keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Hymy hukassa hetkellisesti

Mulle on viime aikoina huomauteltu aika paljon siitä, kun en ole hymyillyt. En ajatellut tilanteen olevan mitenkään erikoinen, kunhan vain keskityin tekemiseen. Kun keskityn, en pahemmin hymyile. Tuttu juttu varmasti muillekin, mitä sitä nyt suupieliä korvissa pitämään, jos ei tunnu siltä?

Perjantaina TPS-EIFin aikana hymyilin pallon pompottelulle ja se jäi kyllä mieleen vahvasti. Ilmeisesti hymy oli tosiaan ollut hukassa koko viikon. Pelin jälkeen tapasin ihmisiä ja huomasin hymyileväni kunnolla toiselle ihmiselle pitkästä aikaa. Se tuntui hyvältä.

Viikonloppu meni, arki tuli ja taas multa on kyselty mökötänkö ja onko kaikki hyvin. On on vastaan turkulaisittain yrittäen sanoa kaksi sanaa niin nopeasti, että ne oikeastaan kuulostavat yhdeltä.

Sitten menin salille 1,5 tai oikeastaan melkein 2 viikon tauon jälkeen, vaikkei yhtään huvittanut. Väänsin reenin ja kiukulla vielä viimeiset lankut, vaikka lankku ei todellakaan ole mun lempparijuttu. Jossain rasvakerroksen alla alkoi vihdoin tuntua ja samaan aikaan ilostutti kuinka sain lankkua ennen ojentajiin mukavasti tuntumaa, ne kun ovat mulle ikuinen ongelma.

Tulin kotiin yli-iloisena, soitin äitille, tein ruokaa ja aloin jostain syystä kaivella viime vuoden TPS-kuvia. En oikeastaan enää muista mitä niistä etsin alunperin, sillä törmäsin maalihalikuviin ja aitoihin hymyihin. Tulin vieläkin iloisemmaksi.

tpseif-12

20160608-IMG_4528

Nyt muistan taas miltä tuntuu hymyillä ja olla onnellinen ♥ Toivottavasti näillä kuvilla on teihin samanlainen vaikutus! Hyvää naistenpäivää!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti