lauantai 19. elokuuta 2017

Ajatuksia Turusta

Avasin tän bloggerin tekstieditorin vähän puoli seitsemän jälkeen, mutta sillä hetkellä väsymys vei voiton ja oli pakko vaipua "päikkäreille". Havahduin seitsemän maissa uutisiin ja pakottauduin heräilemään, sillä haluan kirjoittaa omalta osaltani pari sanaa sekä ihmisistä että maailmasta.

Olen ahminut uutisia aamusta asti eilisistä tapahtumista täällä Turussa. En oikein tiedä olenko vieläkään tajunnut, että kyse oli terrorismiin liittyvästä teosta vai eikö sillä vain ole väliä mikä teon nimike on, sillä teko itsessään on anteeksiantamaton ja noh, presidentin sanoin, raukkamainen.

Lähdin päivällä kauppaan ja tunnelma oli jotenkin jäätävä. Ihmiset olivat todella hiljaisia, vaikkei se paljon Turussa poikkea normaalista. Silti pystyi aistimaan sen, ettei kaikki ole kuin ennenkin. Kauppareissun jälkeen lähdin kävelylle siltoja pitkin torille, sillä halusin pari kuvaa. Kaikkialla oli yhtä lamaantunutta ja hiljaista, vain 1-2 ihmistä hymyili tai nauroi matkan varrella (mikä tuntui oudolta, että joku pystyi hymyilemään). Stockmannilla myyjä melkein tervehti, mutta minusta ei juuri tänään olisi tarvinnut.

Torilla ihmiset seisoskelivat tekopaikan ympärillä tuijotellen kynttilöitä ja kukkia. Moni toi niitä lisää paikalle, kun itse taas kuuluin niihin, jotka pörräsivät ympärillä kamera kädessä.





Eilen, kun kuulin tästä koko puukkotouhusta, olin jo kovasti miettimässä illan matsia aivan muualla kuin kotona ja aika kaukana Turun keskustasta. Uutinen näytti ihan epätodelliselta ja koko illan päällimmäinen ajatus oli lähinnä miksi ja että mihin tämä maailma menee. Samoja asioita kai ovat monet muutkin miettineet. Kaikki eivät vain puhu siitä ääneen, kuten en minäkään pahemmin ennen tätä.

Se, mihin maailma on menossa, on huolestuttanut jo pitkään. Olisi tosin mielenkiintoista tietää tuntuiko esimerkiksi mun mummosta samalta aikoinaan. Aikoinaan suurimmat ongelmat elämässä olivat sota, sitä seurannut pula-aika ja myöhemmin lähinnä raha. Sittemmin tekniikka on kehittynyt huimasti, Trump valittiin presidentiksi ja samaan aikaan meidän oma hallitus on keksinyt, että 6 minuuttia päivässä työaikoihin säästää valtion kassaan jotain?


Sitten on nämä ihmisten lahtaamiset kaupunkien keskustoissa milloin milläkin välineellä ja rajakit vs. suvakit. Tähän hetkeen amerikkalaisten missien "world peace" ei enää kuulosta edes vitsiltä, eivätkä suomalaisten erilaiset Odin-jengit myöskään pahemmin naurata. Kaiken huippu oli tänään Suomi ensin -ryhmän mielenosoitus Turun kauppatorilla, paikassa, johon olisi tälle päivälle kyllä suonut sen lamaantuneen rauhan, mikä siellä päivällä vallitsi. Missä kunnioitus?

Musta tuntuu, että nämä rajat kiinni -ihmiset eivät oikein ymmärrä ns. suvakkien kyllä ymmärtävän mitä he ajavat takaa. Kyse on vain siitä, että on käsittämätöntä millaisella kiihkolla nämä ns. rajakit ajavat asiaansa. He ovat kuin jokin uskonnollinen kansanliike, johon aivopestään ennakkoluuloisia ja maailmaa pelkääviä ihmisiä, joista tuntuu hyvältä, kun on jokin ihan mikä vaan totuus, johon uskoa. Koska eihän toisen ihmisen hyväksyminen ehdoitta voi vain olla oikein. Siinä täytyy olla jotain vinksahtanutta.


Kun Suomen poliisi ottaa puukkojen kanssa heiluneen tyypin kiinni kolmessa minuutissa, on pakko olla tyytyväinen tuollaiseen suoritukseen. Ei tässä tarvita mitään rajakkeja eikä suvakkeja, vaan ihmisiä, jotka pitävät toisistaan huolta ja jotka osaavat asettua toisen ihmisen asemaan. Jälkimmäistä kutsutaan myös empatiakyvyksi.

Rakastakaa. Itseänne, toista ihmistä ja elämää.

En pidä siitä, mitä eilen tapahtui ja ajatukseni ovat torilla. Voimia kaikille, keitä tämä koskettaa.

