torstai 9. maaliskuuta 2017

Luomisen tuska väistyy joskus

Kun on kuvannut pitkään, ei enää innostu valokuvauksessa välttämättä samoista jutuista kuin ennen. Ei riitä enää, että on valovoimainen linssi, jolla saa vaikka ruosteisen putken näyttämään hyvältä, jos haluaa. Ei jaksa mennä ulos kuvaamaan heinänkorsia vastavaloon ja auringonlaskukuvatkin Aurajoen yllä ottakoot he, jotka niitä tykkäävät ottaa.

Sitten on se oma suuntautuminen ja tyylisuunta millaisia kuvia jaksaa ottaa kerta toisensa jälkeen, kuten mulla urheilu ja erityisesti jalkapallo. Vaikka osaan ulkoa tiettyjen pelaajien ryhdin ja juoksutyylin ainakin miten ne kuviin pysähtyvät, jaksan silti kuvata samoja jätkiä edelleen. Tavallaan olen valokuvauksellisesti nähnyt kaiken, minkä esimerkiksi TPS voi mulle tarjota (paitsi jotkut voisivat opetella kuivaamaan naamansa paidanhelmaan eikä hihaan ;D), mutta silti liikkeen pysäyttäminen ei vaan ikinä tunnu tylsältä. Ei samalla tavalla kuin heinänkorsi vastavaloon ja kiva bokeh. Sitä paitsi olosuhteet ja valohan ovat joka pelissä aina eri. Tavallaan siis kuvaan aina samaa, mutta kuitenkin eriä.

Mun piti tänään postata jotain ihan muuta (höpöhöpöä) ja sitä varten otin kuvia eräästä hankinnasta. Kääntelin ruusua, jonka sain eilen töissä ja huomasin kuinka hauska efekti tulee kattolampusta tuohon meidän olohuoneen pöydälle. Lähes kuumeisen oloni saattelemana nauroin itsekseni kuin sekopää ja julistin miehelle kovaan ääneen olevani nero! Hän vastasi epäilevänsä, mikä luultavasti johtui siitä hullunnaurusta. Olen silti!

IMG_7410

Nyt haluaisin tietää onko tämä taas näitä kuvia, kun olen omasta mielestäni luonut jotain hienoa ja sitten te olette, että ääääääääää joku tylsä ruusu? Yleensä ne kuvat, joista itse tykkään julmetusti, eivät ole muiden mielestä oikein mitään. 

Kommentteja?

Se tunne, jonka sain tästä koko touhusta, oli mahtava!! En ole vuosiin ollut niin innoissani jonkun horsman kuvaamisesta omassa olohuoneessa kuin tänään. Jotkut hetket vain ovat niin parhaita.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti