkoituksella tummansininen.





En tietenkään voinut saapua paikalle ilman yhtään kameraa, vaikka hääpari olikin palkannut ammattilaisen ikuistamaan bileet tietysti myös. En minä montaa kuvaa silti jaksanut ottaa ja syömishommien alettua kamera pysyikin aika hyvin pöydän alla piilossa.

Syyshäät ovat jotenkin mukavia. 💛

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Liikunnan ilo

Vääntäydyin tiistaina lenkille, koska tarkoitus olisi taas rakennella jonkinlaista juoksukuntoa, kun tuossa kesällä tuli enemmän tehtyä kävelylenkkejä ja sellaista tasaista juoksukestävyyttä ei siis ole nyt alkusyksystä oikein ollut. Tarkoitus on myös pyrkiä urheilemaan viikossa vähintään 3 kertaa. Kaikkihan me tiedämme, että istuminen on epäterveellistä ja liikunta taas auttaa painonhallinnassa, vähentää stressiä ja parantaa mielialaa. Niinpä haluan, että liikunta kuuluu elämääni säännöllisesti.


Tiistaina tosiaan kävin pyörähtämässä Urheilupuistossa nopeasti. Hölkkäsin hurjat 10 minuuttia, vaikka enemmänkin olisi ollut kiva, mutten voinut jäädä suhaamaan montaa kierrosta iltamenojen takia. Tuli hyvä mieli, kun jaksoin lähteä töiden jälkeen ulos. Puolen tunnin lenkki on kuitenkin parempi kuin ei mitään!

Seuraavana päivänä törmäsin netissä sattumalta kivalta näyttävään rappustreeniin ja päätin siltä istumalta mennä torstaina testaamaan Paavo Nurmelle ennen Tepsin peliä. Vähän tiukka aikataulu siinä oli, mutta kerkesin silti ajoissa kotiin.

Rappustreeni oli huikean hauskaa!!! Siis rankkaa juu, mutta just siksi ylihauskaa! Ihmettelin miksi mulla meni 2-3 vuotta, että viitsin kokeilla? Rappushommat jäävät todellakin pysyvästi mun treeniohjelmaan! Suosittelen testaamaan!!


Perjantaina oli lähtö Vimpeliin ja yleensähän mä en sinne ole ottanut lenkkikamoja mukaan, mutta tällä kertaa päätin pakata nekin. Ajattelin herätä lauantaiaamuna niin aikaisin, että ehdin käydä kiertämässä jonkun hiekkatielenkin niissä maisemissa, joissa mä ennen vanhaan helteisinä kesäiltoina kävin kävelemässä kärpäsparvi ympärilläni (ne kärpäset oli vissiin joku maaseudun juttu, en ole kaupungissa törmännyt tai sitten olen syönyt jo niin paljon lisäaineita ja muita myrkkyjä, ettei kärpäsiä enää kiinnosta).

Niin vaan heräsin eilen aamuna ajoissa ja puin New Balancet päälle. Vimpelissä oli sateisen harmaata, mutta se ei haitannut. Sadekeli on ihan paras juoksukeli!! Onnellinen olin myös siitä, kun kerrankin pääsi vaivattomasti askeltamaan hiekkateille (Turussa vähän vaikea löytää hiekkateitä..) ja mikä parasta, koko lenkki pelkkää tasaista.


Nauratti siinä mennessäni, kun olisi voinut käydä polkujuoksemassa Rapakan läpi - siellä kun tuli tenavana harrastettua sekä juoksentelua että pyöräilyä poluilla. Erityisesti pyöräilyä. Se oli ihan paras harrastus!! Rapakka on siis sellainen pieni metsäkaistale Vimpelin Mäkisenperällä ja siellä risteilee kaikenlaisia polkuja.


On uskomatonta miten hiljaista maalla on. Sen pystyi kuulemaan kuulokkeidenkin läpi. Se on ihanan rentouttavaa.

Juokseminen oli alkuun vähän takkuista, mutta se oli arvattavissa tällä treenimäärällä. Myöhemmin, kun oli kunnon flow päällä, astuin johonkin paskaan kirjaimellisesti ja meinasin liukastua. Lenkkaritkin alkoivat näyttää siltä, että niillä on tehtykin jotain eikä vain sipsuteltu asfaltilla.


Kilometrejä ei kertynyt kuin vähän yli 3,5 tällä kierroksella. Hölköttelin kuitenkin jopa 25 minuuttia ja olisin voinut pidemmästikin, mutta loppui tie kesken. Lenkki oli silti erittäin onnistunut ja oli myöhemmin taas hyvä mieli, kun tuli lähdettyä.

Olen erittäin tyytyväinen viikon suorituksiin, sillä alunperin mulla ei pitänyt olla aikaa kuin vain tiistaina tehdä jotain. Kuitenkin motivaation myötä viikkoon mahtui vielä pari treenikertaa lisää! Tarinassa on monta opetusta, mutta yksi niistä on tämä: liikunnalle on aikaa, jos vain haluaa.

Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan viikkoon! Lisää rappustreeniä ainakin ihan pakko!!

torstai 14. syyskuuta 2017

Laiska töitään luettelee

Totuus elämäni tulevista futisruuhkaviikonlopuista työntyi tajuntaani eilen. Olen onnistunut rakentamaan kiireisen elämän tälle syksylle, mutta onneksi kiire koskee vain lähinnä viikonloppuja. Mukavaa myös, että on ohjelmaa, mutta saa nähdä alkaako jossain vaiheessa akkaa väsyttämään ja on pakko skipata jotain vai kestääkö pää marraskuulle asti.

En ihan koko lokakuuta ole vielä tykittänyt täyteen, mutta tällä menolla sekin tulee onnistumaan, höhö! Olen puolitosissani heittänyt ystävillekin, että katsellaan sitten marraskuussa, kun futiskausi on loppunut. Ja lisännyt perään, että "paitsi se viikonloppu, kun on Tepsin kauden päättäjäiset".

Futisruuhkaviikonloput tulevat näkymään myös täällä blogissa. Viikonloppuina jolloin blogiin ei tule uusia postauksia ja arki-iltoina, kun tulee pelkkiä futispostauksia.



Huomenna poistun Varsinais-Suomesta Etelä-Pohjanmaalle ja lauantaina juhlimme häitä Keski-Pohjanmaalla. Olen miettinyt asioita ja todennut, etten taida ottaa läppäriä ollenkaan mukaan. Seuraava postaus siis tulossa sitten vasta maanantaina. En myöskään ole päättänyt minkä kameran otan mukaan matkalle. Häissä on onneksi joku muu valokuvaajana, joten periaatteessa mun ei tarvisi sieltä ottaa yhtään kuvaa.


Viikon päästä, 22. päivä on Turussa TPS - FF Jaro. Heti seuraavana aamuna starttaa KaaPon fanibussi Kaarinasta kohti Seinäjokea ja mä lähden mukaan kuvaamaan Regions' Cupin finaalia. Suomen Cupin finaalia en aio kuvata, en ole akkrennut edes. Sunnuntaina 24.9. pelataan junnujen Turun derby Yläkentällä, TPS - FC Inter. Tepsijunnut johtavat sarjaa ja Interjunnut ovat toisena. Jännää on!

Tän futissuperviikonlopun jälkeen postauksia kannattaa odotella saapuvaksi intternetziin harvakseltaan. Yritän perjantain pelin saada koottua kasaan jo sunnuntaina, mutta jos olen ihan hemmetin väsynyt Seinäjoen reissun jäljiltä, postaan vasta maanantaina. Sen jälkeen pidän päivän väliä jalkapallosta ja seuraava postaus joko tiistaina tai keskiviikkona.





Syyskuun viimeisenä päivänä aion mennä Saloon kuvaamaan SalPan kauden viimeisen matsin. SalPa johtaa Kakkosta tällä hetkellä, joten saa nähdä onko nousujuhlat luvassa Salon suunnalla. Salosta aion kurvata nopeasti Turkuun päin, jotta kerkeän töllöttimen äärelle katsomaan OPS-Tepsin. En tällä kertaa lähde Miikan valtakuntaan vaan aion huutaa hänen kanssaan kilpaa kotona.

Koska olen luvannut palan elämästäni myös ystävilleni, postaus SalPan matsista tulee sitten vasta sunnuntai-iltana. Mikäli olen ehtinyt saada kuvat valmiiksi. Riippuu vähän muusta elämästä ja ystävistäni, koska sunnuntai saattaa mennä myös heidän kanssaan.

Lokakuun seitsemäs päivä olisi mahdollisuus lähteä KaaPon mukana Ahvenanmaalle! He pelaavat kauden viimeisen pelinsä FC Ålandia vastaan ja panoksena on myös nousu. KaaPolla on mahdollisuus nousta Kakkoseen! Olisi huikeaa käydä edes kerran kuvaamassa jalkapalloa Ahvenanmaalla.

14.10. on TPS-Gnistan, aika tavallinen viikonloppu sitten jo pitkästä aikaa. Siitä viikon päästä 21.10. on TPS:n kauden viimeinen peli Espoossa. Jos hommat menevät nousujuhliksi, ei kannata postausta odotella varmaan pariin päivään tuon pelin jälkeen.

Lokakuun lopulla tulee jokavuotinen "yhyy elämäni on niin tyhjää ilman jalkapalloa" -postaus ja seuraavat 2 kuukautta ihmettelen mistä tänne blogiin pitäisi oikein edes kirjoitella. Sitten te saatte huilia jalkapallojutuista, koska tiedän teissä lukijoissa olevan myös niitä, joita futis ei voisi vähempää kiinnostaa.


Tämä postaus siis lähinnä tiedoksi, että minusta ei nyt tule pariin viikonloppuun kuulumaan mitään ja yksi viikko tulee olemaan pelkkää jalkapalloa. Jos kovin ikävä tulee, kannattaa tekemisiäni seurata snäpissä! Olen edelleen snäppiuskollinen, ei vaan pysty taipumaan instastooriin samalla tavalla. Nimimerkkini snäpissä: marihietala.

Ps. TPS hoiteli Hakan tänään!! Wohoo!

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Rasittava piirre ihmisessä, varsinkin itsessäni

Tein lauantaina ensimmäistä kertaa elämässäni hollantilaisen letin. Testipää oli ihan oikean ja elävän henkilön, jolla on unelmahiukset. Äärettömän pitkät ja äärettömän paksut, sellaiset kuin minullakin oli tämän henkilön ikäisenä, mutta en vain oikein osannut ajatella koko asiaa niin nuorena. Hiukset olivat silloinkin minulle vain ihmiskehoon kuuluva asia ja minun geenini määrittivät ne paksuiksi ja vaaleiksi. Tasan ei käy onnen lahjat ja minun onneni oli karvat. Paljon hiuksia, paljon ripsiä ja paljon säärikarvoja, jeeeeee!



Nuori pitkätukka antoi ohjeet miten täytyy edetä liukkaiden hiustuppojen kanssa ja luonteelleni ominaisesti mutisin ääneen kuinka se tukka ei vain pysy mun käsissä, apua, iik, tuleekohan tästä mitään.. Testipää komensi välittömästi, että ihan rauhassa nyt, hyvin se menee ja mä tajusin kuinka ärsyttävää sellainen ääneen panikointi on. Kun tekee mitä vain itselleen uutta tai mukavuusalueen ulkopuolelta, kommentoin aina jotan ylimääräistä ja turhaa. Miksi en keskity tekemään?

Hiljennyin, poimin hiuksia lisää käsiini ja pääsin loppuun asti. Letti muistutti hollantilaista lettiä, ihan kuin kuuluikin.

paita Tepsin fanipaitakaupasta ✖ farkut Gina Tricot ✖ bootsit Bronx

Toinen vastaava tilanne sattui eilen työfyssarin edessä, kun töissä sai testata omaa tasapainoaan. Keikuin eikä tasapainoni todellakaan pitänyt. Taas pohdin ääneen kuinka tästä ei tule mitään, johon hassun hauska fyssari "no ei tuukaan" ja mua alkoi naurattaa. Ei sitä varmaan olisi tarvinnut ääneen ilmoittaa, etten pysy pystyssä, kun sen pystyi kyllä näkemään.

Tässä on itselläni oppimisen paikka. Pitää lopettaa turha mutina ja keskittyä tekemään. Kyllä sen sivusta muutkin näkee onnistuuko vai ei.



Kyse on selkeästi turhasta epävarmuudesta. Ei kukaan lauantai-iltana olettanut, että osaisin tehdä hollantilaisen letin ekakerralla täydellisesti. Olisin voinut tehdä sen letin monta kertaa uudestaan, jos en olisi saanut sitä ensimmäisellä kerralla lähtemään oikein.

Tämä on nyt myös merkki siitä, että itseä on alettava haastaa eri asioissa. On nimittäin todella hauskaa välillä tehdä jotain ihan uutta! Niinpä aion jatkossa pitää pääni kiinni ja keskittyä oppimaan, sillä "confidence comes from just doing it anyway".

Enhän ole ainoa rasittava mutisija, enhän? Ootko sä tai tunnetko jonkun vastaavan?

kuvat meitsistä: Susanna

maanantai 11. syyskuuta 2017

GrIFK - TPS 10.9.2017

Mä olen kiukutellut tänään. Olen kuvaamisen suhteen tilanteessa, jossa kaikki hyvät vaihtoehdot vaativat rahaa. Olin suunnitellut ostavani talvella uuden rungon, ehkäpä 80D:n, joka on siis kroppirunko. Nähtyäni kuitenkin millaista jälkeä täyskennolla saa aikaiseksi, harkitsin hankkivani jonkun suhteellisen nopeasti rätkivän täyskennon uudeksi rungoksi. Tämän suunnitelman ongelmakohdat iskivät päin näköä eilen Kauniaisissa, sillä pimeys yllätti meikäläisen.

