tiistai 27. kesäkuuta 2017

Voiko siivoamiseen jäädä koukkuun?

Olin teininä se tyttö, jonka ollessa poissa kotoa (todennäköisesti tallilla) kävivät pikkuserkut (jotka olivat myös hyviä ystäviäni) siivoamassa sottapyttytytön huoneen. Parikymppisenä olin se tyttö, joka yritti pitää huushollin siistinä ja onnistuikin siinä muuten, mutta vaatteita pursuili joka puolelta eivätkä ne oikein tahtoneet pysyä kaapissa asti. Eivätkä ne kyllä oikein edes mahtuneet kaikki sinne. Lähempänä kolmeakymmentä olin se nainen, joka ruokki kaikin tavoin omaa laiskuuttaan ja kodinhoito oli viimeinen mielessä ollut asia. Vähän myöhemmin olin se nainen, jonka kotona oli täysi kaaos eikä aikomustakaan tehdä asialle oikeastaan mitään. Oli paljon muita asioita, jotka piti hoitaa ensin. Kuten työ ja oma jaksaminen.

Kaikkina näinä aikoina olin se nainen, joka puhui ja kirjoitti siitä kuinka taas pitäisi siivota. Aina pitäisi siivota. Ihmiset ovat läpi mun elämän huomautelleet siitä kuinka mun ehkä pitäisi siivota, vaikka välillä olin kyllä siivonnutkin.

Ajattelin kateellisena niitä ihmisiä, jotka ovat siivoushulluja. Järjestelmällisiä ja niitä, jotka osaavat laittaa tavarat paikoilleen. Minä en ole näistä mikään muu kuin järjestelmällinen, mutta sekin hyvin harvoissa ja valituissa asioissa.


Tuuli Kaunisluonnon vetämässä Unelma itsestä -valmennuksessa yhtenä osiona on kodin raivaus. Olen miettinyt mistä Tuuli mahtaa tietää, että yksi meidän kaikkien valmennukseen hakeutuneiden perisynti on fyysinen sotku.

Minä en valitettavasti ole niitä ihmisiä, jotka tekevät valmennusten juttuja siltä istumalta vaan haluan aina kypsytellä ajatuksia kuin parastakin (kerma)juustoa. Haluan tehdä asiat sitten, kun on sen aika.

Ymmärsin kuitenkin heti, mitä kodin raivaamisella haetaan. Kun on siistiä, omat ajatuksetkin sekä ennen kaikkea oma tekeminen on helpompaa. Ei tule turhaa stressiä sotkusta ja pystyy keskittymään elämiseen sen sijaan, että miettisi vain siivoamista. Tähän kohtaan faktatieto: sotkuinen koti altistaa stressille.

Toinen asia, jonka Tuulilta opin, oli itselle puhuminen. Ei pidä ajatella, että pitäisi vaan pitää tehdä!


Se, ettei omat vaatteet ole samassa paikassa Konmari-ajattelun mukaisesti, antaa itselle epämääräisen kuvan siitä, mitä kaikkea omistaa. Minusta on usein tuntunut, etten omista yhtään mustaa t-paitaa enkä varsinkaan sukkia, mutta auta armias, kun kannan kaikki omistamani t-paidat samaan läjään. Totesin juuri hetki sitten omistavani ainakin 3 kunnollista mustaa t-paitaa. Omistan myös niin ison kasan erilaisia ja eri värisiä toppeja, etteivät ne oikein mahdu siihen laatikkoon, jonka niille olen osoittanut.


Päätin ennen kesälomaa alkaa siivota. Aloitin koko tilanteen ratkaisevasta paikasta, pirunpesästä, salaisuuksien kammiosta jne. Arvaatteko mistä? No vaatehuoneesta. Kävin laatikot läpi ja asetin niihin vaatteet takaisin karsien samalla muutamia yksilöitä pois. (Nykyään, kun näen erästä neitokaista, hänellä on pelkästään multa saamiaan vaatteita päällä 😅)


Eilen, kun tulin töistä, en painellut suoraan sohvalle vaan kävin makuuhuoneen lipaston kimppuun. Heitin vaatehuoneeseen lipaston päältä loput vaatteet ja sijoitin sukat sun muut itse lipastoon. Makuuhuoneesta tuli heti paljon avaramman ja rauhallisemman oloinen.

Tänään jatkoin operaatiota osittain eteisessä ja osittain konehuoneessa, jossa tehtävää riittää vähän liikaakin. Meidän konehuone on miehen valtakuntaa ja hänelle ei sinänsä ole väliä ympäristöllä, kunhan sinne mahtuu tietokone ja tuoli. Voitte varmaan kuvitella. Tyhjiä pulloja olen löytänyt ties mistä (kirjoituspöydän alta, kenkälaatikosta..) ja omia vanhoja papereitani olen yrittänyt lajitella, kunnes takareidet alkoivat täristä kumartelusta.


Ja vaikka tämä konehuone, jossa nytkin istun, on edelleen ihan hirvittävässä kunnossa, täälläkin olevinaan näyttää jo siistimmältä. En yhtään tykkää tämän huoneen jäljellä olevista projekteista (tyhjät pahvilaatikot, papereita), mutta aion silti käydä tämän kimppuun huomenna.


Aion tehdä tästä kämpästä samanlaisen kuin se oli tänne muuttaessa, siistin ja avaran. Haluan jäädä 1,5 viikon päästä lomalle niin, että mun loman tavoite ei ole siivota ja raivata! Nyt vihdoin ja viimein alan tajuta juhannus- ja joulusiivouksen ideankin. Pelottavinta on se, että olen tainnut nyt vähän jäädä koukkuun siivoamiseen ja järjestelyyn. Mahtaako olla hetken kestävä vaihe tämä vai olenkohan samaa mieltä vielä kuukauden päästä? Haluatteko kuulla siivouskuulumisia joskus myöhemmin? Millainen sottapytty sää ite oot?

Ps. Kyse tässä kaikessa on oravanpyörästä: kun ei tee mitään, aina väsyttää ja kun tekee/liikkuu, ei ikinä väsytä. Vähän kuin viisas äitini sanoi joskus: mitä enemmän nukkuu, sitä enemmän väsyttää (viittasi päikkäreihin).

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti