keskiviikko 30. elokuuta 2017

Mistä tietää turkulaistuneensa?

Facebook muistutti eilen aamuna mun tunteneen mun poikaystävän nyt 4 vuotta. En jakanut sitä uutista, mutta säikähdin kyllä olenko missannut meidän vuosipäivän. Sitten tajusin nyt olevan vielä elokuu, se vuosipäivä on joskus parin viikon päästä.

Turussa olen asunut 2,5 vuotta. Uskomatonta miten aika voi mennä niin nopeasti. Uskomatonta myös miten nopeasti ihminen voi alkaa turkulaistua. Olen viime aikoina huomannut, että viimeiset rippeet pohjalaisuudestani taitavat olla "ristus", joka ei puhekielestäni katoa ja uhoaminen, mikäli tilanne sitä vaatii.

Pohjalainen ja turkulainen luonne ovat ihan täysiä vastakohtia. Luulen tosin kaikkien mahdollisten luonteiden olevan turkulaisen luonteen vastakohtia. Turkulaiset näyttävät siltä kuin he tekisivät kaiken ns. oikein, sääntöjen mukaisesti. Epäilen tätä nykyään vahvasti. En osaa selittää (vielä) miksi, mutta en vain ole niin sinisilmäinen enää.


Olen tajunnut tässä viikon sisällä turkulaistuneeni huolestuttavalla vauhdilla, tässä esimerkkejä:

↣ En ole enää niin sosiaalinen, ainakaan somessa. En pälätä snäpissä pää punaisena, koska miksi puhua, jos ei ole asiaa?

↣ Puhumisesta puheenollen, kuulin lauantaina hämmentyneen kommentin siitä kuinka osaan puhua turkua niin hyvin. Niin osaankin tavallaan. Aloitan kysymyslauseet tahallani sanalla "ei", lyhennän mielelläni sanoja ja kun kaveri kysyy mun meikkipöydän äärellä onko mulla jotain tiettyä tuotetta, alan etsiä pohtien ääneen "täsä mä oli". Tykkään myös sanasta "pal", mutta käytän sitä väärin pohjalaisen sanan kanssa, esimerkiksi kampaajalla eilen hiuksistani "pal paree".


↣ Tuntuu hyvältä, kun itsestään ei tarvitse tehdä niin isoa juttua. Lauantain kannattajareissussa olin hieman levoton, sillä pohjalaiseen juhlintatyyliin kuuluu mekkala ja mielellään sotahuuto "viinappäähän". Turkulaiset sen sijaan vain ottavat viinaa fiksusti, rupattelevat keskenään eikä kenenkään yhden tarvitse olla huomion keskipiste. Turkulaiset tietävät maailmassa olevan 2 napaa ja se riittää.

↣ Joskus on helpompi tehdä itse joku asia kuin vaatia jotain toista tekemään, vaikka se sille toiselle kuuluisikin. Koska mitä sitä nyt vääntämään kenenkään kanssa, ei tarvitse riidellä tai sanoa lujaa kellekään, jos vain tekee itse. (Tämä saattaa johtaa yrityskulttuureissa ongelmiin, mutta annetaan sen nyt olla. Enkä ole varma onko tämä turkulaista, mutta en minä hyssyttelyyn ole koskaan aiemmin törmännyt missään muualla. Se saattaa myös olla fiksuutta eikä hyssyttelyä, en oikein ole varma tästä.)


↣ Kun tietää, ettei kotona ole ruokaa, voi Veritakselta lähtiessä tulla kotiin Hesen kautta. Kyllä. Tähän on tultu. Syön hesemättöjä noin kerran vuodessa, mutta siihen on selkeästi tulossa muutos. Eikä kyllä yhtään parempaan suuntaan.


Tällainen turkulaistuminen on mielestäni erittäin huolestuttavaa. Sitten, kun alan ymmärtää milloin turkulainen vittuilee tai kertoo vitsin, olen mennyttä.

maanantai 28. elokuuta 2017

Kesätilinpäätös

On kai hyväksyttävä, että kesä alkaa olla ohi. Tänä aamuna jouduin laittamaan takin aamulla päälle töihin lähtiessäni, eww! Huomasin myös, ettei toimistorunkkuhousut toimikaan enää kovin pitkään, kun nilkat vilkkuu. Joudun ratketa taas farkkuihin ja toivoa, etteivät ne ratkea kovin nopeasti.

Pian on taas se aika, kun ampiaiset eivät tiedä miten päin pörräisivät ja futismatseissa kannattaa varoa sokeristen taukoeväiden kanssa, kun sekoilevat pistävät elikot parveilevat makean perässä. Pian on myös se aika, kun neuleisiin pukeutuminen alkaa tuntua mukavalta ja futista kuvatessa saa vetää leopardikuvioiset kämmekkäät käsiinsä sekä toivottavasti ei niin räyheän kuvioisen pipon päähänsä.

Mutta mihin se kesä nyt meni sitten? Kovasti oli suunnitelmissa vain iltalenkkeillä ja vaihtoehtoisesti istua ulkona skumppapullon kanssa aamuun asti, mutta todellisuudessa taisi taas vähän juokseminen jäädä ja aamuun asti istumisenkin suoritin vain kerran. Enemmän se toki on kuin minään kesänä aiemmin. Ensi kesän tavoitteena 2 kertaa?



Kesäkuussa painoin töissä pitkää päivää ja kuvasin kaikkea erilaista jalkapalloa. Vain yhden matsin Ykköstä, jopa 2 matsia Veikkausliigaa, yhden matsin naisia ja yhden Huuhkajia. Juhannuksena oltiin mökillä saaristossa juoden viiniä sivistyneesti. Yritin siivota loppukuusta minkä kerkesin, koska en halunnut jättää lomalleni mitään siivoushommia. 




Heinäkuussa mun loma alkoi vihdoin. Ei mulla mitään suuria suunnitelmia ollut ja just tänä aamuna mietin sitä, etten mä oikein muunlaista lomaa haluaisikaan ikinä pitää. Mulle on ihan ok hengata kotimaisemissa.

Kuvasin enimmäkseen Tepsiä, mutta kyllä sinne yksi matsi Veikkausliigaa puoluettomalla maaperällä mahtui myös. Pääsin itsekin potkimaan rankkareita Helsingissä ja samalla reissulla mua myös pisti ampiainen. Tosin ei sillon rankkareiden aikana vaan ihan heti matsin päättymisen jälkeen. Kaula oli superkipeä pari päivää sen jälkeen, mutta henkiin jäin!

Lomalla kävin toisenkin kerran Helsingissä, mutta se ei liittynyt jalkapalloon vaan musiikkiin. Käytiin ystävän kanssa fanittamassa Hybäreitä Loosessa ja syötiin meidän majapaikassa aamupalaksi lättyjä! Ai että! Kyllä maistui!!

Turussa mä en tainnut tehdä oikein mitään erityistä. Hengasin vaan, luin kirjoja ja haaveilin. Latauduin.


Elokuussa olikin vain yksi viikko lomaa ja sitten töihin takaisin. Futiskuvailut ovat menneet aika samaa kaavaa kuin aiemmin, hillittömästi Tepsiä ja yksi matsi Veikkausliigaa.

Jäin sen verran koukkuun niihin rankkareihin, että halusin oppia potkimaan oikeasti. Sattumalta ajauduinkin eräänä iltana yhden koutsisedän oppiin ja täytyy muuten sanoa, että juuri tänään mietin voiskohan pian taas käydä vähän potkimassa?! Näkisi onko päähän jäänyt mitään. Salaisuus: pompottelen palloa kotona tai siis opettelen pompottelemaan sitä, koska en vaan voi hyväksyä sitä, etten osaa. Aion vielä oppia! Ennätys on nyt 3, järjettömällä tuurilla. Mutta siis ilman sitä koutsisedän oppituntia hämärtyvässä illassa Kaarinassa en olisi koskaan tajunnut sitäkään vähää pallosta ja nilkoista enkä pystyisi oppimaan koko pompottelua. Oppitunti oli siis erittäin onnistunut 😊👍 

Noin muuten liikunnalliset toimet ovat olleet turhan vähissä makuuni. Mietin jo vuosi sitten lomallani, että ehkä juuri sen takia pitäisi läpi talven koko arki harrastaa säännöllisesti liikuntaa, jotta voi sitten lomalla ottaa rennosti. Tänä vuonna pohdin olleeni hyvin oikeassa ja että lomalla ei kuulu stressata siitä käykö juoksemassa vai ei. Käy, jos kerkeää ja ei käy, jos jokilavoilla on hauskempaa.

Jokilaivoillakin tuli käytyä pari kertaa ja kerettiin erään entisen bloggaajan kanssa myös Ankkaan munkkikahville. Huikea saavutus! Asumme toisistamme ehkä kilometrin säteellä ja näemme hävyttömän harvoin.

aurinkolasit Guess (Booztilta, adlink) ✖ mekko H&M ✖ hattu Brixton (Junkyardilta, adlink)

Vaikka mun kesä ehkä kuulostaakin hieman arkiselta, tykkäsin siitä silti! Jalkapalloa oli omaan makuuni sopivasti, mitä nyt ehkä varsinaisesti katsomassa pelejä olisi voinut käydä vähän enemmän. Nyt taisin nähdä vain yhdestä kutosdivarin pelistä puolet. Säät eivät tänä kesänä suosineet niin paljon kuin toivoin, vaikka ei nyt mitenkään liian sateistakaan ole ollut. Ei vain ollut helle.

Toivottavasti teillä oli kiva kesä kaikilla ja syksy saa tulla! 💛

kuvat: Susanna

sunnuntai 27. elokuuta 2017

KPV - TPS 26.8.2017

Tiedättekö 7 seinähullua veljestä ja heidän taideteoksensa Nakit ja muusi? Minä tiedän nyt ja niin tietää tuo toinenkin, joka mun kanssa asuu, sillä ajoin hänet tänä aamuna sängystä ylös soittamalla youtubesta tuota biisiä. Myöhemmin päivällä olen kommentoinut lähes kaikkeen "nakit ja muusi".

Se on sellaista aina, kun lähtee reissuun kannattajien kanssa. Aina joku luritus soi päässä, joka paikka on mustelmilla tai kamera hajalla. Onneksi tällä kertaa näistä vain tuo ensimmäinen.

Mustelmat eilisen vierasreissun jälkeen ovat vain henkisiä. Tuntui jotenkin hemmetin kummalliselta lähteä aamulla Turusta bussilla käymään Kokkolassa. Vielä, kun Kokkolaan ajettiin täältä Seinäjoen kautta eli just sitä reittiä, jota olen suhannut itse autolla aika monta kertaa, kummallisuus vain kertaantui (asiaa ei auttaneet turkulaiset, jotka huudahtelivat "mä en tiedä missä me ollaan", kun itse olin ns. kartalla alusta loppuun asti). Lapuan jälkeen mietin, etten ole ajanut Kauhavan ja Härmän ohi 2,5 vuoteen. Entiset valtakuntani. Niin kertakaikkisen outoa. Yritin olla välittämättä, mutta siinä kohtaa, kun takapenkkiturkulaiset väittivät Jalasjärvellä pelattavan pesistä, oli pakko älähtää. En ole koskaan törmännyt missään Jalasjärven Jalakseen, mutta intternetin mukaan tällainen seura on olemassa ja siellä pelaa akat ykköspesistä ja juniorit futista.

Jouduin myös olemaan kuskimme navigaattori, kun piti pysähtyä Alahärmässä nostamaan rahaa. Kun lompsin bussista ulos, teki mieli mennä samantien takaisin, etten törmäisi kehenkään tuttuun kaikkien näiden vuosien jälkeen. Vessahätä ajoi silti meikäläisen vessaan vähin äänin, mutta sieltä kyllä luikin nopeasti takaisin bussiin. Etten törmäisi kehenkään tuttuun. Pikkuisen outoa ihmispelkoa? En edes ymmärrä miksi.

Kuitenkaan Kokkolassa tuttuihin törmääminen ei haitannut yhtään. Siellä oli Tinke suu auki jopa joukkuekuvassa (no okei nätti hymy jätkällä!) ja jo perinteeksi muodostunut "miten pystyin TAAS unohtamaan, että Sipiläkin pelaa täällä".

TPS:n ja KPV:n taistelu kärkipaikasta aiheutti sen sortin vakavoitumisen, etten voinut enää yrittää pyydystää Tinkestä hyvää futiskuvaa. Oli pakko keskittyä olennaiseen ja kuvata vain Tepsiä.


Kannattajien mukana kulkemisessa on se aina jännittävin osuus, että kuinka paljon ennen matsia saavutaan paikalle ja että pitääkö juosta toiselle puolen kenttää kentän läpi vai riittääkö ihan normaali ripeä askeltaminen kentän vierustoja pitkin. Tällä kertaa olimme pelipaikalla todella ajoissa! Ehdin jopa käydä vessassa ennen matsia melkein. Kuulin vessakoppiin, kun tuomari vingutti pilliä ja kaivoin kameraa laukusta juuri, kun pelaajat olivat kävelleet kentälle.

Se vessareissukin oli vähän erikoinen henkisesti. Kun tartuin kahvaan, tajusin olleeni siellä ennenkin. Vessan vallitseva oranssi muistutti mua siitä kuinka olen joskus aiemmin nenä punaisena tuijottanut itseäni peilistä ja tarkistanut onko kajalit vielä paikoillaan, mutta silti en muistanut tilannetta kunnolla. Ymmärrän toki alkoholilla olleen osuutta asiaan, sillä se aikaisempi kerta tuolla on sattunut erään toisen jalkapalloseuran kannattajien mukana ja silloin en vielä kuvannut futista. Silloin vain lakkasin kynsiä kannattajakatsomossa.



Valitsin kuvauspaikakseni tällä kertaa ensin päädyn, vaikka siitä ei saanut katsomoa kunnolla taustalle. Kalja-aition ukkeleitten huudot kyllä kuuli tosi hyvin ja päätinkin vaihtaa kesken puoliajan kentän toiselle puolelle. Osittain siksi, että pystyisin keskittymään paremmin ja osittain siksi, että tausta olisi parempi.

Katsomohuuteluthan ovat lähtökohtaisesti kaikkien urheilutapahtumien suola. Silloin, kun se huutelu tukee omia ajatuksia, se on yleensä tosi hauskaa ja kun se tulee "vihollisjoukkueen" fanittajilta, se tietysti vain ärsyttää. Ja kun Kokkolassa oltiin, sedillä oli paljon asiaa Ärtsille ja muille. Niinpä tosiaan puoliajan loppupuolella vaihdoin paikkaa ja vapauduin taustamelusta.







Toiselta puolen kenttää näki täyden katsomon ja tuli taas jotenkin sellainen saarikenttämäinen fiilis. Katsomo täynnä ja pieni kylä, vaikka onhan Kokkola toki kaupunki. Mietin olisiko katsomo silti ollut täynnä, vaikka katsomopaikkoja olisi enemmän? Selkäni takana ollut kattamaton puoli ei ollut täynnä, mutta paremmalla kelillä olisi voinut olla?

Tepsikannattajat oli aidattu tarkasti yhteen nurkkaan. Aikoinaan hulttio-Klopit saivat kannattaa Kokkolassa hieman vapaammin, vaikkakin järkkäreitä kuhisi edessä silloin ihan tarpeeksi.




KPV yllätti ekan puoliajan alussa totaalisesti ja pallo vieri Viscosin selän taakse 2 kertaa. Yäk. Kamalaa katsottavaa tuollainen toiminta. KPV oli muutenkin vaarallinen. Kokkolassa oli kylmä, mutta ei sen pitäisi jäädyttää mustavalkoisia niin pahasti. Onneksi tepsijätkät siitä sitten alkoivat vähitellen lämmetä ja niin se pallo vieri KPV:n maalivahdin selän taakse myös. Onni sen sinne laittoi, vaikka kuulutettiin, jotta Blunkka.

Toivo paremmasta lopputuloksesta jäi elämään, enkä tauolla jäänyt sen enempää spekuloimaan kuvaajakollegani kanssa peliä vaan mietin kuvaisinko ensin nappikset vai hakisinko vettä. Lopulta tein logistisesti hieman tyhmästi sillä tavalla, että jouduin suhaamaan maalin takaa miljoona (ainakin 4) kertaa, mikä ei ole fiksua tauolla, kun pelaajat lämmittelevät pommittamalla maalia palloilla, joista osa osuu maaliin ja osa maalin taakse. Täysiä.

Sain nappiskuvan ja vettä kaikesta huolimatta. Olin tyytyväinen.



Toiselle puoliajalle virittäydyin odottavin tunnelmin. Halusin uskoa voittoon, mutta kukapa tepsimielinen ei olisi halunnut?

Onnille suotiin taas potkaistavaksi yksi pilikku, mutta tällä kertaa hän ei hämännyt maalivahtia, mikä tietysti harmitti. Sitten siinä suhasi sekä KPV että TPS kenttää edestakaisin, kunnes kaikista keskikentän söpöistä blondeista söpöin sai pallon jalkoihinsa ja kiskaisi sen maaliin.




Kun bussissa kävin jälkikäteen näitä kuvia läpi, olisin halunnut olla kuin omaa takajalkaansa jälttäävä hyeena Leijonakuninkaasta, koska miten voin sössiä sen maailman ainoan hetken, jota ei saisi sössiä? Se, kun Blunkka potkaisee pallon maaliin, on mun filmirullalla epäterävää paskaa. Ärsyttää vieläkin niin paljon, etten todellakaan voi leijua pilvissä kuvaamisen suhteen ennen kuin Blunkka tekee uudestaan maalin ja saan siitä ihan oikean kuvan. Argh!! Että olis vissiin paree tehdä uudestaan maali heti ensi viikolla, vaikka mitäs sillä on väliä joudunko mä menemään itteeni ja miettimään pitäisikö kuvaamiseen keskittyä kunnolla kenties.

Oikeasti mä kyllä keskityin. Näin jätkän juoksevan pallon kanssa ja tiesin sen tilanteen olevan just se juttu, mutta kuten sanoin Fanseatin haastattelussakin: Blunkan ympärillä juoksee aina porukkaa niin paljon, että siitä on vaikea saada kuvaa. Voisitteko jalkapalloilijat antaa keskikenttäjätkän juosta vapaasti missä tykkää ja mennä pois sen edestä, että saan kuvia? 😉 Todellisuudessa en oikein tiedä tästä tilanteesta mitä tapahtui, oliko siinä muita ihmisiä vai heilahdinko vain itse. Veikkaan jälkimmäistä.









Peli päättyi lopulta 2-2. Se oli ihan hyvä ratkaisu, vaikka tietysti voittokin olisi maistunut. Nyt kaikki on edelleen auki ja jokainen tuleva matsi tärkeä. Seuraavaksi TPS pelaa perjantaina AC Oulua vastaan ja KPV Honkaa vastaan sunnuntaina vieraissa.

Kaksi sanaa tähän loppuun: nakit ja muusi.

KPV - TPS 2-2

lauantai 26. elokuuta 2017

Kuka sää oot

Bloggaaminen on sekä kuvien että tekstin välillä tasapainottelua, postausaiheiden keksimistä ja uusien ihmisten tapaamista. Bloggaaminen on tuonut elämääni vuosien varrella monia uusia ihmisiä, joista osasta on tullut läheisiäkin ystäviä. Osa heistä on itsekin ollut bloggaajia.

Bloggaaminen on enimmäkseen kuitenkin yksinäistä puurtamista. Tulevien postausten aikatauluttaminen, kirjoitusaiheiden miettiminen ja itse kirjoittaminen vaativat kaikki omalla kohdallani täydellistä keskittymistä. Kuvien tekeminen on myös sellainen harrastus, mikä vie mukanaan moneksi tunniksi.


Ennen vanhaan päiväkirjamaisissa postauksissani jutun juoni oli vain kuvissa. Elämäntilanteeni oli sellainen, ettei aivoissa oikein liikkunut mikään iltaisin, kun olisi pitänyt kirjoittaa. Halusin blogata, mutta tein sen aika vasemmalla kädellä. Itselleni riitti, kun kuvissa oli jokin terävä osio ja taustalla sumeaa. Tiedättekö? Tarkoitan, että minusta saattoi olla kivaa kuvata vaikka apiloita ja sitten tunkea niitä kuvia blogiini.


Tiesin aina geeneissäni virtaavan taipumusta kirjoittamiseen, mutten ole ikinä ennen tätä vuotta ottanut sitä kunnolla tosissani. Joskus pari vuotta sitten aloin ymmärtää kirjoittamisenkin oikeastaan olevan tosi kivaa ja tällä hetkellä mä saatan ajatella kesken kotihommien kuinka ihanaa on, kun ihan pian tämän ja tuon tekemisen jälkeen mä pääsen vihdoin kirjoittamaan postausta! Nykyään suorastaan rakastan kirjoittamista!

Se on hassu ajatus sen rinnalla kuinka paljon olen aina rakastanut valokuvausta. Rakastan sitä edelleen, mutta olen vähentänyt "vapaa-ajalla" kuvaamista todella paljon entisistä ajoista ja kuvaankin nykyään lähinnä sitä jalkapalloa. Se riittää, että kuvaa viikossa yhden matsin. Sen jälkeen ei ole ikävä järkkäriä.



Silti kirjoittamista on nykyään aina ikävä! Se ei kuitenkaan tuntuisi miltään, jos teitä ihmisiä ei olisi siellä ruudun toisella puolella. 

Minä kaipaan aina ihmisiä. Paljon erilaisia ihmisiä. Erilaisia ärsykkeitä, uusia ideoita, ajatuksia! Niinpä siis haluaisin vähän tutustua teihin! Ketä te ootte, minkä ikäisiä, mitä te teette elääksenne ja missä päin asustelette? 😘

kuvat meitsistä: Susanna

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Keskellä viikkoa

Perjantaiset tapahtumat alkavat tuntua jo aika kaukaisilta. Jo maanantaiaamu tuntui aika arkiselta. Hyvä näin. Pahintahan olisi, jos joutuisi pelkäämään koko ajan. Niillä ihmisillä paraneminen varmasti ottaa kauemmin, jotka olivat tapahtumien ytimessä, mutta toivottavasti hekin pääsevät eteenpäin ja saavat arjesta kiinni.


Tämä taitaa nyt olla kolmas viikkoni töissä kesäloman jäljiltä. Olen aika tyytyväinen omaan arkeeni juuri nyt. Tulen töistä hyvällä tuulella enkä tunne sohvalle kaatavaa väsymystä vaan jaksan hyvin lähteä vielä lenkille iltaisin.


Olen kesän aikana onnistuneesti lipsunut lenkkeilyrutiinistani ja aion nyt herättää sen henkiin jälleen. Helppo se tietysti on tällaisella viikolla, kun ei ole futista vasta kuin lauantaina ja pystyy lenkkeilyt suorittamaan arki-iltoina.

Huomasin tänään kävellessäni Stålarminkatua lenkkeilykelien olevan just nyt ihan parhaasta päästä! Lämmintä, mutta kuitenkin raikasta. Ai että Suosittelen ulkoiluhommia ihan jokaiselle!


Meillä on nykyään oma salaatinkasvatuslaitos 😄 Se oli miehen idea! Hän halusi tilata meille tällaisen 😄 En todellakaan ollut ideaa vastaan, jos tämän myötä mun lautaselle eksyy useammin vihreää. Odotellaan vielä, että tämä ensimmäinen sato kasvaisi vähän lisää, mutta kyllä minä tuosta jo nappailen salaattia leivän päälle.


Lenkkini päätteeksi kävin hakemassa Booztin (adlink) paketin ja nyt mulla on taas farkut, jee!

Huomenna olen vaihteeksi koko päivän menossa ja lauantaina olisi tarkoitus lähteä Tepsikannattajien mukana Kokkolaan! Kyllä tässä ihminen saa ajan kulumaan ihan hyvin.

😊

tiistai 22. elokuuta 2017

Kun minusta melkein tuli smoothie-ihminen

* postaus sisältää mainoslinkkejä

Minulla on elämässäni ollut typeriä kausia, kun olen ajatellut leivän syömisen olevan jotenkin syntistä ja että siitä on päästävä eroon. Joskus korvasin välipalaleivät rahkalla ja muilla maitotuotteilla, mutta lopulta aina lipsuin takaisin leipään, sillä onhan se yksi helpoimmista kuidun lähteistä (ainakin minulle)!

Nykyään suosin ruokavaliota, johon mahtuu kaikkea. Tämä tarkoittaa siis leipää ja myös niitä maitotuotteita, vaikka niistä puhutaankin pahaa aika paljon. En vain pääse yli siitä kuinka hyvää jogurtti ja nektariinit ovat samassa sörsselissä.


Smoothieista on puhuttu blogeissa jo vuosia. Niin kauan, etteivät ne oikeastaan enää taida olla muodikas postausaihe, mutta vähän silti. Minä olen kaikki nämä vuodet ollut sitä mieltä, ettei smoothie voi viedä minun nälkääni, koska minä haluan käyttää hampaitani syömiseen.

Kuinkas ollakaan, olin niin väärässä taas vaihteeksi kuin vain voin olla. Yleensä aika monesti kokeilematta paskaa -ajatusmaailma on perseestä ja niin myös tässäkin tapauksessa.


Ennen kesälomaani reilun kuukauden verran tein aamupalaksi aina smoothien. Sen kaava oli aina sama: banaani, marjoja, puolikas avokado, kaurahiutaleita, pari lusikallista erilaisia mömmöjä ja lisäksi vielä kunnolla mömmöheraa. Marjoina käytin vähän tyhmästi joka aamu mansikoita, kunnes alkoi kurkku tuntua oudolta ja tajusin, että ehkä nyt olisi parempi vältellä mansikoita hetki (kai niihin voi tulla joku yliherkkyys, kun liikaa mättää?). Tämä sattui kivasti siinä justiin, kun suomalaiset mansikat alkoivat olla kypsiä. En ostanut mansikoita kotiin kertaakaan heinäkuussa.

Totesin kuitenkin smoothien olevan ihan loistava välipala! Sen pystyi tekemään mukaan arkipeleihin eikä tullut ongelmaa kuinka ehtisi syödä jossain välissä, jos pitää paukata töistä suoraan kuvaushommiin. Kesälomalla lopetin aamupalarutiinit kuin seinään, mutta tein silti loman aikana 1-2 kertaa smoothien. Loman jälkeen olen aamupalaksi syönyt taas leipää, mutta päässä takoo ajatus siitä kuinka smoothieita pitäisi taas alkaa tehdä. Ei siis välttämättä aamupalaksi vaan esimerkiksi iltapäivisin.

Smoothie on hyvä tapa ujuttaa ruokavalioon marjoja, jos ja kun niitä ei muuten tule syötyä. Marjat ovat kuitenkin sen verran terveellisiä, että niiden pitäisi kuulua päivittäisiin syömisiin ihan samoin kuin vihannestenkin.

Tänään smoothiessani oli mangoa, mustikoita, puolikas avokado, lusikallinen hampunsiemeniä, lusikallinen ashwagandhaa ja heraa. Kaakaonibsejä ei vahingoitettu kuvauksissa, mutta kuvausten jälkeen kyllä.