Pisimmän putkeni aukko alkaa vitosesta, mikä on kyllä aika hirvittävää kakkaa Suomen syksyssä. Valovoimaisin zoomini jää aivan liian lyhyeksi täyskennoisen rungon kanssa ja tästä siis muodostuu se ongelma. Jos haluaisin pystyä tuottamaan kunnollista kuvaa myös syksyllä, mun pitäisi seuraavaksi hankkia sekä uusi runko että uusi valovoimainen tarpeeksi pitkä putki. En halua edes ajatella, mitä tämä yhdistelmä tarkoittaa tuhansissa.

Eikä se siis ole se varsinainen kiukun aihe, että asiat maksavat vaan se, etten pysty ihan tältä istumalta lähteä heiluttelemaan viistonnista kamerakauppaan ja sen jälkeen tyytyväisenä istahtaa iltahämärässä pilkkijakkaralle kuvaushaalarit päällä. Ärsyttää se, etten kykene nykykalustolla voittamaan pimeyttä vaan on oikeasti tehtävä valintoja. Päättää, mitä haluan ostaa.

Sen valinnan täytyy olla hyvä, koska sen kanssa on elettävä vuosia ja on todella pystyttävä saamaan kunnollisia kuvia myös hämärässä. Osaksi toki ärsyttää myös se, etten pääse enää eteenpäin ennen uusia hankintoja. Toisaalta: sitten, kun olen ostopäätökseni tehnyt, voi sitä riemua kun on uutta tekniikkaa!

Tämä puhe oli osaksi myös varoituksen sana teille. Tulevan syksyn kuvat tulevat olemaan enemmän ja vähemmän rakeisia. Tässä postauksessa esimakua tulevasta..



Eilisellä reissulla pimeyden lisäksi mut yllätti sade. Enhän mä mitään säätiedotusta katellut kotoa lähtiessä. Turussa paistoi aurinko, joten kuvittelin koko maassa paistavan tietysti. Vähän ennen Espoota havahduin bussissa sateen ropinaan. En todellakaan ollut henkisesti varautunut sateeseen, mutta onneksi fyysisesti sentään. On se hyvä homma kantaa kuvaussäkissä puolta omaisuutta mukana, vaikkakaan stringejä ja tyynyliinaa sieltä ei enää löydy.

Se pimeys iski jo ennen pelin alkua. Otin pari kuvaa suljinajalla 1/1000 ja kuvaruutu näytti pelkkää mustaa. Nostin ISOn tuhanteen, sitten 1600 ja lopuksi 2000 ennen kuin aloin olla tyytyväinen. Tai niin tyytyväinen kuin suurilla ISO-arvoilla voi olla.


Tällä kertaa matsikin jännitti ihan vähän alussa. Tähän asti aina, kun olen ollut pääkaupunkiseudulla vierasreissulla, TPS on hävinnyt. Kun GrIFK teki maalin, istuin monttu auki ihmetellen mitä just tapahtu. Halusin uskoa kuitenkin Tepsin vielä nousevan ja kyllähän he sieltä taikoivat pelin aikana muutaman maalin.













Tekonurmikenttä juoksuratojen keskellä aina mahdollistaa maassa istumisen. Ai että mä tykkään siitä kuvakulmasta. Eikö olekin paljon kivempia kuvia, kun on otettu alempaa kuin yleensä?





Toisella puoliajalla alkoi olla jo muutenkin pimeää, ei pelkästään sateen takia. Tässä näköjään hypätään suoraan asiaan eli maalituuletuksiin. Mikäs siinä.






Pimeys karsi aika paljon toisen puoliajan tilanteista, mutta kyllä se sadekin vaikutti. Sateella reaktiokykyni on paljon heikompi kuin normaalisti, kun joutuu säätämään sadesuojien kanssa. On harvinaista, että sataa, vaikka tällä kaudella niitä kertoja onkin ollut tiheämmin.

Jalkapallosta osaan sanoa lähinnä sen, että Valakarin poika on kova suhaamaan kentällä eestaas. Itseltäni olisi loppunut kunto jo 10 minuutin kohdalla. Tai ehkä viiden. En oikein enää muista kuinka rankkaa jalkapallo on.

Kotimatkat TPS-kannattajien seurassa tuntuvat myös jokainen olevan erilaisia. Kun edelliskerran jälkeen päässä soi pelkästään Nakit ja muusi, tällä kertaa päässä on pyörinyt virret. Kyllä, kovin oli harras tunnelma eilen bussissa. Luulin, että ne körttihommat oli jossain Lapualla eikä missään täällä Turussa päin. Myös bussikuskimme on näillä parilla reissulla ollut eriepeli. Kun humalainen kannattaja tuumasi "voi vittu", bussikuski sivisti meitä kertomalla sen olevan meijeripojan unelma.

Jatkossa, kun puhutaan jalkapallohuliganismista, minun vasta-argumenttini olkoon virsi 135. Mutta kuvien kannalta tulkoon valkeus, sillä pimeys tuli jo.

GrIFK - TPS 1-3