6 kommenttia :

  1. Hyvä kirjoitus <3 Itsekin olen usein miettinyt juuri sitä, että asioista erilailla ajattelevia ihmisiä kyllä mahtuu tähän maailmaan yhdessä ja rinnakkain kulkemaan, mutta aivan äärimmäinen kiihkoilu jonkin asian puolesta ei useinkaan lupaa kovin hyvää. Tällaiset tapahtumat luovat niin paljon surua, vihaa ja pelkoa. Onneksi ne kuitenkin samaan aikaan myös näyttävät meille, että täällä on vielä paljon kanssakulkijoista välittämistä ja rakkautta, yhteenkuuluvuuden tunnetta ympäri maailman, huolimatta ihonväristä, kansallisuudesta tai asuinpaikasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu niinpä ja siis ehdottoman hyvä, että ihmiset ajattelevat eri tavoin, koska muuten kehitys olisi aika hidasta.

      Tuo yhteenkuuluvuuden tunne on kyllä hieno, eikä auta kuin uskoa hyvään. Tulee itku, kun näen kuvia, joissa ihmiset seisovat hiljaa tuon kynttilämeren takana.

      Kiitos kommentista! <3

      Poista
  2. Kauniita kuvia olet saanut surullisesta näystä. Ja viisaita sanoja, varsinkin viimeiset kappaleet. Jotenkin vaikea edelleen uskoa tapahtunutta, vaikka itse olin niin lähellä tapahtumapaikkaa. Silti se todellisuus on iskenyt vasta uutisista :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pelotti julkaista tämä postaus jotenkin, mutta oli pakko kirjoittaa. Oma tapa käsitellä asioita. Tuntuu, että mulle se todellisuus iskee todella hitaasti, mutta ei tässä auta kuin mennä eteenpäin.

      Poista
  3. Muistathan Mari vain, että kyllä näinä kauheina aikoina nimenomaan on tarvetta meille "suvakeille": Ihmisille, jotka yritämme puolustaa toisten ihmisarvoa. Näin siitä huolimatta, että presidenttimmekin vain tolkuttaa "tolkun ihmisistä",jotka eivät sano mitään mihinkään. On ollut kauheaa seurata, miten auttamaan tulleita ulkomaalaisia on netissäkin haukuttu, yritetty ahdistella Turun Sanomien toimittajaakin muka valehtelijana ja kaikin tavoin lypsetty tilannetta omaa poliittista agendaa seuraten. Tässä maassa on niin paljon toisten ihmisten vieroksuntaa heidän syntyperänsä vuoksi. Olin tämän tapahtuessa itse juurikin poissa Turusta käymässä siellä Etelä-Pohjanmaalla puukkojunkkareiden, Lapuan liikkeen ja perussuomalaistenkin perinnemailla. Muistan, kuinka aikoinaan oli kuin raikas hengähdys, kun pääsin muuttamaan sieltä synnyinseudultani pois. Siellä sain kuulla pohjalaismiehen suusta ensimmäiset pohdinnat, miten tuon puukottajan tekoja estämään pyrkineetkin olivat epäilyttäviä, kun emmehän me suomalaiset käyttäydy noin "arvaamattomasti". No, onneksi niitä "arvaamattomiakin" löytyi, tai tilanne olisi voinut olla vielä pahempi. Mutta kyllä kaikki pyritään kääntämään omien ennakkoluulojen mukaiseksi, ihminen on siinä hämmästyttävän kekseliäs. Saavuin sitten Turkuun takaisin ja hiljennyin kynttilöiden äärelle. Kyllähän täälläkin on nyt ennakkoluuloja valloillaan, vihakin kuuluu ihmisten surureaktioihin, mutta jo työpaikallani kohtasin muita, jotka avoimesti kantavat huolta siitä, ettei se viha kääntyisi syyttömiä vastaan. Meitä "suvakkeja".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti. Enpä arvannut vielä lauantaina kuinka tyhmiksi suomalaiset voivat äityä. En silti halua sen enempää alkaa täällä blogissani ketään haukkumaan, mutta kyllä erinäiset jutut ovat saaneet mut ajattelemaan, että mitä ihmettä nämä ihmiset miettivät, jotka kuvittelevat Suomen paranevan sillä kaikella vihalla? Ja että eivätkö he ymmärrä tuon käytöksen olevan juuri sitä, mitä pahikset toivovat. Aion itse jatkossa kommentoida, jos joku levittää valemedioiden juttuja facebookissa.

      Miten pohjalaismies pystyy ajattelemaan niin, ettei olisi puolustanut heikompiaan tuossa tilanteessa? Itse olen miettinyt ainakin joka suunnasta miten olisin itse toiminut ja toivon, että olisin nimenomaan pystynyt auttamaan jotain, ellen sitten olisi ollut puukko niskassa jo valmiiksi? Olenko enemmän pohjalaismies kuin pohjalaismies itse vai onko pohjalaismiehet todellisuudessa pelkureita, joiden asiat hoitaa äiti? Ja juuri, kun sanoin, etten haluaisi täällä ketään haukkua.. Kunhan nyt vain taisi osua vanhoihin haavoihin tämä (pohjalaismiehet siis).

      Tiedän mitä tarkoitat tuolla raikkaalla hengähdyksellä, kun on lähtenyt Etelä-Pohjanmaalta muualle. Itsellä paloi käpy niin lopullisesti siellä ihmisluonteeseen, jossa on paljon hyvää, mutta myös huonot puolet. Nykyään välillä kaipaan pohjalaisia turkulaisten keskellä, mutta hyvin tässä on pärjännyt näinkin. Kiitos kommentista :)

      Poista