Onko teillä lempparismoothieta? Mitä siihen tulee?

maanantai 21. elokuuta 2017

5 x ostoslistalla

Mua ärsyttää itsessäni se, etten osaa olla haaveilematta jonkun asian hankkimisesta. Aina pitäisi saada ostaa jotain. Vaikka kuinka päättäisin, etten hetkeen shoppaile yhtään mitään, näen kuitenkin jossain (blogit, insta, tv, lehdet) jotain kiinnostavaa. Näissä himotuksissa on toki se hyvä puoli, että ne ovat usein sellaisia tarpeettomia asioita, joita ei ole edes pakko hommata ja usein saatankin hautoa ostamista monia kuukausia. Huolestuttava piirre tämän hetkisessä elämässä on kuitenkin se, kun osa mun ostoslistalla olevista asioista on pakollisia ja just ne pakolliset jutut maksavat monta rahaa. Tässä päällimmäisenä mielessä olevat jutut just nyt:

Kaikenlaiset valmennukset

Liikuntaan, laihtumiseen ja syömiseen liittyviä valmennuksia olen testannut muutamia, mutta aina tekisi mieli testata jotain uusia. Nyt esimerkiksi muutamien bloggaajien valmennukset kiinnostaisivat jonkun verran, mutta mä niin tiedän itseni: en mä niitä ota tosissani kuitenkaan. Mä vaan en saa itseäni niskasta kiinni vaan haluan elää ikuisesti vapaana: tänään juoksen, huomenna en.

Eilen olin vähällä ostaa bloggaamiseen liittyvän valmennuksen, mutta se meni vähän ohi, kun kirjoitin postausta monta tuntia ja siinä välissä puhelin soi ja sitten kello olikin jo yli kymmenen. Kymppiin asti sen valmennuksen olisi saanut halvemmalla.

Joskus on käynyt mielessä kirjoitusvalmennuksen tarve ja sellainen onkin kuulemma kehitteillä jo! Sen saatan oikeasti ostaakin, se saattaisi tuoda nautinnollisemman lukukokemuksen teille rakkaat lukijani ♡


Uusi kamera

Mä niin tarvitsen uuden kameran. 70D hajoaa käsiin ihan kirjaimellisesti. Osia putoilee, ei ole runkoparka enää entisensä. Se on yli tonnin homma sitten, kun osaan päättää minkä rungon ostan. Todennäköisesti haluan 80D:n, mutta tänään luin 6D Mark 2:sta arvostelun ja se sekoitti pään. Äääh, en osaa päättää! Minusta joku alan firma voisi alkaa sponsorikseni ja joku muu voisi päättää millä kuvaan. Sekopäisin heitto tässä yksi ilta oli: "kulta, mitä jos mun seuraava kamera oliskin Nikon, kun eihän mulla ole kuin 1-2 Canoniin sopivaa zoomiputkea" 🙈😁


Langattomat kuulokkeet

Mä keksin kuukausi sitten, että tarvitsen ehdottomasti langattomat kuulokkeet lenkkeilyyn. Onko suosituksia? Kaikki vinkit otetaan vastaan!


Uudet farkut

Vaikka toimistorunkkuhousut ovatkin toimivat, kyllä mä taidan kuvaushousuiksi kaivata aina farkkuja. Olinkin tuossa justiin perjantaina lähtemässä farkuilla, kunnes kyykistyin ja kuului räks. En ole laskenut monennetko rikkoutuneet housut ne olivat vuoden sisään, mutta ajattelin alkaa pitämään kirjaa näistä. Nyt on tilauksessa Booztista (adlink) yhdet Mangon farkut, jännityksellä odotan tuliko tilattua oikea koko.

Asunto

Jepjep!! Äitini on hokenut kyllästymiseen asti (todennäköisesti kyllästyi siis jo viime vuonna), että pitäisi ostaa oma kämppä ja minä olen väittänyt vastaan, kunnes tässä eräänä sunnuntaina tuli sanottua ääneen kuinka oikeastaan olisi kiva, jos olisi oma koti. Kääk! Sen jälkeen onkin aika tiuhaan tahtiin tullut selailtua etuovea ja muita, mutta niin vaikea päättää missä päin Turkua haluaisi asua ja millaisessa huushollissa.


Ostoslistani ei siis ole juuri nyt mikään kevyin mahdollinen ja todennäköisesti näistä kaikkia ei tule hankittua välttämättä edes tänä vuonna. Hiljaa hyvä tulee.