keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Tarpeeseen ostaminen tuntuu hyvältä

Aloin vuosi sitten vähentää vaateshoppailua, vaikkei sitä välttämättä pursuilevasta vaatehuoneesta ja -rekistä huomaakaan. Tuntui todella turhalta pomppia muodin perässä, mikä kuitenkin toistaa itseään jatkuvasti. Joka kerta, kun huomaan leopardikuosin kaupoissa, mietin monettakohan kertaa se on muotia mun blogiuran aikana. Olin jopa aika kyllästynyt koko pukeutumiseen, vaikken minä alastikaan haluaisi viilettää. Siihen hommaan Turussa tuulee pikkuisen liikaa.

Kuvittelin säästäväni rahaa, mutta valitettavasti rahan mentävä aukko löytyy aina jostain, vaikkei kulkisikaan Hansassa päivät pitkät miettimässä mitä kivaa ostaisi. Välillä sitä on tullut myös käytyä siellä Hansassa ostamassa jotain pientä ja toisaalta nettishoppailua olen harrastanut kaikesta huolimatta jonkun verran, kun aleosastot on niin kivoja selailla.

 

Ratkeilevien housujen takia olen joutunut shoppaamaan tarpeeseen. Milloin tilannut H&M:ltä ja milloin hakenut Cubuksesta nopeasti kuluvat, mutta ah niin ihanan halvat pöksyt.

Viime viikolla tajusin yhtäkkiä, ettei mulla ole vaatteita hautajaisiin!! Olin edellisten hautajaisten jälkeen hävittänyt silloin jalassa olleet housut ja Vero Modan ikuisuuden vanhan mustan villakangastakin olin lahjoittanut pääsiäiskokkoon. Nyt hautajaiset ovat jo tällä viikolla, joten aikaa hankkia uudet kuteet ei jäänyt kovinkaan paljon.



Tilasin villakangastakin netistä, mutta totesin sen liian isoksi. Ajattelin, että ehdin saada uuden tilalle, kun tilaan sen heti, mutta enpäs ehtinyt. Niinpä jouduin tänään töiden jälkeen etsiä autolle parkkipaikan keskeltä kaupunkia ja käydä kiertämässä koko Hansa.

Tuntui hyvältä seikkailla ostoskeskuksessa, kun tulee nykyään käytyä ihan todella harvoin! Taidan shoppailla livenä hurjan vähän, mikä on kyllä ihan hyvä juttu. Toinen hymyilyttänyt juttu oli se, kun tiesin ostavani jälleen tarpeeseen. Musta villakangastakki - sellainen todella täytyy löytyä vaatevarastosta.

En meinannut millään löytää oikeanlaista takkia ja viimeisenä oljenkortena menin Vilaan. En aikonut puhua myyjälle mitään, olenhan kuitenkin jo turkulaistunut niin paljon, ettei enää kiinnosta puhua kellekään mitään ylimääräistä, mutta kun myyjä kysyi mitä mielessä, huokasin tarvitsevani villakangastakin. Kaikki vaatekaupat olivat jo siirtyneet kevääseen, kuten kuuluukin näillä keleillä. Myyjä kuitenkin pinkaisi kaupan ympäri ja esitteli yhden beigen takin "tätä löytyy myös mustana, mutta odotas kysyn missä ne ovat nyt". Pelkäsin niiden loppuneen, mutta yksi L-kokoinen oli jäljellä mustasta. Huh! Kassan kautta kotiin!


aurinkolasit Dolce & Gabbana - takki Only täältä (adlink) - neule Zara - farkut H&M - kengät Reebok täältä (adlink)

Näiden kuvien vaatteet on kaikki ostettu huvikseen paitsi neule. Lähdin kerran kaupungille liian vähissä vaatteissa ja jouduin ostaa Zarasta pitkähihasen sillä reissulla, höhö! Turun tuuli yllättää edelleen vähän väliä, vaikka luulisi jo oppineen.

Huomenna puen uuden takin päälleni, mutta lopuista kuteista ei ole mitään hajua. Olen menossa Veikkausliigan media-avaukseen, joten ihan missään ryysyissä ei huvittaisi esiintyä. Perjantaina puen sitten pelkkää mustaa, onneksi se kokonaisuus on nyt hallussa.

Tuleeko sun shoppailtua huvikseen vai ainoastaan tarpeeseen?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti